perjantai 26. helmikuuta 2016

Puutarhakirjojen helmiä


Pitkän talven aikana tykkään selailla puutarhakirjoja. Niistä saa ideoita, vinkkejä, innostusta ja uskoa siihen, että kesä vielä kerran koittaa. Parhaimmillaan uudenkiiltävä puutarhakirja on kuin karkki: korea päältä ja makea sisältä. Nämä kirjakokemukset on pakko jakaa kanssanne.

Ensinnäkin Linda Peltolan Kevätihmisen puutarhakirja: kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa (2015). Ihanan herkulliset kuvat, kauniisti kirjoitetut tekstit ja puutarha käsitetty hyvin laajasti. Kirja aivan tuoksuu keväälle, linnunlaululle ja pörriäisille.

Kirjasta saa puutarhanhoitovinkkien ohella esimerkiksi askarteluideoita ja ruokaohjeita. Kaikki liittyvät jotenkin puutarhan aihepiiriin. Miksi esimerkiksi omat vanhat siemenpussini ja perennoiden nimilappuset ovat tungettunna sikin sokin kansioon. Lindan kirjassa niille askarrellaan kaunis puutarhakirja. Ihana idea!

Lisää Lindan ideoita voi bongata Romppala-blogista. Jos et vielä käy Romppalassa, mene ihmeessä! Ja piakoin ilmestyy LIndan uusi kirja Rakas puolivilli puutarha. Sitä odotellaan.

Uusi painos Taina Koivusen kirjasta Puutarhan neljä vuodenaikaa kulkee nimellä Puutarhurin käsikirja: Puutarhan neljä vuodenaikaa (2016). Se on askelta enemmän Tietokirja isolla teellä kuin Kevätihmisen puutarhakirja, joka tarjosi pitkälti elämyksiä, tuoksuja ja tunteita.

Koivusen kirja lähestyy puutarhaa vuodenajoista ja niiden erityispiirteistä lähtien. Samalla tuodaan tietoa niin ajankohtaisesta kasvihuoneilmiöstä ja sen vaikutuksista kotipuutarhaan. Ja toisaalta mietietään, miten kotipuutarhuri voi kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutosta torjuttaessa. Ihanat kuvat tässäkin ja paljon hyvää tietoa kasvien valinnasta ja hoidosta.

Viherpihan julkaisema Suomen kauneimmat puutarhat (2015) on hiukan toisen tyyppinen puutarhakirja. Se esittelee eri puolilta Suomea erilaisia pihoja, jotka ovat kaikki omalla tavallaan erityisiä. Esimerkiksi japanilaista, englantilaista tai Välimeri-henkistä puutarhaa.

Täällä viitosvyöhykkeellä tuntuu usein, että puutarhakirjoissa keskitytään eteläisen Suomen ihanuuksiin. Suomen kauneimmat puutarhat -kirjaan mahtuu kuitenkin puutarha jopa Rovaniemeltä. Etelä-Pohjanmaalta taisi olla useampikin. 

Näillä jaksaa taas pätkän matkaa kohti kesää.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Näinkö meille taas kävi


"Näinkö meille täällä aina käy", voisivat santtukaksoseni laulaa, jos osaisivat. Mikä ihme tässä saintpaulioiden kasvatuksessa nykyisin on niin vaikeaa?

Ostan kaksi identtistä istukaista ja siirrän ne täsmälleen samalla tavalla samanalaisiin purkkeihin, samaan multaan ja samalle ikkunalle. Toinen elää ja porskuttaa komeasti, toinen nuupahtaa samantien.

Periksi ei anneta. Kokeilen vielä yhdellä taimella, jos tämä ei tästä virkisty. Syytä olisi virkistyä pikimmiten! Paikkaa on kyselty...

lauantai 20. helmikuuta 2016

Istukaisten vaihtoa


Merkillisesti jotkut huonekasvit viihtyvät liian hyvin ja toiset nyyryävät. Yli-innokaisiin kuuluu Toimelassa aloe vera. Tämän istukaisen sai muinoin tyttäreni synttärilahjaksi ja kasvi todella menestyy valoisassa, isoikkunaisessa talossa.

