lauantai 27. kesäkuuta 2015

Sateisen alkukesän kootut epäonnistumiset


Lupasin aiemmin tarinaa tämän kesän pettymyksistä pihalla. Nyt sitä tulee. Vaikka perennat ja pensaat ovat märän alkukesän jälkeen vihreitä ja reheviä, ovat monet omat taimet ja kesäkukat epäonnistuneet tyystin.

Kyllä minä todellakin olen mieleni pahoittanut esimerkiksi aloe veran kohtalosta kesäkuun vihreässä talvessa. Se suorastaan mätänee ruukkuun. Olisi kannattanut pitää juhannukseen saakka sisällä tai siirtää ruukku pois sateesta. Mutta kun sitä aina uskoo ja toivoo, että huomenna on pouta...Jälkiviisaus on turhaa. Leikkasin ruskeat osat pois, toivottavasti kasvi ei kokonaan kuole.



Joko kasvatustorni ei sovellu kurkuille tai kylmät ja myrskyt ovat olleet niillekin liikaa. Tässä yritti ensi kaksi avomaan kurkkua. Toinen kuoli pois. Hain tilalle puutarhalta amppelikurkun. Nyt sekin on nahistunut ja lähes poikki juuresta. Eikä toinen avomaan kurkuistakaan mitenkään loista vehreydellään. Olisikohan mullasta bongaamillani muurahaisilla osuutta asiaan. Ei taida tulla kurkkuja tänäkään vuonna.



Tämä on luultavasti viimeinen kerta, kun kylvän porkkanaa. On meidän kasvimaassa aiemmin porkkana kasvanut. Nyt jo toistamiseen siemenet itivät todella heikosti. Onnistuin sentään löytämään yhden porkkanan alun, kun oikein tarkasti etsin. Rikkaruohot kyllä kasvimaalla rehottavat, kun vettä on tullut niille riittävästi.


Huonosti on itänyt krassikin. Kourallinen siemeniä ja vain muutama onneton alku. Olen vielä krassin suhteen toiveikas. Viime vuonna kesäkuu oli myös jäätävän kylmä, mutta heinäkuun lämpimien tultua krassit alkoivat itää, iloisena yllätyksenä. Ehkäpä nytkin. Edellyttäen, että heinäkuussa tulee lämmintä.

Kesäkukkien taimet onnistuivat ihan kohtuullisesti, niin kauan kuin olivat sisällä. Ulos jouduttuaan ne saivat shokin. Vanilla samettiruusut vaihtoivat lehtensä värin harmahtaviksi. Ovat vielä hengissä, mutta ei hyvältä näytä. En tiedä säikähtivätkö säitä vai liiallista kanankakkaa, jota ehkä tulin tänä keväänä kylväneeksi pihalle reippaanlaisesti.


Samettiruusut harmaantuivat kauhusta. Revonhännät puolestaan kellastuivat. Oi ja voi.


Syksyllä hankitut pienet alppiruusun alut säilyivät hengissä talven yli, mutta toinen näyttää näin lohduttomalta. Osa oksista on ruskistunut. Toisaalta nuo hengissä olevat puskevat uutta vihreää versoa. Ehkäpä tämä vielä elpyy.

 
Voisivat molemmat alppiruusut olla minun puolestani yhtä vehreitä kuin tämä ruskistuneen kaveri. Asuvat vierekkäin, mutta tämä on paljon elinvoimaisemman oloinen. Tänä kesänä monissa puutarhossa täällä viitosvyöhykkeelläkin on nähty upeaa alppiruusujen kukintaa. Jospa Toimelassakin vielä joskus.

No, näihin pitää yrittää suhtautua huumorilla. Aina ei voi onnistua. Usein käy myös niin, että joku menee täysin penkin alle, mutta vieressä joku toinen laji kukoistaa. Vähän sama juttu kuin se vesilasivertaus: toisella lasi on puoliksi täynnä ja toisella puoliksi tyhjä. Asenne ratkaisee.  

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Yrttien lumoissa


Yrtit ja keskikesän taianomainen täyteläisyys ovat lumonneet tänä juhannuksena. Siemenestä sisällä kasvattamani oregano puhkesi kukkimaan juhannukseksi. Kauniit pienet kukat kuulemma vievät voimaa muusta kasvusta ja ne kannattaisi napsia pois. En taida raaskia. Ehkäpä saamme riittävästi oreganoa näinkin. Aion siirtää oreganot syksyllä ulos kasvimaalle talvehtimaan.

Viimeisenä työpäivänä ennen juhannusta pääsin vierailemaan läheisellä yrttitilalla. Kuvittelin, että vastassani on pieniä yrttiruukkuja. Hämmästys olikin suuri, kun emäntä ensimmäiseksi vei minut yrttimaan laitaan ja esitteli lähes parimetriset pensaat, esimerkiksi tämä alla oleva kirveli, jonka lehdet maistuvat hivenen lakritsalle.



