maanantai 31. maaliskuuta 2014

Terveisiä hortensialta ja keisareilta


Pihahortensia pääsi eilen kellarista Vilpolan valoon. Uudet versot kukkanuppuineen ovat jo kymmensenttisiä, mutta ymmärrettävästi hailakoita. Vihreä väri ilmestyy valossa nopeasti ja lehdet puhkeavat. Ihana seurata päivittäisiä muutoksia, vaikka vielä kukka näyttääkin kauempaa risukasalta.



Gloxiniat, jotka istutin kolme viikkoa sitten, eivät enää näytä veljeksiltä, vaikka sellaisia ovatkin: Kaiser Wilhelm vasemmalla on päättänyt ryhtyä kasvamaan. Siinä olikin jo pienet alut istutettaessa. Kaiser Friedrich taas ei osoita mitään elonmerkkejä. Kuinkahan kauan sitä kannattaa odotella?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Väliaikatiedotus taimista

Kasvun ihmettä on nyt seurattu kolme viikkoa vaihtelevalla menestyksellä. Amppelitomaatit ovat tomeran oloisia, eiköhän niistä saada ne luvatut "hundreds & thousands" pientä tomaattia aikanaan :). Koulin ne eilen erillisiin purkkeihin ja toistaiseksi näyttää hyvältä, vai mitä?


Valkoisen kelloköynnöksen siemenet tuli varmaan kylvettyä turhankin aikaisin. Köynnökset kasvavat silmissä ja vähän epäilyttää, miten niiden käy, ennen kuin on aika muuttaa kasvupaikalle pihalle.

Ruusu-Liisan vinkistä laitoin niille tikut kiipeämistä varten. Tai Ruusu-Liisa taisi puhua langoista, mutta tikut saavat nyt kelvata. Odotan innolla, että saan pation reunaan köynnöstuet näitä varten

Myös kuukausimansikat ovat itäneet hyvin. Taimet ovat vielä pieniä, mutta tiitterän oloisia. Pian nekin pääsevät kasvamaan isompaan purkkiin. Eilen hain postista tilaamani "mansikkakassin", johon ajattelin kuukausimansikan aikanaan istutella. Toivottavasti se viihtyy kassissa.

Sarvitähkämunkin pikkuriikkiset alut junnaavat paikallaan. Niiden tulevaisuus ei näytä hyvältä, toistaiseksi.

Heikoiten onnistui amppelipaprika "sweet sunshine". Se ei itänyt lainkaan, ei piikkiäkään kolmessa viikossa :( 

Nyt on lähdettävä ulos nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tropiikin ihmeitä


Vierailin viikonloppuna Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa. Botanian kasvihuoneista löytyy neljän eri ilmastovyöhykkeen kasveja. Niissä sekä perhosissa ja papukaijoissa riittikin ihmeteltävää. Ensimmäisessä kuvassa kaunis ja herkkä kärsimyskukka.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka monet tutut huonekasvimme ovat lämpimämpien ilmastovyöhykkeiden uhkeita luonnonkasveja, mutta aivan erilaisiin mittasuihteisiin kasvaneina kuin kotoisat ikkunalautasomisteet. Esimerkiksi oma aloe verani, jota oli pitänyt isona, kutistui näiden rinnalla miniatyyriksi. Mahtaisikohan omastanikin kasvaa olohuoneen täyttävä puu, jos sen antaisi vapaasti rehottaa? Aloen yläpuolella muuten kiemurteli todella kaunis ihmeköynnös.

Botanien aloen kukatkin olivat vähän eri kokoa kuin normaalien huonekasvien. Alimmaisena maanpeitekasveja muistuttava suopa-aloe, jonka kukinto oli myös toisen näköinen.




Usein olen ihastellut kliivian kukkaa ja pitänyt sitä isona ja näyttävänä. Mutta huhhuh, miltä "pikkukliiviaksi" nimetty kasvi näyttikään Botaniassa. Sen halkaisija oli metri ja kukkia oli joka puolella. Tähän ei Toimelan kliivia koskaan tule yltämään.


Tiedättehän kissanhännän, mummolasta tutun honekasvin? Sen sukulaisia löytyy kasvitieteellisestä puutarhasta eri versioina, esimerkiksi isokissanhäntää ja amppelikissanhäntää. Miksiköhän en ole koskaan hankkinut kissanhäntää? Se on kaunis kasvi.

Syötävän kauniita ja hedelmätiskeiltä tuttuja: viikunakaktus sekä kiwano.

 

Kaikkea omituista luonto keksiikin kasvattaa kuten, kannukasvi...


...tai Botanian kuukauden kasvit, liskovehka ja mukkulapökkövehka, joiden mukuloita netin mukaan olisi ollut myytävänäkin. Enpä edes harkinnut hankkivani. Harvoin kukkivat (kukintoa ei kai voi pitää kauniina) kasvit levittävät ympärilleen mädän lemua houkutellakseen raatokärpäsiä hedelmöityspuuhiin. Löyhkä ulottui trooppisen kasvihuoneen puoliväliin ja karkotti tehokkaasti vierailijat myös vieressään sijainneelta kämmekkäosastolta. Alla olevassa kuvassa mukkulapökkövehka. 


