torstai 26. joulukuuta 2013

Tapanin tunnelmia


Ihanan pitkä ja rauhallinen luppojoulu kulkee kohti välipäivien tohinaa ja työpäivää, mutta pakko on vielä laittaa yksi jouluinen postaus. Toimela nimittäin uhmasi sääennusteita ja sai yllensä valkean vaipan aatonaattona ja aattona päivällä (illalla vesisade jo lakaisi lumet maisemasta, mutta valkea joulu ehti yllättää ja tuoda tunnelmaa). Märkä lumi jäätyi kauniisti puiden ja pensaiden oksiin. Maisema oli hetken kuin postikortissa.

Tältä näytti pihan pensas aatonaaton "sinisenä hetkenä".





Ja tässä hetkeä myöhemmin illan pimetessä.


Sisällä joulutunnelma on vieläkin valloillaan, vaikka ulkona nurmikko jo vihertää.


Tässä joulun mieluisa kukkalahja. Asetelmassa on perhosorkidea, jota aion antaumuksella yrittää pitää hengissä. Luin jostakin, että joulukuusi voi olla sen surma. Toivottavasti pikkuorkidealleni ei ehdi tapahtua kamalia, ennen kuin kuusi kannetaan pirtistä ulos.



Levollista tapaninpäivän iltaa!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulurauhaa



Joulurauha on saavuttanut Toimelan tontut.
 Toivotan kaikille muillekin bloggareille ja lukijoille jouluista mieltä ja onnellista oloa vesisateesta, loskasta ja liukkaista keleistä huolimatta!


tiistai 17. joulukuuta 2013

Kevättääkö jo?


Mitä ihmettä takkahuoneen antiikkisesta jouluasetelmasta oikein pilkistää? Katsotaanpas tarkemmin. Sipulihan siellä jo puskee uutta kasvustoa, vaikka ei olla vielä edes vuoden pimeimmässä päivässä! Tästähän taidetaan selviytyä, tästäkin talvesta...


lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulu hiipii Toimelaan hitaasti kiiruhtaen


Marraskuunkaktusta ihmetellessäni rupesin himoitsemaan valkoista joulukaktusta. Tässä se nyt sitten on, pieni alku marketin jouluheppeillä kuorrutettuna. Toivottavasti saan tämän menestymään ja kukkimaan yhtä hyvin kuin kiitollisen marraskuunkaktuksen. Näen jo silmissäni ne vierekkäin ikkunalla tulevina vuosina. Ties vaikka rupeaisin niitä risteyttämään Satupuutarhan ohjeiden mukaan. Ensin seuraan, miten Sadun projekti onnistuu.

Ja niinikään valkoinen hyasintti alkaa availla nuppujaan. Tuoksu tuo joulun, vaikka se ei kaikille sovikaan.

Hyasinttimaljakot koristekivineen ovat kiva keksintö. Omani sain joku vuosi stten lahjaksi ja se on kovassa käytössä.
Kestävin kukkija ja ilon tuoja on kuitenkin kalajokisen Auli Ojalan sulatustekniikalla tehty lasitulppaani. Se istuu maisemaan kesät talvet, mutta minulle se on myös jouluinen. Ja sopii sattumalta väreihin sinisten paavalinkukkien kanssa samalle ikkunalle.

Joulumieli alkaa jo vallata mielen, vaikka maassa on enää hento kuura, eikä lisälunta ole luvissa. Kunhan ei tulisi lisämyrskyjä. Viimeisen jäljiltä on piha vieläkin täynnä risuja. Männynkarahka riippuu sähkölangassakin.

torstai 5. joulukuuta 2013

Maisema muuttuu

Oman elinympäristön tutkailu historian perspektiivistä on mielenkiintoista. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas arkistojen syövereihin huomatakseen muutoksia. Perhealbumi riittää. Talomme on rakennettu 1956. Noin 2500 neliön tontti on nykyisin pelkkä hupipuutarha.

60 vuotta sitten oli toisin. Piha suunniteltiin niin, että lähinnä porraspäätä kasvavat marjapensaat, perunat ja muut hyötyviljelmät. Kukkapenkit tehtiin seinänvierustalle. Pihan takaosassa oli luultavasti silloinen jätehuolto eli "tunkio" ja kaikki se, mikä siellä luonnostaan kasvoi tai oli kasvamatta. Esteettiset seikat tai nurmikot eivät kuuluneet kuvioon.

Nurinkurinen järjestys on tätä perua pihallamme edelleen. Hiekkamaahan vuosikymmeniä paranneltua hyötymaata emme ole ruvenneet siirtämään kauemmas porraspäästä, vaikka juuri siinä kohti silmä mieluusti näkisi jotakin kauniimpaa.

Alla oleva kuvasarja ei ole laadullisesti huippu, mutta lähes samasta kulmasta otetut kuvat kertovat omaa tarinaansa.





Tämä kuva on 1960-luvun lopulta, jolloin aidan takana oli pelto ja sen takaa taas puhalsi suoraan pihalle pohjoinen merituuli. Siinä tuulessa näyttävät kasvaneen vain kituliaat koivut. Nurmikkoa ei ollut. Tuskin sitä oli kylvettykään, mutta ei se ainakaan olisi kasvanut. Koko kylän lapset nimittäin pelasivat pihalla jalkapalloa ja "nurmikko" oli sen jäljiltä varsinainen "kyntöpelto". Siihen aikaan pihat olivat tämän näköisiä, eikä muuta osattu kaivata.


