keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Sinivalkoisesta keväästä haaveillen


Johtuisikohan Suomen 100-vuotissynttäreistä vai mistä, että innostuin hankkimaan  sinisten ja valkoisten tulppaanien sipuleita: White Dream ja Bleu Aimable. Silmissäni siintää sinivalkoinen kevät ja kukkaloisto.

Saapas nähdä miten käy. Viime talvena tulppaanin sipulini ensin mätänivät ja sitten paleltuivat yhtä pientä penkkiä lukuunottamatta. Mutta toissa keväänä tulppaanit onnistuivat hienosti. Yrittänyttä ei laiteta,vai mitä!


Eiväthän sinivalkoiset tietenkään riittäneet. Piti saada myös punaista, oranssia, keltaista...Tässä Blushing Lady, Temples Favourite ja Red Impression.

Nyt nämä pitäisi vielä saada ihmisten ajoissa maahan saakka. Kuulin tosin radiosta, että näin lämpimänä syksynä ei kannata hätäillä suotta. Puutarhuri neuvoi, että kuivat kukasipulit kannattaa kaivaa vasta hiukan viilenneeseen maahan. Muuten uhkaa mätäneminen. Odottelen siis. Toivottavasti äkkitalvi ei yllätä.

Ihmeen lämmintä on vieläkin. Meillä oli pari pakkasyötä, enimmillään 1,4 astetta miinusta. Daaliapenkkini paleltui, mutta ruukut vielä kukoistavat, kun niitä vähän peittelin. Nyt pitäisi kaivaa daaliat (tai vanhan ajan joriinejahan ne minulla ovat) mukulat ylös kuivumaan ja kellariin.

Syyspuuhia riittää ulkona ja sisällä. Päivä ja pala kerrallaan siirrytään kaamosta kohti.

8 kommenttia:

  1. Onneksi edellisen talven murheet unohtuvat pian ja taas jaksaa innostua uusista sipuleista. Sinivalkoinen tulppuistutus on taatusti kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta. Puutarhurin muisti on tosiaan lyhyt.

      Poista
  2. Enpä ole ennen nähnyt sinisiä tulppaaneja, komeilta näyttävät. Kauniita ovat muutkin, toivottavasti menestyvät hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toissa keväänä kukkivat samasta paikasta hankkimani sipulit hyvin. Toivottavasti nämä ovat yhtä "toimivia" lajikkeita.

      Poista
  3. Siniset ja valkoiset tulppaanit ovat kaunis yhdistelmä.
    Minullakin daaliat odottavat maasta ylös nostoa ja varastointia, sillä kylmät yöt ovat jo tehneet tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nyt kyllä on sitten ollutkin harvinaisen lämpimiä viime yöt ja lisää on luvassa. Hiukan harmittaa, että en tullut daalioita peitelleeksi, kun niissä oli vielä nuppujakin. Mutta talvi tulee kuitenkin ajallaan, ei sille mitään mahda, vaikka olisi kuinka hieno syksy.

      Poista
  4. Siniset tulppaanit näyttävät komeilta! Minullakin ovat tulppaanisipulit vielä odottamassa istutusta, ajattelin, että ne ehtii laittaa vielä lokakuussakin.

    VastaaPoista
  5. Enpä oo ennen sinisiä nähnytkään. Noi olisi ihania itsenäisyyspäivän kimpussa.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...