keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Luovuutta Hailuodon tapaan


Vierailimme viime kesänä ensimmäistä kertaa elämässämme Hailuodossa. Saaren dyyniluonto ja vaahtopäät näyttivät keskipohjalaisen silmään kovasti tutuilta. Matka lossirannasta Marjaniemeen tarjosikin mielenkiintoisimmat elämykset.

Hailuodossa näytti olevan oma kauppapuutarha ja saarelaiset olivatkin erikoistuneet pihateidensä risteyksien, pysäkkien ja maitolaitureiden idearikkaaseen ja omintakeiseen somistamiseen. Tässä muutama esimerkki matkan varrelta.



Olisiko pitänyt arkistoida vessaremontissa poistettu 70-luvun ruskea pytty? Olisin voinut panna hailuotolaisiakin paremmaksi ja virittää retroistuimen portinpieleen vaikka postilaatikoksi, kun olen viime aikoina kovasti kaivannut postilaatikolle telinettä. Vesisäiliön kanteen vain saranat, niin sinnepä olisi postipirkon kätevä heittää päivän laskut. Oikeastaan aika sopiva paikka laskuille... ja varsinainen istuinosa jäisi kukille.

Mutta retropytty on jo hyötyjäteasemalla, joten suunnittelen edelleen postilaatikkotelinettä.




             Sympaattinen ilmestys tien varressa.


Maitolaitureita ei tarvita enää ja monenlaista uusiokäyttöä niille onkin keksitty. Tässä ei säästelty kukkasten kirjossa.


Bussipysäkkimökkejä toki löytyy joka puolelta Suomen niemeä, mutta harvoissa on kesäkukkia ja lyhtyjä. Ilmeisesti Hailuodossa ei ole vandaaleja, kun saavat somisteet olla rauhassa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Huoleton bambu

Sain lahjaksi "onnenbambun" vuosia sitten, siis sellaisen lehdettömän vihreän kiemuraisen varren, jota pidetään esimerkiksi pesuhuoneessa vesiastiassa. Sehän on niin kiitollinen kasvi, että pysyy vihreänä vaikka pimeässä, vedessä tai mullassa.

Oikeasti tämä tavaratalojen myymä onnenbambu ei ole bambu vaan ruokotraakki- eli lohikäärmepuu (Dracaena sanderiana).

Oli mikä oli, mutta jos kyllästyy kiemuraiseen oksaan vesiastiassa - lähinnä nopeasti rumaksi kasvavaan juuristoon - kannattaa kasvi istuttaa ruukkuun. Ennen pitkää siitä syntyy upea viidakko. Onnenbambu juurtuu vaikka lyhyestä varrenpätkästä. Juuriston kasvu on voimakasta, se täyttää nopeasti koko purkin, mutta ahtaus ei näytä kasvia haittaavaan.

Suurin "ongelma" ovat liian pitkiksi kasvavat versot. Niitä voi surutta leikellä ja panna juurtumaan. Huoleton huonekasvi kaikkein huolimattomimmallekin kasvien hoitajalle.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä 2013

Sain haasteen Satupuutarhan Sadulta kuudesta kesäisestä valokuvasta menneeltä suvelta. Hmm. Olipas aika hankala valita, mutta pitäydyn etupäässä puutarhateemassa, viimeistä kuvaa lukuunottamatta.



Tervetuloa taloon!




Alkukesän saniaisten heleä vihreys on aina ollut kesän väreistä suosikkini. Siihen kun lisää monivuotisen ystäväni pihahortensian (Hydrangea macrophylla 'Bella') kukinnot parhaimmillaan -  ennen ensimmäistä myrskyä ja vesisadetta - niin jopas alkaa tuntua K-E-S-Ä-L-T-Ä.


Kukaan ei oikeasti saa syötyä tällaista määrää raparperia, vaikka keittää mehut, pakastaa ja leipoo piirakat. Yleensä napsin raparperin kukat jo nuppuina pois, mutta tänä kesänä kukat ehtivät pitkälle lomareissun aikana. En sitten enää halunnutkaan niitä pois, kukkikoot, vaikka sato nahistuisikin.


Lepolasse odottaa lukutoukkaa, joka taitaa taas kerran piileskellä jossain ruohonleikkurin ja rikkaruohojen välissä.


