lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia


Joulu alkaa olla pulkassa ja uutta vuotta odotellaan. Toimelassa joulu sujui rauhallisesti lapsuudenkodissa vierailevasta jälkikasvusta nauttien. Myös vanhemman sukupolven kanssa tuli vietettyä joulua eri tavoin. Muistisairas vaari asuu ensimmäistä joulua hoivakodissa, mutta hänkin pääsi pyörätuolilla tapaninajelulle kotiin.

Kukkia meillä oli tänä vuonna tosi vähän. Edustakoon niitä valkoinen amaryllis. Lisäksi löytyy vaalenapunainen hyasintti ja koristeltuja minitulilatvoja. Kuopuksen allergiaoireiden vuoksi luovuimme kokeeksi aidosta joulukuusesta. Kun muovista piti lähteä hankkimaan, päädyin tekokuusten äärilaidalle eli valkoiseen muovikuuseen. Vihreät eivät mielestäni näyttäneet yhtään enempää aidoilta ja tämä valkoinen on jotenkin valoisa. Kaikkia se ei miellytä, mutta kompromissina se meni. Allergioita ei ole vielä näkynyt.

Tänä syksynä olen ollut sen verran kiireinen, että käsityöt ovat jääneet vähälle. Innostuin sentään väsäämään paperinarusta valokransseja. Itselle jäi ikkunaan punainen. Valkoiset päätyivät jälkikasvun jolulahjoiksi.


 
Joulun hauskin tervehdys oli poroksi naamioitu joulupöydän ruokaviini :). Kiitos siitä.

Antoisia välipäiviä blogivieraille.Ja tervetuloa Maatuska, uusi Toimelan seuraaja!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Talven väripilkku

Lunta tuiskuttaa ja talven ihmemaa on täällä juuri nyt, sopivasti joulutunnelmaa tuoden. Marrakuun- ja joulukaktukset ovat kukkimisensa kukkineet. Kesän pihalla voimia kerännyt ja lepokauden kellarissa viettänyt amaryllis näyttää valitettavasti puskevan jouluksi pelkkää lehteä.

Kaupasta hankittujen uusien joulukukkien lisäksi löysin ikkunanlaudalta tällaisen väripilkun, joka enteilee hienoa kliivian kukintaa lähiviikoille. Huomasin, että olen kastellut huonekasveja liikaa näin pimeänä aikana. Kliiviakin melkein ui. Toivottavasti liika kosteus ei ole ehtinyt häiritä kukintaa.

Lomalla ja joulumielellä täällä Toimelassa jo ollaan. Toivottavasti myös te blogiystäväni olette jo malttaneet hellittää joulutohinoista ja alkaneet nauttia joulun tunnelmasta.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Oi havupuu, oi havupuu...




Tykkään kovasti pienistä luonnonhavuista, jotka ovat virkistyneet ja lähteneet kasvuun muutaman koivun ja poppelin kadottua vierestä. Tämäkin pikkumänty on kertakaikkiaan söpö, melkein joulumänty. Varsinkin kun takaa pilkottavat punaiset pihlajanmarjat. Luonnonkatajakin on pihalla ihan kaunis. Aina ei ole pakko lähteä puutarhamyymälään, kun vain jättää luonnonkasveille sijansa.


Mutta entäpä sitten, kun pienestä söpöstä männystä kasvaa pitkänhuiskea runko, jonka ainoat oksat huitelevat taivaalla sähkölankojen yläpuolella. Näkökentässä ei juuri näy vihreää, mutta roskaa riittää vuodenajasta toiseen: käpyjä, neulasia, oksia ja pihkaakin auton katolle.



Autoista puheenollen. Minun kauppakassini asustaa tuon männyn alla ja kuukausi sitten autolle oli käydä hassusti. Ensin satoi monta kymmentä senttiä raskasta tykkylunta ja sitten tuli myrsky. Mäntyjen oksat eivät kestäneet lumen painoa, vaan alas repesi valtavia karahkoja. Muutama osui sitten autooni, joka muistuttaa nyt joulurusinaa.


