torstai 29. lokakuuta 2015

Syksy antaa parastaan


Päästiin onneksi eroon pilvisistä ja sateisista päivistä ja saatiin taas syksyn kuulautta. Ei haittaa yhtään, vaikka maa on jo hiukan kuurassa, kun aurinko paistaa ja saa syksyn vähäiset värit vielä hehkumaan.

Kolmivärinen calluna on tämän syksyn suosikkini. Se ei juuri kavereita kaipaa.
Tuli tänään juostua läpi lähikaupungin vaatekaupat, mutta ehdin myös haravoida etupihalta loput lehdet ja käydä koiran kanssa lenkillä meren rannassa.





Aurinko paistaa jo aika matalalta päivälläkin, mutta kirkkaasti ja heijastaa peilityynestä vedestä hienosti.



Varjoselfiekin onnistui ihan vahingossa. Rouva pitkäsääri :). Tykkään syksystä, kun kelit ovat juuri tällaisia kuin tänään.

6 kommenttia:

  1. Ensinnäkin aivan ihanat kuvat merenrannasta. Toiseksi, tuo kolmivärinen calluna on tosi upea. Kuolasin sitä itsekkin, kun kävin paikallisella torilla, jossa sitä oli myynnissä. Törkeän kallis hinta, eli viisitoista euroa sai minut pyörtämään aikeeni, kun cittarissa sai todella tuuheita tavallisia kanervia neljällä ja puolella eurolla.
    Syksy on ollut aivan ihanteellinen ja toivottavasti myös jatkuu sellaisena.
    Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikon jatkoa sinne Pohjanmaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta vuokko, että callunat ovat kalliita. Sen vuoksi olen itsekin yleensä päätynyt kanerviin. Toisalta olen huomannut, että callunat säilyttävät värinsä aika hyvin kevääseen saakka, kun tavalliset kanervat ruskistuvat jo aika aikaisessa vaiheessa. No, kun lumi ne peittää, ihan sama ovat ko ruskeita vai minkä värisiä. En kyllä maksanut Lohtajan kukkakaupassa tuosta niin paljon kuin keroit torilla pyydetyn. Ehkä on pienempi.

      Meri oli kyllä tänään uskomattoman kaunis, Vaihteeksi aika erin näköinen kuin Valio-myrskyn aikaan, jolloin viimeksi sitä kuvasin.

      Poista
  2. Tänään oli tosiaan kaunis päivä, ihanan kuurainen ja aurinkoinenkin. Hauska varjokuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja lisää näyttää tulevan :). Hyviä päiviä siis.

      Poista
  3. Upeta kuvia syksystä ja vesistönrannalta Hieno varjo kuva :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on parhaimillaan callunat kestäneet syksystä maaliskuuhun asti. Tykkään myös niistä talvikukkina, minulla on niitä sisääntulon edessä ruukuissa.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!