Syksyn ja talven rajamailla

Neljän kuukauden blogipaaston jälkeen heräsi tänään tunne, että on palattava Toimelan pihaunelmien pariin. Oli elämässä vaihe, johon blogin kirjottaminen ei oikein mahtunut, eikä valokuvaaminenkaan. Tänään kaivoin kameran komerosta, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi kuin keväällä. Puhalsin pölyt pois ja tallensin muutaman hetken pihalta.

Pyhäinpäivä on usein rajapyykki, jolloin syksy vaihtuu talveksi. Niin näyttää käyvän tänäkin vuonna. Viimeiset pihakalusteet nököttävät hiukan surullisina lumen keskellä, vaikka tavallaan on myös kaunista.

Puuhun unohtunut omena on saanut lumihatun. Vieläköhän tuo olisi syötävä, kun ei ole linnuillekaan maistunut?

Makamikin kauniit pikkuomenat eivät maistu kenellekään, vaan lussahtavat pakkasessa. Ehkä nämäkin jollekin hätätapauksessa maistuvat ennen seuraavaa suvea.

Vuorenkilvet vielä sinnittelevät lumivaipan keskeltä punaisina ja vihreinä. Tässä ajassa ovat kaikki vuodenajat läsnä ennen hyytävien pakkasten ja metristen lumihankien tuloa.

Pidän syksystä, kun kesän menettämisen haikeudesta pääsen yli. Varsinkin tällaisista kuulaista ja aurinkoisista päivistä kuin tänään. Illalla voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan tekemään käsitöitä ja katsomaan tv-sarjoja.

Pimeää ja kaamosta olen jo jonkin aikaa torjunut kirkasvalolampulla ja parilla valokranssilla ikkunassa. Tänään annoin periksi ja ripustin myös pihalle pikkupuihin paristoilla toimivia, ajastettavia valosarjoja. Nythän ne ovat pimeydessä juuri oikealla paikalla.

Syysmietteitä

Hohoi, onkohan täällä vielä vastaanottajia? Ensimmäistä kertaa blogini viisivuotisen historian aikana tuli yli kuukauden tauko Toimelan postauksissa.

Syksy ja pimeys ovat niitanneet minut työpäivän päätteeksi nojatuoliin. Ehkä olen hidastunut vanhetessani niin paljon, että aika ja voimat eivät enää riitä koko ajan kaikkeen.

Pihan syystöissä olen ollut tosi laiska tänä syksynä. Viimeisiä haravointeja olisi vielä odottamassa ja tänään ajattelin syreeninlehtiin iskeä, kun kerrankin on valoisaan aikaa luppoaikaa.

Viikko sitten heräsin sen verran kaamoskoomasta, että lenkkeilin läheiselle kalliolle meren äärelle ihastelemaan matalalta paistavaa aurinkoa yhdessä joutsenten kanssa.

Meillä olikin jo hento lumivaippa maassa lokakuun viimeisinä päivinä. Nyt se tosin on sulanut pois ja taas pääsee pihapuuhiin.

Kun aurinko sattuu sopivasti, värejäkin vielä löytyy syksyisestä luonnosta. Pihalla lehdet ovat pudonneet. Onhan toki jo marraskuu.

Heräsin ajan kulumiseen, kun löysin vintiltä valkoisen marraskuunkaktuksen lähes kukassa. Tämä yksilö on ulkoillut kesän portailla ja kasvanut niin laveaksi ja leveäksi, että se ei enää mahdu ikkunanlaudalle. Tiedä mihin tämän nyt sijoittaisin kukkiaan esittelemään.

Punainen serkku tulee vauhdilla perässä, nuppuja on runsaasti. Minusta on joka syksy yhtä ihmeellistä, että jotkut kasvit katsovat synkimmän ja pimeimmän vuodenajan parhaaksi ajaksi puhjeta kukkaan!

Lumitaidetta ja tunnelmointia

Kyllä luonto osaa. Oikein piti menneellä viikolla yhtenä aamuna palata portaalta takaisin sisälle hakemaan kameraa, kun silmä osui porraskaidetta kiertävään lumiköynnökseen. Miten ihmeessä tuo lumi edes pysyi moisella kierteellä metallikaiteessa?

Vielä muutama päivä sitten pensaatkin olivat valkoisen puuterin peitossa. Kauneus on kuitenkin katoavaista.

Viikonloppuna oli nimittäin käperryttävä tunnelmoimaan sisätiloihin, kun ainoa valopilkku ulkona oli katulamppu ja sadepisarat pieksivät ikkunaa.

Tuli tikattua roosanauha -langoista sukkaa ja tuijoteltua kynttilöitä. No, aika paljon myös television sarjoja, joiden koukkuun tunnustan aina jääväni, kun pimeä syksy painaa päälle. Jotenkin kaamoksen synkkyys on junailtava jouluun saakka.

Hyvää alkavaa työviikkoa Toimelassa vieraileville!

Maa valkoisena

Mitähän tähän sanoisi: Räntää sataa ja maa on valkoisena ensimmäistä kertaa tälle syksylle Toimelassakin. Taivas tuntuu putoavan niskaan ja valkoinen, joka taivaalta tippuu, on äärimmäisen märkää.

Kai se uusi kesä taas tulee, nopeampaa kuin uskommekaan. Ajankulu tuntuu kiihtyvän vuosi vuodelta. Voihan se olla, että lumi valaisisi tätä synkkää maisemaa. Jos tuo valkoinen olisikin lunta, eikä räntää.

Maailmalta kantautuvat uutiset eivät nekään mieltä kohota. Ei sen puoleen kotimaan talousuutisetkaan. Elämme omituisia aikoja. Omana elinaikanani ei tällaista ole vielä nähty.

                                                  

Nyt on hyvä hetki kaivaa esiin käsityöt tai hyvä kirja, esimerkiksi puutarhakirja. Tai sitten kunnon romaani. Harppuneulontaa olenkin jo aloitellut televisiota katsellessa.Talven lämpimät ja muhkeat tuubit syntyvät näppärästi harpulla. Vaihtelua puikkoihin!

Valohoitoa puutarhurille ja kasveille

Tähän on tultu: Kirkavalolamppu on kaivettu kaapista sulostuttamaan puutarhurin aamukahvipöytää. Kaamus ja marraskuu pläjähtivät kerralla päälle kuulaiden syyspäivien jälkeen. Vaikka vieläkin on lämmintä, suppuinen taivas ja lyhyt päivä vaativat apuja.

Minulle kirkasvalohoito sopii. Miten lie huonekasvien laita? Onko kirkasvalolampun valo kasveillekin "sopivaa"? Ainakin herrasjuorun pistokas pyrkii kovasti lamppua kohti, eikä kodinonnikaan näytä panevan pahakseen.

Usein olen suunnitellut kasvilamppujen asentamista, mutta aina se on jäänyt haaveeksi. Anopilla on kasvilamppuja ja kukatkukoistavat niiden alla pimeänänäkin vuodenaikana. Niiden valo on eri väristä kuin kirkasvalolampussa, mutta liekö tuosta kirkkaastakaan tässä pimeydessä haittaa.

Päivänvalolla on ulkoiltava aina, kun siihen on mahdollisuus. Nyt on kyllä niin marraskuu, että melkein voisi talvihorrokseen vajota. ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