perjantai 28. lokakuuta 2016

Atsalean kanssa valohoidossa


Runkoatsalea avasi lopultakin ensimmäisen nuppunsa. Kehitys näytti tyrehtyvän, kun siirsin äitienpäiväkukkani ulkoa sisälle ja syksyn harmaus täyttää päivät. Kaivoin esiin kirkasvalolampun. Yhdessä atsalean kanssa vietämme nyt joka-aamuiset kahvihetket lisävalossa. Uskon, että apuvalolla on vaikutusta.


Vasta ensimmäinen kukka on auki, mutta nuppuja on lähes jokaisessa lehtiruusukkeessa. Mielenkiintoista seurata tämän keväällä kukkamerenä kukkineen kasvin syksyistä uutta tulemista.

Atsalean runkoon on muuten kasvanut pieniä versoja. Jospa näistä saisi kasvatettua uusia kasveja keväällä. Muistan jostain blogista lukeneeni, että joku oli saanut pistokkaat lähtemään kukkapenkissä kesällä kasvuun. Ehkä kuitenkin laitan ruukkuun, että ei tule pieniä nypittyä rikkaruohoina pois.

Runkoatsalea kääntelee selvästi lehtiään kirkasvalolamppua kohti. Ehkä muutkin huoneessa olevat kasvit hyötyvät lampusta. Itselleni se ainakin on nyt juuri tosi tärkeää.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Viimeiset sadonkorjuut


Vähiin käy sadonkorjuu, ennenkuin loppuu. Viimeisenä nostin hyötymaan kasvatuslaatikosta porkkanat, joiden sato ilahdutti runsaudellaan pitkästä aikaa. Monta vuotta porkkanan siemenet ovat itäneet heikosti tai jostain muusta syystä sato on jäänyt laihaksi. Nyt iti ja kasvoi.

Luulenpa, että porkkanakin viihtyi kasvualustalla, joka sai pääosin voimansa talousjätekompostista. Kumpa sitä riittäisikin kaikille pihan kasveille. Kompostoin talusjätteet vain kesäisin. Yhdestä pienestä kompostorista riittää muutamalle kasville. Erityisesti se on sipulin, kesäkurpitsan ja salaatin mieleen. Näemmä myös porkkanan.


Tätä lajia sadonkorjuuta riittää pakkasiin saakka, kun iltaisin vain näkisi vielä pihalla puuhastella. Yritän silputa ja kompostoida mahdollisimman paljon pihalta keräämääni.

Kaikkea en saa itse hävitetyksi, vaan jotakin joutuu viemään pois. Meillä puutarhajätettä voi toimittaa vain hyötyjäteasemalle, jonka aukioloajat ovat minimaaliset: parittomien viikkojen tiistait klo 14-17. Saa olla tosissaan, että sinne ehtii.


Olenkin lisännyt lehtikomposteja ja haketan entistä enemmän oksia. Tämänkin lastin hoitelin lopulta omin käsin uudelleen maatumaan. Pensaat kiittävät, kun saavat katetta ja uutta voimaa lehtikompostista.


Vähiin käy kukinta pihalla. Jokunen syysleimun kukka vielä sinnittelee talvea vastaan. Näitä putkahti esiin harvakseltaan, mutta putkahteli kuitenkin. Keväällä luulin, että talvi oli niitannut kaikki syysleimuni. Ei sentään, vaan muutama jäi. Toivottavasti ensi talvi ei vie niitäkin, vaan saisivat rauhassa voimistua ja vallata alaa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Oma majakka!


Sain havu- ja rhodopenkin keskelle oman majakan. Nytpä ei enää pimeässä eksy! Pitäähän meillä majakka olla, meren rannassa kun asutaan. Täällä puhutaan meripimeästä, johon merenkävijä voi helposti eksyä :).

Haaveilin tästä jonkin aikaa ja viime viikonloppuna mies sitten otti ja tekaisi majakan pilariharkoista, pihalaatoista ja lyhdystä. Viikon se sai kuivua ja nyt on maalattukin. Hienosti näkyy pimeässä pihalla vähän joka suuntaan, sisällekin.

Huomasin netistä, että monet olivat vastaaviin laittaneet sähkövalon. Se tietysti valaisisi vielä paremmin, eikä tarvitsisi lyhtyä vaihdella. Itse tykkään luonnontulesta enemmän.