Olin vielä niin yksinkertainen, että menin kesken myrskyn keräilemään oksia. Ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta olisi voinut käydäkin. Nimittäin, kun pääsin sisään ja katsoin ikkunasta, lisää paksuja oksia tipahteli taivaista juuri siinne, missä olin hetkeä aikaisemmin kyykkinyt.


Nytpä odottelen mielenkiinnolla uusia myrskyjä, joita lupaavat viikonvaihteeksi. Samalla mietin, pitäisikö isoista männyistä pihalla luopua. Tähän saakka ovat kaatuneet koivut, mutta oliskohan jo aika mäntyjenkin päästä sukupolvenvaihdokseen?

perjantai 28. marraskuuta 2014

Mokomatkin rohmut


Viime keväänä jaksoin vielä suhtautua huumorilla naakkoihin, jotka majoittuivat grillikatoksen savupiippuun. Nyt nuo pikinokat ovat alkaneet tympiä, kun tulevat lintulaudalle rohmuamaan kaikki pähkinät heti, kun niitä käyn sinne laittamassa. Pikkulinnut uskaltavat tulla vasta sitten, kun naakat ovat vieneet parhaat päältä. Talipallot sentään laitettiin riippumaan niin, että naakkojen ja harakoiden on palloihin hankala päästä käsiksi.


Mitenkähän naakat saisi muuttamaan muualle? Harakoita on pihapiirissä ollut aina, mutta naakat ovat lisääntyneet vasta viime vuosina. Harakka onkin jotenkin hauskempi otus, mutta naakka kuin sen sijaan pelottavan kammottava pikkulintujen kauhu.


Onko hyviä vinkkejä?

lauantai 22. marraskuuta 2014

Se on sittenkin kukkavarsi!


Aivan ensin toivotan tervetulleiksi Toimelan uudet lukijat. Viimeksi on mukaan liittynyt Minna, jonka kommenteille kävi hassusti. Silloin tällöin blogeissa kerrotaan bloggerin toimimattomuuksista tai omituisuuksista. Itselläni on toistaiseksi ollut hyvä tuuri, eikä isompia ongelmia ole ilmennyt. Mutta nyt Minnan kommentit vanhempiin postuaksiini hortensioista ja luonnonkukkaniitystä olivat jostakin käsittämättömästä syystä päätyneet odottamaan tarkistusta, vaikka en edellytä kommenteilta ennakkotarkistusta ja yleensä ne menevät suoraan eetteriin. No, luin kommentit ja klikkasin tyytyväisenä Julkaise -linkkiä.

Mitä tapahtuikaan? Kommentit katosivat taivaan tuuliin. Olen pahoillani Minna. Luin kuitenkin kommenttisi ja ne ilahduttivat minua suuresti. Kokeile ihmeessä äitienpäivähortensian talvetusta!


Jonkun mielestä juutun ehkä jankkaamaan samoja asioita, kun postailen taas kesällä hankkimistani orkkideoista. Mutta kun on aivan pakko kertoa, että edellisessä orkideapostauksessa esittelemäni kasvuston alut olivat kuin olivatkin uusia kukkavarsia, vaikka niitä lehdiksi tai ilmajuuriksikin veikkailtiin. Korkeammalla varrella on mittaa jo 25 cm, joten tuskin se enää lehdeksi muuttuu. Vau! Nyt odotellaan kukkia. Ja toisessa orkideassa uusi kukkavarsi tulee perässä vähän viiveellä.

Toimelan leveysasteella on maassa ja kasvustoissa kevyt lumikuorrute. Jouluvaloja on hissukseen ripusteltu ulos ja pikkuisen sisällekin. Joulumieli antaa vielä arkikiireissä odottaa itseään, mutta eiköhän sekin sieltä taas löydy. Ensi viikolle sääennusteet lupailevat taas loskaa ja vettä. Tässä vanhat ja ainoat värivalot tuijissa. En ole niistä raaskinut luopua, kun loistavat marraskuun pimeydessä kuin karamellit.


maanantai 17. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa kesästä


Marraskuun pimeydessä on lohdullista muistella mennyttä, helteistä ja kaunista kesää. Kruunu Vuokolta Puutarhan lumoa -blogista sain haasteen valita kuusi kuvaa kesästä. Kiitos haasteesta. Se sai minut heräämään horteesta ja postaamaan parin viikon hiljaiselon jälkeen. Tai ei elämä ole ollenkaan hiljaista ollut. Pikemminkin kiireistä töiden ja opiskelujen parissa.
Valitsin mukaan puutarhakuvien lisäksi vähän muutakin kesätunnelmaa. Viime kesänä uitiin ja soudeltiin.


