Ruokaa joka puolella

 

Olen tullut julistaneeksi, että valoisa alkukesä on sitä parasta kesää. Ja niin se onkin, kun kaikki vihreys puhkeaa ja valoisat yöt hellivät. Mutta ei elokuussakaan mitään vikaa ole, nautin tästäkin aivan suunnattomasti. Varsinkin, kun ruokaa voi hakea pihalta suoraan lautaselle ja näkee työnsä tuottavan satoa.

Punainen eli tomaatit vielä puuttuvat lautaselta, mutta kolmenlaista vihreää salaattia ja kesäkurpitsaa löytyy yllin kyllin. Olen myös puputtanut pois kurkkuja, jotka pullistuvat ja pullistuvat, mutta eivät enää näytä kasvavan mittaa.

Ei kurkkuja tule mahdottomia määriä, mutta muutamalle sormelle kuitenkin löytyy 15 senttisiä hedelmiä. Lisäksi avomaankurkkuja. Kesäkurpitsa kasvaa niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Sitten on näitä kasvimaan "viherkasveja" eli kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Molemmat kukkivat komeasti keltaisin kukin ja kukkia on paljon. Mutta hedelmistä ei näy vilaustakaan. Mikähän näissä meni pieleen?

Pak choi eli pinaattikiinankaali kukkii kauniisti ja kukinnotkin olisivat kuulemma syötäviä. Itse olen muutaman kerran paistanut wok-ruokaan pak choita, mutta enimmäkseen popsinut lehtiä salaatissa sellaisenaan. On todella makoisa lisä vihersalaattiin. Nyt harkitsen kaalilaatikkoa tästä.

Mutta mikäs se tämä herkkä kaunotar on? Sehän on tietenkin perunankukka, puikula eli piekonmuikku, kuten täälläpäin sanotaan. Että on kaunis tuo kukka, kun läheltä katsoo. Ketähän varten peruna maailmaa kaunistaa.

Lämpimän elokuun ihanuuden täydentävät marjat sekä puutarhasta että metsistä. Puutarhamarjoja on tulossa ihan kohtalaisesti, mansikkaa löytyy puuron päälle joka päivä. Mustikat ovat täälläkin kypsyneet ja sato on mielestäni hyvä.

Vadelmat ovat vielä aivan raakoja, mutta niitä tulee aivan älyttömästi sekä luontoon että puutarhaan. Oksat suorastaan notkuvat kartteja. Muutaman mesimarjankin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt lenkkipolun varrelta. Kyllä meidän kelpaa, kun ruoka kävelee poluilla vastaan.

Viimeiset sadonkorjuut

Vähiin käy sadonkorjuu, ennenkuin loppuu. Viimeisenä nostin hyötymaan kasvatuslaatikosta porkkanat, joiden sato ilahdutti runsaudellaan pitkästä aikaa. Monta vuotta porkkanan siemenet ovat itäneet heikosti tai jostain muusta syystä sato on jäänyt laihaksi. Nyt iti ja kasvoi.

Luulenpa, että porkkanakin viihtyi kasvualustalla, joka sai pääosin voimansa talousjätekompostista. Kumpa sitä riittäisikin kaikille pihan kasveille. Kompostoin talusjätteet vain kesäisin. Yhdestä pienestä kompostorista riittää muutamalle kasville. Erityisesti se on sipulin, kesäkurpitsan ja salaatin mieleen. Näemmä myös porkkanan.

Tätä lajia sadonkorjuuta riittää pakkasiin saakka, kun iltaisin vain näkisi vielä pihalla puuhastella. Yritän silputa ja kompostoida mahdollisimman paljon pihalta keräämääni.

Kaikkea en saa itse hävitetyksi, vaan jotakin joutuu viemään pois. Meillä puutarhajätettä voi toimittaa vain hyötyjäteasemalle, jonka aukioloajat ovat minimaaliset: parittomien viikkojen tiistait klo 14-17. Saa olla tosissaan, että sinne ehtii.

Olenkin lisännyt lehtikomposteja ja haketan entistä enemmän oksia. Tämänkin lastin hoitelin lopulta omin käsin uudelleen maatumaan. Pensaat kiittävät, kun saavat katetta ja uutta voimaa lehtikompostista.

Vähiin käy kukinta pihalla. Jokunen syysleimun kukka vielä sinnittelee talvea vastaan. Näitä putkahti esiin harvakseltaan, mutta putkahteli kuitenkin. Keväällä luulin, että talvi oli niitannut kaikki syysleimuni. Ei sentään, vaan muutama jäi. Toivottavasti ensi talvi ei vie niitäkin, vaan saisivat rauhassa voimistua ja vallata alaa.

Satoisan mansikan salaisuus Elan tai Loran

Elokuussa retostelin blogissa mansikoillani, joiden satokausi on jatkunut läpi kesän aivan näihin päiviin saakka. Vieläkin on raakileita, mutta eivät enää taida kypsyä.

Monet halusivat tietää, mikä lajike näin pitkään satoa tekee. En osannut heti kertoa, kun en keväällä tullut laittaneeksi muistiin taimia ostaessani.

