perjantai 5. kesäkuuta 2015

Samettisia ruusuja ja punainen sankari


Tätä kuvaa katsoessa en yhtään ihmettele, että samettikukkaa (Tagetes) nimitetään myös samettiruusuksi. Ruusultahan tuo vanilla-samettikukka näyttää, tai no, ehkä neilikalta myös.



Pieni ryhmäsamettikukkakin on läheltä tosi kaunis ja jotenkin "ruusumainen". Olen paaponut omia taimia vielä sisällä mukamas turvassa pohjoistuulelta ja sateilta. Huomenna heti aamusta nämäkin saavat luvan muuttaa ulos, lämpeni tai ei.

"Turva" on suhteellinen käsite. Olin eilen nostanut taimet ulkoilemasta eteisen lattialle. Illalla koiramme Pablo oli hiukan raivannut tilaa itselleen ja huiskinut taimiruukkuja pois edestä. Siellä karvainen ystävä makasi tyytyväisenä multakasassa eteisessä. Onneksi vain yksi taimi oli katkennut. Niin että se turvallisista sisätiloista. Eivätköhän nämä pärjää tuulessakin.


Siemenestä kasvattamani kesädaaliat sen sijaan ovat onnettomia pitkiä hoipukoita. Kukista ei tietoakaan. Nämä tuuli kyllä kaataa ulkona, mutta ei voi mitään.

Kysyin puutarhalla, että milloin siemenestä kasvatettujen daalioiden pitäisi kukkia. Vastaus kuului, että samaan aikaan kuin pistokkaista kasvatettujenkin. Niitä olikin puutarhalla riveittäin, komeita, tuuheita ja kukkivia taimia. Minun hoipukkani eivät ole edes niiden sokeriserkkuja :(. Mutta jospa kesän päälle. Siis jos lämpenee ja sitä rataa.





Edellisessä postauksessa ounastelin, ettei mustasta Black Hero -tulppaanista taidakaan tulla musta. Olin oikeassa. Tummia viininpunaisia, kerrottuja sankareitahan sieltä tupsahti. Mahtaisiko maaperä vaikuttaa näidenkin väriin? Sipulipaketin päällä oli aivan eri väri. Ihan sama, kelpaa punaisenakin.


8 kommenttia:

  1. Välillä tosiaan riepoo, kun ei saakaan sitä, mitä luulee ostaneensa. Mutta sinulla kävi tuuri. Minusta tumma punainen on erittäin kaunis.
    Juuri katsoin, että minullahan on samettikukat vielä siemenpussissa!

    VastaaPoista
  2. Nuo viininpunaiset tulppaanit ovat minunkin mielestäni upeat. Oletko kokeillut latvoa kesädaalioitasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen latvonut useampaan kertaan heikolla menestyksellä. Haaroja on mutta kovin hentoja.

      Poista
  3. Ihanat nuo tummanpunaiset minä tykkään tuosta vanili sametti kukasta:)

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!