perjantai 14. joulukuuta 2018

Jouluruusulla tunnelmaan




Sain lahjaksi jouluruusun. Voisiko ihanampaa lahjaa kuvitella? Tämä on lehdetön lajike. Nuppuja on runsaasti ja muutama kukka jo aukesikin. Niin herkkä ja kaunis! Kunhan vain osaisin sitä oikein hoitaa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä yksinkertaisemmat asiat tuovat tunnelmaa ja iloa. Sijoittelulla ja ruukuilla lähes kaikista kukista saa jouluisia ja varsinkin jouluruususta.



Toimelassa jouluvalmistelut ovat kohtuullisella mallilla, vaikka kiirettä on joulun alusviikkoina pitänyt joka suunnalla. Lahjoja täytyy viikonloppuna peitellä kääröihin ja viimeiset lapaset päätellä. Torttujakin ehkä paistellaan. Pääasiassa kuitenkin nautiskellaan joulun odotuksesta ja tunnelmoidaan. Ja odotellaan, että nuorisokin pitkästä aikaa kokoontuu saman pöydän ääreen.

 Hyvää joulun odotusta Sinullekin, joka blogissani vierailet!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Viisi puutarhamuistoa kesältä 2018

Sain tämän haasteen jo kuukausi sitten Puutarha on kotini -blogista. Kiitos haasteesta Gitta ja pahoittelut, että vastaaminen venyi näin pitkään. Haaste on lähtöisin  Maatiaiskanasen elämää -blogista.  Tarkoitus on kertoa viidestä parhaasta puutarhamuistosta kuluneelta vuodelta.

Blogini on elänyt hiljaiseloa kaamossyksyn. Nytpä olikin haasteen myötä virkistävää palautella mieleen kulunutta kesää väreineen, tuoksuineen ja helteineen. Suomen vuodenajat ovat niin uskomattomia! Ei millään meinaa käsittää, että pihalla voisi olla vielä joskus lämmintä ja vihreää, mutta uusi kevät tulee kuitenkin aivan kohta. Heti, kun joulu on nautittu.

Tässäpä tulevat minun viisi parasta puutarhamuistoani vuodelta 2018.



1. Alppiruusut kukoistivat ja kukkivat runsaammin kuin koskaan aikaisemmin. Edellinen lumitalvi suojasi niitä sopivasti. Nuput aukesivat ja uusia versoja kasvoi runsaasti. Todellakin toivon, että tulevat talvi on rhodoille yhtä suotuisa ja saan nämä elämään ja kasvamaan myös jatkossa.



2. Ostin keväällä kertakäyttöisen minikasvihuoneen. Ensimmäinen kasvihuonekokeiluni. Kesä oli jopa liian kuuma ja lämmin kasveille, mutta satoa tuli runsaasti. Paahde ja toisaalta myrskytuulet kohtelivat muovikasvaria sen verran kaltoin, että se meni syksyllä roskiin. Hintansa se kuitenkin haukkui ja kesän palveli. Kasvihuoneinto ei ainakaan laantunut tämän kokemuksen myötä.




3. Hauska kokeilu menneeltä kesältä oli munakoiso White Egg. Kaikkea kasvikunta tuottaakin, kun tällaisia munia putkahteli kasvihuoneeseen. Kiva oli kokeilla, vaikka ei näistä nälän tappajiksi ollutkaan.



4. Keväällä kaivettiin pihalta pois röyhytatar-pensaat ja istutettiin tilalle valamonruusuja. Ne kasvoivat kesän aikana huimasti, kukkivat ja tuottivat myös marjoja. Odotan niin, että ruusupensaat venyvät parimetrisiksi, tuoksuviksi pöheiköiksi...



5. Keskikesä oli niin kuuma ja helteinen, että en juuri kastelun lisäksi jaksanut pihalla muuta puuhastella. Elokuussa sentään saatiin jotain näkyvää aikaiseksi. Nostettiin etupihalta pois ikivanhat saniaiset. Penkki meni kokonaan uusiksi. Tilalle tuli pikkupuita ja kuunliljoja. Olen haaveillut tästä jo pitkään ja olen tosi onnellinen, että suunnitelma toteutui.

Voi olla, että tämä haaste on jo heitetty lähes jokaiseen puutarhablogiin, kun aikaa on kulunut. Lähetän kuitenkin kapulan eteenpäin.

