perjantai 11. huhtikuuta 2014

Rouva Harakan pihan siivous

Päivänä muutamana olen seuraillut, kuinka harakkapariskunta on siivonnut Toimelan pihaa risuista. Pitkä oksa nokkaan, hyppäys leikkimökin katolle ja siitä lentoon oksa nokassa lisäsiipinä vaapottaen. Pesänrakennuspuuhia, aivan ilmeisesti. Kiinnosti sen verran, että seurailin, minne pariskunta majaansa teki. Sieltähän se löytyi syreenipensaasta talon takaa.


Homma oli sen verran hupaisan näköistä, että puuhailkoot. Lintu se on harakkakin. Voi tietysti olla, että olen eri mieltä kesällä, kun mansikkamaalla on vain puoliksi nokittuja marjoja. Mutta komea pesästä tuli. Harakan naurua taitaa pihalla tänä kesänä riittää.


Kaiholla olen tutkinut eteläisen Suomen puutarhablogeja, joissa kaivellaan jo täyttä häkää uusia istutusalueita. Meillä on vielä ollut joka yö reippaasti pakkasta ja lapio kalahtaa kovaan jäähän. Ei puhettakaan, että pääsisi pihahommiin, ellei harakoidenkin harrastamia risupuuhia lasketa. 


Ei ole syytä vaipua synkkyyteen. Hienoja keväisiä päiviä on ollut, vaikkakin viileitä. Ja aina voi lohduttautua vuoden vanhoilla kuvilla, joissa lumihanki peitti pihan vielä huhtikuussa. Nyt ei sentään ole lunta kuin nimeksi.

Tämä kuva on otettu vintin parvekkeelta näihin aikoihin vuosi sitten. Paljon on ollut kulkijoita hangessa eikä kesästä tietoakaan.


Jaa. Juuri nyt kuuluu tietokoneen vieressä olevasta savupiipusta epämääräistä rapinaa ja lirkutusta. Näinköhän sielläkin on joku pesänrakennuspuuhissa. Sympatiani väheni 50 prosenttia.

5 kommenttia:

  1. Ei täällä pääkaupunkiseudulla niin hirvittävän paljon vielä maata kaivella. Ainakin meillä on maa sen verran kovaa ja paikoitellen ihan jäistä, että lapiohommat saavat odottaa. Tälle päivälle ja sunnuntaille on luvassa vesisadetta, jota tervehdin ilolla. Se varmasti lämmittää maata ja edistää kevättä. Kevät tulee sinnekin, kunhan ensin vähän kanssamme leikittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan toivotaan. Jossakin blogissa joku jo teki vattupenkkiä :)
      Sade varmaan myös puhdistaisi, joten tervetuloa kunhan ei koko pääsiäistä sada.

      Poista
  2. Kyllä se kevät saapuu aikanaan sinne Pohjanmaallekin. Tämä lausahdus ei taida pahemmin auttaa, mutta viileää ja tuulista on täälläkin, joskin lumi sentään on väistynyt. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Harakoita piisaa täälläkin. Varmaan tässä lähellä pesivät, kun viime kesänäkin harakanpoikasia lenteli. Pesää en ole nähnyt, nyt kun tiedän miltä näyttää vois vähän tarkkailla sillä silmällä. Juu, pihahommiin ei ole vielä asiaa, vaikka mieli palaisikin puuhastelemaan sinne.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!