Nostalgiaa ja tunnemyrskyjä

Nämä ovat tuiki tavalliset lapaset. Niinhän sitä luulisi, mutta tänä jouluna juuri nämä lapaset saivat lapsuusmuistot tulvimaan mieleen. Äitini oli kutonut nämä minulle joululahjaksi. Minulla oli lapsena aina samanlaiset "nyppylapaset", jotka pitivät kätöset lämpiminä vaikka päivän hiihtoreissulla tai luistelemassa. Seuraavan kuvan nurin käännetystä näkyy, miksi nyppylapaset ovat erityisen lämpimät.

Nurjalla puolella jokaisen kuviosilmukan kohdalle pyöritellään sormen ympäri muutama kiekka lankaa lämmikkeeksi. Äiti on tarkka tekijä ja nämäkin lapaset ovat huolellista työtä. Äiti ei kuitenkaan ole niitä mummoja, jotka joka joulu käärisivät jokaiselle lapselle ja lapsenlapselle pakettiin itse kudottuja sukkia ja lapasia. Sen vuoksi nämä lapsuuden lapaset liikauttivat jotakin sisälläni.

Luultavasti osa syy nostalgiamyrskyyn oli lapasten keskellä näkyvä koru. Tytär oli askarrelut sen minulle lahjaksi ensimmäsestä lapsuuskuvastani. Olin otettu. Tästä tulee varsinainen voimakoruni.

 

Aina sanotaan, että itse tehty lahja on paras. Niinhän se on, ja erityisesti tänä jouluna omin käsin juuri minulle valmistetut lahjat osuivat ja upposivat. Myös nämä miniän tekemät namit, joissa kirpeä karpalo oli saanut toffeekuoren.

Meillä oli Toimelassa ihanat joulusäät ja talo viikon verran täynnä nuorta polvea. Olin vain ja nautin nykyisin niin harvinaisista hetkistä, kun jälkikasvu on yhtä aikaa paikalla. Pelattiin paljon, syötiin paljon ja puhuttiin paljon. Mitäpä sitä muuta.

Ensimmäisenä arkena minulla oli iltavuoro. Pakkasaamu oli kaunis ja kaikki muut vielä vetelivät sikeitä, kun vetäisin käteen nyppylapaset, otin potkukelkan ja kiersin Mäntyperän lenkin. 

Liukkaassa kelissä potkuttelin reipasta vauhtia ohi lapsuuden luistelujään Pikkujoen rantaa, Lestijoen vartta ja urheilukentän metsikön vierestä, mistä mentiin lapsena polkua pitkin Meksin kallioille koko päiväksi laskemaan mäkeä ja hiihtämään.

Nostalgiaretki potkukelkalla nyppylapasten kera vei minut pitkäksi aikaa lämpimiin muistoihin ja tunnelmiin. Se joulussa ja perhejuhlissa taitaa ollakin parasta. Ja se, että kerrankin on aikaa tunnelmoida ja antaa ajatusten viedä. Arjessa kun on aina tuhat ja sata välttämätöntä askaretta tehtävänä.

Sain joulutervehdyksenä myös muratin. Lahjan tuoja muisteli hieman epäröiden vanhaa sananpartta: "Kun muratti tulee ovesta sisään, rakkaus menee ikkunasta ulos." Onneksi en usko ennustuksiin, eikä tällaisesta ole mitään merkkejä. Kiitos muratista, sitä minulla ei vielä ennestään ollutkaan.

Eppu-kissa nautti tänä jouluna erityisen paljon paketeista. Sekä paketointivaiheessa että roskavaiheessa. Joulu oli jokaisella.

Amaryllikset ovat kiitollisia joulukukkia. Ne ilahduttavat pitkään sekä punaisina että valkoisina.

Pakkasukon myötä oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta 2017. Tapaamisiin ensi vuonna!

Perinteistä Joulua!

Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän kaipaan näköjään jouluun kimallusta ja uusia krumeluureja. En jaksa innostua naistenlehtien esittelemistä joulupöydän uutuuksista ja koristelupuolellakin perinteinen linja alkaa miellyttää silmää.