Taas on purkki käynyt pahasti ahtaaksi poikasista. Emokasvi taas on kasvanut niin isoksi, että ei mahdu enää ikkunanlaudalle. Mies valittaa, että se pistää sohvalla istuessa niskaan. Lisäksi aloe on täynnä sitä terveellistä aloemömmöä eli nestettä ja kasvi painaa kilotolkulla.

On mullanvaihtoaika ja aloeperheeni on aika ottaa asumusero, ahtaastihan nuo asuvatkin!
Suurimman istutan tilapäisruukkuun odottamaan kesää ja pihaistutuksiin pääsyä. Toiseksi suurin pääsee paraatipaikalle ikkunalle pistelemään miestä niskaan.

Ylimääräisten kanssa ei tule ongelmaa. Vien ne nimittäin työpaikallani järjestettävään huonekasvien vaihtopäivään tai Viherpeukalon päivänä se tänä vuonna kulkee. Olemme järjestäneet kasvien vaihtoa ennenkin menestyksellä. Hauska nähdä mitä löydän aloeni ja kaktusteni vaihtareiksi :)

Saapas muuten nähdä, mitä aloe tykkää, kun päätin istuttaa sen tällä kertaa kaktus- ja mehikasveille tarkoitettuun multaan. Mehikasviksi kai aloekin lasketaan? Tähän saakka olen kyllä käyttänyt aivan tavallista kukkamultaa, mutta nyt sattui olemaan tuota toistakin.


Vanhasta perinnekasvista nimeltä valkotupsukki postailin pari vuotta sitten. Kasvi on herättänyt kiinnostusta, koska sitä ei ole enää kovin helppo hankki esimerkiksi kukkakaupoista.

Nämä kaksi valkotupsukin poikasta lähtevät lähiaikoina Toimelasta kohti Turkua. Kaisa sieltä melkein vuosi sitten kaipaili istukaisia ja lupasin toimittaa, kun jakamisen aika tulee. Toivottavasti pääsevät hyvissä voimissa perille.

Periaatteessa valkotupsukki viihtyy sitä paremmin, mitä ahtaammin sipulit täyttävät purkin. Mitään kiirettä jakamisella ei sinänsä tässä tapauksessa ole. Valkotupsukin pensselimäisiä kukkia en ole hetkeen saanut aikaiseksi. Jospa tänä keväänä senkin ihmeen taas näkisi.



En raaskinut heittää pois jouluasetelman sypressiä, vaan istutin senkin multiin. Joskus aikaisemmin olen saanut sypressin menestymään sisällä monta vuotta. Nyt meinaan kyllä siirtää senkin ulkoistutuksiin kesällä. Sisällä kun ikkunanlaudat tuppaavat käymään ahtaiksi.

torstai 18. helmikuuta 2016

Kiinanruusun alennustila


Kauneus on katoavaista. Ainakin pimeällä talvella, lämpöpatterin päällä vetoisalla ikkunanlaudalla. Vielä syksyllä esitelin upeasti kukkivaa kiinanruusuani. Talvi on tehnyt kasville pahasti hallaa ja ruususeni on joutunut alennustilaan. Lehdet käpristyvät ja kuivuvat, mutta uusia alkujakin näyttäisi olevan. Ehkä tilanne ei ole toivoton.


Ryhdyin vastaiskuun. Leikkilin kasvin reippaasti ja hankin sille altakasteluruukun. Kiinanruusu on melkoinen juoppo, vettä kului viime kesänä uskomattomia määriä. Joka päivä sai olla lorottamassa, kun tähän ruukkuun ei juuri varavettä mahtunut.

Suihkuttelin vielä kasvia reippaasti. Luin jostain, että kuivuneeseen kiinanruusuun tulee helposti ötököitä. Viime kesänä niitäkin myrkyttelin, vaikka kasvi kukki ja voi hyvin muuten.

Tästä alkoi sitten mullanvaihtorumba. Katsotaan, miten kiinanruusun käy. Harmittaa kyllä, jos talvi sen niittaa. Sain nimittäin kukan anopilta, joka oli sen itse pistokkaasta kasvattanut.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Ystävällistä sinistä!


Ystävänpäivä meni jo, tiedetään. Mutta koska käyn näiden merkkipäivien suhteen vähän hitaalla, lähetän tämän sinisen ystävänpäivätervehdyksen kiertoon blogiystäville. Erityisesti tietysti teille, jotka olette käyneet Toimelassa toivottamassa minulle hyvää ystävänpäivää. Mutta myös kaikille teille, joilta se jäi taas kerran tekemättä, kuten minulta.