Haastan mukaan seuraavat blogit:
Kotipuutarhuri
Satupuutarha

Suvipiha


Haasteen säännöt:


Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun esikasvatuskausi alkoi päättyen tähän hetkeen).


Kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.
Kerro, keneltä itse sait haasteen ja haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan.
Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin "5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta" -haastepostauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Aloen kasvattajaksi?


Olisinpa ammatiltani aloen kasvattaja. Jostakin syystä aloe verani poikivat käsittämätöntä tahtia. Tämäkin yksilö on syksyllä yksikseen omaan purkkiin istutettu. Nyt on todella ahdasta. Keväiseen jakoon ja mullanvaihtoon on vielä matkaa, saapas nähdä miten tämän populaation käy.

Aloe vera on mielestäni helpoimmista helpoin kasvi, joka menestyy niin huonekasvina kuin kesällä ulkonakin. Ja lisääntyy, voi hyvä tavaton sentään! Maailmani uhkaa täyttyä aloesta.

Aloe ei nirsoile, kastelipa vähän tai paljon, olipa kasvupaikka varjoinen tai aurinkoinen. Mieluummin ehkä kuitenkin varjoinen. Paahteisella eteläikkunalla lehdet tosin saattavat palaa. Mutta henki tästä ei lähde millään.

Suosittelen kaikille niille, joilla huonekasvit eivät yleensä menesty. Aloe ei petä. Kesällä se saattaa ulkona jopa kukkia, kuten olen blogissani useamman kerran kuvien kera raportoinut.

torstai 8. marraskuuta 2018

Amaryllis innostuu


Jotkut kasvit tarjoavat mukavia ja toivottuja yllätyksiä. Amarylliksestä on parhaimmillaan iloa moneksi vuodeksi. Tämän amarylliksen sain viime jouluna lahjaksi. Se kukki usealla kukkavarrella ja ilahdutti todella pitkään.

Keväällä upotin sipulin ulos pensaan juurelle ja unohdin sinne. Elokuun lopussa sipuli sattui silmään ja muistin nostaa sen kellariin kuivumaan. Muutama viikko sitten sipuli pääsi taas multaan ja ikkunalle.

Nyt on kasvamassa komea kukkavarsi. Toivottavasti tulee useampiakin.


Isossa talossa on paljon työtä, mutta on siinä myös hyvät puolensa. Esimerkiksi se, että vintin ikkunoilla voi surutta kokeilla monenlaista kasvatusta ja antaa monivuotisille tilaisuuden kukkia uudelleen. Jos tilaa olisi vähän, eikä pihaa lainkaan, tuskin viitsisin amarylliksen sipuleitakaan kesän yli paapoa.

Näissä oloissa sipulit saavat elää omaa elämäänsä minua häiritsemättä. Iloiset yllätykset voi sitten noutaa vintiltä silmäniloksi, kun kukinta alkaa. Ja muistella samalla lämmöllä niitä, jotka tämän kasvin minulle viime jouluna lahjaksi valitsivat. Pitkästi antaa lahja iloa!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Voihan chili!


Kävin tyttärellä Pirkanmaalla ja hämmästyin: Muna taitaa nyt opettaa kanaa ainakin chilin kasvatuksessa.

Olen ollut erittäin tyytyväinen ensimmäistä kertaa siemenestä kasvattamiin chilipaprikoihin. Ne voivat mielestäni hyvin ja tekevät hedelmiäkin. Tyttären metrinen chilipuu on kuitenkin omani potenssiin kaksi. Hedelmiäkin kymmeniä!

Tytär vei siemenestä kasvattamani taimen Toimelasta pikkurillin kokoisena. Se on viettänyt kesänsä kerrostalon seitsemännen kerroksen lasitetulla parvekkeella. Ilmeisesti olosuhteet ovat olleet suotuisat ja lannoittaakin on muistettu.

Omat chilini ovat paljon pienemmässä purkissa, enkä totta puhuen ole loppukesästä enää juuri lannoittanutkaan. Mutta olipa mukava huomata, että kasvipuuhat kiinnostavat myös nuorempaa polvea!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Syysmietteitä



Hohoi, onkohan täällä vielä vastaanottajia? Ensimmäistä kertaa blogini viisivuotisen historian aikana tuli yli kuukauden tauko Toimelan postauksissa.