Kesä oli siinä mielessä erikoinen, että lähes kaikkia marjoja saattoi löytää kypsinä samaan aikaan.


Ja pisteenä iin päälle yöttömän yön aurinko Äkäslompolossa heinäkuun alussa, vähän puolen yön jälkeen.

Lähetän kuuden kesäkuvan haasteen eteenpäin Mummelin puuhamaahan.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sitkeä villiviini


Villiviini on uskomattoman sitkeä kasvi Pohjanmaankin leveysasteella. Vuonna 2005 talomme etelänurkka ja osin länsipuolikin oli kasvanut umpeen, lähes varkain. Vanhoja kuvia katsellessa köynnöksen rönsyily hämmästyttää. 

Teimme tuolloin remontin, jonka yhteydessä salaojat vedettiin talon ympäri ja kaikki istutukset kaivettiin ylös ja siirrettiin sijoiltaan. Niin myös villiviini. Kuvittelin, että näin vanhalla ja voimakkaalla köynnöksellä olisi maassa valtaisi juuristo, mutta eipä ollutkaan: löytyi pari käsivarren vahvuista känkkärää, joista kasvi uudelleenistutuksen jälkeen lähti taas kasvuun.

Nyt villiviinimme yltää taas räystäille ja vähän katollekin. Nurkkaus on täynnä, mutta olemme sentään yrittäneet rajata sen kasvua niin, että ikkunasta näkee ulos, eikä koko talo peity. Nopeasti se onkin päässyt kasvuvauhtiin niiden muutaman, toivottomalta näyttäneen juurakon avulla.

Syysväri oli tänäkin syksynä upea, syksyllähän villiviini on parhaimmillaan. Talvella rapatulla seinällä riippuvat köynnöksen oksat eivät välttämättä ole kaunistus. Naapurissa on päiväkoti ja lapset nimittävät köynnösten peittämää taloamme ohi kulkiessaan talvella kummitustaloksi! 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Puutarha-altaan asukas


Mitähän mahtaa talven lähestyessä kuulua tälle kaverille, joka useamman kesän on lymynnyt puutarha-altaassamme. Joskus se vaanii altaan reunalla kivenkolossa, joskus ponkaisee pintaan pohjalta säikyttäen kastelukannun täyttäjän perinpohjaisesti. Sammakko on iso, eikä se tunnu pelkäävänä meitä ollenkaan. 

Wikipedia kertoo, että sammakko voi elää jopa 15 vuotta. Se tulee sukukypsäksikin vasta neljävuotiaana. On siis aivan mahdollista, että meitä on jo useamman vuoden viihdyttänyt sama yksilö. Ilmeisesti se on naaras, koska tietolähteeni kertoo, että uros on vain 4-8 cm pitkä ja naaras huomattavasti isompi. Ja tämä on iso, uskokaa tai älkää!

Kiinnostaisi tietää, missä sammakkomme talvehtii. Tuskin kuitenkaan muovisen puutarha-altaan pohjassa. Muita lampia tai järviä ei ole lähistöllä. Mielenkiintoinen otus seurattavaksi, vaikka täytyy myöntää, että ei se noin lähikuvassa kovin sympaattiselta tai söpöltä vaikuta. Kissakin jättää nykyisin sammakot rauhaan. Pentuna se yhtä maistoi ja maha oli kipeä monta päivää.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Sieniä katteessa!


Nytpä on hämmennykseni suuri. Marjapensaiden alle tänä syksynä laittamani oksasilppu on ruvennut kasvamaan sientä kuten kuvassa näkyy! Sientä on tosi paljon ja jokaisen pensaan juurella. Lieneekö vaarallista, näinköhän pensaat lahoavat? Ne ovat kyllä tosi iäkkäitä, että joutaisivat tulla uusituiksikin. En ole kuitenkaan kaikkia kerralla ruvennut uusimaan, kun ne vielä tekevät satoa ja voivat ihan hyvin. Mutta nämä sienet, pitäisiköhän nyt huolestua?