Kierroksen päätteeksi jotakin herkkää ja kaunista. Perhoset olivat alkaneet kuoriutua koteloistaan. Vielä hiukan uneliaina ja pöpperöisinä ne kömpivät jopa vieraiden sormelle ihmeteltäviksi. Että näin monimuotoisia luonnon ihmeitä tällä kertaa tuli ihasteltua.



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Voihan sarvitähkämunkki sentään



Postauksessani siemenet hyppysissä kerroin, että olen aloittelija siementen esikasvatuksessa. Tulin kuitenkin hankkineeksi kasan siemeniä, esimerkiksi kivikkoryhmään sopivaa perennaa nimeltä sarvitähkämunkki.


Toiveikkaana avasin siemenpussin puolitoista viikkoa sitten. Hämmennykseni oli suuri: Pussista löytyi pikkuriikkinen muoviputkilo, jonka pohjalla nökötti pikkurillin pään kokoinen kasa "pölyä", jota siemeniksi kutsuttiin. Kippasin pölyhiukkaset kämmennelleni ja sujautin ne multiin. Kylvämisestä ei oikein voinut puhua, kun nuo mikroskooppisen pienet hiukkaset katosivat jonnekin purkin seutuville. Suurennuslasi olisi ollut tarpeen.


Hyvästi sarvitähkämunkit ajattelin peruspessimistinä, mutta peittelin kuitenkin purkin muovilla. Siemenpussissa käskettiin odottaa kaksi viikkoa. Jos mitään ei tapahdu, on kylvös laitettava jääkaappiin kylmäkäsittelyyn pariksi viikkoa ja yritettävä uudelleen. Ei kuulostanut, eikä näyttänyt todelliselta, että voisin näistä jotakin vihreää ja sinistä saada joskus aikaiseksi.

Mutta totuus on aina tarua ihmeellisempää. Jo viikonloppuna mullasta alkoi hyvällä tahdolla erottua jotain pienen pientä vihreää. Päivä päivältä vihreä voimistuu ja nyt on pakko uskoa, että kasvaa se. Mutta kovin on hentoa. Minkähänlaisilla pinseteillä tuon saa koulittua, ihmettelen vain?

Kyllä luonto on ihmeellinen. Että tuollaisia sarvitähkämunkkeja :). Lupaan tässä ja nyt, että tästä kasvista en sitten ryhdy siemeniä pihalta keräämään, jos sen kukkaan asti saan.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kevättä ja tyrskyä

Ihmeellisen lämmin viikko takana, parhaimmillaan lämmintä oli kahdeksan astetta, eikä lumesta tietoakaan. Perjantaina rupesi kunnolla kevättämään ja tulin koristaneeksi porraspäätä.



Kyllä piristi. No, lauantaina tuuli yltyi ja pakkanen kiri iltaa kohti kuuteen miinusasteeseen. Yöksi piti otta kukat sisälle ja eteisessä ne saivat viettää koko sunnuntaipäivän. Luntakin sateli pieni kerros. Maa on nyt valkoinen.Jäistä ei ole tietoakaan, vaan meri velloo vapaana rantoja myöten. Lauantaina Ohtakarissa vaahtopäät löivät jo iltapäivällä pohjoispäähän ja tuuli sen kuin yltyi.


Luonto koettelee, vilkuttelee kevättä ja sitten antaa kylmän ja tuulen taas kunnolla ravistaa. Ei auta kuin odotella. Vastahan nyt on maaliskuun puoliväli, joten vielä saatamme nähdä kinoksiakin.

torstai 13. maaliskuuta 2014

1960-luvun nostalgiaa

Savea ja papua -blogista sain jokin aika sitten haasteen, jossa pyydettiin vastaanottajaa esittelemään itsensä lapsuuskuvilla. Olen aika tiukkapipoisesti suhtautunut haasteisiin siinä mielessä, että yritän pitää blogini puutarha-aiheessa. Ja ensimmäinen valokuva minusta on otettu vasta kaksivuotiaana. Ajattelin, että en lähde mukaan.

Sitten tulin katsoneeksi vanhoja kaitafilmejä dvd:lle tallennettuina. Oi kuinka hauskoja olivatkaan, ja sieltähän ne vauvakuvatkin löytyivät. En malta olla laittamatta filmeistä tähän muutamaa palaa. Olkoot sitten vastaukseni haasteeseen. En levitä haastetta sen kummemmin eteenpäin, kun se on jo ehtinyt aika paljon kiertää. Jos joku ei ole vielä saanut ja haluaa sen ottaa, niin olkoon hyvä!

