torstai 21. toukokuuta 2015

Narsissit avautuivat vihdoin


Joskus talvella innostuin istuttamaan sipulikukkia ruukkuun. Tarkoitus oli saada kukkaloistoa vapuksi tai viimeistään äitienpäiväksi. No, unohdin ruukut tietenkin kellariin. Kun huhtikuun puolivälissä tulin niitä vilkaisseeksi ruukuista kasvoi kymmeniä senttejä aneemisia huitukoita, narsisseja ja freesioita. Arvelin, että mönkään meni.

Vein ruukut ulos aurinkoon. Kukat alkoivat elpyä ja vihertää, mutta kyllä on ollut hidasta niiden kasvu. Vasta tänään ensimmäiset narsissit puhkesivat kukkaan. Freesiat ovat edelleen nupulla. Huonomuistisen ruukutuksesta ei ollut mitään apua, sillä penkissä nämä narsissit ovat avautuneet samaan aikaan. Ruukut olisi pitänyt tietenkin ottaa aikaisin lämpimään sisälle, varsinkin kun toukokuu on ollut niin mahdottoman kylmä.

Kokeilin myös narsissin vesikasvatusta maljakossa. Aluksi nousi muutama vihreä piikki sipulista, mutta kun edistymistä ei tuntunut tapahtuvan, heitin sipulin pois. Liekö pehmentynyt sisältä. Onko joku muu onnistunut kukittamaan narsissin maljakossa?

Pieni on kaunista, mutta tykkään myös suurista linjoista. Pakko hehkuttaa vielä tämän kevään kukkimisintoilijaa eli vuorenkilpeä...



 ...ja kevään syvintä vihertäjää eli saniaista.

 
Asiasta seitsemänteen: Oletteko muuten huomanneet, että Blogilista.fi lopettaa toimintansa 1.6.? Poistan linkin lähipäivinä Toimelasta. Että tiedoksi, jos sitä on joku sattunut käyttämään.

10 kommenttia:

  1. Viileä kevät on pitänyt kasvun hitaana. Minä kokeilin kerran hyasintin vesikasvatusta, mutta mönkään meni.

    VastaaPoista
  2. Upeita nuo keväänvihreät kotkansiivet noin suurena ryhmänä.

    VastaaPoista
  3. Todella hitaasti täälläkin sipulikukat tulivat kukkaan. Varsinkin tulppaanit. Kukinnasta sentään saa nauttia normaalia pidenpään viileiden säiden johdosta.

    Hyvää viikonloppua sinne Pohjanmaalle.

    VastaaPoista
  4. Todella komeaa kukintaa vuorenkilvessä. Pidän tosi paljon kotkansiipisaniaisista. Juuri tuosta kevään vihreästä väristä ja sen nopeasta kasvusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, kotkansiipien vihreys on aivan omaa luokkaansa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos. Lämmön puolesta voitaisiin kyllä jo siirtyä keväästä kesään. Nytkin istun villasukat jalassa.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!