Syksy ja pimeys ovat niitanneet minut työpäivän päätteeksi nojatuoliin. Ehkä olen hidastunut vanhetessani niin paljon, että aika ja voimat eivät enää riitä koko ajan kaikkeen.


Pihan syystöissä olen ollut tosi laiska tänä syksynä. Viimeisiä haravointeja olisi vielä odottamassa ja tänään ajattelin syreeninlehtiin iskeä, kun kerrankin on valoisaan aikaa luppoaikaa.

Viikko sitten heräsin sen verran kaamoskoomasta, että lenkkeilin läheiselle kalliolle meren äärelle ihastelemaan matalalta paistavaa aurinkoa yhdessä joutsenten kanssa.



Meillä olikin jo hento lumivaippa maassa lokakuun viimeisinä päivinä. Nyt se tosin on sulanut pois ja taas pääsee pihapuuhiin.



Kun aurinko sattuu sopivasti, värejäkin vielä löytyy syksyisestä luonnosta. Pihalla lehdet ovat pudonneet. Onhan toki jo marraskuu.



Heräsin ajan kulumiseen, kun löysin vintiltä valkoisen marraskuunkaktuksen lähes kukassa. Tämä yksilö on ulkoillut kesän portailla ja kasvanut niin laveaksi ja leveäksi, että se ei enää mahdu ikkunanlaudalle. Tiedä mihin tämän nyt sijoittaisin kukkiaan esittelemään.



Punainen serkku tulee vauhdilla perässä, nuppuja on runsaasti. Minusta on joka syksy yhtä ihmeellistä, että jotkut kasvit katsovat synkimmän ja pimeimmän vuodenajan parhaaksi ajaksi puhjeta kukkaan!

maanantai 1. lokakuuta 2018

Tilhet orapihlajaherkuilla


Tilhi on todella kaunis lintu. Sitä vain ehtii harvoin kovin pitkään seurailla, kun tilhiparvet ovat niin nopeita liikkeissään. Orapihlajan marjat maistuivat tilhille hyvin. Ilmeisesti täälläpäin on tänä syksynä niin vähän pihlajanmarjoja, että orapihlajatkin kelpaavat.



Mietiskellään varmaan, kumpi ehtii ensin tuohon marjaterttuun. Viimeiset punaherukat nämä kaverit pistelivät poskiinsa ennätysajassa. Ei jäänyt marjan marjaa. Eipä se haitannut, kun pakastin oli jo pullollaan marjoja.



Orapihlajaa tyhjentäessään tilhet pitivät tarkasti silmällä ohi kulkevaa liikennettä. Ensin katsottiin vasemmalle ja sitten oikealle...vasta tämän jälkeen rohkaistuttiin pensaisiin.

Aika hauska on tilhen väritys. Keltainen pyrstönpää ja punaiset pilkut siivissä. Kokonaisuus näyttää vähän jonkin isomman linnun nokalta, vai mitä?

lauantai 29. syyskuuta 2018

Ollako vai eikö olla kypsä?



Onnistuin kasvattamaan blogiarpajaisissa voittamistani siemenistä muutaman pienen munakoison (white egg). Jospa joku vielä kertoisi, milloin nämä ovat kypsiä. Onko hedelmien tarkoitus olla valkoisia vai keltaisia?

Yhden paistoin lihan lisukkeena uunissa. Se oli valkoinen ja niin pieni että melkein katosi paistuessaan. Ajan myötä munakoisot näyttävät muuttavan väriä, niistä tulee kirkkaan keltaisia. Ovatko siis syötäviä valkoisina ja ylikypsiä keltaisina vai miten se menee?



Samassa arvonnassa voitin myös chilin siemeniä (dorset naga black). En ole erityisesti chilinpurija ja siemenpussissa kerrottiin tämän olevan hyvin tulinen laji.

Mutta pitäisikö chilin olla vihreä vai onko se kypsä vasta muututtuaan suklaanruskeaksi? Vai onko ruskeakin välivaihe matkalla nimen mukaisesti mustaksi. Tässäpä on ihmettelemistä. Chili on joka tapauksessa hauska ruukkukasvi.

torstai 27. syyskuuta 2018

Mauri päätti tomaatin kasvatuksen




Mauri-18 päätti puolestani, että tomaattisadon kypsyttäminen minikasvihuoneessa loppuu nyt! Mauri-myrsky ei meillä erityisen pahasti riehunut, mutta voima riitti repimään auringon haurastuttaman muovin ja rullaamaan se pois kehikosta.