Tänä vuonna Toimelan ovea koristaa pelkistetty havukranssi, muutamalla yksinkertaisella koristeella. Tämäkin on myyjäisistä ostettu, kun olen laiska väkertämään kransseja, vaikka niistä tykkäänkin kovasti.

Kaunis ja seesteisen valkoinen sisustus olisi rauhoittava ja ihana, mutta vanhassa talossa se vaatisi remontin ja koko sisustuksen uusimisen. Tyydyn vähempään, vaikka se näyttääkin vanhanaikaiselta. 

Viileä eteisemme on alunperin ollut kylmä kuisti, eikä siellä ole pistorasioita. Tähän saakka nämä pajupallot ovat riippuneet ikkunassa sellaisinaan, mutta tänä vuonna lisäsin niihin valot. Varsin mainio keksintö nuo patterilla toimivat, ajastetut ledit, joita kaupoissa on nyt tarjolla joka lähtöön. 

Valot on ajastettu tahtiin 6 h päällä, 18 h pimeänä. Näillä ajoilla samat patterit ovat kestäneet jo useamman viikon. Jouluna valaistaan enemmän ja silloin varmasti joutuu ottamaan uudet paristot kehiin. Mutta ilman pistorasioitakin saa nykyisin kivoja jouluvaloja.

Kukkarintamalla menään tänä jouluna myös perinteisellä, valkoisella linjalla. Amaryllis näyttää avaavan useamman kukkavanan lähes yhtä aikaa.

Hyasintin laitan joka vuosi lahjaksi saamaani maljakkoon. Sen tuoksu tuo minulle joulun. Huomenna kuopus tulee kotiin joulun viettoon. Hänen allergiansa ei siedä hyasinttia, joten joudun siirtämään joulutuoksuni ikkunanväliin. Sieltäkin se näkyy kivasti, vaikka ei tuoksukaan.

Vielä olisi yksi työpäivä jäljellä. Sen jälkeen on aika rauhoittua nauttimaan aikuisen jälkikasvun kotiinpaluusta ja nuorekkaasta seurasta. Vanhempaa polvea tapaamme toivottavasti jouluaterialla. Perinteet siis kunniassa silläkin rintamalla.

Toimela toivottaa blogiystäville rentouttavaa ja rauhallista Joulun aikaa!

Kolme asiaa kesästä -haaste

Talvi, kaamos ja joulupuuhat meinaavat syödä naista niin, että blogissa on viime päivinä ollut hiljaista, enkä ole saanut vastatuksi saamiini haasteisiin. Nytpä korjaan tilanteen ainakin yhden haasteen osalta.

Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista haastoi minut jo marraskuun alkupuolella vastaamaan mennyttä kesää koskeviin kysymyksiin.

Kiitos haasteesta. Tässä vastauksia.

1. Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)

Etanat eivät vallanneetkaan Toimelan tiluksia edellisen kesän tapaan. Niinpä sain satoa puutarhasta.

Vanhan ajan jorinit eli daaliat saivat rehottaa rauhassa, vain perhosten pyöriessä ympärillä. Edellisenä kesänä etanat nakersivat myös näitä.

Löysin lähipuutarhalta rehevät uudet alppiruusut edellisenä talvena menehtyneiden tilalle.

2. Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
 

Viime kesä toi  suruja ja murheita, mutta lähinnä muualla kuin puutarhassa. Ensimmäisenä menetimme rakkaan koiramme Pablon. Toiseksi vanhempieni terveys aiheutti huolta. Kolmas asia liittyy sentään pihaan eli kesämyrskyt: Niitä riitti ja pihakiikku lenteli nurin useamman kerran.

3. Kolme asiaa, jotka sain (tai paremminkin saimme) kesän aikana valmiiksi

Ensinnäkin keväällä laitettiin kasvimaa uuteen uskoon ja lahonneiden kasvastuslaatikoiden tilalle upouudet. Kateviljely viimeistelee laiskan puutarhurin hyötymaan.

Mies toteutti toiveeni ja rakensi minulle oman majakan! Öljykynttilöitä onkin palanut syksyn mitaan aika liuta.

