maanantai 30. tammikuuta 2017
Suomi-neidon vyöhykkeillä
Upean auringonlaskun pääsin viikonloppuna todistamaan aurinkoisen talvipäivän päätteeksi lomasella Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kevättalven tunnelmaa, vaikka tammikuun viimeisiä päiviä elellään.
Rannikon asukki saattoi vain ihailla itä-suomalaisten ulkoilusäitä, Pielisen jääpeitettä ja täydellisiä latuja.
Tuli hiihdettyä kolmena päivänä lihakset kipeiksi, kun vieressä oli tarjolla upeita baanoja. Pehmeää pakkaslunta lähes puoli metriä.
Länsi-rannikolla samalla Suomi-neidon lantiolla on liukasteltu lähes koko tammikuu jäätikköisiä teitä. Perinteisen laduista on päästy nauttimaan pari kertaa. Jäitäkin on vain saaristojen suojissa. Avomeren ovat talvimyrskyt ravistelleet auki useamman kerran.
Mökkipiha näytti metsän suuntaan tänään täysin kesäiseltä. Mökkitie puolestaan oli liukas.
Jäät ovat pakkautuneet rantalepikkoon. Pihoilla ja pelloilla ei lumipeitteestä ole tietoakaan.
Ei tarvinnut ajaa kuin 100 kilometriä rannikolta itään, kun auton ikkunasta avautui joulukorttimaisema. Vanha kunnon luminen talvi. Liekö ilmastonmuutosta, mutta meillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rannikkopitäjissä on kärsitty jo vuosia myrskyisistä, vähälumisista ja liukkaista talvikeleistä.
Tulinkin pohtineeksi matkan aikana kasvuvyöhykkeitä. Olemme lähes samalla korkeudella, Suomi-neidon lantiolla Nurmeksen kanssa. Meidän kasvuvyöhyke on 5, Nurmeksen 4. En ihmettele. Paksu lumipeite suojaa kasveja. Sisämaahan tulee kevät aikaisemmin, eikä kesälläkään merituuli riepottele.
Ladun varrella katselin esimerkiksi haapoja. Niin paksuja ei meilläpäin kasva. Muutenkin metsät näyttivät korkeilta ja reheviltä.
Meri on ihana. Rannikolla kasvaneena kaipaan sen tuomaa raikkautta ja avaruutta. Mutta vaihteeksi kumpuileva vaara- ja järvimaisema miellytti kovasti silmää. Mietin myös, mitä kaikkea nelosvyöhykkeellä saisi kasvamaan omaan kitukasvuiseen ympäristööni verrattuna. Kaikella on puolensa. Rentouttava viikonloppulomanen kuitenkin.
Tunnisteet:
Bomba,
hiihto,
jäät,
kasvuvyöhykkeet,
lumi,
matkat,
Nurmes,
Pohjois-Karjala,
talvi
tiistai 24. tammikuuta 2017
Piikkejä ja kukkasia
Kaiken lisäksi talven aikana vanhanpojan nenään on putkahtanut punainen näppylä! Mikä lienee? Olisiko hedelmä vai kasvain? Nystyllä on noin sentti läpimittaa, eikä se juuri ole ilmestyttyään kasvanut. Mielenkiintoista seurata, mitä siitä kehittyy.
Pakko oli ikuistaa myös orkidea, joka tammikuun pakkasissa kukoistaa kuin paraskin etelän hetelmä. Kukkavarsi on monihaarainen ja nuppuja näyttäisi olevan tulossa muihinkin haaroihin. Olen niin ihastunut tähän kiitolliseen kasvattiini.
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Keripukin torjuntaa
Ps. Eppu-kissan onneksi onnenkäenkaali on pysynyt koko talven vihreänä, vaikka on viettänyt siestaa vintin käytävässä, viileässä ja heikossa valossa. Aiempina vuosina keväällä ovat olleet jäljellä vain kävyt mullassa. Nyt riittää salaattia Eppulle. Ihmeellistä.
perjantai 20. tammikuuta 2017
Voi tuota Hennaa!
Eilinen Hennan päivän myrsky otti taas luulot pois. Talo natisi koko illan ja yön liitoksissaan. Olin jo varma, että kohta Toimelaa viedään kuin korttipakkaa.
Myrsky ei sitten vienyt taloa, mutta roskakatoksen se kyllä pisti suurin piirtein päreiksi. Oli kesä- tai talvimyrsky, niin aina jotakin tuhoja tulee. Kyllä tuon kasaan vielä saa mutta katto pitää asentaa uusiki.