Eipä tämä minikasvihuone lavakauluksen päälle ollut mikään investointi ja hyvin hoiti hommansa yhden kesän. En enempää kolmella kympillä arvellut saavanikaan. Ja kehikkoa voinee hyödyntää esimerkiksi hallaharson alla tulevina keväinä. Joku taisi jo keväällä kertoakin, että kertakäyttöisiä nämä ovat ja se piti paikkansa.



Mutta tomaatteja minikasvari ehti kypsyttää kilotolkulla. Vihreiksi jäänetkin alkoivat saada sisällä parissa päivässä väriä pintaansa. Kyllä näistä vielä kypsiä tulee.

Työkaveri vinkkasi, että omena raakojen tomaattien vieressä nopeuttaa kypsymistä. Heittelin tomaattien sekaan nyt pikkuomenoita, katsotaan mitä tapahtuu.



Kesä muuttuikin vauhdilla syksyksi tämänpäiväisen myrskyn kourissa. Nyt tuuli oikein kunnolla ja meri velloi.




Vesi on ollut koko kesän todella matalalla, mutta yhtäkkiä yön aikana saimmekin saunarannan. Normaalisti tästä on kymmenen metriä vesirajaan. Nyt meri kolkuttelee saunan nurkalla. On sillä valtava voima!



Eilen illalla auringonlaskun aikaan ei tuullut vielä kovin lujaa, mutta myrskyn enteet olivat jo hyvin näkyvissä. Tuntuu, että myrskyt ovat kyllä lisääntyneet.

Tämänpäiväinen myräkkä ei enää pihalla kovin paljon pahoja pystynyt tekemään. Muutama kukkaruukku oli nurin ja mukulabegonian oksia katkeili. Eipä jaksa enää surettaa. Joka tapauksessa kukkaruukut on kerättävä pois ihan näillä hetkillä.

Ps. Huomasin, että 80 lukijan raja on paukahtanut rikki! Uskomatonta, kiitos Toimelan seuraajille!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Syksyn värejä




Villiviini kertoo Toimelan asukkaille lahjomatonta kieltään: syksyähän tässä eletään. Köynnöksen ruska on tänä vuonna hieno.


Jotkut muutkin toki yrittävät. Mustilanhortensia on värjännyt valkoiset, herkät kukkansa hennolla roosalla. En ole aiemmin huomannut mustilanhotensian ruskaa. Ehkä sitä ei joka vuosi olekaan.

Tai sitten maaperän happamuudessa on tapahtunut jotakin, joka vaikutta kukkien väriin. Ainakin joillakin muilla hortensioilla niin tapahtuu.



Olettehan muuten huomanneet, kuinka vähän pihlajissa on tänä syksynä marjoja! Vain aivan muutama terttu löytyy. Samat puut olivat vuosi sitten punaisina marjoista. Mitähän tämä tarkoittikaan, ilmeisesti ei tule kunnon hiihtokelejä ensi talvena?

Tilhet pyrähtivät yhtenä päivänä valtavana parvena viimeisten punaherukoiden kimppuun. Yhtään marjaa ei jäänyt jäljelle. Eipä haitannut, kun pakastin on jo ääriään myöten täynnä.

Tulipahan vain mieleen, että pihlajissa ei tällä kertaa ole tilhille talviruokaa. Jotakin niidenkin pitää popsia. 

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Vielä jaksaa...osa 2



Kasvukausi ei suinkaan ole ohi, vaikka syyskuu on kääntynyt loppupuolelle. Tomaattisato jatkaa kypsymistään minikasvihuoneessa. Punaiset runkotomaatit kypsyvät jo aika hitaasti, vaikka isoja raakileita on vielä paljon.



Pienet keltaiset sen sijaan saavat väriä pintaansa hetkessä. Joka päivä käyn keräämässä pari kourallista kypsiä herkkuja. Niitä näyttää vain riittävän. Osa jää todella minikokoisiksi, mutta suurin osa on juuri suuhun sopivia. Todella makoisa ja sastoisa lajike tämä Pear shaped yellow.



Mutta jos nälänhätä uhkaisi, kasvattaisin ehdottomasti kesäkurpitsaa. Aivan hurja sato tänä vuonna kahdesta taimesta. Luulin jo, että hedelmien tulo tyrehtyi ja annoin huvikseni viimeisen kasvaa jättikokoon (3,2 kg ja 48 cm). Se kasvoi aika puisevaksi, ei ollut enää syötävän hyvää.