Sain istutetuksi valtaisan määrän kukkasipuileita. Keväällä toivottavasti ihastellaan sinivalkoisia tulppaaneja, muun muassa.

4. Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken 

Voi voi, tähän löytyisi paljon enemmän asioita kuin kolme. Pihallahan on aina kaikki kesken. Mutta ainakin nämä: Ränsistyneet, vanhat herukkapensaat jäivät uusimatta. Pihatien päällyste jäi hankkimatta. Syreeniaitakin jäi taas siistämättä.

5. Kolme asiaa, joita stressasin

Hankin keväällä munakoison istukaisen, vaikka tiesin, että se tarvitsisi kasvihuoneen. Niinpä sitä sitten alkukesän kylminä öinä kyttäilin, että paleltuuko vaiko ei. Ja paleltuihan se lopulta.

Sama peli toistui syksyllä, kun aloe vera päätti ruveta kukkimaan ulkona, mutta turhan myöhään. Peittelin ja odottelin, että nuppu ehtisi avautua, mutta eihän se se sitten ehtinyt. Oli siis sekin stressi turha.

Kolmanneksi mietin pitkin kesää, miksi mustilanhortensiani ei edisty, vaikka se on jo pari vuotta sitten istutettu. Siinä se vain edelleen kituu, kaikesta stressaamisesta huolimatta.

6. Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan

Tjaa, taidanpa rentoutua nyppimällä vanhoja kukkia kesäkukista, uskokaa tai älkää. Mutta myös perinteiseen tapaan loikoilemalla pihakeinussa tai sään salliessa riippumatossa poutapilvistä taivasta ihastellen ja kenties jotakin kevyttä lukuromaania silmäillen. Meditointiretket meren rantaan ovat takuuvarma rentoutumiskeino.

7. Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä

Jos tähän vastaa vain sillä perusteella, että mitä haluaisi hankkia, niin tietenkin haluaisin kasvihuoneen. Järki kuitenkin sanoo, että en sellaista ehdi hoitaa. Niinpä se ehkä jää toiveeksi, ellei jostain sitten kävele eteen ohittamaton tarjous.


Haluaisin myös päivittää ulkoruukut. Olen lopen kyllästynyt vanhoihin istutusruukkuihini ja kaupat pullistelevat toinen toistaan viehättävämpiä purnukoita. Kun vain saisi päätetyksi, minkälaisia ja minkä tyylisiä oikeasti haluan seuraavat vuodet katsella.

Pensaita ja pieniä puita mahtuisi myös pihalle lisää. Tämä on ehkä jopa realistisempi haave kuin uusi perennapenkki.

8. Kolme asiaa, joista unelmoin

Edellisen kysymyksen vastaukset sopisivat myös tähän, mutta ehkä kukkapurkit eivät ole kovin haastava unelma :). Voisinpa ottaa makoisat löylyt omassa pihasaunassa, mutta tämä on todellakin vain unelma. Perheen rakentaja ei vaikuta innostuneelta asiasta.

Voisin myös laajentaa havuille ja rhodoille rakentamamme istutusaltaan ympäristöä kivillä, käytävillä ja istutuksilla. Tämäkin kuuluu osastoon puutarhurin päiväunet. Minun voimillani nämä eivät synny, enkä usko, että saan tähän kaveria...Toisaalta leikattava nurmikkoala vähenisi!

Nurmikon leikkaamiseen liittyykin viimeinen unelmani: Jospa postipoika tai joku muu kävisi joskus leikkaamassa meidänkin nurmikon. Olen joka syksy täysin kyllästynyt nurmikon leikkaamiseen. Meillä se tehdään työnnettävällä, eikä millään päältä ajettavalla. Ja lääniä piisaa.

Jostakin syystä kesä tuntuu nyt niin kaukaiselta asialta. Tuskin muistan, millainen viime kesä oli ja seuraavaan on iäisyys. Mutta aika kuluu nopeasti, eiköhän kevät taas kerran yllätä.

Laitanpa tähän lopuksi kesämuiston perheemme hienoltaLapin reissulta kesäkuulta. Mukavat muistot jäivät siitä reissusta.