Meillä tuulee vieläkin aika kovaa, mutta myrskystä ei sentään enää voi puhua. Kaikki tiet ovat jäätikköä. Piikkikengille on tilausta.
tiistai 17. tammikuuta 2017
Vihreä talvi
Vaikuttaakohan ilmastonmuutos myös huonekasveihin? Yleensä omat viherkasvini ovat varsinaisia rääpisköjä tammi-helmikuussa. Tuntuvat suorastaan kuolevan käsiin. Tänä talvena kaikki on toisin. Yksikään ei ole talven aikana täysin ränsistynyt ja uusi kasvukausi on jo käynnissä. Esimerkiksi viirivehka näyttää innostuneen kasvattamaan uusia versoja.
Kiinanruusua vasta ihmettelenkin. Viime talvena se oli tosi surkeassa kunnossa, mutta virkkui keväällä leikkaamisen ja uudelleen istuttamisen jälkeen. Nyt kasvi näyttää hyvinvoivalta. Opaskirjan mukaan kiinanruusua pitäisi leikata tammi-helmikuussa reippaasti. Mitenkähän tätä raaskii leikellä? Järki sanoo, että kovalla kädellä saksimaan, mutta tunnepuoli panee hanttiin.
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Kukkakevät käynnistyi
Päivää! Olen herännyt joulunjälkeisestä apatiasta. Toimelassa on lähinnä torkuttu vapaa-ajat vilteissä ja blogikin on nukkunut pari viikkoa. Eilen kuorin joululahjamurattia koristeista ja huomasin, että uutta kasvua pukkaa.
Jätin muratin koriinsa sammaleen alle, vaikka vähän jäi tuo sammal mietityttämään. Ruukkukasvikirjani (peräisin 80-luvulta) nimittäin väittää, että muratti pitää kalkkipitoisesta mullasta. Sammalet taas käsittääkseni happamasta metsästä. Mitenkähän nämä sopivat yhteen?
Nostin kukan itään avautuvalle ikkunalle. Murattihan pitää varjosta, mutta auringosta ei vielä ole vaaraa missään ilmansuunnassa. Katsotaan miten se rupeaa pärjäilemään sammalten ja isojen ikkunoiden keskellä.
Muratin innostamana tökkäsin multaan myös ennen joulua katkotut herasjuorun istukaiset. Ei mikään ihanteellinen istutusajankohta, mutta juorut ovat sitkeitä. Ne kasvavat aikansa laiskallakin hoidolla, kunnes ränsistyvät juurelta ja alkavat näyttää roskakasoilta. Vuosittain joutuu juorut ainakin Toimelassa uusimaan, jos mielii katsella kasveja parhaassa loistossaan.
Kylpyhuoneen lavuaarissa tönötti myös pari jukkapalmun istukaista. Ne ovat työpaikallani viettäneet jo useamman kuukauden ämpärissä suurehkosta kasvista pätkittyinä. Välillä pääsivät kuivumaankin ja olivat menossa roskiin.
Raahasin kasvit kotiin. Runkoja koristivat kymmenien senttien juurikasvustot. Latvustoissa keikkui komeasti vihreää, tosin pitkähkön rungon päässä. Ei ollut hiekkamultaa tarjolla, ihan tavalliseen kukkamultaan iskin ja toivon parasta.
Vähän oli heikko tasapaino jukkapojilla. Kotoa ei löytynyt tarpeeksi raskaita ruukkuja, eikä tähän hätään kyläkaupastakaan. Toisen sain pönkättyä seinään tukien suurehkoon altakasteluruukkuun. Toivottavasti juurtuu, että pääsee seinän vierestä lähemmäksi ikkunaa.
Toiselle piti ensi hätiin käydä sosialisoimassa anopin ulkovarastosta painava saviruukku. Seinään nojailee tämäkin hujoppi. Jos selviää hengissä kesään, vien ulos ja istutan tukevaan ulkoruukkuun porraspäähän. Semmoinen suunnitelma. Onneksi on tyhjä vintti, missä näitä kavereita voi kasvatella.
Mutta kas, näin lähti kukkakevät käyntiin huonekasvien parissa. Ehkä vähän aikaisessa, mutta tilanteet joskus vaativat muuttamaan aikatauluja. Nyt siemenluetteloita tutkailemaan.
sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Valoisa vuoden aloitus
Vuosi vaihtui tuulisissa, leudoissa ja liukkaissa keleissä. Vuoden ensimmäinen päivä sen sijaan valkeni kirkkaana. Tuuli oli tyyntynyt ja pakkasta mittarissa muutama aste.
Heti auringon näyttäytyessä tuntuu, että tästäkin talvesta taas selvitään. Ensi viikolle tosin on luvassa parinkymmenen asteen pakkasia, hrrrr. Eipä nuolaista, ennen kuin kevät tänne tipahtaa.
Levänneenä ja raikkaalla mielellä rynnistämme kuitenkin huomiseen arkeen. Hyvää työviikon alkua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)