torstai 3. tammikuuta 2019

Ikkunanvälikansaa


Työnsin edellisten vuosien tapaan talon ainoan hyasintin ikkunanväliin, kun kukka aukesi ja alkoi levittää huumaavaa tuoksuaan. Tykkään hyasintista ja sen tuoksu tuo joulun, mutta kaikille se ei sovi. Ikkunan välissä hyasintista on iloa pitkään sekä sisä- että ulkopuolelle taloa.

Kun kuvailin hyasinttia, tulin pohtineeksi syntyjä syviä ja myös menneiden vuosien menneitä asioita. Uuden vuoden alkaessa alan helposti märehtiä elettyä elämää. Nytkin yritin järjestellä kulunutta vuotta päässäni järjestykseen. Mitä tapahtui ja mitä teinkään?

Eihän sieltä ihmeellisiä asioita noussut mieleen, lähinnä pieniä arjen hetkiä ja touhuja. Niistähän elämä lopulta muodostuu, vaikka mielellämme itse kukin nostamme esiin suurempia kohokohtia kuten juhlia ja matkoja. Kaikkea pitää olla sopivassa suhteessa.



Syvälliseksi kun rupesin, mietin myös suhdettani tavaraan ja erityisesti koriste-esineisiin. Huomasin, että lähes kaikki kotimme koriste-esineet ovat tulleet perintönä edellisiltä polvilta, lahjoina tai jotenkin muuten salaa sisään taloon kierähtäneet. Itse en ole juuri koriste-esineitä ostellut ja nykyisin tulee hankittua ylipäänsä tavaraa entistäkin vähemmän. Kaikkea tuntuu jo olevan yli oman tarpeen.

Nämäkin pikkuputelit ovat asustelleet eteisen ikkunanvälissä jo Toimelan edellisten asukkaiden aikaan. Isäni on nämä jostakin huuhtokaupasta ostanut ja ovat päätyneet ikkunanväliin. Ihan hyvä paikka niille. Tuovat sielät muistoja mieleeni.


Meren rannalla kun ollaan, myös laivoja on päätynyt ikkunanväliin jo vanhempieni aikana. Ylipäänsä tykkäänkin pitää esineet lasin takana pölyä paossa.


En ole enkeli-ihmisiä, mutta enkeleitäkin on taloomme vuosien varrella kertynyt lahjoina. Jotkut ovat erittäinkin sympaattisia, kuten tämä. Kuka lie puusta käsin väkertänyt. Jonakin jouluna työnsin puuenkelinkin ikkunanväliin ja sieltä se on meitä ihmetellyt jo vuosia kesät talvet ja tuonut mieleen ihmisen, jolta enkelin aikanaan sain.


Sopu sijaa antaa. Naantalin tuliaisina saatu meripoika ja entisen työkaverin joulutervehdyksenä tullut tonttu-ukko ovat asustelleet vierekkäin jo pitkään. Toinen kuuluu kesään ja toinen talveen, mutta mitäpä siitä. Lahjojen tuojat tulevat näistäkin mieleeni ja se on parasta.

Varsinkin joulun alla on kaupoissa ja myyjäisissä myytävänä valtaisat määrät sesongin koristeita. Minulla on niihin kaksijakoinen suhtautuminen: Kauniitahan ne ovat ja joka vuosi tulee uusia kauniita ideoita, mutta kun tykkään näiden vanhojen kanssa myös elää ja kantaa mukanani niiden tuomia muistijälkiä ja ihmisiä. Mitenkähän tämä muilla menee, uudistetaanko sesonkikoristeet vuosittain ja heitetään vanhat kiertoon tai roskiin?

4 kommenttia:

  1. Hyvin harvoin ostan koriste-esineitä, niitä on kertynyt elämän varrella tarpeeksi. Tavarassa täytyy olla jotain erityistä jos ostoon päädyn. Minulla on keittiön ikkunan välissä puutulppaaneita, kun siihen ei voi laittaa oikeita. Ikkunanväli on kätevä paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä paikka on, eikä pölyjä tarvitse koko ajan pyyhkiä.

      Poista
  2. Vähän on nykyisin kaksijakoinen tunne. Tavaraa on ihan riittävästi, ellei liikaakin. Kauppoihin tulee joka vuosi uusia joulu- ja muita koristeita, mutta kun toisaalta tallessa on paljon sellaisia, joihin liittyy muistoja ja tarinoita. Eri yhteyksissä olen kertonut noudattavani taktiikkaa, jossa tavaraa kaupassa käsissäni punnitessani kysyn itseltäni: tarvitsenko tätä todella? Aika usein on pakko todeta, etten tarvitse ja tavara jää kauppaan. Joskus harmittaa, useimmiten olen iloinen, etten sortunut shoppailuun.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...