Mutta tässä tulee lapsuutta Toimelassa ja lähiympäristössä 60-luvulla. Ensimmäinen pätkä on kuvattu Toimelan vintillä. Isovanhemmat asuivat alakerrassa ja me yläkerrassa. Pään puistaminen oli muotia.


Kesät olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä, niin ainakin muistelen. Vietin niitä paljon mökillä meren rannassa ja käytännössä meressä. Toimelan naapureissa oli tuohon aikaan paljon lapsia, touhua ja vilinää riitti. Kuten kuvasta näkyy, eläimet ovat olleet aina mukana.

                           

Talvella oli lunta ja pakkasta. Hiihdettiin, laskettiin mäkeä ja potkukelkkailtiin. Tässä filminpätkässä minä työnnän serkkutyttöä kelkkajunassa ja ai kuinka meillä oli hauskaa...

  

Isän kuvaamat kaitafilmit ovat varsinaisia aarteita, vaikka kuvan laatu ei monen jälkitallennuksen vuoksi häikäisekään. Tunnelma välittyy mielestäni kuitenkin.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kaiser Friedrich ja Kaiser Wilhelm purkeissa


Retostelin jokin aika sitten, että haluaisin kasvattaa gloxinioita. Jo perinteiden kunnioituksen vuoksi, koska niitä on aina aiempien emäntien aikoina ollut Toimelan ikkunoilla. Eipä aikaakaan, kun äitini kiikutti naapurikaupungista pari mukulaa ja korjasi puutoksen.


Nyt tuli paineita. Olen kerran vuosia sitten kokeillut gloxinian kasvatusta huonolla menestyksellä. Syykin selvisi: olin istuttanut mukulat ylösalaisin!

Tumpelo mikä tumpelo. Minusta on aika epäloogista, että mukulan kovera puoli pitää asettaa ylöspäin. Nyt on virhe korjattu ja mukulat mullissa. Vasemmalla Kaiser Friedrich ja oikealla Kaiser Wilhelm. Odottelemme herrojen heräämistä.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Puikulat itämään

Maaliskuussa on aika nostaa puikulaperunan siemenet kellarista itämään. Nyt se on tältä keväältä hoidettu. Meillä on aina käytetty kaikkiin perunaruokiin lähes ainoastaan puikulaa. Siis perunalajiketta, jota viljellään lähinnä Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa. Lapissa se on Lapin puikulaa, Ruotsissa manteliperunaa ja meillä Keski-Pohjanmaalla piekon muikkua jonkun muinaisen kasvattajansa mukaan. Kaupassa se myydään täälläkin puikulana.

Monta vuotta saimme kasvatetuksi vain tosi pieniä puikulaperunoita. Sitten naapuri vinkkasi, että puikulan siemenet pitää nostaa itämään jo maaliskuussa. Sen jälkeen pienimuotoinen viljelyksemme on onnistunut. Tämä on itse asiassa ainoa puutarhaviljelys, josta isäntä on innostunut. Se hänelle suotakoon.


Puikulasta on turha odottaa juhannusperunoita. Se on myöhäinen lajike, josta ensimmäiset herkut maistellaan heinäkuun lopulla tai elokuulla. Jauhoinen, keltainen peruna on niin makoisa, että se ei oikeastaan kaipaa muuta kuin voisilmän kyytipojaksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että puikula ei sovi keittoon, koska se hajoaa helposti. Minä taas olen sitä mieltä, että esimerkiksi kalakeittoa ei voi keittää muista lajikkeista, koska maku kärsii. Puikulankeittäjän on vahdittava kattilaa silmä kovana, jos mielii välttää muusin, mutta toisaalta sitä ei tarvitse keittää kauan.

Suomen siemenperunakeskuksen sivuilla kerrotaan, että puikulaa pidetään pohjoissuomalaisena maatiaislajikkeena, mutta sen alkuperä on hämärän peitossa. Maku kehittyy parhaaksi pohjoisen pitkässä päivässä. Puikulan säilyvyys on hyvä. Lapin puikula on EU:n nimisuojattu.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maalainen kävi kaupungissa

Kävin viikonvaihteessa Helsingissä. Arvatkaapa huviksenne, mitä maalainen löysi kaupungista kotiin viimeisiksi? No siemeniä! Kukkakaupasta löytyi sopivasti syötävien herkkujen siemenpussit.

Amppelitomaatti, jota mainostetaan pussissa todella satoisaksi lajikkeeksi. Luvissa on pussin mukaan sadoittain, jopa tuhansittain pieniä makeita rypäleen kokoisia hedelmiä. Oliskohan vähän ylisuitsutusta kuitenkin...

Amppelipaprikan puolestaan luvataan tuottavan 200-300 oranssinkeltaista ja miedon makuista, pikkuruista hedelmää per taimi!

Kuukausimansikka mignonette taas on monivuotinen ja rönsytön lajike. Marjoissa pitäisi olla metsämansikan aromia, nam. Sitä odotellassa.

Hukutaankohan ensi kesänä tomaatteihin, paprikoihin ja mansikoihin! Ehkei sentään.