Ukkosmyrskyä odotellessa Kesänkijärvellä.

Koska vastaan tähän haasteeseen auttamattoman myöhässä, ovat lähes kaikki blogikaverini jo ehtineet vastailla. En siis haasta ketään erityisesti, mutta jos joku haluaa napata kysymykset ja vastata niin siitä vain.

Sitkeät sinnittelijät

 

On aika esitellä tämän talven sinnittelijät huonekasvien sarjassa tai ainakin kolmen kärki niistä. Kiinanruusu on kukkinut koko syksyn. Nyt on avautumassa toistaiseksi viimeinen nuppu, joka hehkuu kilpaa joulukynttilöiden kanssa. Pimeässä jaksaa :)

Onnenbambu ei valon perään itke, vaan työntää voimalla uusia versoja. Varret hoippuvat korkealla uusien versojen yläpuolella. Jossakin vaiheessa täytyy katkaista hoipakkeet maljakkoon ja antaa uusien versojen vuorostaan kukoistaa.

Luulisi, että bambukin olisi tottunut valoisampaan kasvuympäristöön, mutta sitä ei näytä pimeä talvi haittaavan.

Pronssille sijoittuu orkidea, joka on jälleen päättänyt sulostuttaa elämääni talvisella kukinnalla. Nuppuja on vaikka kuinka paljon ja kukkavarressa haaroja! Olen yrittänyt muistaa uppokastella kämmeköitäni kerran viikossa ja lainoittaa orkidealannoitteella. Eipä näytä menneen vaiva hukkaan.

Näiden sinnittelijöiden voimaannuttamana yritän minäkin sinnitellä pimeän talven läpi kevääseen ja kesään. Onneksi on kohta joulu ja jouluvaloja saa jo levitellä estoitta.

Aamurusko päivän...pilaa!

Tänä aamuna sain herätä upeaan auringonnousuun ja aamuruskoon. Aurinko paistoi matalalta tulipallona ja värjäsi kaiken hehkuvan oranssiksi. Ruskotus kesti vain hetken, sen verran kuitenkin, että ehdin kameraan tallentaa.

Vanha kansa sen jo tiesi, että aamuruskosta ei seuraa mitään hyvää loppupäivälle. Iltarusko päivän kaunistaa, mutta aamurusko, se on kansan viisauden mukaan päivän... - no sanotaan suoraan - päivän paska.

Sanonta piti jälleen paikkansa. Taivas peittyi pian auringonnousun jälkeen paksuun pilviverhoon ja alkoi pyryttää. Koko päivän on tuullut ja tuiskuttanut. Sinnikkäästi kävimme pienellä kävelylenkillä rantamaisemissa, vaikka kinoksessa jouduimme kahlaamaan.

Mutta aamulla oli kaunista.... Loppupäivä kului kotoisasti vaaleita joulupipareita ja juustosarvia leipoessa. Mukavaa, että ensi viikolla on itsenäisyyspäivä ja työviikko katkeaa juhlavasti.

Herkkää valkoista

Valkoisesta joulukaktuksesta on tullut suosikkini huonekasvien joukossa. Tätä valkoista, aavistuksen punertavaa herkkyytä ei yksinkertaisesti voi vastustaa. Miten luonto on voinutkin keksiä näin monimutkaisen ja kauniin kukinnon karuun kaktukseen, joka ilahduttaa kaikkein synkimpään kaamosaikaan?

Tämä on joulukaktus, mutta jostain syystä se haluaa tänä vuonna kukkia jo marraskuussa. Harvinaisen runsaasti vielä.

Näiden kukkasten rinnalla kelpaa odotella ensimmäistä adventtia ja kääntää ajatuksia jouluun.

Jälkihuomautus:
Kuten alla kommenteissa minua paremmin asioista perillä olevat lähteet arvelevat, valkoinen kaktukseni on ilmeisesti myös marraskuun kaktus eikä joulukaktus, jollaisena se on minulle aikanaan myyty. Googlettelin asiaa ja netissä kerrotaan, että aitoa joulukaktusta ei olisi ollenkaan myytävänä, vaan marraskuun kaktuksen eri värejä myydään myös joulukaktuksen nimellä. Aitoon, vanhaan joulukaktukseen voi kuulemma vielä törmätä jossakin laitoksessa tms.

