sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Haaveissa ruusut tatarin tilalle


Tattaripensaiden kohtalo on nyt sinetöity. Oli todellakin viimeinen kerta, kun näitä peijakkaita leikkaan syksyllä alas ja tungen oksia silppuriin ja roskiin! Luultavasti lajike on röyhytatar ja Toimelassa se on kasvanut kahtena puskana talon länsipäädyssä vuosikymmeniä, toiseksi lämpimällä ja toiseksi parhaalla kasvupaikalla.

Monta vuotta olen antanut näille lähtöpasseja jonkin kauniimman ja kestävämmän tieltä, mutta jotenkin se on jäänyt. Ensi keväänä lapio heiluu ja juurakot päätyvät roskiin. Tilalle haaveilen jotakin pensas- tai puistoruusua.


Tatar lyyhistyy usein jo heinäkuussa ensimmäisessä rankkasateessa. Eikä se siitä enää kunnolla toivu, vaan näyttää loppukesän rääpisköltä.

Katsele nyt sitten näitä muotopuolia puoli kesää. Ja haistele vielä avonaisesta ikkunasta väkeviä kukintojen tuoksuja. Ei kuulkaa, ei ole pakko jos ei taho.

Mutta nyt kaipaisin ruusuihmisiltä vinkkejä. Minulta löytyy vain juhannusruusua ja jotakin vanhaa, vaaleanpunaista leviävää ruusulajiketta. Mitä suosittelisitte tähän?

Paikka on siis aurinkoinen, kuivahko länsipääty. Rapattu seinä kerää lämpöä ja hehkuu sitä ympärilleen vielä loppukesän viilenevissä illoissakin.

Ison talon ikkunat ovat vajaan parin metrin korkeudella ja ympärillä on runsaasti tilaa, joten ruusupensaillakin saisi olla kokoa ja korkeutta. Mitkään pienet ja sievät eivät tässä näy.

Olisko tosiaan joku puistoruusuna myytävä lajike? Vinkkejä vastaanotetaan, kiitos vain jo etukäteen.

Onpa muuten ihana katsella pimeänä ja sateisena syysiltana kuvia vihreästä kesästä ja haaveilla tulevasta.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kimppuja



Pihapuuhat ovat jääneet viime viikkoina vähiin, sattuneista syistä. Vähän olen etupihaa haravoinut ja kerännyt jorinin mukulat suojaan pakkasilta. Muuten kaikki on vaiheessa, toivottavasti talvi odottaa vielä hetken.

Ulkoilun sijasta olen leikkinyt floristia. Rakentelin kimppuja juhlapöytiin osin pihan, osin metsän antimista sekä reilun kaupan ruusuista.







Mukavaa puuhaa. Ja vuorenkilpi on monipuolinen koristekasvi!



Kimppujen tekeminen oli mukavaa, vaikka kyseessä olikin surujuhla. Isäni, 79 vuotta, nukkui pois sairastettuaan pitkälle toistakymmentä vuotta. Isän näköistä muistojuhlaa vietettiin eilen. Haudalla oli kuulas syyssää ja kukkakummusta tuli niin kaunis, että sekin melkein itketti.

Toivottavasti säilyvät jonkin aikaa, että voin käydä ihailemassa tätä hetken loistoa. Hautausmaan vieressä kun asun. Takana on tunteikas viikonloppu, paljon sukulaisia ja ystäviä, omat lapset kotona käymässä ja muutama päivä vapaata töistä. Nämä ovat niitä elämän hetkiä, jotka jäävät mieleen ja joista lopulta saa myös voimaa, kaiken surun keskellä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Väritön syysaloe



Pakko uskoa, että aloe verani kukan on tarkoituskin olla väritön vaaleanvihreä. Ei sellainen hehkuva oranssi, jota olen odotellut ja jonka muistan jossakin nähneeni. Keväällä petyin väriin ja kuvittelin, että aurinko ja kesä ulkona tekisi ihmeitä aloelle. Kukan väri ei kuitenkaan ulkoilusta muuttunut miksikään.


Kasvi kyllä viihtyi ulkona ja kasvoi jättimuhkeaksi. Poikasiakin on juurella. Mutta kukka, kaksihaaraisenakin, oli lievä pettymys jälleen. Ehkä odotin jotain samanlaista kuin kasvitieteellisissä puutarhoissa. Niiden lajikkeet taitavat olla trooppisempia, ainakin ovat värikkäämpiä.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Uusi omenalajike ilmestyi!


Piti katsoa oikein kahdesti ja nostaa vielä silmälaseja nenälle, kun menin poimimaan viimeisiä hedelmiä koristeomenapuu Sallasta. Pikkuomenat alkavat olla jo ylikypsiä ja lehdetkin ovat puusta pudonneet. Mutta mitä ihmettä! Yhtäkkiä huomasin, että omenapuun haarasta kasvaakin aivan toisenlaisia omenoita, isoja ja punavihreitä. Haarassa on myös vihreät lehdet vielä paikoillaan.

Olen vain kuvitellut, että vuosia sitten hankkimamme Salla on kasvattanut juuresta uuden verson, enkä ole asiaa sen enempää ajatellut. Nyt tuo verso kuitenkin teki aivan toisenlaisia hedelmiä. Ei mikään koristeomenapuu, vaan ihan hyvän kokoisia omenoita tekevä lajike. Mikä sitten onkaan.

Taimen mukana on täytynyt tulla astiassa myös toinen. Mikään hybridi tämän Sallan ei pitänyt olla, vaikka tiedän sellaisiakin omenapuita olevan. Yllätyksiä riittää näköjään.

Näitä pikkuriikkisiä omenoita lähdin poimimaan lehdettömistä oksista.


Tällainen teeseitse-hybridi siellä sitten odotteli. Miten sitä on niin sokea, että ei mitään huomaa, ennen kuin omena kirjaimellisesti putoaa puusta päähän.

Jälkikommentti:

Kiitos hyvät blogiystävät! Taas kerran viisastuin. En ollut uhrannut ajatustakaan omenapuun taimen kasvatukselle, enkä perusrungolle, enkä varttamiselle. Kun luin alle tulleita kommenttejanne, ymmärsin kaivaa esiin Salla-omenapuuni mukana tulleen taimilapun. Siellä kerrotaan, että Sallamme perusrunko on Antonovka eli itäinen hapokas talviomena, johon Salla on vartettu. Sehän tämä varmaan on. Näin sitä oppii koko ajan uutta.