lauantai 3. toukokuuta 2014

Routaa, taimia ja rakennuspuuhia

Aurinko paistaa kauniisti ja ikkunasta suorastaan porottaa kuumasti sisälle. Mutta ulkona tuulee kylmästi, öisin on monta astetta pakkasta ja päivisinkin vain jokunen plusaste. Kun lapio jysähti jäiseen maahan, totesin, että vielä ei ehkä sittenkään ole aika kaivella kukkapenkkejä tai kasvimaata.

Paniikki iskee, koska muutamat taimet alkavat olla jo liian isoja sisälle. Kaipaisivat kovasti kesää ja ulkoilmaa, mutta vielä ei voi ajatella edes päiväulkoilua. Ensi vuonnapa tiedän, että ainakin nämä kannattaa kylvää myöhemmin. Nyt taisin panna siemenet multiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla.



Olen latvonut kelloköynnökset moneen kertaan ja toivon, että ne pysyisivät jotenkin nahoissaan vielä muutaman viikon. Köynnöskaaretkin ovat vielä rakentamatta. Kovin nopeakasvuista tuntuu olevan. Tosin yksi taimista otti ja nyykähti, aivan ilman ennakkovaroituksia, vaikka muut kasvavat vihreinä ja rehevinä vieressä. Ota näistä selvää.


Amppelitomaatit hoippuvat sitkeästi ylöspäin, vaikka niiden pitäisi kai jo alkaa taittua alas. Nuppuja on ja taimet ovat alkaneet haaroa. Turhan korkeiksi venyvät ja päivällä kasvatuspaikka on ilmeisesti liian kuumassa, suorassa auringonpaahteessa, kun lehdet tuppaavat iltapäivästä lurpahtamaan. Yön aikana tilanne yleensä kohenee. Vai mistähän tuo voisi johtua? Nämä on pakko siirtää lopullisiin amppeleihin huomenna, vaikka ulos ei ole vielä pitkään aikaan asiaa.


Kuukausimansikat ovat pieniä, mutta tiitteriä. Taidan siirtää nekin mansikkakassiin jo ensi viikolla, että saavat multaa ja voimaa juurilleen. Nämä tuskin ovat kovin herkkiä kylmälle, koska talvehtivatkin ulkona. Jokohan ne kohta uskaltaisi viedä pihalle?


Kun puutarhapuuhat ovat edelleen pitkälti talviteloilla, olemme tänään puuhastelleet pihalle roskakatosta. Siippa rakensi kivistä perustusta ja minä yritin maalailla. Huomenna täytyy maalausurakkaa jatkaa nurkkalaudoista. Maalaaminen ei kyllä ole pätkääkään minun juttuni. Mieluummin kaivelisin niitä kukkapenkkejä. Tässä keskeneräistä projektia, ikkunasta roiskaisten, kun en enää tarkene mennä pihalle kuvaamaan :).

Ps. Lämpimästi tervetuloa blogin uudet lukijat Tuija, Elmeri ja Beate56

4 kommenttia:

  1. On sulla jo komeat kelloköynnökset, kyllä kesällä kelpaa. :) Varmasti todella hankalaa, kun niitä ei saa vielä istutettua ulos. Kelloköynnös varsinkin tarttuu niin hanakasti kiinni jokapaikkaan, että sisätiloissa sen kanssa onkin varmaan jo ihmeissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kelloköynnökset näyttävät tällä hetkellä sen verran vahvoilta, että en ole niistä kovin huolissani. Enemmän nuo amppelitomaatit ottavat pattiin, kun lehdet rutistuvat, enkä tiedä missä on vika.

      Poista
  2. Onpas mahtavat kelloköynnokset! Onneksi nyt on ainakin alustavasti luvattu kelien lämpenemistä viikon loppupuolella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna. Aurinko paistaa nytkin, mutta lämpimäksi ei ilmaa voi vieläkään mainostaa. Mutta toivossa on hyvä elää...

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!