Tässä vielä iltatunnelmaa. Pienemmät ovat aurinkokennovaloja, joista ei enää kovin pitkään tälle syksylle liene iloa.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Altakasteluruukku - kyllä vai ei?























Kiinanruusuni on puhjennut kukkaan vasta lokakuussa. Kesä kului nyyryten altakasteluruukussa. Kasvi rupesi virkoamaan vasta, kun vaihdoin heinä-elokuulla sen tavalliseen kukkaruukkuun. Uskoni altakasteluruukkuihin horjuu, jos sitä on koskaan ollutkaan.

Tiedän, että altakastelupurkit toimivat joillakin oikein hyvin. Niinpä hankin niitä janoisille kasveille keväällä pari. Varsinkin kiinanruusu on niin juoppo, että sitä saa olla päivittäin juottamassa. Ajattelin päästä vähemmällä, mutta kasvi oli toista mieltä. Se ei kasvanut juuri ollenkaan, vähäiset lehdetkin kellastuivat ja tippuivat.

Eihän tuo vieläkään näytä kukoistavalta, mutta kukat alkoivat kuitenkin kehittyä ja lehtien kellastuminen loppui, kun ruukku vaihtui tavalliseen. Samoin kävi viirivehkalle. Vaikka multa tuntui päältä kostealta, viirivehkan juuripaakku oli omituisesti rutikuiva, kun siirsin sen toiseen purkkiin. Sekin on nyt herännyt uuteen elämään ja kukintaan.
Toimelasta altakasteluruukut saavat lähteä autuaammille laulumaille. Minkälaisia kokemuksia muilla on? Vai käytinköhän niitä jotenkin väärin?

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Näin meille aina täällä käy, käy, käy...


Niinhän siinä kävi, että kesä loppui kesken aloe veralta, jota kasvatin kesän ulkona. Lupaavasti kehittynyt kukkanuppu paleltui yhtenä pakkasyönä, vaikka peittelin sen monin kerroin hallaharsolla. Pakkasta taisi olla vastoin odotuksia enemmän kuin 4 miinusastetta; tässä tulos.


Lämmin syksy sai odottamaan ihmettä, vaikka järki sanoi, ettei kukka millään ehdi avautua ennen talven tuloa. Aluksi nuppu kasvoi vauhdilla, mutta päivien viiletessä ja iltojen pimentyessä kukan kehitys hiipui ja aika loppui kesken, hallaharsoista huolimatta. 

Mietin kyllä aloen siirtämistä lämpimään, mutta se oli kasvanut jo niin raskaaksi ja massiiviseksi, että ei sitä olisi sistiloissa pystynyt pitämään. En tiedä olisiko nuppu avautunut maljakossa? Sitä olisin heti paleltumista seuraavana päivänä kokeillut, mutta en sitten ehtinytkään.

Muutamat teistä blogini lukijoista odottivat myös näkevänsä tämän aloen kukan. No, ette nähneet. Kerran aikaisemmin aloe on minulla sisällä kukkinut ja voin kertoa, että näky oli komea. Oranssit kukat pitkässä varressa myös roiskivat mehevän metensä pitkin ikkunoita.

Nyt mietin, että pitänee yrittää kestää isoksi kasvavaa seuraava yrittäjää sisällä useampi vuosi. Näyttäisi siltä, että kukat alkavat kehittyä vasta useamman vuoden vanhoille kasveille. Aloet vain jostain syystä kasvavat Toimelassa niin isoiksi, että niitä on hankala sisällä "hallita", saati että ikkunanlaudalle mahtuisivat ja siellä pystyssä pysyisivät.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Houkutuksia


Jos työpaikan sisäänkäynti sattuu olemaan kukkakaupan sisäänkäynnin vieressä, voivat seuraukset olla monenlaiset. Tulee hyvälle mielelle, kun aamuisin kulkee ihanuuksien ohi. Tai sitten tulee hamstrausmieli: Tänne heti kaikki!


Miten näitä voisi vastustaa, kun ne ovat koko ajan silmissä. Kuvissa on aika perinteistä syystavaraa. Mutta tänä syksynä olen törmännyt myös uusiin houkuttimiin. Tarjolla on esimerkiksi marjakanervaa. Pitänee kokeilla, miten ne menestyy ja kuinka pitkälle talveen kaunistaa pihaa.


Onhan se aika lohdutonta, kun kukkakaupan kanervamerestä muutaman poimii kotipihalle porraspäätä elävöittämään. Ei näytä samalta ei (huokaus).