Väinönputkikaan ei ole ihan pikkuriikkinen yrtti. Siitä näyttivät pitävän pölyttäjät ja tilan emäntä tarjosi voikukkasiman kera väinönputkesta ja hunajasta keitettyä hilloa. Se oli muuten hyvää.


Koiviston tilalla kasvoi monenlaisia yrttejä tutuista basilikasta ja oreganosta aina kuolemattomien yrttiin saakka. Se on vihreä köynnös, jonka on uskottu auttavan lähes kaikkeen muuhun paitsi onnettomuuksiin :).


Kiitokset Teijalle antoisasta kesäisestä aamupäivästä yrttien parissa.

Juhannus on sujunut Toimelan leveysasteilla paremmassa säässä kuin etukäteen uskalsin odottaa. Vaikka vettä on ripotellut silloin tällöin, on lopultakin saatu myös kesäistä lämpöä. Varsinkin juhannuspäivä ja juhannusaaton ilta olivat aurinkoisia ja kauniita.


Keskiyön aurinkokin hemmotteli niin, että enmalttanut mennä nukkumaan. Tuli istuskeltua aamuyöhön saakka lukemassa ja ihailemassa auringon kehrää puiden lomassa.


Kasvien kannalta on vähän erikoinen vuosi. Monet kasvit kukkivat yhtä aikaa. Harvemmin on enää juhannuksena saanut nauttia sipulikukista. Nyt tulppaanit vain jatkavat hehkuaan. Samaan aikaan omenapuut ovat jo parhaimman kukkaloistonsa ohittaneet ja syreenit ovat parhaimmillaan. Juhannusruusuja täällä sen sijaan ei vielä näy kukassa.

Nautinnollista keskikesän juhlan jatkoa!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kukkaispuiden siimeksessä


Radiossa joku puutarhuri viikonloppuna puhui "kukkapuista" ja suositteli, että ihmiset veisivät niitä lahjoiksi ja istuttaisivat pihoilleen. En tiedä mitä puita hän tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta kun katson omalla pihalla vaatimattoman kokoisia, mutta täysinä kukkivia koristeomenapuita, uskon ymmärtäväni mitä hän ajoi takaa. Kukinta on lähes käsittämättömän kaunista, suorastaan pakahduttavaa sekä valkoisella sallalla...


... että punaisella makamikilla. Viime keväänä makamik kukki, jos mahdollista, vielä runsaammin, mutta sallassa oli vain muutama kukka. Nyt molemmat ovat tasaisessa kukkaloistossa. Muutaman pölyttäjäpörriäisenkin näin niiden ympärillä pyörimässä.


Jos lämpömittari näyttäisi vähänkään enemmän kuin +8 astetta, voisin kuvitella makoilevani näiden alla sinistä taivasta kukkahunnun läpi katsellen. Mutta sää ei suosi, ei. Monelaista pettymystä on tänä keväänä tullut kesäkukkien kanssa, vaikka monivuotiset porskuttavat. Mutta postailen pettymyksistä myöhemmin.



Viime elokuussa siirsimme näiden omenapuiden viereen lähes yhtä korkean kirsikkapuun, joka oli putkahtanut anopin kukkapenkkiin, emonsa viereen. Juuret pätkittiin pahasti poikki ja puuraasu varistikin lähes heti lehtensä. Ajattelin, että mennyttä koko kirsikkapuu.

Yllätys oli iloinen, kun se keväällä rupesi availemaan silmuja. Kukkia kirsikka ei ehkä vielä tänä keväänä jaksa, mutta hengissä näyttää olevan. Iloitkaamme siitä. Näköjään aika isonkin hedelmäpuun saa siirrettyä sijoiltaan, jos olosuhteet sattuvat olemaan suotuisia.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Perennoista voimaa


Puhutaan voimaannuttavasta valokuvasta ja luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Väitän, että myös perennoilla on voimaannuttava vaikutus. Sitä on varmaan sellaisen vaikea käsittää, joka ei ole hurahtanut kasveihin. Onhan se uskomaton näky joka kevät, kun vanhat tutut ystävät puskevat ylös mullasta, ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella. Kuten tämä iiris eli oikealta nimeltään varmaan siperiankurjenmiekka.

Luulen, että viime talvi oli erityisen suotuisa monivuotisille kasveille. Useimmat ainakin näyttävät selvinneen loistavasti ja kukkivat paremmin kuin vuosiin. Iiriskin sai syksyllä mielessäni lopullisen tuomion, kun se ei ollut kukkinut moneen vuoteen. Paljon minä sitä perennapenkistä otinkin pois, mutta kukkaan puhkeavia yksilöitä ei tietenkään voinut repiä ylös. Olivatpa ne sitten missä kohtaa penkkiä tahansa.



Vaikka penkeistäni ei löydy mitään erikoista tai kummallista, vaan niitä tuiki tuttuja kavereita, niin onhan se hienoa huomata, että ne ovat hengissä. Ja kasvavat voimallisesti kylmästä, myrskyistä ja sateesta huolimatta.

