sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sipulikukat muhimaan


Kerrankin sain ajoissa upotettua kukkasipulit muhimaan. Lämpimästä syksystä oli apua :). Tuli hankittua sipuleita pussi poikineen, narsisseja, krookuksia ja tulppaaneita. Erikokoja ja -värejä. Toivottavasti menestyvät ja ilahduttavat keväällä.

Ostin myös kukkasipuleille tarkoitettua ravinnetta ensimmäistä kertaa. Liekö siitä oikeasti jotakin apua muihin lannoitteisiin verrattuna? Vähän epäilyttää, kun joka yrtille pitäisi nykyään olla oma purkki. Miten ihmeessä mummojen kukat ennenvanhaan kukoistivat navetan ja tallin tuotoksilla?


Erityisellä mielenkiinnolla odotan tätä Black Hero -tulppaania. Mustia tulppaaneja ei Toimelassa ole ennen nähtykään. Pitäisi olla myös kokoa ja näköä, korkeuttakin puoli metriä.


Ja välineurheiluakin tuli harrastettua. Hankin sipuleiden istutuskairan. Tähän asti olen tullut toimeen ilmankin, mutta olihan se ihan kätevä peli. Kyljessä oli vielä mitta, että näki heti, mihin syvyyteen kuoppa tuli tehtyä. Ei jää ainakaan välineistä kiinni tämä keväinen kukkaloisto.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kukkaniittyä tekemässä


Luonnonkukkaniityt ilahduttavat minua vuosi vuodelta enemmän. Toimelan vieressä on rakentamaton tontti, jota on vuosien varrella käytetty muun muassa kompostimullan varastointialueena. Vaikka siellä kasvaa vanhan pihapiirin jäljiltä puutarhakasveja, kuten vanhoja ruusuja, näkyvimmän alan olivat vallanneet koiranputki, pujo ja ohdake, joka tunnetaan myös takiaisena. Maahan oli valunut turhan paljon ravinteita.

Toissa kesänä päätimme tarttua toimeen ja ryhdyimme taisteluun pujo- ja takiaisviidakkoa vastaan. Kaikki kasvava niitettiin ja vietiin pois, jotta se eivät jäisi ravinteeksi tulevan kukkaniityn pohjaan. Tontti kaipasi köyhdyttämistä.

Maa käännettiin ja tontille kylvettiin nurmi- ja niittykukkaseosta. Kylvötyöt jäivät turhan myöhään, eivätkä kaikki kukat ehtineet siementää ennen pakkasia.

Emme luopuneet toivosta, vaan jatkoimme seuraavana kesänä taistelua maan köyhdyttämiseksi kukkaniitylle sopivaan kuntoon. Seurasi niittämistä ja heinätöitä. Kasvustot oli taas vietävä pois. Apilan lisäksi tulevalla niityllä ei toisenä kesänä ollut havaittavissa juuri mitään kylvetyn siemenseoksen kasveista.

Kulunut kesä oli niittyprojektin kolmas. Jälleen oli ohjelmassa niittämistä ja haravointia, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Kukkaniitty ehti olla kesän aikana hyvin monen näköinen.


Toukokuun lopulla keltaiset voikukat valtasivat niityn voimallisina kukintoina.

Kesäkuun puolivälissä estradilla olivat koiranputket ja niittyleinikit.



Juhannukselta tontti alkoi jo etäisesti muistuttaa haaveidemme kukkaketoa. Alkuperäisen siemenpussin lajikirjosta olivat heränneet henkiin peltosaunio eli saunakukka, hiirenvirna ja suolaheinä. Jokunen kissankellokin puski sekaan.


Heinäkuun helteisen niittourakan ja kuivan kauden jälkeen kukkaniitty oli lohduton, kellastunut sänkipelto.



Mutta ei hätää. Nyt syyskuun lopulla kukkii taas. Niittyleinikit ovat aloittaneet uudestaan, samoin apilat ja jotakin muutakin sieltä puskee. Vähältä pitää, ettemme taas joudu heinätöihin, jos lämmin syksy jatkuu. Odotan mielenkiinnolla, miltä kukkaketomme näyttää ensi kesänä. Tämä vaatii näemmä kärsivällisyyttä.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Lecaharkoista allas havuille, rodoille ja hortensioille


Syyskesän urakkamme alkaa valmistua. Tammikuussa esittelin takapihan ryteikön postauksessa Uusia haasteita kohti. Vanhan, toispuoleisen vuorimännyn kupeeseen olivat pesineet poppelit ja unkarinsyreenit. Ajattelin, että pois koko roska kantoineen päivineen ja tilalle jotain kaunista kukkivaa, esimerkiksi lumipalloheisi.


Kuten kuvasta huomaatte, lapsen mieli muuttuu...Lumipalloheisi kuulosti monen mielestä olevan kirvamagneetti, enkä halunnut sellaista pihalle. Minua rupesi myös säälittämään vanha vuorimänty ja ajattelin, että viettäkööt siinä eläkepäiviään. Päätimme poistaa ylimääräiset asukkaat ja tehdä vuorimännyn ympärille istutusaltaan havuille, alppiruusuille ja hortensioille.