Tämän sinisen ihanuuden sain ystävänpäivätlahjaksi. Lienee muurikello, jonka voi kesällä istuttaa ulos. Tykkään erityisesti tällaisista tervehdyksistä, jotka jäävät (toivottavasti) elämään myös merkkipäivien jälkeen. Ei leikoissakaan mitään vikaa ole, niitä tulee itsekin osteltua näin tulppaaniaikaan.

Mutta muurikelloa minulla ei ulkona ole ja odotan mielenkiinnolla, tulisiko tästä Toimelan tuorein perenna. Muurikellosta sanotaan, että sisällä viihtyy valoisassa huoneenlämmössä ja tykkää altakastelusta. Ulkona parvekelaatikossa tai puutarhan valoisassa, lämpimässä paikassa, mutta suojassa paahteelta.

Talvehtiminen näyttäisi vaativan peittämistä. Huolestuttavinta on, että se kestää pakkasta -20 asteeseen saakka. Hmm. Tänä talvena olisi jo entinen kukka, jos ulkona olisi. Vähän epäilen, että märkä, kylmä ja vähäluminen talvi on tehnyt tuhojaan muidenkin perennojen joukossa. 

Toistaiseksi muurikelloni nauttii sähkölämmityksestä, Ensi talvi on sitten asia erikseen. Kiitos äitille sinisestä ystävänpäivätervehdyksestä.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Mullalla on väliä?


Löysin marketista vähän erivärisiä saintpaulioita eli paavalinkukkia, tällaisia kauniin syvän punaisia, ja tulin ostaneeksi kaksi. Eihän tämä tietenkään mikään upouusi väri ole, mutta minulla on vuosia ollut ikkunanlaudalla vain liilan sinisiä.

Olen pitänyt paavalinkukkaa helpoimmista helpoimpana kasvina. Siinä ovat kukkineet vuodesta toiseen pohjoisikkunalla, kun välillä on heittänyt vettä ja lannoitetta lautaselle. Samaa kasvia olen istuttanut uusiin multiin keväisin.

Mutta viime vuonna tapahtui jotain outoa: Paavalinkukkani näivettyivät yksi toisensa jälkeen. Ostin uudet samanlaiset ja istutin samalla tavalla kuin aina ennenkin. Näivetys- tai mädätystauti vei nekin. Ajattelin, että antaapi olla. Ei enää paavalinkukkia minulle, kun eivät kerran enää tykkää meillä elää.

Nyt kuitenkin sorruin jälleen näitä ihanuuksia hankkimaan. Haluaisinkin tietää, onko muilla ollut vastaavia ongelmia?

Olisiko mullassa voinut olla jotain vikaa tai kasvitautia? Ihan tavallista kaupan kukkamultaa olen kaikki nämä vuodet käyttänyt. Tuli vain mieleen, että jos mullassa oli jokin pöpö, joka sitten siirtyi samoista ruukuista uusiinkiin taimiin?


Nyt tein esivalmistelut huolellisesti. Pesin harjalla  ja suorastaan desinfioin ruukut ennen istuttamista. Pohjalle ruukkusoraa ja tavallista kukkamultaa kasvualustaksi. Aika näyttää, mten näiden punaisten käy. Jos vielä näivettyvät, luovutan ja siirryn muihin lajeihin.


Samalla, kun kerran ryhdyin mullan kanssa sotkemaan, iskin myös joulukukkien kimppuun. Yritin pestä mehitähdestä jouluhileet pois, mutta eihän niitä kaikkia saanut lähtemään. Toistaiseksi kasvi näyttää sen verran elinvoimaiselta, että kokeilin istuttaa multaan.


Otin varman päälle eli käytin kaktus- ja mehikasvimultaa. En tiedä onko mullan laadulla lopulta kovin suurta merkitystä, mutta onpa kokeiltu tätäkin. Muistaakseni olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt kaktusmultaa kaktuksille.

Nyt vain odotellaan kasvun ihmeitä. Ja ensi viikolla isketään isomman mullanvaihdon kimppuun. Johan täällä vesi lotisee ulkona ränneissä ja linnut lrkuttavat kevättä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...