Innostuin kateviljelystä, kun hankin oksasilppurin. Saan kummallista tyydytystä survoessani peräkärryllisen oksia silppuriin ja saadessani toisesta päästä muutaman ämpärillisen haketta. Tavarasta, josta eroon päseminen aiemmin aiheutti päänvaivaa, tulee hyötyainetta, jolle olisi pihalla käyttöä loputtomasti. Olenkin vitsaillut, että oksasilppuri on suosikkini kodinkoneista, heti pyykkikoneen jälkeen.



torstai 7. marraskuuta 2013

Kuunliljojen kesä


Kuunliljat kukkivat tänä vuonna runsaammin kuin kuin koskaan ennen. Siirsin niitä perennapenkistä tähän "ongelmapenkkiin" muutama vuosi sitten pieninä alkuina. Nyt ne taitavat elää parasta ikäänsä.

Sanon paikkaa ongelmapenkiksi sen vuoksi, että pihamme läpi kulkee sen kohdalla niin sanottu "pikileerijuova". En tiedä, mikä tuon maa-aineksen oikea nimi on. Kysymys on kuitenkin vanhasta merenpohjasta, missä hiekkadyynien välissä on silloin tällöin tummempaa maa-ainesta juova. Tällainen juova läpäisee huonosti vettä. Kukkapenkin vieressä pihatiellä vesi seisoo aina sateen jälkeen ja niin varmaan myös penkissä.

Minua edeltäneet sukupolvet ovat yrittäneet kasvattaa tällä paikalla jos mitä: ruusuja, leimukukkia, rhodoja...Mikään ei ole kestänyt talvea tai menestynyt muuten. Ilmeisesti penkissä kasvien juuret jäävät "pikileerin" vuoksi syksyllä märiksi ja paleltuvat talvella.

Penkissä on kyllä useita kymmeniä senttejä ihan hyvää multaa, mutta jos kuopaisee syvemmältä, tulee tummempaa "liejua" vastaan. Kuunliljoja se ei näytä haittaavan, koska niiden juuret eivät mene kovin syvälle. Löytyipäs tähänkin paikkaan perenna, jota eivät ainakaan ensimmäiset talvet onnistuneet lopettamaan, vaikka aurinkoa saattaakin olla kesällä liljoille turhan paljon tarjolla. Joskus on mentävä siitä, missä aita on matalin paikan olosuhteiden ehdoilla.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kaktus kuin kaktus

Ostin tämän joulukaktuksena myyjäisistä muutama vuosi sitten. Olisiko kuitenkin marraskuun kaktus, kun kukka on jo useampana vuotena kukkinut heti marraskuun alusta? Niin nytkin. Jonkun kirjan mukaan ei edes ole olemassa erikseen joulu- ja marraskuun kaktuksia, vaikka niistä puhutaan.

Ehkä kukinnan ajankohta riippuu hoidosta. Ohjeiden mukaan joulukaktusta pitäisi pitää välillä kuivana ja sijoittaa johonkin muualle kuin paahtavaan aurinkoon. Tämä kaktus on elänyt elämänsä kesät talvet etelä- tai länsi-ikkunalla ja nimenomaan paahteessa. Vettä on annettu läpi vuoden kuten muillekin kukille ja lannoitettukin aina silloin tällöin. Silti kaktus voi hyvin ja nuppuja on tänäkin vuonna todella paljon.

Että se niistä ohjeista, näppituntumalla mennään.

Mummulla olikin tapana sanoa, että "koita sormella, pitääkö kastella vai ei".

lauantai 2. marraskuuta 2013

Retroilua ja ufoja

Keväällä sain inspiraation, kun katselin elähtänyttä 80-luvun pihalamppua. Kellarista löytyi pari pientä purkkia metallimaalia, keltaista ja vihreää (hankittu joskus ajatuksena tuunata ulos kannettu kylpyamme pallokuvioilla). Sutaisin lampun pikavalinnalla kirkkaan keltaiseksi. Perheenjäsenten ilmeet olivat katsomisen arvoiset ja mies tuumi, että se vihreä olisi ollut parempi.

Kesällä lamppu ei hypännyt pahasti silmään vihreiden kasvustojen keskeltä ja kukkivaa perennapenkkiä vasten, vaan sulautui joukkoon. Mutta  mutta. Nyt kun kaikki muut värit ovat pihalta kaikonneet, tämä retrovalaisin loistaa kauas kadulle kuin ufo. Tuntuu olevan ihan väärällä planeetalla. Taidanpa keväällä tilata sähkömiehen uusimaan lampun. Ellen sitten talven aikana totu tähän retroon :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...