Vielä elokuu hellii auringolla ja lämmöllä, mutta pakko on uskoa, että loppumassa tämä lysti on. Viljat on monin paikoin jo puitu. Itsellä ei ole viljelyksiä, mutta lenkkipolun varrella tulee katseltua ja tuoksuteltuakin. Nyt tuoksuu jo vahvasti elonkorjuulle.
Tänään kotipaikkakunnallani järjestetäänkin perinnetapahtuma, jossa leikataan ruista sirpillä ja tehdään kuhilaita. Ei tosin tällä pellolla, joka ei taida kasvaa ruista vaan jotain aivan muuta.
Mustikka kypsyi myöhässä ja poimintakausi sen kuin jatkuu. Vielä eilen olivat marjat metsässä isoja kuin pensasmustikat. Ja vielä aivan hyviä poimittaviksi. Tekisi mieli hakea vielä lisää, mutta taidan tyytyä leipomaan piirakan eilisestä saaliista.
Siemenkukkien kirjo hehkuu kasvimaalla. Itsekseen siemennelleet kehäkukat ovat saaneet seurakseen ruiskaunokkeja ja unikoita. Ja ehkä jotain muutakin. Kunnolla väriä elämään.
Punapellavakin ehti lopulta kukkaan. Pieni, mutta ponteva siemenestä kurkottaja taistelee elintilasta muiden kasvien seassa sitkeästi. Uusi tulokas Toimelan pihapiirissä.
Mutta nyt taidan lähteä poimimaan pensaista karviaisia ja herukoita. Ne jotenkin kummallisesti nahistuvat paikalleen. Puutarhamarjojen sato jäi tänä kesänä aika heikoksi.