Kaktukset erottaa mm. lehtien mallista. Marraskuun kaktuksella on suipommat piikikkäät lehdet, joulukaktuksella pyöreät. Joulukaktus ilmeisesti myös kasvaa hieman enemmän riippuvana ja todella suureksi. Että näin sitä oppii joka päivä uutta. Etäisesti muistelen, että joku olisi kommenteissa tästä asiasta aiemminkin maininnut, mutta asia oli vaipunut unholaan. Nytpä tiedän, kiitos teille hyvät lukijani!

Mehevä mehitähti

Tein luultavasti rikoksen kasvikuntaa kohtaan, kun istutin marraskuun pimeydessä mehitähden uuteen ruukkuun. Tämä mehevä tähtönen tuli Toimelaan viime jouluna kimalteella koristeltuna, pienessä lasimaljassa. Se on porskutellut sisällä vuoden erinoimaisesti. Hileet on pesty pois ja kasvi tursui yli lasimaljasta. Oli aika muuttaa majaa. Mehitähti on nyt halkaisiljaltaan liki 20-senttinen.

Mikä ihmeen tähtönen tämä tukevalehtinen kasvi sitten on? Jouluistutuksissa mehitähdet näyttävät yleistyneen. Nykyisin suositaan istutuksissa kertakäyttötavaran sijaan kestäviä kasveja, joista saa huonekasveina pitkään iloa.

Mehitähden lehdet ovat koristeelliset ja kasvi on tosiaan helppohoitoinen. Se menestyy, kun sen istuttaa kaktusmultaan. Netistä löytyvien ohjeiden mukaan kasvia kastellaan niukasti, talvilevon aikana ei juuri ollenkaan. Itse olen kastellut kuten muitakin huonekasveja, mutta pitänee nyt ruveta pihtailemaan veden kanssa.

Mehitähdet pitävät aurinkoisesta ikkunasta ja kesällä ulkoilusta. Ne voi jopa jättää talvehtimaan ulos. Hyvänä talvena talvehtiminen voi hyvinkin onnistua. Puutarhamyymälöistä mehitähtiä myydään keväisin pihan istutuksiin.

Lumitaidetta ja tunnelmointia

Kyllä luonto osaa. Oikein piti menneellä viikolla yhtenä aamuna palata portaalta takaisin sisälle hakemaan kameraa, kun silmä osui porraskaidetta kiertävään lumiköynnökseen. Miten ihmeessä tuo lumi edes pysyi moisella kierteellä metallikaiteessa?

Vielä muutama päivä sitten pensaatkin olivat valkoisen puuterin peitossa. Kauneus on kuitenkin katoavaista.

Viikonloppuna oli nimittäin käperryttävä tunnelmoimaan sisätiloihin, kun ainoa valopilkku ulkona oli katulamppu ja sadepisarat pieksivät ikkunaa.

Tuli tikattua roosanauha -langoista sukkaa ja tuijoteltua kynttilöitä. No, aika paljon myös television sarjoja, joiden koukkuun tunnustan aina jääväni, kun pimeä syksy painaa päälle. Jotenkin kaamoksen synkkyys on junailtava jouluun saakka.

Hyvää alkavaa työviikkoa Toimelassa vieraileville!

Tintillistä isäinpäivää

Isäinpäivän kunniaksi asennettiin uusi lintujen ruokabaari. Tässä baarissa listalla on kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näyttävät maistuvan ainakin tinteille.

Meillä on nyt kolme eri ruokintapistettä, joissa tarjoilu vaihtelee. Auringonkukansiementen lisäksi tarjolla on rikottuja maapähkinöitä ja siemenseosta. Olen odottanut, että lisääntyvä ja monipuolistuva tarjonta lisäisi myös lajikirjoa omalla pihalla. Toistaiseksi olemme kuitenkin bonganneet vain edellisistä talvista tuttuja vieraita: sinitiaisia, talitiaisia, hömötiaisia, pikkuvarpusia sekä vähemmän toivottuja harakoita ja naakkoja. Keltasirkkujen parvetkin ovat vielä poissa.