Kesä oli myös rakennelmien aikaa. Nyt tuli vähän fuskattua ja tehtyä kuvakollaaseja, kun ei kesää yksinkertaisesti saa mahtumaan kuuteen kuvaan, sori. Siis Toimelassa tehtiin roskakatos, köynnöskehikko ja yläkuvassa vielä keskeneräisenä näkyvä istutusallas havuille, rodoille ja hortensioille. Lisätietoa löytyy aiemmista kesän postauksista.



Siemenestä kasvatettu amppelitomaatti tuotti leikkimökin verannalla satoja pikkuriikkisiä, makeita tomaatteja. Satoa riitti lokakuulle saakka.


Palava rakkaus, tuliunikko ja syysleimu. Perennat ja siemenkasvit hehkuivat rinta rinnan suotuisissa säissä. Tässä pimeydessä tuntuu unelta, että moisia värejä olisi pihalla ollutkaan.                           


Valkoinen kelloköynnös meinasi paleltua kesäkuussa, mutta vauhtiin päästyään kukki kauniisti lokakuun pakkasiin saakka. Ensi keväänä kylvän kelloköynnöksen siemenet myöhemmin. Nyt taimet ehtivät vähän turhan isoiksi sisällä, kun kylmä kevät piinasi ulkona.


Leppoisat kesäillat tarjosivat luonnon taidetta. Suomen kesä on vain niin ihana!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kuuraa ja kaktuksia


Pyhäinpäivä valkeni viidessä pakkasasteessa. Pihan puut sekä pensaat olivat saaneet kauniin kuurakuorutuksen. Päivä oli kirkas ja kuulas. Taivas ihanan sininen ilman pilvenhattaraa. Talvi tekee tuloaan.



Sisällä kasvit ovat aikataulussa. Marraskuun kaktus avasi ensimmäiset kukkansa ja nuppuja on tänäkin vuonna paljon.


Blogien innoittamana ostin viime jouluna valkoisen joulukaktuksen ja se on lähtenyt hyvin kasvuun. Ensimmäiset nuput ovat ilmaantuneet. Mahtaakohan ehtiä kukkaan paljonkin ennen joulua?

Helppoja ja mukavia huonekasveja nämä kaktukset. Ja ihania kukkiessaan silloin, kun juuri mikään muu ei kuki.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuukauden kuva


Sain blogista Konnadonna - kotona ja puutarhassa haasteen, kiitos siitä. Tarkoitus on tiivistää kuukausi yhteen Kuukauden kuvaan. Se voi olla yleisnäkymä tai jokin sen kuukauden ihanimmin kukkiva pensas tai perenna. Lievästi haastava haaste, kun se tuli lokakuussa tänne viitosvyöhykkeelle. Pihalla ei enää kuki yhtikäs mikään.

Valitsinkin  kuukauden kuvaksi lokakuun väripilkun, orapihlajan, jonka marjat tavallisten pihlajanmarjojen rinnalla loistavat syksyssä punaisena helminauhana ja piristävät synkkiä päiviä.

Orapihlaja-aita on usein parjattu piikikäs puutarhan rajaaja, josta monet haluavat eroon. Minä olen sen ihan itse valinnut Toimelan kadunvarteen näkösuojaksi, enkä ole ollenkaan kyllästynyt piikkeihin. Kun pensasaitaa ei enää leikata kovin radikaalisti, se myös kukkii ja marjat ovat kauniita.

