torstai 8. marraskuuta 2018

Amaryllis innostuu


Jotkut kasvit tarjoavat mukavia ja toivottuja yllätyksiä. Amarylliksestä on parhaimmillaan iloa moneksi vuodeksi. Tämän amarylliksen sain viime jouluna lahjaksi. Se kukki usealla kukkavarrella ja ilahdutti todella pitkään.

Keväällä upotin sipulin ulos pensaan juurelle ja unohdin sinne. Elokuun lopussa sipuli sattui silmään ja muistin nostaa sen kellariin kuivumaan. Muutama viikko sitten sipuli pääsi taas multaan ja ikkunalle.

Nyt on kasvamassa komea kukkavarsi. Toivottavasti tulee useampiakin.


Isossa talossa on paljon työtä, mutta on siinä myös hyvät puolensa. Esimerkiksi se, että vintin ikkunoilla voi surutta kokeilla monenlaista kasvatusta ja antaa monivuotisille tilaisuuden kukkia uudelleen. Jos tilaa olisi vähän, eikä pihaa lainkaan, tuskin viitsisin amarylliksen sipuleitakaan kesän yli paapoa.

Näissä oloissa sipulit saavat elää omaa elämäänsä minua häiritsemättä. Iloiset yllätykset voi sitten noutaa vintiltä silmäniloksi, kun kukinta alkaa. Ja muistella samalla lämmöllä niitä, jotka tämän kasvin minulle viime jouluna lahjaksi valitsivat. Pitkästi antaa lahja iloa!

4 kommenttia:

  1. Amaryllis on tosi ihana joulukukka. Minulla ei paljon tiloja ole, sain silti amaryllikseni kerran kukkimaan uudelleen. Työnsin sen vain niine hyvineen kaappiin ja sitten aikanaan löysin vahingossa hyvässä kasvun alussa, kukkiaikanaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunista kukintaa tiedossa.
    Minäkin kaivoin viime jouluksi ostamani amarylliksen keväällä kukkapenkkiin ja nyt se on purkkiin istutettuna keittiön ikkunalla. Minulla eivät edes lehdet ole vielä ilmaantuneet sipulista ja taitaa joulunajalle ajoittuva kukinta olla pelkkä haave vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän nopeasti kukkavarsi puskee ylöspäin, kun alkuun pääsee. Ja onhan se kiva joulun jälkeenkin.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!