perjantai 31. tammikuuta 2014

Palmujen katveessa

Kunpa istuisinkin jossakin lämpimässä palmun alla lempeän tuulen ja auringon hyväillessä ihoa. Mutta ei.

Istun tietenkin villasukat jalassa jukkapalmun katveessa kotosalla ja odottelen, että 15 asteen pakkanen vaihtuisi luvatuksi lumimyräkäksi. Sama Jukka on asustellut Toimelassa jo edellisen emännän aikana eli varmaan parikymmentä vuotta. Muutaman vuoden välein pätkäisen pitkäksi hujahtaneen varren poikki, isken uusiin multiin ja siitä se taas lähtee.

Jukkakin varmaan viihtyisi kesällä ulkona, mutta en ole raaskinut viedä. Täällä Pohjanlahden rantamilla tuntuu, että aina tuulee, nykyisin vielä kovempaa ja useammin kuin ennen. Jukka pitäisi ainakin siirtää tukevampaan ruukkuun, että kestäisi ulkona tuulet ja tuiskut.


Vuoripalmu on juuri saanut pakerrettua esiin tämän vuoden kukintonsa, joka vielä hehkuu kuulasta vihreää. Hetken kuluttuahan kukinnot kuivuvat ja siemenet varisevat lattialle, nimittäin kokemusta on. Olisikohan tuloksena palmumetsikkö, jos siemenet jaksaisi laittaa multiin?


Myös vuoripalmu on kuulunut tämän talon kalustoon todella kauan, jo edellisen asukassukupolven aikaan. Viime vuodet se on viettänyt vintillä nuorison vähemmän hellässä huomassa, mutta valoisat huoneet vahoine, isoine ikkunoineen ja altakasteluruukku auttavat selviämistaistossa.


Onpa muuten mukava, että on perjantai. Ja sekin on ihanaa, että päivä on pidentynyt huomattavasti molemmista päistä: Aamulla jo kahdeksalta valkenee ja työpäivän jälkeen näkee vielä käydä ulkona päivänvalolla. Jee!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Vanhapoika piikikäs ja nahistuneet banaanit

Ilokseni huomasin, että Toimelaan on ilmaantunut uusia seuraajia. Lämpimästi tervetuloa!

Puutarha viettää taas pakkaspäivää (-12), mutta huonekasvit alkavat selvästi havaita lisääntyvän valon. Viikonloppuna oli jo sen verran leutoa, että innostuin vähän etuajassa (hätäinen luonne kun olen) vanhojen kaktusten kimppuun.

Nämä rassukat ovat unohtuneet vuosiksi vintin ikkunanlaudalle hoitamattomina. Löytyvät sieltä aina syksyllä, kun aurinko lakkaa paahtamasta ja kun jälkikasvu muistaa avata rullaverhonsa :).



Tätä olen kutsunut vanhaksipojaksi, mutta en ole ollenkaan varma sen oikeasta lajista. Penteleen piikkinen se on, nytkin on sormessa piikki, vaikka hanskojen kanssa yritin käsitellä. 

Tämä on varmaan kymmenen vuotta vanha yksilö, ihan pienessä purkissa joskus hankittu. Se kukkii siellä rullaverhon takana joka vuosi loppukesästä ja alkusyksystä. Kauniita keltaisia kukkia, joissa on punertava keskus. 



Tämä muistutti vielä syksyllä etäisesti banaanikaktusta keltaisine "banaaneineen". Joulun tienoilla banaanit nahistuivat ja jäljelle jäi väärään suuntaan kurottava, toispuoleinen kasvi. Jotain tarttis tehdä, vai mitä?


Tähän saakka olen käyttänyt kaktuksille tavallista multaa, mutta nyt ylitin itseni ja hankin oikein kaktusmultaa. Päätin kokeilla, lähtisikö banaani (vaikka sitten ilman banaaneja) kasvamaan pistokkaista.


Tässä nämä nyt ovat. Aika surullisen näköisiä huppupäitä ja yksi paljain päin. Saapas nähdä, miten pistokkaiden käy.



Mutta vanhaapoikaa uusi, musta kuosi komisti kummasti! Edelleen viettää vasemmalle, mutta pitää muistaa käännellä välillä valosta poispäin.