Kelien jatkuessa suotuisina kurpitsa on alkanut jälleen kukkia ja kasvattaa hedelmiä. Nyt löytyy taas sopiva kokoisia syötäväksi. Alka jo kyllästyttää kurptsan syönti.

Yksi työkaveri joskus sanoikin, että kesäkurpitsaa ei voi monta siementä kylvää, ellei halua hukkua kurpitsoihin. Näin on.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Vielä jaksaa...osa 1



Suurimman osan kesäkukista olen jo kerännyt kompostiin, puoliksi varkain itseltänikin ruukku kerrallaan. Kesästä ei millään haluaisi luopua, vaikka syksy on tosiasia. Onneksi petunia pitää vielä yllä illuusiota kesästä. Se jaksaa kukkia, kun grillikatoksen reunalla ei sade pääse pieksämään.


Onhan sitkeitä kukkijoita toki muitakin kuin petunia. Vanhan ajan joriini on tänä kesänä kukkinut todella voimallisesti ja kukinta sen kuin jatkuu. Monena vuonna pakkanen on joriinit syyskuun puoliväliin mennessä ehtinyt jo niitata. Nyt uusia kukkia vain tulee ja tulee ja tulee...


Sama juttu mukulabegonioilla. Nämä eivät näytä piittaavan edes sateesta. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä kasvatan mukulabegonioita, mutta ei varmaan jää viimeiseksi kerraksi.

Kuten kuvasta näkyy, ruukussa on kahdenlaisia. Korkeat ja suurilehtiset ovat itse mukulasta kasvattamiani. Matalampi punainen on puutarhalta hankittua paikkavärkkiä, kun myrsky ja minä katkoimme esikasvatettuja taimia keväällä yhdessä ja erikseen.



Kasvimaan laidalla puskevat esiin pikkuriikkiset syysasterit. Nämä kylvin vahingossa väärästä siemenpussista. Luulin kylväväni ruiskaunokkia, mutta huomasin liian myöhään, että asteriahan sinne vakoon livahti.

Asterissa ei ole mitään vikaa, mutta tajusin heti kylvettyäni, että eipä taida kukkaloisto kesälle ehtiä. Olisi pitänyt esikasvattaa tai ainakin harventaa. Kovin pieniksi jäivät, mutta sitkeästi yrittävät vielä. Kukkijoita ei ole syyskuussa koskaan liikaa, joten nämäkin kelpaavat.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Uusintana pyytämättä



Uskomattoman lämmin ja upea syksy on saanut ihmeitä aikaan pihalla. Moni kasvi on lähtenyt uudelle kierrokselle. Esimerkiksi pihahortensia kukki alkukesän etupihalla ja vietti hellekauden vähän sivummalla perennapenkin keskellä. Syyskuussa saamme nauttia jälleen hortensian kukinnasta.



Kukat eivät ehkä ole yhtä komeita kuin keväällä, mutta ihan mukavasti piristävät syksyä nämäkin. Kunpa pakkaset malttaisivat vielä hetken odottaa.

Toivottavasti tämän saa  vielä talvehtimaan ilman kylmiötä, joka sanoi kesällä sopimuksen irti. Siellä hortensia on talvet viihtynyt.

Mietin myös, mahtaako hortensia kehittää vielä kevääksi uudet nuput kuten aikaisempina kesinä. Vai viekö syyskukinta mehut.




Sisältäkin löytyy sitkeitä sissejä. Kiinanruusu on kukkinut koko kesän. Gloxiniat pitivät siestaa elokuun, mutta syyskuun saapuessa ne innostuivat uudestaan kukkimaan. Ei yhtä isosti ja monin kukin kuin keväällä, mutta aivan komeasti kuitenkin. Eipä ole tällaistakaan Toimelassa ennen tapahtunut. Ihmekesä!



Entäpä nämä, pienet ja pippuriset orvokit? Amppeliorvokit siemensivät pöydän alle ja tässä tulos. Koko kivijalan vierusta täynnä pientä orvokkia. Mullasta ei ole tietoakaan, vain pelkkää hiekkaa laattojen välissä.