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Salaattikukkasia


Kun hyötykasveja ei tule hävitettyä kasvimaalta kovin hätäisesti, näkee lämpiminä syksyinä hienoa kukintaa. Vai mitä tuumitte salaatin kukista? Minusta ovat aika hauskoja syksyisellä pihalla, kun mikään muu ei oikein enää näytä miltään.
 

Korkeuttakin voi salaattipenkille kertyä 70 cm. Väreissä ja malleissa löytyy. Nyt nämäkin kaunistajat ovat toki yöhallan niittämiä. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin ne vielä olivat pakkaselta säästyneet.



Pimeät illat vähentävät pihan käyttöaikaa, mutta on pimeydessäkin puolensa. Esimerkiksi pihavalot, joita nykyisin on tarjolla monenlaisia, käteviä vaihtoehtoja ennen jouluvalojen aikaa. Tämä rivistö valaisee mukavasti sisäänkäyntiä talventöröttäjien joukossa. Virta tulee ihan töpselistä.

Aurinkokennovaloista ei ole samalla tavalla syksyn valaisijoiksi, valitettavasti. Elävä tuli on tietenkin parasta ja lyhtyjä tuleekin leviteltyä pihalle reippaasti.Öljykynttilöitä kuluu talven mittaan niin paljon, että ei uskalla laskea.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syksy saapui ja toi syksyn puuhat



Syksy on saapunut, ei voi mitään. Illan pimeys yllättää pihalla puuhastelijan ja viime yönä pakkanenkin pääsi puraisemaan. Mutta onhan nyt jo lokakuu.

Makamikin hedelmät ovat kuin koruja, mutta maistuvat väkeviltä. Ei ihmisen syötäviä, eikä ilmeisesti lintujenkaan, koska viikonlopun tilhiparvet jättivät nämä rauhaan. Koristavat kuitenkin syksyistä pihaa.


Viikonloppu kuluikin syksyisissä puuhissa, jotka eivät ole mitenkään esteettisiä tai kauniita. Tässä nousevat joriinin mukulat maasta kellariin.


Kaivelin ylös myös keltaisen Callan, joka tarttui mukaan loppukesästä halpakaupan tarjoushyllystä. Yritän talvettaa kellarissa, mutta ei kyllä ole harmainta aavistusta miten se pitäisi tehdä. Kasvi kun on uusi tuttavuus.


Jotenkin kuvittelin, että Callalta löytyisivät vähän saman taipaiset mukulat kuin joriinilta ja sipulit tai juurakko kuin ruusulta. Mutta tämä paakku näyttää kyllä ihan tavalliselta kasvin juuristolta.

Hmm. Netissä puhutaan huonecallasta, joka menestyy ihan purkissa sisällä. Mutta tämä oli kyllä myynnissä ihan puutarhaosastolla perennojen seassa. Kertokaapa, mitä tälle pitäisi tehdä. Minulla ei ole tarjota sille viileää ja valoisaa yksiötä, on tyydyttävä joko valoon tai viileään.

Huom! Alla kommenteissa Sussi aivan oikein arvelee, että tämä kasvi ei ole calla vaan kanna! Eipä ihme, että ei netistä löytynyt  sopevia hoito-ohjeita. Tämä siis pääsee kellariin :). Pahoittelen nimisekaannusta, jonka sain aikaiseksi. (Jälkihuomautus)


Otin itsestäni reippaan niskaotteen, ja sahasin kivikkopenkin taustalle aikanaan istutetut norjanangervot alas. Ne ovat mestareita valloittamaan kasvutilaa kaikelta muulta ja ovat lopulta melkoisia risukasoja.

Keväällä niitä ei tule katkotuksi, kun ovat juuri aloittamassa kukintaa. Ensi keväänä eivät ole kukkapenkin kaunistus, mutta ehkä jo seuraavana saadaan taas valkoista kukkamerta.

Oksien hävittäminen on sitten oma hommansa. Oksasilppuri on loistopeli, mutta tällaiset pienet, haaroittuvat käppyrät eivät ole parasta mahdollista silppurin ruokaa.

Nyt on ihana auringonpaiste. Toivottavasti päivisin vielä kauniit säät jatkuvat, että joskus ehtisi tyhjentää kompostit, haravoida ja viimeistellä pihaa muutenkin talven tuloon.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...