torstai 14. toukokuuta 2015

Keltainen pikkukäenrieska, Suomen pienin lilja


Bloggarit ovat käveleviä tietopankkeja. Heitin eiliseen postaukseen tämän pienen keltaisen kevätkukkijan, jonka nimestä minulla ei ollut hajuakaan. Nyt tiedän, että se on pikkukäenrieska. Kiitos Riitalle tiedosta.
Googletin pikkukäenrieskan (Gagea minima) ja opin, että se on toukokuussa kukkiva, 7-15 cm korkea sipulikasvi, joka kesän tullen peittyy korkeampien kasvien alle ja katoaa. Kasvi kulketuuu paikasta toiseen suurempien hyöty- ja koristekasvien juuripaakuissa. Pikkukäenrieska on yleinen Etelä-Suomessa, mutta se on levittäytynyt paikoin pohjoisemmaksikin. Se on luontomme pienin lilja. (Lähde: Wikipedia)
Luonnossa pikkukäenrieska kasvaa rantalehdoissa, lehtimetsissä, pensaikoissa, pientareilla, kallioniityillä, puistoissa, nurmikoilla ja pensaikoissa. Useille luonnonkasveille nurmikot ovat tuhoisia, mutta pikkukäenrieska on onnistunut levittäytymään "rikkaruohona" myös hoidetuille viheriöille. Ilmeisesti se on niin pieni, että sitä ei ole vaivauduttu nurmikoilta hävittämään. Meidän luonnonkukkaniitylle se on enemmän kuin tervetullut tulokas.

6 kommenttia:

  1. Kiitos minunkin puolestani tiedosta, Riitalle ja Tuuleville :) Nyt on pikkuiselle kevätkukkijalle nimi, on se vaan niin suloinen :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen ja kaunis on pikkukäenrieska,

    VastaaPoista
  3. Pikkukäenrieska on suloinen! Olen jo pitkään haaveillut sen saamisesta pihalle, mutta vielä ei ole tullut vastaan sopivassa paikassa.

    VastaaPoista
  4. Näin tätä pikkukäenrieskaa keväällä yhden kartanon nurmikolla valtoimenaan, oli se upea näky. Harmi nyt kun etsin tätä sipulikuvastoista niin ei taideta myydä missään :/.

    VastaaPoista
  5. Hämmästyin ensin ettet tuntenut käenrieskaa. Se tosiaan leviää hyvin. Minulla on vain vaikea erottaa netillä käenrieskaa ja pukkukäenrieskaa. Se kasvaa laajasi Oslon kasvieteellisessä puutarhassa. Kuvaus netillä on kuin pikkukäenrieskan mutta nimiluettelossa on käenrieska (Gagea lutea).

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!