Jotkut ovat vai sitkeämpiä kuin toiset. Vähällä oli, että en nyhtänyt näitä rikkaruohoina pois. Nyt näyttävät ihan hauskoilta tuossa, valitsemassaan paikassa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Porraspään uusi syysilme



Saimme nauttia elokuun tummista, lämpimistä sametti-illoista ja sama näyttää jatkuvan syyskuussa. Vaikka tykkäänkin kesän valoisuudesta yli kaiken, myös pihavalot syysiltoina ovat mahtava juttu. Loppukesän rutistuksena laitoimme porraspään istutukset uuteen uskoon. Valot täydentävät tunnelman.

Tässä pitkässä penkissä on yli 50 vuotta kasvanut kotkansiipisaniaista. Sehän on alkukesästä aivan ihanan vihreää ja voimallista. Useimmiten saniainen on kuitenkin laonnut ja katkeillut kulkuteille juhannukseen mennessä jonkun rankkasateen tai myrskyn kourissa. Tänä kesänä kuivuus vielä ruskisti kotkansiivet ennen aikojaan.

Kyllästyin totaalisesti katselemaan ruskeaa kasvustoa ja leikkasin sen alas jo hyvissä ajoin heinäkuussa. Samalla päätin, että saniainen on tällä paikalla tullut tiensä pääähän.

Elokuussa juurakot kaivettiin ylös ja haettiin puutarhalta tilalle kolme matalakasvusta pikkupuuta. Valinta tehtiin sillä perusteella, että pitää menestyä itä-pohjoissuunnassa, eikä saa kasvaa liian korkeaksi tai leveäksi. Valikoima ei ollut järin suuri tässä vaiheessa kesää.



Penkkiin tuli kaksi runkoon vartettua lamohietakirsikkaa. Minulle aivan tuntematon kasvi, tovottavasti menestyy.



Kolmanneksi ja penkin keskelle istutimme pikkusyreenin, jonka kasvuston pitäisi tuosta leventyä, mutta ei juurikaan enää pituutta pitäisi tulla lisää.



Aluskasvillisuudeksi siirsin perennapenkistä muiden varjoon jäänyttä, tummalehtistä kuunliljaa. En tiedä nimeä, tämä on peräisin äitini penkeistä. Pääsi sekin paremmin näkyviin pihalla. Lisäksi on tarkoitus istuttaa kukkasipuleita puiden ympärille.



Koska kotkansiipisaniainen on Toimelassa viihtynyt jo ihmisiän, en sitä ihan kokonaan raaskinut hävittää. Pihamme metsäiseen nurkkaukseen tehtiin saniaiselle sija, kaivamalla pois ränsistynyt luonnonkataja. Luulisin, että tämä on saniaiselle aika luontainen kasvuympäristö.



Aina, kun jotakin pihalla kaivaa ja siirtää, jää sitten tällaisia ongelmakasoja. Vanhaa katajaa on hankala työntää juurakkoinen oksasilppuriin, eikä paikkakunnallamme ole puutarhajätteen kaatopaikkaa. Siitäpä sitten vain roskiin katajaa silppuamaan.



Parhaat oksat otin toki talteen vesiämpäreihin. Tässäpä on materiaalia syysasetelmiin, kun niiden aika kohta tulee.

maanantai 20. elokuuta 2018

Uniikki unikko


Unikko on yksi lempikasveistani. Se on herkkä, arvoituksellinen ja samalla voimakas kukka. Myös unikon nuput ovat ihania.



Kasvimaan reunassa siemenkukkien joukossa unikko on ehdoton kuningas. Kaikki kunnia ruiskaunokeille, kehäkukille ja muille väriläiskille, mutta unikko johtaa joukkoa.



Mutta unikko on myös röyhkeä ja tunkeileva kuten tässä. En ymmärrä mistä nämä ovat saaneet alkunsa? En muista koskaan tälle paikalle unikkoa kylväneeni, mutta kas kummaa, minikasvihuone ja lämmin kesä ovat houkutelleet siemenet kasvuun.



Kertakäyttöinen minikasvihuone ratkeilee liitoksistaan, kun unikko puskee esiin. Olisihan sille parempiakin paikkoja ollut ainakin minun mielestäni. Mutta kuningatar päätti kasvaa kurkun ja tomaatin kainalossa, muoviseiniä nuoleskellen.

Kuinkahan monta vuotta siemenet saattavat maassa säilyttää elinvoimansa? Ei tässä viime vuonna ainakaan ole unikkoja kasvatettu.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...