Reunuskivistähän olisi varmasti tullut kaunis allas, mutta lecaharkoista muuraamalla se saatiin aikaiseksi puolta halvemmalla. Kasvit tuskin valittavat. Toivottavasti ne innostuvat kasvamaan ja kukoistamaan niin, että peittävät ennenpitkää harkot :).

Pohjalta kaivettiin pois maata ja juuria niin paljon kuin irti saatiin. Sitten levitettiin juurieste koko altaan mitalle, myös vuorimännyn juurakon päälle (saa nähdä mätäneekö se). Multaa meni niin paljon, että en kehdannut laskea säkkejä. Sekä havu- ja rodomultaa että tavallista. Päälle vielä kuorikatetta. Keskelle jäi rumannäköinen möhkäle kankaalla peitettyä männyn kantoa, joka pitäisi keväällä jotenkin maisemoida. Ehkä siihen voisi lisätä multaa ja istuttaa jotakin maanpeitekasvia.

Altaan asukkaaksi pääsi pihahortensia, jota olen monta vuotta kuljettanut talveksi kellariin. Nyt se on jo niin iso ja raskas, että en enää viitsi raahata. Kokeilen, jos se menestyisi tässä talven yli suojattuna. Jos ei, hankin tilalle vaikkapa syyshortensian.

Sitten kävin puutarhalta hamstraamassa syksyn viimeisiä istukaisia.


Yakushimanalppiruusu Morgenrot.


Yakushimanalppiruusu Sneezy.




Lamosinikataja Juniperus squamata Blue Carpet.


Timanttituija Thuja occidentalis Smaragd.


Mustilanhortensia

Lisäksi vielä mustilanhortensian oikealle puolelle pieni kiinankatajan alku. Ja sipulikukkia väleihin.

Nyt odotellaan jännityksellä, mitä altaasta keväällä löytyy vai löytyykö mitään. Näen silmissäni haavekuvan kukkivista alppiruusuista ja kaksimetriseksi kasvaneesta mustilanhortensiasta.

Lopuksi vielä kuva ryteiköstä viime syksyltä. Ei kehitys ainakaan huonompaan suuntaan ole mennyt.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Amaryllis lepoon


Syyspuuhiin ei meinaa ymmärtää ryhtyä, kun kesäkelit jatkuvat. Tuleekohan talvi kertarysäyksellä ja yllättää puutarhurin?

Viikko sitten muistin sentään napata pihalta pensaan alta kellarin lepoon amarylliksen sipulin, jonka olin keväällä kiikuttanut ulos kesänviettoon. Luulin jo kuivana hellekautena, että sipuli on mennyttä, kun pensaan alla ei näkynyt amarylliksen lehtiä lainkaan. Sateiden tultua lehdet osuivat taas silmään. Nyt sipuli saa kuivua kellarissa lokakuun lopulle. Sitten istutan sen multaan ja odotan jouluksi kukkaa.

Kesä on ollut sen verran erikoinen, että epäilen amarylliksenkin pitäneen lepokauden jo heinäkuussa :). Tämä tuli mieleen, kun viikko sitten Keskipohjanmaa -lehden Lukijan kuvissa joku esitteli saniaisen alta upeasti kukkivaa punaista amaryllistä. Lieneekö kuinka tavallista, että se kukkii kesällä? Ehkä minunkin sipulini olisi lehtien lisäksi ryhtynyt työntämään kukkavanaa ulkona, jos en olisi nostanut sitä ylös. Mitähän nyt mahtaa tapahtua?

torstai 4. syyskuuta 2014

Oi ihana syyskuu


Onpa ihania syyskuun säitä, lämpö hellii ja aurinko paistaa. Hyvä niin, sillä amppelitomaatti on vasta nyt innostunut tekemään kunnolla hedelmiä. Ehkä vielä ehtivät kypsyä, osa on jo punastunut lupaavasti. Jaksaisipa paistaa vielä muutaman päivän.


Sama juttu kuukausimansikalla, jonka pääsato on kypsynyt vasta elo-syyskuussa. Kylmä alkukesä viivästytti kukintaa.

Syyskuun lempeässä auringossa kasvien värit ovat syviä ja  pehmeitä.



Läheltä katsoen keijunmekon kukat ovat varsinaisia taideteoksia. Näillä mekoillahan on alus- ja päällyshameet!




Pihahortensia on ehtinyt availla uusia kukkia keväisen kukinnan jatkoksi. Se on harvinaista. Yleensä syksyllä muodostuneet nuput avautuvat seuraavana keväänä. Jääköhän ensi kesäksi yhtään kukkaa. Olen joka tapauksessa ajatellut talvettaa pihahortensian ensi talvena pihalla uudessa istutusaltaassa. Se kun on kasvanut ja täyttänyt ruukkunsa siihen malliin, että kasvia ei enää meinaa jaksaa kantaa kellariin. Monta vuotta sitä on edestakaisin kiikuteltukin. Nyt kokeillaan talvisuojausta ulkosalla. Kerron keväällä, miten kokeilun kävi.


Hups, tästähän tuli vahingossa vaalenpunainen postaus :). Syysleimut kuuluvat syyskesän värihehkuun. Nämä jaksoivat vielä nostaa nenänsä pystyyn viime viikon rankkasateiden jälkeen.

Nautitaan lämmöstä ja syksyn väreistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...