perjantai 31. tammikuuta 2014

Palmujen katveessa

Kunpa istuisinkin jossakin lämpimässä palmun alla lempeän tuulen ja auringon hyväillessä ihoa. Mutta ei.

Istun tietenkin villasukat jalassa jukkapalmun katveessa kotosalla ja odottelen, että 15 asteen pakkanen vaihtuisi luvatuksi lumimyräkäksi. Sama Jukka on asustellut Toimelassa jo edellisen emännän aikana eli varmaan parikymmentä vuotta. Muutaman vuoden välein pätkäisen pitkäksi hujahtaneen varren poikki, isken uusiin multiin ja siitä se taas lähtee.

Jukkakin varmaan viihtyisi kesällä ulkona, mutta en ole raaskinut viedä. Täällä Pohjanlahden rantamilla tuntuu, että aina tuulee, nykyisin vielä kovempaa ja useammin kuin ennen. Jukka pitäisi ainakin siirtää tukevampaan ruukkuun, että kestäisi ulkona tuulet ja tuiskut.


Vuoripalmu on juuri saanut pakerrettua esiin tämän vuoden kukintonsa, joka vielä hehkuu kuulasta vihreää. Hetken kuluttuahan kukinnot kuivuvat ja siemenet varisevat lattialle, nimittäin kokemusta on. Olisikohan tuloksena palmumetsikkö, jos siemenet jaksaisi laittaa multiin?


Myös vuoripalmu on kuulunut tämän talon kalustoon todella kauan, jo edellisen asukassukupolven aikaan. Viime vuodet se on viettänyt vintillä nuorison vähemmän hellässä huomassa, mutta valoisat huoneet vahoine, isoine ikkunoineen ja altakasteluruukku auttavat selviämistaistossa.


Onpa muuten mukava, että on perjantai. Ja sekin on ihanaa, että päivä on pidentynyt huomattavasti molemmista päistä: Aamulla jo kahdeksalta valkenee ja työpäivän jälkeen näkee vielä käydä ulkona päivänvalolla. Jee!

10 kommenttia:

  1. Vanhat ja pitkään menestyneet huonekasvit ovat melkein, kuin perheenjäseniä ja niihin saattaa liittyy paljon mukavia muistoja. Varsinkin silloin, jos on saanut kukan lahjaksi se muistuttaa aina kukan antajasta olemassaolollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Kruunu Vuokko. Toimelassa historiaa ja muistoja riittää, kun olen jo kolmatta polvea talossa. Pitkään mukana kulkeneita kasveja on sekä sisällä että pihalla.

      Poista
  2. Kyllä kasveilla on oma tunteeseen perustuva arvonsa. Meillä on tapa että istutamme puun tai pensaan jokaista perheeseen syntynyttä lasta varten. (Perhe käsittää sisarukset niiden lapset ja niiden lapset) Ja monta niitä onkin saatu istuttaa. Istutetaan yleensä vasta kun lapsi on jo vähintään vuoden vanha jotta näkee luonteen. Jotenkin se vain sitten tulee jostain, mikä puu tai pensas on juuri se oikea kullekkin lapselle. Se on sellainen vanha perinne. Minun isoäitini teki sitä samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva perinne. Sellaisesta pihasta ei kovin helposti muuteta, varmaankaan.

      Poista
  3. Jukkapalmu on minullakin joskus ollut...kauan, kunnes lopulta kyllästyin...katton asti aina päästin kasvamaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä perintökasvit välillä kyllästyttää ja jonkusen olen hävittänytkin, esimerkiksi amatsonliljan. Tila on rajallinen ja kukkakaupat ja -blogit ovat uusia ihanuuksia pullollaan. Mutta rima hävittämiseen on kyllä aika korkealla.

      Poista
  4. Minun jukkapalmu alkaa olla parimetrinen. Kerran olen sen katkaissut, latvan juurrutin ja varsiosa oli pitkän aikaa kalju, kunnes siitä puheksi uusi latva. Varsi onkin jo aika paksu. Nyt sitten on kaksi jukkaa, mitään kun ei tahdo raskia heittää pois.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hankinkin seuraavalla kerralla niin ison ruukun, että siihen mahtuvat molemmat sekä lataa että vanha kanto.

      Poista
  5. Otsikosta ajattelin, että olet etelän mailla. No, onhan sitä palmuja täälläkin. Nuo perintökasvit ei taida olla kovin jännittäviä, mutta ovat ainakin kestäviä. Ovat kestäneet monenlaista hoitoa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikko oli tahallista hämäystä, joka taisi onnistua :)
      Perintökasvit eivät todellakaan ole jännittäviä, enemmänkin tuttuja ja turvallisia.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!