torstai 26. joulukuuta 2013

Tapanin tunnelmia


Ihanan pitkä ja rauhallinen luppojoulu kulkee kohti välipäivien tohinaa ja työpäivää, mutta pakko on vielä laittaa yksi jouluinen postaus. Toimela nimittäin uhmasi sääennusteita ja sai yllensä valkean vaipan aatonaattona ja aattona päivällä (illalla vesisade jo lakaisi lumet maisemasta, mutta valkea joulu ehti yllättää ja tuoda tunnelmaa). Märkä lumi jäätyi kauniisti puiden ja pensaiden oksiin. Maisema oli hetken kuin postikortissa.

Tältä näytti pihan pensas aatonaaton "sinisenä hetkenä".





Ja tässä hetkeä myöhemmin illan pimetessä.


Sisällä joulutunnelma on vieläkin valloillaan, vaikka ulkona nurmikko jo vihertää.


Tässä joulun mieluisa kukkalahja. Asetelmassa on perhosorkidea, jota aion antaumuksella yrittää pitää hengissä. Luin jostakin, että joulukuusi voi olla sen surma. Toivottavasti pikkuorkidealleni ei ehdi tapahtua kamalia, ennen kuin kuusi kannetaan pirtistä ulos.



Levollista tapaninpäivän iltaa!

7 kommenttia:

  1. Tunnelmalliset kuvat niin ulkoa kuin sisältäkin. Hyvää tapaniillan jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Oih, kauniin luminen pensas. Tekeepä lumi siitä kauniin ja valaistus säihkyvän. Täällä lumi on edelleen vain unelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyit blogissani paprikoiden viljelyksestä. Emilie antoi kommentissaan lisätietoja.

      Poista
  3. Ihanaa, saitte ees kuuraa aatoksi. Meillä satoi vettä taivaan täydeltä. Toivottavasti saadaan pian lunta. Jos vähäkään alkaa aurinko paistaa niin
    meillä Krookukset aukaisee kukintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että krookukset! Kyllä täällä vielä joutuu jonkin aikaa odottelemaan.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...