perjantai 12. joulukuuta 2014

Oi havupuu, oi havupuu...




Tykkään kovasti pienistä luonnonhavuista, jotka ovat virkistyneet ja lähteneet kasvuun muutaman koivun ja poppelin kadottua vierestä. Tämäkin pikkumänty on kertakaikkiaan söpö, melkein joulumänty. Varsinkin kun takaa pilkottavat punaiset pihlajanmarjat. Luonnonkatajakin on pihalla ihan kaunis. Aina ei ole pakko lähteä puutarhamyymälään, kun vain jättää luonnonkasveille sijansa.


Mutta entäpä sitten, kun pienestä söpöstä männystä kasvaa pitkänhuiskea runko, jonka ainoat oksat huitelevat taivaalla sähkölankojen yläpuolella. Näkökentässä ei juuri näy vihreää, mutta roskaa riittää vuodenajasta toiseen: käpyjä, neulasia, oksia ja pihkaakin auton katolle.



Autoista puheenollen. Minun kauppakassini asustaa tuon männyn alla ja kuukausi sitten autolle oli käydä hassusti. Ensin satoi monta kymmentä senttiä raskasta tykkylunta ja sitten tuli myrsky. Mäntyjen oksat eivät kestäneet lumen painoa, vaan alas repesi valtavia karahkoja. Muutama osui sitten autooni, joka muistuttaa nyt joulurusinaa.


Olin vielä niin yksinkertainen, että menin kesken myrskyn keräilemään oksia. Ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta olisi voinut käydäkin. Nimittäin, kun pääsin sisään ja katsoin ikkunasta, lisää paksuja oksia tipahteli taivaista juuri siinne, missä olin hetkeä aikaisemmin kyykkinyt.


Nytpä odottelen mielenkiinnolla uusia myrskyjä, joita lupaavat viikonvaihteeksi. Samalla mietin, pitäisikö isoista männyistä pihalla luopua. Tähän saakka ovat kaatuneet koivut, mutta oliskohan jo aika mäntyjenkin päästä sukupolvenvaihdokseen?

8 kommenttia:

  1. Todella sopusuhtainen männynalku ja kaunis tuuhea luonnon pensaskataja. Minäkin olen onnistunut kasvattamaan luonnonkatajan, jonka siirsin pienenä taimena takapihamme metsästä havupenkkiini. Olen leikannut sitä säännöllisesti, jotta saan sen tuuheutumaan. Pieni männyntaimi taas kasvaa vähän väärässä paikassa ja siitä olen myös typistänyt reilusti joka vuosi vuosikasvuja. Nyt se näyttää ihan pieneltä ja tuuhealta bonsaipuulta.

    Hyvää viikonloppua ja kolmatta adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että bonsai männystä :) Kiva idea, kiitos kommentista ja hyvää neljättä adventtia.

      Poista
  2. Havupuut ovat kauniita ympäri vuoden. Meilläkin on pitkän huiskea mänty, jossa oksat ovat aina vain korkeammalla. Puu sijaitsee kuitenkin paikassa, jossa sen pudottamista oksista ei ole vaaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka tosiaan ratkaisee, onko isoista puista vaaraa vai ei.

      Poista
  3. Oi joi, ehkäpä on aika luopua tuosta männystä;)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli juuri samanlaisia mäntyjä tuossa keskellä pihaa. Kovilla myrskyillä sai aina pelätä, että koskahan kaatuu. Niinpä saivat lähteä pari vuotta sitten.
    Ainoat havut pihassa tällä hetkellä on pallotuijat tuolla istutusalueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsitte tehdä ratkaisun, me vielä mietimme.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...