Arviolta kymmenen vuotta myöhemmin, 1970-luvun lopulla, tilanne on sen verran muuttunut, että talon silloinen emäntä on päättänyt tehdä kivikkoryhmän pihan pohjoiseen nurkkaukseen suojaamaan ja kaunistamaan takapihaa. Estetiikkaa on alkanut ilmestyä talon seinänvierustaa kauemmaskin. Edelleen aavalta pellolta puhaltaa merituuli. Aidan viereen on yritetty istuttaa unkarinsyreeniä, mutta kituliaalta näyttää. Johtunee olosuhteista, mutta myös jokakeväisestä kulotuksesta. Lapset ovat näemmä kasvaneet, koska nurmikko on päässyt rehottamaan, eikä kukaan enää pelaa pihaa hiekalle. Muistaakseni nuo kaksi pientä pensaan alkua ovat hanhikkeja.


2010-luvulle tultaessa pihan viihtyisyyteen on satsattu jo 30 vuotta. Tämänkin talon asukkaat ovat ryhtyneet pitämään pihaa olohuoneen jatkeena. Entisen emännän raivaama kukkapenkki on kevätloistossaan ja turhankin isoiksi venähtäneet koivut takana hiirenkorvilla. Nurmikko kasvaa ja unkarinksyreeni on paisunut lähes kolmemetriseksi aidanteeksi, jonka takaa ei kuulu eikä näy. Aidan taakse pellolle onkin noussut kymmeniä omakotitaloja istutuksineen sekä päiväkoti. Enää ei pohjoinen puhalla mereltä suoraan pihalle. Innokas kulottajakin on siirtynyt vihreämmille kulotusmaille, joten pensaat ovat päässeet kasvamaan.

Näin itsenäisyypäivän aattona on mukava pyörähtää lähihistoriassa. Tarina muuten kertoo tuon porakivistä rakennetun perennapenkin synnystä, että Vaari huuteli penkin rakentajille parvekkeelta: "Sieltä suunnaltako arvelette vihulaisen tulevan?"

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Juoruja ja valopilkkuja

Yksi syksyn sitkeimmistä kukkijoista on tällä kertaa onnenapila, toiselta nimeltään onnenkäenkaali (Oxalis tetraphylla tai Oxalis deppei). Useimmiten se on kukkinut runsaasti keväällä ja kesällä uudelleenistutuksen ja jakamisen jälkeen. Juhannukselta kukkanen on jo osoittanut uupumisen merkkejä ja loppukesä on kulunut kellastuneiden lehtien nyppimisessä. Talvensa onnenapila on viettänyt verhon taakse piilotettuna kehäraakkina, jonka ainoa tavoite on ollut (emännän tavoin) talvesta ja piemästä hengissä selviäminen.

Jostakin syystä tämä valopilkku on tänä syksynä pysynyt vihreämpänä kuin koskaan ja työntynyt jopa uusia kukkia pitkälle syksyyn. Opetus: Koskaan ei pidä lannistua, eikä lopettaa ihmeisiin uskomista. Nyt onnenapila saa jo siirtyä ansaitulle talvilevolle.

Kuluneen vuoden ihmetyksen aiheita on ollut myös juoru, jota on samasta emosta kasvatettu tässä talossa samalla paikalla keittiössä vuosikymmeniä. Lienee nimeltään arkijuoru (Tradescantia albiflora)Paikka itä- ja pohjoisikkunoiden välisessä nurkkauksessa on otollinen ja juoru onkin kasvanut amppelista lähes lattiaan saakka kauniin vihreänä ja voimallisena.

Tänä vuonna se myös kukki pienin, hennoin kukkasin. Kukintoja ilmestyi ympäri kasvia, joka alkoi muistuttaa morsiushuntua. Myös työpaikallani varsin pimeässä paikassa elävä juoru kukki tänä vuonna runsain kukin ensimmäistä kertaa elämässään. Taisi olla juorujen suvi.
Kerran ennen juoruni poikanen on kukkinut syksyllä viileässä eteisessä, lähes pakkaseen unohdettuna. Mutta ei keittiössä. Kukinnasta innostuneena aion etsiä käsiini purppurajuorun (Tradeschantia ballida), jonka lehdet ovat punertavat ja kukinnot vaaleanpunaiset. Myös herrasjuoru, brasilianjuoru ja juorukki kiinnostaisivat tätä juorujen harrastajaa.

Nyt kukassa on kaktusten lisäksi enää aina kiitollinen paavalinkukka eli saintpaulia. Nämä kyllä kukkivat ja viihtyvät nekin keittiön pohjoisella ikkunalla. Kun jaksaa kukintojen välissä katsoa sen pienen kukattoman kauden ja istutella keväisin uuteen multaan, niin paavalinkukka palkitsee vuodesta ja kerrasta toiseen.

Lannoiteltua tulee ehkä turhan reippaasti, kun vihreitä lehtiä on niin runsaasti. Välillä napsin niitä pois kukkien edestä, eikä kukka näytä pahastuvan. Vesi on vain muistettava antaa lautaselle, eikä juurelle.


Opetus: Tunnelin päässä on aina väriä ja valoa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...