Eniten odotan punatulkkuja, joita en ole nähnyt pihan ruokintapaikoilla moneen vuoteen.

Mahtaisiko syyllinen punatulkkujen puuttumiseen löytyä tästä kuvasta? Eppu-kissa vaanii aikansa kuluksia harakkaa, joka taas odottaa kieli pitkällä, että tirpasta tipahtaisi jotakin maahan. Harakat ja naakat eivät pääse käsiksi tirpan tai tämän riippuvan lintumökin tarjoiluun, mutta avolaudan pähkinät ne kyllä popsivat hetkessä. Näkehään tuon harakan mahasta; lihava kuin mikä!

Eppuhan ei harakkaa saa kiinni ja 15-vuotias pyyntikissa tietää sen oikein hyvin. Kunhan aikansa kuluksi testaa. Rouva kissaa pihalla pyörivät lintuparvet häiritsevät suunnattomasti. Vanhasta on tullut vain niin viluinen, että enimmäkseen se sisältä ikkunanlaudalta pitää vahtia ja säksättää. Linnut eivät ole vahtikissasta tietävinäänkään.

Tämä uusin ruokintapaikka on aivan keittiön ikkunan takana. Siitä onkin mukava seurailla lintujen touhuja. Ne ovat aika eteviä ja ahkerasti asialla, kun lumi ja pakkanen ovat ehtineet Toimelaan asti.

Talvi!

Talvi tuli taas yhtäkkiä ja yllättäen, kerrasta. Aamulla herättiin -11,8 asteeseen pakkaseen, mutta päivästä tuli kaunis, kuulas ja aurinkoinen. Rannat ovat riitteessä, mutta lunta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla ei vielä ole. Mietityttää, miten alppiruusut taas selviävät tästä äkkinäisestä talventulosta. Viime syksy oli niille myrkkyä.

Tykkään myös syksyn kuulaudesta ja selkeydestä. Viikonloppu oli oikein mukava, nostalginen, kotoisa, lämminhenkinen ja juhlavakin. Nuorta polvea oli kotona käymässä, osallistuttiin pienimuotoisiin sukujuhliin ja kirjan julkkareihin.

Olen ollut mukana tekemässä urheiluseuran 80-vuotisjuhlakirjaa, joka saatiin vuoden pakerruksen jälkeen juhlavasti päätökseen. Julkkareissa katsottiin mainetta ja kunniaa niittävä Juho Kuosmasen Hymyilevä mies -elokuva. Mieleenpainuva elämys sekin, varsinkin urheiluseuran vanhan toimitalon salissa katsottuna.

Viikonlopun päätteeksi saatettiin Pablo-koiran tuhkat loppusijoilleen rantamaisemiin, joissa kesäkuussa kuollut, 12-vuotias lenkkikaverimme niin hyvin viihtyi. Vieläkin on lenkkikaveria ikävä.

Tästäpä tuli erikoinen puutarhablogin postaus. Näin tällä kertaa, pyhäinpäiväviikonlopun kunniaksi. Hyvää työviikon alkua kaikille!

Kaktusten kalenteri pelittää

Jahas, se on sitten marraskuu. Asian voi tarkistaa vaikkapa kaktusten kukinnasta. Mistähän ihmeestä marraskuun kaktus tietää, että nyt on alkanut marraskuu? Kukat vain ilmestyvät jostakin syystalven pimeydessä. Luonto on ihmeellinen.

Me ihmiset vekslaamme kelloja talvi- ja kesäaikaan. Kasvit tietävät muutenkin, että on aika loistaa. Marraskuun kaktuksen kukinta on alkanut, mutta nuppuja avautunee vielä viikkoja.

Marraskuun  kaktuksen serkku, valkoinen joulukaktus on myös innostunut työntämään nuppuja. Sen pitäisi vielä vähän aikaa sinnitellä, että kukkia riittäisi jouluun asti. Ehkä se avaa punavalkoiset kukkansa jo joulukuun alkupäivinä tänä vuonna. Avatkoon, minun puolestani.