maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäiväseikkailua


Olipa mukava äitienpäiväviikonloppu. Sää oli kesäisen lämmin, tuli nautittua poutapilvistä ja päivätorkuista pihakeinussa. 



 
Perhe ilahdutti runkoatsalealla. "Suukkojakin" sain enemmän kuin vatsa jaksoi ottaa vastaan :).


Lauantaina kävimme hämmästelemässä Kalajoen Hiekkasärkillä seikkailupuistoa. Olisin kuulemma saanut äitienpäivälahjaksi seikkailulipun, mutta ei kiitos. Ne ajat ovat ohi, että minä liukuisin köysiradalla puusta toiseen tien yläpuolella. Hauskaa näytti nuoremmalla polvella olevan ja mielläkin, kun maasta tiirailimme.



Pihatyöt eivät viikonloppuna paljon edistyneet. Haravoinnit lopettelin perjantai-iltana ja lauantaina siistin vuorenkilvet. Istuttelin myös muutaman pikkuisen orvokin "kenkiin" ja pataan. Padan keskelle heitin multiin ensimmäiset jorinin mukulat.

  

Toivottavasti vanhat perinne- ja perintöjorinit ovat selvinneet kellarissa tästäkin talvesta. Aina nämä näyttävät keväällä hiukan lohduttomilta ennen multiin pääsyä.


Raparperit venähtivät viikonlopun aikana ainakin kymmenen senttiä mamman juhliessa. Kiitollisia kasveja. Muuten minusta pihalla kasvu näyttää lähtevän käyntiin kovin hitaasti, vaikka lämmintä on muutamana päivänä saatukin.

4 kommenttia:

  1. Ihanat kengät ja istutukset! Ihana ja niin kaunis atsalea. Täälläkin on näkynyt kesäisiä pouta- ja kumpupilviä. ❤ Lämmintäkin on jo! Täälläkin voisi jo tehdä pihatöitä, mutta vielä en ole innostunut lähtemään, on niin paljon myyriä että ihan inhottaa. Ihanaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Vai myyrät siellä riesana. Aina pitää olla jotain kiusaa. Lämmintä toukokuun jatkoa sinnekin.

    VastaaPoista
  3. Minullakin on noita vanhakantaisia daalioita ja ne näyttävät aina keväällä hyvin surkeilta ja kutistuneilta. Niitä ei kuitenkaan näytä nujertavan mikään, vaan ne porskuttavat maahan päästessään vuodesta ja vuosikymmeneestä toiseen ja kukkivat upeasti.
    Kylläpä sait kauniin atsalean ja vielä runko sellaisen.

    VastaaPoista
  4. Runkoatsaleasta en ole kuullutkaan, runkoruusu ja runkomarketta ovat tuttuja. Kivat orvokkitossut!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!