Nämä olivat amppelimansikkaa, jonka marjat ovat reilun kokoisia. Ovat menestyneet hienosti myös kohopenkissä, vaikka amppelitavaraa ovatkin.

Kysyin lajikkeesta Siipon puutarhalta, josta taimet ostin. He kertoivat, että heillä oli keväällä myynnissä kahta valkokukkaista amppelimansikkaa eli Elan ja Loran. Molemmat tuottavat suuria ja makeita marjoja. Ehkä tämä on Loran, jonka kasvutapa puutarhan mukaan on hiukan tiiviimpi. Ovat aika tuuheita "puskia",

Ei muuta kuin keväällä Elania tai Lorania kyselemään, jos haluaa pitkälle syksyyn puuron päälle tuoreita mansikoita. Uskomattomasti on satoa tullut, tosin viimeiset marjat ovat menneet etanoiden suuhun.

Mansikkaa, aina vain lisää mansikkaa!

Mansikan satokausi se vain jatkuu. Herukat on kerätty, mustikatkin poimittu. Mutta tuoreita mansikoita löyty viilenevästä säästä huolimatta joka päivä puuron päälle. Aika mukavia nämä uudet jatkuvasatoiset lajikkeet, vai mitä :).

Ennen mansikkakausi kesti vain muutaman viikon. Nyt sato kypsyy ehkä vähän myöhemmin, mutta sitä tulee, tulee ja aina vain tulee. Kumpa ei vieläkään tulisi pakkasta. Ei aivan vielä, pliis.

Aina marjoja jokunen homehtuu kosteassa kelissä tai harakka käy verottamassa omansa. Mutta aina jää minullekin muutama.

Kesäkurpitsan kasvu on hiipunut, mutta niitäkin näyttäisi vielä muutama olevan tulossa. Jos vain ehtivät syötävän kokoisiksi. Lämpimillä ne kasvoivatkin aivan liian isoiksi.

Omenoita ei tule tänä vuonna paljon, mutta muutaman saa omastakin puusta maistella. Nämä kesäomenat tosin ovat anopin puusta. Minulla on vain pikkuomenoita kasvamassa. Anopin talviomenapuussakaan ei juuri ole satoa tänä vuonna. Onneksi kotimaisia omenoita on aika hyvin saatavilla kaupasta.

Mutta sadonkorjuu alkaa olla loppusuoralla. Kunhan perunat ja porkkanat saa maasta syötyä ja sipulit sisään asti, niin sato on laarissa.

Sipulit maasta illanhämyssä

Sipulisadosta tuli tänä kesänä komea ja se kypsyi ennätysaikaisin. Jo muutama päivä sitten keräsin sipulit nippuihin ja ripustin jokavuotiseen tapaan kuivumaan grillikatokseen. Matoja ei näkynyt, eikä muitakaan harmin aiheita tällä kertaa.

Koko grillikatos tuoksuu nyt sipulilta, mutta eipä se oikeastaan mitään haittaa. Tuoksu katoaa kuivumisen myötä. Minusta sipuliniput ovat tässä vaiheessa kuin koriste.

Tulin kuvanneeksi ilta-auringossa ja sepäs tarjosikin kameralle aika mukavan, vähän erilaisen valokulman.

Kuten tähänkin tuuliviiriin, johon harvoin tulee katsetta nostettua. En tiedä pyöriikö se ylipäänsä mihinkään suuntaan, mutta sinistä iltataivasta vasten näytti sekin nyt hauskalta.

Ilta hämärtyy ja ulkona tuoksuu jo "elopelto". Elokuu on ovella ja säilöntä alkanut.

Satoa hyötymaalta

Kesä on jo pitkällä. Sipulit alkavat olla nostokunnossa ja monenlaista satoa on maisteltu. Kuvassa olevaa keltaista kesäkurpitsaa emme vielä ole maistaneet, mutta sen vihreää "serkkua" on syöty senkin edestä.

Myös avomaankurkkuja tulee mukavasti ja ne maistuvat todella makoisilta suoraan maalta noukittuina. Avomaankurkkuun tuleekin helposti kitkerä maku, jos seisottaa jääkaapissa pitempään.

Piti ottaa oikein tällainen "ruokakuva", ennenkuin laitettiin kurpitsa grilliin ja kurkku salaattiin. Vihreät kesäkurpitsat kasvavat tosi isoiksi. Avomaankurkku on tässä muuttunut vihreästä kellertäväksi, mutta makua se ei haitannut.

Munakoisolla on huonompia uutisia. Se taitaa olla menetetty tapaus. Alkukesän taimi voi oikein hyvin ja kukki kauniisti. Pidin pitkään harsoa sen päällä, kun munakoiso kuulemma vaatii kasvaakseen parinkymmenen asteen lämpöä. Kun säät lämpenivät, jätin harson pois ja tässä tulos. Olisivatko yöt olleet sittenkin liian viileitä vai onko joku tauti iskenyt? Veden puutteestä tämä ei johdu. 

Tulipa kokeiltua. Etukäteen oli tiedossa, että munakoiso tarvitsisi kasvihuoneen. Elättelin ehkä turhia toiveita vuosisadan hellekesästä...