sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Työtä piisaa


On se hyvä, että tulee roiskaistua tällaisiakin kuvia kesällä. Eipä perennapenkki silmää hivele, kun sulassa sovussa sekaisin putkahtelee syysleimuja eri väreissä, iiriksiä ja vielä palavaa rakkauttakin. Keväällä ei muista, mitä penkissä viime kesänä tapahtui, ellei ole todistusaineistoa.


Iirikset ovat valloittaneet alaa leimujen keskellä, mutta ne eivät ole moneen vuoteen kukkineet. Tänä keväänä iirikset saavat toden totta vaihtaa majaa. Tämä oli lupaus.Vielä sieltä näyttää pilkistävän myös pieniä jaloangervoja kaiken keskeltä, vaikka luulin nekin viime keväänä siirtäneeni pois. Loputonta!

Valkoista syysleimua pitäisi hankkia lisää, kun se jostain syystä vähenee ja vähenee. Liilan taas voisi siirtää jonnekin muualle. Voi voi, ei tule aika pitkäksi, kun lumet sulavat. Mutta vielä on aikaa suunnitella ja hyvä niin.

16 kommenttia:

  1. Tämä suunnittelu vaihe vaan on niin mukava, vielä koko kasvukausi edessä<3 Todellisuudessa ainakin minulle käy aina niin, että kevät kuluu yhdessä hujauksessa eikä kaikkea ehdi millään tehdä. No aina voi sitten jatkaa kun tulee uusi inspiraatio:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Tuntuu, että toukokuussa pitäisi ehtiä möyriä kaikki pihan nurkat.

      Poista
  2. Syysleimut on kyllä kauniita. Itsellä niitä ei olekaan, kun olen jotenkin mieltänyt ne vähän vaikeiksi hoidettaviksi (härmän? takia). Mieli tekisi kyllä hankkia leimuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako sitten riippua paikasta vai mistä, mutta minusta leimut ovat selvinneet kohtuuhyvin. Paitsi oranssit, jotka katosivat penkistä. Vaalenpunainen taitaa olla kestävin.

      Poista
  3. Voi, kun pääsisikin tuohon kasvien siirtämisen vaiheeseen, toistaiseksi vasta siivotaan rikkakasveja pois penkeistä... Tai onhan ne syysleimut ovat hyvin viihtyneet ja kasvualaansa levittäneet, mutta ei ole vielä jakamiselle kiirettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä varmaan kannatakaan liian usein kaivella. Kasvit kaipaavat myös kotoutumisrauhaa.

      Poista
  4. Syysleimuja vois olla vaikka kuinka paljon, pidän todella paljon niiden kukkaloistosta! Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, eikös se näin mene :)
    Onneksi meillä on vielä jokunen viikko aikaa tuohon suunnitteluun, ennen kuin päästään tosi toimiin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, aika vain tuntuu liitävän siivillä.

      Poista
  5. Yhdellä videolla puutarhuri kertoi yhdeksi tärkeimmistä työvälineistään kameran! Kuvien perusteella voi tehdä suunnitelmia, jos on paljon alaa, voi un ohtua mitä pitäisi tehdä.
    Meillä jokaiselle on penkkejä joille "pitäisi tehdä jotain" joten elä huoli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että muillakin on työmaita. Blogeissa vain näkee useimmiten niitä upeita lopputuloksia :)

      Poista
  6. Kauniisti kukkivat syysleimusi ja huomaa, että ne viihtyvät hyvin puutarhassasi. Valkoisen syysleimun lisäys, kuten sanoit saa penkin hohtamaan ja tuomaan muut värit upeasti esille samalla toisaalta rauhoittaen voimakkaampia värejä. Ovatko iiriksesi kenties siperiankurjenmiekkoja? Jos ovat uskoisin syyn niiden kukkimattomuuteen olevan liian tiiviiksi kasvaneessa juuripaakussa ja jakaminen olisi paikallaan. Siinä sitten hyvät neuvot ovatkin tarpeen, sillä paakku on todella tiivis ja kova ja ainakaan naisvoima ei tahdo jakamiseen riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä lajia iiris on, kun se on ollut penkissä jo ammoisista ajoista jonkun muun istuttamana. Juuristo etenee minusta aika tavalla maan pinnassa, mutta voimakkaana. Täytyy yrittää ottaa siitä työvoitto keväällä.

      Poista
  7. Joskus itelle tulee sellanen olo että tulee kuvattua liikaa pihaansa. Mutta kun tekee uudelleen suunnitelmia, niin huomaakin että ne kuvat on tarpeen. Se helpottaa suunnittelua huomattavasti. Mulla ainakin on sellanen harakanpesä tuo aivokoppa ettei ihan kaikkea meinaa muuten muistaakkaan mitä kaikkea eri kukkapenkeissä onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että muillakin on olkapäiden päällä harakanpesä :)

      Poista
  8. Teen muistiinpanoja talvella siitä mikä kasvi siirtyy minnekin. Keväällä on hurjasti hommia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuo on varmaan hyvä tapa työllistää itsensä.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...