Ymmärrän, että orapihlaja-aidasta piikkeineen voi tulla ongelma pienellä pihalla tai jos se on päässyt hoitamattomana rönsyilemään. Toimelassa on sen verran iso piha, että orapihlaja-aita mahtuu hyvin kasvamaan ja pysyy aisoissa. Vuositaista leikkaustahan se vaatii, mutta muuten on erittäin vaatimaton, perinteinen pihojen aita-kasvi.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kämmeköiden maailmaan

Ostin kesällä tarjouksesta kaksi ihanasti kukkivaa perhoskämmekkää. Ne sulostuttivatkin näkymää ikkunanalaudalla tosi pitkään, kunnes kukat lakastuivat.

Yritin ensimmäisen kerran pitää hengissä pientä, jouluistutuksessa tullutta kämmekkää viime talvena huonolla menestyksellä. Blogiystävien hyvistä neuvoista huolimatta se kuihtui pois kevättalvella. Luultavasti huono menestys johtui väärästä kasvualustasta ja laiskoista kastelukäytännöistäni.


Näiden kaunotarten kanssa olen skarpannut! Uppokastelen parin viikon välein, suihkuttelen ja lannoitan orkidealannoitteella. Kasvualustaan en ole vielä uskaltanut koskea. Toistaiseksi kasvit näyttävät hyvivoivilta, vaikka vanha kukkavarsi onkin yläpäästä kuivahtanut. Muistaakseni konkarit neuvoivat, että kuivan kukkavarren voi katkaista pois.



Mutta milloin mahdollinen uusi kukinta voisi olla odotettavissa? Tänään nimittäin huomasin, että kämmeköiden lehdistön alaosasta työntyy esiin kasvustoja. Mahtavatko olla uusia ilmajuuria vai peräti kukkavarsia? Mitäpä sanotte te kokeneemmat orkideankasvattajat?




Ulkona sataa reippaasti vettä, joten meni sisäpuuhasteluiksi tämä sunnuntai. Eilisen tuhlasin siivoukseen ja verhojen vaihtamiseen, vaikka tiesin, että tälle päivälle on luvattu sadetta. Vähän harmittaa, koska ulkona ovat syystyöt aivan levällään. Mutta jospa jonkain päivänä vielä ehtisi haravan varteen ennen kunnon talven tuloa.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Talviunille, zzz


Koleus ja pimeys iskivät lämpimän syyskuun jälkeen kertalaakista ja täysillä. On aika päästää kasvit ansaittuun talvilepoon. Peittelin Sun hit -patioruusut lehtikompostilla penkkiin ja toivon, että ne selviävät kevääseen. Ruusuissa oli vielä paljon nuppuja ja muutama kukkakin, kun leikkasin niitä matalaksi. Otin sisälle maljakkooon, jospa nuput innostuisivat vielä aukeamaan lämpimässä.


Mikäs se tämä? Väärin arvattu, ei ole puikulaperuna. Ne syötiin jo. Tässä komeilee vanhan ajan daalian mukulajuurakko, jonka nostin kellariin talviunille. Komeita ovat, mutta makua on monenlaista... 


Ehkäpä perunannäköiset mukulat ensi heinäkuussa näyttävät taas tällaisilta.


Huonekasveista gloxiniat Kaiser Friedrich ja Kaiser Wilhelm kukkivat lopulta kahteen kertaan. Viimeiset kukat tipahtivat viikonloppuna. Vaikka lehdet olivat vielä vihreitä ja komeita, päästin nämäkin talvilepoon. Yritän keväällä istuttaa mukulat uudestaan, jospa innostuisivat vielä toistamiseen.



Kyllä luonto vain on ihmeellinen, kun näitäkin katsoo eri vuodenaikoina.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Jaksaa jaksaa...



Ensimmäistä kertaa aamulla mittarissa - 5 astetta ja pitsikaulus vain jaksaa sinnitellä. Uskomattoman kestävä kesäkukka. En ole aiemmin kokeillut, mutta ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun pitsikaulusta istutan. Rönsyää kivasti purkin reunoillekin.





Muuten näkymät alkavat olla aika syksyisiä. Ikkunasta katsoen. Ja pihalla kuljeskellen.



Jokunen syysistutuskin on tullut värkättyä, erikoista ja koristekaalista. Vähän turhauttavaa puuhaa, kun lumi ne kuitenkin kohta peittää. Mutta kyllä on ihanat syyskelit ja ruskan värit.



