maanantai 9. kesäkuuta 2014

Keisareiden kuulumiset


Kolean sadepäivän ratoksi hieman keisarillisia kuulumisia sisätiloista. Keväällä saamani gloxinian mukulat ovat äityneet mahtavaan kasvuun. Tässä kuvassa Kaiser Wilhelm esittelee läpimitaltaan lähes kymmensenttisiä kukintoja. Tällä hetkellä kukkia on auennut kolme, mutta nuppuina lisää on tulossa kymmenkunta.


Kaiser Friedrichin kanssa olin jo vähällä menettää toivoni, kun se heräsi henkiin niin hitaasti Wilhelmin pullistellessa vieressä paljon nopeammin. Jäljessä se kulkee vieläkin, mutta nuppuja on tulossa peräti kahteen "rykelmään", en ole edes laskenut niitä. Friedrichin kukat ovat punaiset, kunhan aukeavat.


Mukavaa, että sisälläkin jokin kukkii ja menestyy. Tänä keväänä olen syyttänyt kukkamultaa, kun mullanvaihdon jälkeen moni kasvi on nuupahtanut omia aikojaan. Sellaisetkin, jotka ovat vuodesta toiseen ilahduttaneet ongelmitta. Huonot ajat huonekasveilla, tai sitten olen innostunut hoitamaan niitä liikaa.

6 kommenttia:

  1. Onpa komeat kukat! Minulla taas kukat innostuivat mullanvaihdosta. Nekin joilta vaihdon vain pintamullan. Tällaisen vaihton tein esimerkiksi pikkuposliinikukalle. Sillä on niin huonot juuret, että sitä ei kai kannata rääkätä joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasan ei käy onnen lahjat tässäkään hommassa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Toiseen pitäisi tulla punaiset kukat.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!