Ps. Tulin äsken tutkineeksi netistä kaktusten kuvia ja epäilen, että "vanhapoikani" ei olekaan vanhapoika vaan aivan joku muu kaktus. Nimittäin, vanhassapojassa näyttävät kukat tulevan varteen, tässä tulevat suoraan kiinni runkoon. Ja muutenkin näyttää erilaiselta, ei esimerkiksi kasvata haaroja. Mikähän tämä sitten mahtaa olla? Meillä se kuitenkin tunnetaan varmaan vanhanapoikana hamaan loppuun saakka. Semmoista se on, kun jonkun maineen saa...

torstai 23. tammikuuta 2014

Ruskettunut perhosorkidea


Pienen etsiskelyn jälkeen löysin läpinäkyvän lasiruukun, johon ajattelin siirtää jouluasetelmassa saamani perhosorkidean. Purkki on pikkuriikkiselle kukalle turhan suuri, mutta pienempää en tähän hätään löytänyt. Mutta purkin koko ei olekaan suurin huolenaiheeni, vaan orkidean yleinen hyvinvointi. Minulla ei ole koskaan ollut orkideaa ja nyt ihmettelen, pitäisikö kukkavarsien säilyä vihreänä? 

Kukka oli jouluna näin hyvinvoiva asetelman kuningatar. Kukat tipahtivat aikanaan pois....
....ja nyt kukka näyttää näin surulliselta. Kukkavarret ovat ruskistuneet, lehdet kyllä toistaiseksi ovat vihreät ja hyvinvoivat.

Voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa, kannattaako tätä enää toiseen ruukkuun siirtää vai heitänkö suoraan kompostiin? Tekeekö uudet kukkavarret ruskistuneiden tilalle, onko mahdollista, että elpyy? En viitsisi nähdä turhaa vaivaa toivottoman tapauksen eteen.

Ja onko nyt ylipäänsä sopiva aika vaihtaa ruukkua? Tuossa pienessä istutuspurkissa se ei ainakaan kauan menestyne.

Ja vielä yksi kysymys: Mitä istutusruukkuun kannattaa laittaa? Ajattelin koristekiveä ja multaa, lekasoraa ehkä pohjalle. Mutta tarvitseeko orkidea kuinka paljon multaa vai pitäisikö olla muuta maa-ainesta, kuten ilmeisesti luontaisilla kasvupaikoillaan on?

Tulipas kysymys poikineen, toivottavasti joku orkideapeukalo jaksaa vastailla.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Luonnon valohoitoa


Tänä aamuna jäi kirkasvalolamppu sytyttämättä, kun oli mahdollisuus nauttia luonnon valohoidosta. Auringonnousu on ihana kesällä, mutta myös talvella.



Joskus kannattaa nostaa katse maasta ja tiirailla taivaalle. Voi nähdä hienoja valoilmiöitä.


Lopuksi hieman arkirealismia "Vilpolan" ikkunanlaudalta. Sää on kaunis, mutta hyytävän kylmä.

torstai 16. tammikuuta 2014

Kahvikutsut




Sain jo muutama päivä sitten Kruunu Vuokolta Puutarhan lumo -blogista kutsun kahville. Näin haaste kuuluu:

"Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidät bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissa! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi. (Ei ole aivan pakko jakaa:)


Esitän kysymyksiä, jotka saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat kysymyksiin? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin."


Kysymykset ovat sen verran kimurantteja ja kaukana puutarhablogin perusagendasta, että mietin pitkään, vastaanko. Mutta kannattaako sitä olla turhan tiukkapipoinen, onhan nyt kysymys kuitenkin vain blogeista ja puutarhanhoidosta. Joten päätin vastata sen, minkä osaan ja pystyn. En kuitenkaan jaa haastetta eteenpäin, koska se on jo aika laajalle ehtinyt levitä.

Mikä on sisustustyylisi?
Onko minulla jokin tyyli? Enemmänkin keräilyerät tai kuin morsiuspuku: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain perittyä, jotain lainattua, jotain sinistä, jotain punaista, paljon mukaan sattumalta tarttunutta, jotain valkoista ja aika paljon tummaa ruskeaa ja pyökkiä.





Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?
Olohuoneeseen tietty.



Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Rakentaisin piilopirtin, ikioman kolon Lappiin.


Mihin käytät paljon rahaa?

Juuri nyt pakkasen paukkuessa vanhan talon nurkissa tuntuu, että sähkölaskuun!


Mistä onnesta unelmoit?
Rauhallisesta ja kiireettömästä ajanjaksosta, jolloin mistään ulkopuolelta ei annettaisi minulle aikatauluja. Saisin ajatella ajatukset loppuun saakka ja kasvattaa siemeninä odottavat ideat luovuuden kukkasiksi tai ainakin kokeilla, kasvaisiko niistä mitään.

Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Terveyden menetys, oman tai läheisten.

Missä asiassa olet tunnollisin?
Olen yleensä ruoka-aikana kotona :)


Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Lähes minkä tahansa, jos tekijä itse myöntää virheensä, eikä väitä tehneensä oikein, vaikka ilmiselvästi on mokannut. Omien virheiden anteeksi antaminen on vaikeinta.


