sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Puikulat penkissä


Puikulaperuna on nyt penkissä kasvamassa. Kylmän toukokuun vuoksi pantiin peruna pari viikkoa viimevuotista myöhemmin. Satoa on odotettavissa vasta heinäkuun lopussa ja elokuussa, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Bloggasin aiemmin puikulaperunan idättämisestä. Nostimme siemenet itämään maaliskuun seitsemäntenä päivänä. Joku postauksen kommenteissa kyseli, eivätkö idut kasva liian pitkäksi ja katkeile. Kuvassa vastaus: Puikulan idut eivät kasva pitkiksi ja idätysaika on todella pitkä. Reippaassa kahdessa kuukaudessa siemenet ovat onnistuneet kasvattamaan vain sentin idut.


Muuta ei kasvimaalla vielä ole kasvamassa, mutta lähipäivinä on tarkoitus kylpää porkkanat, salaatit, persiljat ja tillit sekä istuttaa sipulit.

Kesän lämpö on vihdoin saapunut viihtosvyöhykkeelle asti. Eilen kaivelin perennapenkkiä ja onnistuin saamaan jonkin ötökänpiston nenänpäähän. Olipas outo tunne, kun nenä "neulottui" ja rupesi pistelemään. Nyt nenänpää on punainen, turvonnut ja kutiava. Ei tee mieli ihmisten ilmoille.

Taimia tuli ulkoilutettua. Pablo vahti, että niillä on kaikki hyvin sillä aikaa, kun minä tongin kukkapenkkiä.

Kohta joutuu varmaan perustamaan taimikirppiksen, kun ei tiedä mihin näitä "harvennushakkuun" tuloksia lykkäisi :). Tekisi mieli istuttaa uusiakin lajeja, eikä pelkästään levitellä vanhoja paikasta toiseen.


Tällä erää on ylituotantoa tulikellukasta, päivänliljasta ja unkarinsyreenistä, muun muassa. Tulikellukka (punaisessa punkassa) on vaatimaton kasvi, joka kukkii alkukesästä oranssein pienin kukin. Loppukesällä se on matala ja vihreä. Päivänliljan (mustassa ämpärissä) kukat taas puhkeavat heinäkuulla kirkkaan keltaisin ja näyttävinä.


2 kommenttia:

  1. Mahtaako teidän suunnalla toimia jokin puutarhayhdistys? Meillä sellainen järjestää joka kevät taimien vaihtopäivän periaatteella "tuo tullessas, vie mennessäs". Sinne olen itse kuskannut ylijäämän jakotaimista kun ei sukulaisillekaan kaikkia saa menemään....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä yhdistyksistä, mutta lähikaupungin maakuntakirjasto on muutamana vuotena järjestänyt perennojen vaihtopäivän. Se on minusta vain ollut aika myöhään, kesäkuun kymmenennen tienoilla.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!