Välillä tuntuu, että aika kuluu pihalla kuljeskellessa ja ikkunasta toiseen kiertäessä. Kukinta kun menee niin nopeasti ohi. Tuntuu, että ei ehdi saada kiinni jokaisesta hetkestä kesän edistyessä.





Särkynyt sydän on muuten yksi tämän kevään yllättäjistä. Niin isoin kukin ja runsaasti sekin tänä keväänä loistaa. Alkukesä on kyllä aivan ihmisen parasta aikaa, Matti Nykästä mukaellen.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Samettisia ruusuja ja punainen sankari


Tätä kuvaa katsoessa en yhtään ihmettele, että samettikukkaa (Tagetes) nimitetään myös samettiruusuksi. Ruusultahan tuo vanilla-samettikukka näyttää, tai no, ehkä neilikalta myös.



Pieni ryhmäsamettikukkakin on läheltä tosi kaunis ja jotenkin "ruusumainen". Olen paaponut omia taimia vielä sisällä mukamas turvassa pohjoistuulelta ja sateilta. Huomenna heti aamusta nämäkin saavat luvan muuttaa ulos, lämpeni tai ei.

"Turva" on suhteellinen käsite. Olin eilen nostanut taimet ulkoilemasta eteisen lattialle. Illalla koiramme Pablo oli hiukan raivannut tilaa itselleen ja huiskinut taimiruukkuja pois edestä. Siellä karvainen ystävä makasi tyytyväisenä multakasassa eteisessä. Onneksi vain yksi taimi oli katkennut. Niin että se turvallisista sisätiloista. Eivätköhän nämä pärjää tuulessakin.


Siemenestä kasvattamani kesädaaliat sen sijaan ovat onnettomia pitkiä hoipukoita. Kukista ei tietoakaan. Nämä tuuli kyllä kaataa ulkona, mutta ei voi mitään.

Kysyin puutarhalla, että milloin siemenestä kasvatettujen daalioiden pitäisi kukkia. Vastaus kuului, että samaan aikaan kuin pistokkaista kasvatettujenkin. Niitä olikin puutarhalla riveittäin, komeita, tuuheita ja kukkivia taimia. Minun hoipukkani eivät ole edes niiden sokeriserkkuja :(. Mutta jospa kesän päälle. Siis jos lämpenee ja sitä rataa.





Edellisessä postauksessa ounastelin, ettei mustasta Black Hero -tulppaanista taidakaan tulla musta. Olin oikeassa. Tummia viininpunaisia, kerrottuja sankareitahan sieltä tupsahti. Mahtaisiko maaperä vaikuttaa näidenkin väriin? Sipulipaketin päällä oli aivan eri väri. Ihan sama, kelpaa punaisenakin.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Aloe muutti ulos ja tulppaanit esittäytyvät


Aloe vera uhmaa syksyiseltä tuntuvaa myrskyä ja muuttaa kesäkuun kunniaksi pihalle. Tämä jättiläinen vietti viime kesänkin ulkona hyvällä menestyksellä. Eiköhän tuo tarkene, vaikka vähän sataa ja tuulee.
 
Aveceiksi Aloe sai Uuden Guinean Liisan ja pehmytmesiheinän. Toivottavasti viihtyvät keskenään aamuaurinkoisessa porraspäässä.


Tuntuu vähän hullulta postailla vielä sipulikukista, kun kesäkuuta jo eletään. Toukokuu oli kuitenkin niin kylmä, että tulppaanit ovat avautuneet kovin hitaasti. Ensimmäisenä vauhtiin pääsivät oransseina henkuvat Ballerinat.


Olen kovasti odottanut mustia sankareita. Niitä näiden pitäisi kaiken muistin ja järjen mukaan olla, mutta näyttävät nuppuina yllättävän punaisilta. Laji on siis Black Hero. Tuleekohan näistä vielä mustia?


Myös pienet valkoiset Galgary -tulppaanit ovat lopultakin kukassa.


Pienimmät joukossa ovat kuitenkin nämä monihaaraiset pikkutulppaanit, joita sain viime syksynä kaupantekijäisinä kukkasipulien mukana. Minulla ei ole enää harmainta aavistusta, mitä nämä olivat nimeltään. Söpöjä "terttutulppaaneja" kuitenkin.

Istutin viikonloppuna puutarhalta ostamiani kesäkukan taimia ulos. Itse kasvattamiani en tietenkään vielä raaskinut viedä kokonaan ulos, kun luvassa on kylmää sadetta ja myrskyä. Mikähän siinä on, että lähes ilmaisia itse kasvatettuja säälii paljon enemmän kuin rahalla kaupasta ostettuja isompia ja komeampia taimia?

Ihaillaan vielä vähän aikaa sipulikukkia, kesäkukat ehtivät myöhemminkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...