sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesäkukkia


Tuskin koskaan olen tehnyt kesäkukkaostoksia niiin myöhään kesällä kuin tänä vuonna. Hain kyllä taimia kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta homma jäi vähän kesken Salomon-myrskyn, Lapin reissun ja viikon rankkasateiden tiimellyksessä. Viikko sitten eksyin paikallisen puutarhan alemyyntiin ja mukaan lähti kaksi miljoonakelloamppelia.



Patio kaipasi kukkivia, kun humala ja muut köynnökset tuntuvat kasvavan niin hitaasti. Nyt sitten kukkii ja viime päivien lämpimät säät ovatkin olleet omiaan näille.





Patioruusut valitettavasti kärsivät härmästä. Nuppuja on vain muutama, eikä elo näytä ollenkaan ruusuiselta.




Myös aloe vera näyttää kesäkukkaistutuksessa lievästi sanoen voipuneelta. Uuden Guinean Liisat ja verbenat voivat paremmin. Koristeheinä pääsi jossakin välissä kuivahtamaan, mutta sitä ei näytä saavan helposti hengiltä.




Äitienpäiväksi saamani runkoatsalea on vehreä ja pukkaa kovasti uutta lehteä. Odotan mielenkiinnolla, voisiko se vielä kukkia uudestaan tälle suvelle. Ei ole mitään kokemusta. Myös maahumala ja poutapilvi näyttävät pärjäilevän atsalean juurella.



Jos joku kukka on tänä kesänä viihtynyt niin orvokki. Ainakin Toimelassa orvokit porskuttavat vielä heinäkuussakin, kun ne yleensä nuupahtavat nyppijän laiskuuteen jo alkukesästä. Orvokkien keskellä kasvavat joriini ja ihan tilaamatta taas lintujen kylvämät auringonkukat.



Filosofointinurkkaus on saanut uuden päivänvarjon. Apinankukat (Lapin orvokit) ovat kärsineet rankkasasteista ruukuissa.



Tässäpä viimeisin kukkaostos. Halpahallin viimeinen Canna tarttui mukaan, kun oli myynnissä poistohintaan. Ihanhan tuo näyttäisi hyvinvoivalta. Kokeilen nostaa juurakon kellariin talveksi.

Tässäpä se aika menee, pihalla kävellessä ja ihmetellessä. Milloin mitäkin. Välillä istun ihmettelemässä filosofointinurkan vesiaihetta ja kukissa pörrääviä mettisiä. Mitäpä sitä muuta, kesällä.

8 kommenttia:

  1. Kauniisti ja runsaasti kukkivia kesäkukkia. Tuo runkoatsalea maahumalan ja poutapilven kanssa näyttää tosi kivalta.
    Aurinkoisia päiviä sinne Pohjanmaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valoa ja lämpöä myös keskiselle Uudellemaalle :)

      Poista
  2. Kaunista on, niin kauniisti ja runsaasti kukkivia kesäkukkia. Patio on tosi kiva kokonaisuus. Minäkin pistäydyin taimikaupassa viime viikolla ja tosi edullisesti olisi nyt saanut kesäkukkia. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Pirteänvärisiä miljoonakelloja! ja ovat helppohoitoisia, kun ei tartte nyppiä. Härmä vaivaa ruusuja täälläkin :(

    VastaaPoista
  4. Atslea näyttää tosiaan hyvinvoivalta. Toivottavasti kukkii vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, en tiedä onko sillä tapana kukkia toista kertaa samalle vuodelle.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!