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sipulikukat muhimaan


Kerrankin sain ajoissa upotettua kukkasipulit muhimaan. Lämpimästä syksystä oli apua :). Tuli hankittua sipuleita pussi poikineen, narsisseja, krookuksia ja tulppaaneita. Erikokoja ja -värejä. Toivottavasti menestyvät ja ilahduttavat keväällä.

Ostin myös kukkasipuleille tarkoitettua ravinnetta ensimmäistä kertaa. Liekö siitä oikeasti jotakin apua muihin lannoitteisiin verrattuna? Vähän epäilyttää, kun joka yrtille pitäisi nykyään olla oma purkki. Miten ihmeessä mummojen kukat ennenvanhaan kukoistivat navetan ja tallin tuotoksilla?


Erityisellä mielenkiinnolla odotan tätä Black Hero -tulppaania. Mustia tulppaaneja ei Toimelassa ole ennen nähtykään. Pitäisi olla myös kokoa ja näköä, korkeuttakin puoli metriä.


Ja välineurheiluakin tuli harrastettua. Hankin sipuleiden istutuskairan. Tähän asti olen tullut toimeen ilmankin, mutta olihan se ihan kätevä peli. Kyljessä oli vielä mitta, että näki heti, mihin syvyyteen kuoppa tuli tehtyä. Ei jää ainakaan välineistä kiinni tämä keväinen kukkaloisto.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kukkaniittyä tekemässä


Luonnonkukkaniityt ilahduttavat minua vuosi vuodelta enemmän. Toimelan vieressä on rakentamaton tontti, jota on vuosien varrella käytetty muun muassa kompostimullan varastointialueena. Vaikka siellä kasvaa vanhan pihapiirin jäljiltä puutarhakasveja, kuten vanhoja ruusuja, näkyvimmän alan olivat vallanneet koiranputki, pujo ja ohdake, joka tunnetaan myös takiaisena. Maahan oli valunut turhan paljon ravinteita.

Toissa kesänä päätimme tarttua toimeen ja ryhdyimme taisteluun pujo- ja takiaisviidakkoa vastaan. Kaikki kasvava niitettiin ja vietiin pois, jotta se eivät jäisi ravinteeksi tulevan kukkaniityn pohjaan. Tontti kaipasi köyhdyttämistä.

Maa käännettiin ja tontille kylvettiin nurmi- ja niittykukkaseosta. Kylvötyöt jäivät turhan myöhään, eivätkä kaikki kukat ehtineet siementää ennen pakkasia.

Emme luopuneet toivosta, vaan jatkoimme seuraavana kesänä taistelua maan köyhdyttämiseksi kukkaniitylle sopivaan kuntoon. Seurasi niittämistä ja heinätöitä. Kasvustot oli taas vietävä pois. Apilan lisäksi tulevalla niityllä ei toisenä kesänä ollut havaittavissa juuri mitään kylvetyn siemenseoksen kasveista.

Kulunut kesä oli niittyprojektin kolmas. Jälleen oli ohjelmassa niittämistä ja haravointia, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Kukkaniitty ehti olla kesän aikana hyvin monen näköinen.


Toukokuun lopulla keltaiset voikukat valtasivat niityn voimallisina kukintoina.

Kesäkuun puolivälissä estradilla olivat koiranputket ja niittyleinikit.



Juhannukselta tontti alkoi jo etäisesti muistuttaa haaveidemme kukkaketoa. Alkuperäisen siemenpussin lajikirjosta olivat heränneet henkiin peltosaunio eli saunakukka, hiirenvirna ja suolaheinä. Jokunen kissankellokin puski sekaan.


Heinäkuun helteisen niittourakan ja kuivan kauden jälkeen kukkaniitty oli lohduton, kellastunut sänkipelto.



Mutta ei hätää. Nyt syyskuun lopulla kukkii taas. Niittyleinikit ovat aloittaneet uudestaan, samoin apilat ja jotakin muutakin sieltä puskee. Vähältä pitää, ettemme taas joudu heinätöihin, jos lämmin syksy jatkuu. Odotan mielenkiinnolla, miltä kukkaketomme näyttää ensi kesänä. Tämä vaatii näemmä kärsivällisyyttä.