Mikä on naisen paras ominaisuus?
Mikä on miehen paras ominaisuus?
Molempien paras ominaisuus on se, että uskaltaa olla oma, aito itsensä missä ja kenen seurassa tahansa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Herkkumuistoja

Kun vesisateesta lopultakin päästiin ja tuli pitkästä aikaa ensimmäinen 10 asteen pakkanen navakalla tuulella kyllästettynä, tekee heti mieli käpertyä muistelemaan kesän tuoksuja ja makuja. Varsinkin, kun löysin pakastimenn perukoista kevätkesällä pilkkomani raparperit, joista oli tarkoitus keittää mehua. Olivat jotenkin sinne unohtuneet. Eipä tuo ole myöhäistä vieläkään ja syksyiset mehut alkavatkin jo olla vähissä. Ei kun mehuliisa turisemaan.

Näitäkin herkkuja on vielä pakastimessa, mutta tuoreita ei voita mikään.


Karviaiset 


Mustaherukat


Punaherukat


Mansikat, lajikkeesta ei mitään muistikuvaa, mutta satoisa ja makea.

Mutta vadelmat ovat Maurin makeita.

Vesi kielellä odotellaan, toivottavasti selviävät tästäkin märkätalvesta ja tulevista pakkasista ilman suojaavaa lumikerrosta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vipinää lintulaudalla


Ehdin jo ihmetellä, mihin pikkulinnut ovat pihaltamme kadonneet, kun joulun aikana oli lintulaudalla kovin hiljaista. Ehkä aloitin talviruokinnan liian myöhään tai leudossa talvisäässä ruokaa on riittänyt luonnossakin. Mutta loppiaisena laudalla kävi lopulta vilske. Tintit ja varpuset olivat yhteistuumin tyhjentämässä pähkinä- ja siemenherkkuja. Päivä oli pilvinen, mutta hauska oli katsella iloisten visertäjien puuhia pihalla.



Mukavaahan tämä pyhien vietto on ollut, mutta nyt riittää jo viltin sisällä lorvailu ja herkun puputus. Pablo-poika tahtoo ylös, ulos ja lenkille. Emäntä voi lopettaa kameran naksuttelun ja siirtyä tärkeämpiin puuhiin...

 Hyvää loppiaisen jatkoa!

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusia haasteita kohti

Pitkä ja pimeä talven törötys päättyy omalta osaltani yleensä loppiaiseen, kun joulukoristeet riisutaan ja päivät alkavat pidentyä. Kukonaskel päivässä tuntuu lyhyeltä ihmispolon elämässä, mutta ihmeellisesti valo vain lopulta voittaa ja paljastaa niin myrskyn sotkemat ikkunat kuin puutarhan risutkin. Kevät on jo melkein ovella.

On aika suunnitella pihatöitä. Muiden puutarhablogien innoittamana ja inspiroimana minulla on jo mielessä monta projektia. Itse asiassa enemmän kuin koskaan ennen. Saapas nähdä mitkä kaikki haasteet saan toteutettua.

Alla näkyvään ryteikköön ei valitettavasti pystynyt Eino eikä Seijakaan. Myrskyn tieltä lakosi naapurista komeita mäntyjä, mutta tämä onneton pöheikkö seisoo tanakasti sijoillaan.

Alunperin paikalla on ollut vuorimänty, josta ovat jäljellä nuo pari maata viistävää oksaa. Keskelle mäntyä on putkahtanut jo hävitetyn poppelin poikanen, joka sekin on jo ehtinyt miehen ikään. Ja eikös tuonne vasemmalle puolelle ole hiipinyt aitapensaista versonut unkarinsyreeni.

Haluaisin totta tosiaan eroon koko ryteiköstä. Tilalle kaunis ja näyttävä, mutta kohtuullisen helppohoitoinen istutus, kiitos. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta keväällä aion yrittää.

Mitähän siihen laittaisi, antakaapa vinkkejä? Paikka on aika suojainen talon länsipuolella. Aurinko paistaa ja tilaa on joka suuntaan reippaasti. Siis aika näyttävää saisi olla, ei mitään pientä piiperrystä.

Haluaisin pihalleni lumipalloheisin, mutta jotkut väittävät, että siitä joutuu joka kesä myrkyttämään tuholaisia. Pitäneekö paikkansa?

Jos tekisi puolipyöreän tai pyöreän istutusalueen, johon laittaisi keskelle korkeaksi kasvavaa, kukkivaa pensasta kuten juuri lumipalloheisiä. Ympärille pienempää kukkivaa, havuja ja johonkin väliin sipulikukkia. Suunnitteluapu ja vinkit kelpaavat! Kerron sitten kesällä, miten ryteikön muodonmuutoksen käy.