lauantai 4. kesäkuuta 2016

Aloe ulkoilee


Hehkuvat, syvät vihreän sävyt ovat alkukesässä parasta. Erityisesti vihreä loistaa saniaisissa. Korkansiipi on kestosuosikkini keväisin.


Saniaispenkki somistaa porraspään ensimmäiseen kunnon rankkasateeseen tai myrsyyn asti. Nyt on aika nauttia. Laonneita kotkansiipiä murehditaan, kun sen aika on.


Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa aloe veraa (rohtoaloe) ulkona kesäkukkaistutuksessa. Kun kasvi selvisi vuoden takaisesta hyytävästä alkukesästä, rohkenin uusia kokeilun.

Tämä jättiläinen oli kasvanut aivan liian isoksi ikkunanlaudalle ja painoikin kilotolkulla. Isossa ja raskaassa piharuukussa se kuitenkin pysyy pystyssä. Seurakseen aloe sai koristeheinää ja Uuden Guinean Liisoja.




Myös äitienpäivälahajaksi saamani, upeasti kukkinut runkoatsalea saa jatkaa kasvuaan kesän pihalla "pikkupuuna". Sen juurella maahumalaa ja poutapilveä.

Ehkäpä vien kesäksi laitumelle myös marraskuun kaktuksen ja joulukaktuksen...

15 kommenttia:

  1. Onpa komea ja kookas aloe ja sopii hienosti kesäkukkaistutukseesi. Pitäisi itsekkin rohkeammin käyttää sopivia sisäkukkia pihan ruukkuistutuksissa.
    Mukavaa ja aurinkoista kesäkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näyttää vain siltä, että heti kun innostun viemään kukat ulos, säät muuttuvat hyytäviksi :(. Niin kävi viime kesänä ja niin näyttää käyvän nytkin. Aurinkoa sinullekin!

      Poista
  2. Atsalearuukku näyttää todella hienolta. Hyvät sointuvat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Odottelen, josko atsalea vielä inostuisi uudestaan kukkimaan.

      Poista
  3. Aloe ja atsalea varmasti nauttivat ulkoilutuksesta, samoin tekisivät myös kaktukset. Saattavat kuule innostua hurjaan kukintaan talvella ... Minäkin aina suunnittelen ruukkukukkien ulkoilutusta, mutta en ole aikaiseksi saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä oma riesansa kantaa ruukkuja edestakaisin. Ja keväällä pitää vielä vahtia mahdollisia yöhalloja.

      Poista
  4. Onpa komea tuo saniaisalue! Tosi kiva idea tehdä siitä massaistutus. Ei tuo aaloekaan hullumpi ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti saniaisista näin keväällä. Harmi vain, että ensimmäinen tuuli ja rankkasade yleensä niittää penkkiä.

      Poista
  5. Upea saniaisistutus!
    Täytyypä viedä omat aloet ulos. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  6. Ihana on tuo runkoatsalea. Siitä tuli hieno kokonaisuus. - Oletko huomannut, että blogissani on arvontya, jossa on palkintoina kolme puutarhakirjaa? Käyhän kurkkaamassa. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
  7. Saniaisten taru taitaa olla tänä kesänä lyhyt, kun tänne lupaa huomenna hirvittävää kesämyrskyä ja kuukauden vedet parissa päivässä :(

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!