sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tervetuloa puhdistava kevätsade


Ensimmäistä kertaa aamulenkillä tuoksui kevät! Yöllinen kevätsade oli puhdistanut ilman ja vienyt mennessään pölyjä pientareilta. Kirpeät pakkasyöt ovat takana, leppoinen kevät linnunlauluineen edessä.

Mutta vaikka pidän keväästä, allekirjoitan juuri tällä hetkellä T. S. Eliotin runon sanat: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Toisaalta kevään tulo on ihanaa, mutta vielä pihalla näyttää ruskealta ja ränsistyneeltä.

Pölyiset ojanpientareet eivät ole pientä valkoista koiraa - tai sen omistajaa - varten. Tekemättömät työt hyppivät silmille. Puutarhakalusteet kaipaavat maalia, viimeiset jouluvalot pilkistelevät vielä tuijan keväthupun alta, puolillaan oleva lintujen ruokintatirppa on hylätty. Ja missä ovatkaan keinun pehmusteet? No kaupassa, vanhat tuli heitettyä syksyllä pois.


Viitosvyöhykkeellä on vielä lumiplänttejä siellä täällä. Sade sulattaa niitä vauhdilla. Alta paljastuu roskainen, haravaa odottava pihanurmi vai olisiko sammal.


Puutarha-allas on sulanut ja odottaa putsaajaa. Ai niin, suihkulähteen pumppukin taisi viime syksynä hajota ja päätyi hyötsikälle. Uuden hankinta edessä.


Ja kiireinen autoilija on kerran jos toisenkin oikaissut talven mittaan vuorenkilpipenkin reunasta. Argh!


Mutta uskokaa tai älkää: Kaikesta julmuudesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa. Tästä juhannukseen on edessä pelkkää kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset raparperit muuten työntyvät jo maasta.

Edessä lomaviikko ja rutkasti kevätpuuhia. Hienoa!

10 kommenttia:

  1. jeps, vaikka on kaunista, niin kevätaurinko paljastaa kaikenlaista. Meillä esim. likaiset ikkunat. Mutta silti ihanaa aikaa:)

    Hyvää lomaviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Täytyykin käydä katsastamassa raparperipenkki. Upeaa lomaviikkoa puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Enimmäkseen lomaviikko vierähti sisäpuuhissa, mutta joskushan nekin pitää tehdä. Ja kelit ovat olleet varsin kirpakoita. Raparperitkaan eivät ole juuri edistyneet.

      Poista
  3. Kyllä kevät on ihanaa aikaa. Ensimmäisiä kevätkukkia odotellen.

    VastaaPoista
  4. Niin totta joka sana. Pihamaa näyttää tällä hetkellä enemmän, kuin ankealta, vaan annas olla, kuukauden kuluttua on näkymä jo ihan toinen. Antoisaa ja mukavaa lomaviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Paljon on tullut puuhasteltavaa, kun ei lähdetty reissuun lomalla.

      Poista
  5. Itse tykkään juuri keväästä ja alkukesästä. Puutarha herää eloon ja alkaa kukkia. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuussa käännetäänkin jo syksyn suuntaan :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!