sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Melkein on jo joulu


Perhoskämmekkä tai yleisemmin orkideaksi kutsumamme jalo kaunotar aloitti kukintansa Toimelassa sopivasti jouluksi. Myös tämä kasvi on anopin perintöä. Orkidean kukka on herkkyydessään ihana ja lisäksi pitkäikäinen ilo. Nuputkin ovat kauniita.



Kovinkaan monta varsinaista joulukukkaa en toistaiseksi ole itselle hankkinut. Amaryllis on sentään oltava joka joulu. Monta vuotta minulla on ollut valkoisia amarylliksiä, mutta tällä kertaa punainen.

Myös amaryllis on pitkäaikainen ilo. Parhaimmillaan iloa riittää useammmaksi vuodeksi, kun sipulin ottaa talteen ja istuttaa seuraavana syksynä uudelleen odottamaan joulun kukkaloistoa.


Hyasintti on nykyisin haastava joulukukka voimakkaan tuoksun ja allergioiden vuoksi. Minulle hyasintin tuoksu liittyy erottamattomasti jouluun. Tuoksuttelen ja nautiskelen siitä hetken. Kun allerginen tytär saapuu joulun viettoon kotiin, siirrän hyasintin ikkunanväliin. Sielläkin se näyttää kauniilta, eivätkä tuoksut haittaa.


Tämä rääpiskö ei tuottanut jouluiloa, mutta ei se ole tuottanut juuri iloa kesälläkään. Monta vuotta jouluruusu on kitunut ulkona penkissä. Kukkia ei ole näkynyt, vaikka kasvi on selvinnyt viitosvyöhykkeen talvesta.

Marraskuussa kaivoin jouluruusun puolijäisestä maasta ja toin sisälle rukkuun. Eipä se sanottavammin virkistynyt, eikä ryhtynyt kukkia kasvattamaan. Mitähän tälle kannattaisi tehdä vai kannattaisiko mitään?

Toimelassa jouluvalmistelut ovat jo hyvällä mallilla, kun olen saanut olla jo pari päivää vapaalla. Ehdin jopa nautiskella päivälenkeistä sumuisessa säässä, mutta sentään päivänvalossa. Huomenna päivä onkin jo kukonaskeleen tätä päivää pitempi.


Kevättä kohti mennään. Kukonaskelin, varovasti jäisiä pitkospuita pitkin puoliksi sulia ojia ylitellen. Ja pian ollaan keväässä.

Oikein rentouttavaa, rauhallista ja voimaannuttavaa joulua teille kaikille!

torstai 5. joulukuuta 2019

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Elokuussa edesmenneeltä anopilta perinnöksi jääneet saintpauliat saivat Toimelasta uuden kodin ja puhkesivat siniseksi kukkamereksi juuri itsenäisyyspäivän alla. Väritys on sangen sopiva. En ole juuri lannoitellut, mutta anopin taitavalla lainnoituksella kukkivat taas.

Hyvää itsenäisyyspäivää näiden santtujen myötä kaikille!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kuusi kuvamuistoa kesästä

Gitta Puutarha on kotini -blogista haastoi minut valitsemaan kuusi kuvaa kesästä. Kiitos Gitta. Haaste on alunperin lähtöisin Tuplasti terapiaa -blogista. Ideana on esitellä kuusi kuvaa omista kesämuistoista ja valita niistä omasta mielestä jollakin tavalla paras: paras muisto, hetki, loppuun saatettu projekti, valokuva tai jokin muu.

Tehtävä oli minulle erityisen haasteellinen, koska kamera oli tänä kesänä harvoin matkassa mukana ja kesä oli puutarhassa täynnä pettymyksiä, joita ei huvittanut kuvata. Tartuin silti haasteeseen ja valitsin oman kuvasarjani. Ei niinkään valokuvauksellimpia, mutta niitä muistoihin jääneitä ja merkityksellisimpiä hetkiä viime kesältä.

Ehdottomasti paras muisto viime kesältä liittyi Lapin reissuun ja teltassa yöpymiseen. Oli hienoa kuunnella yöttömän yön ääniä, nuuhkia suopursujen tuoksua ja herätä järveltä kuuluviin lintujen aamuliverryksiin. Aivan huikea aloitus kesälomalle. Olkoon tämä kuvani kesän parhaasta muistosta.

Toimela oli viime kesänä kuivuusvyöhykkeellä. Meillä oli yli kuukauden kuiva ja kuuma jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan. En ole helleihmisiä ja kuumuus koetteli, samoin kuivuus puutarhan puolella.

Olen usein uhonnut, että vielä minä kylven pihalla vanhassa kylpyammeessa, jota tavallisesti käytän vain matonpesuun. Tänä kesänä otin hellepäivänä viileän kylvyn. Kyllä helpotti! Ensi kesänä uusiksi.

Valitettavasti kesästä jäi päällmmäisenä mieleen myös jo mainitsemani kuivuus. En kyennyt keinokastelemaan pihalla niin paljon, että kaiken olisi saanut pelastettua. Nurmikko kellastui rutisevaksi autiomaaksi, raparperit lässähtivät ensimmäisinä ja lopulta kaikki pensaatkin tiputtivat lehtensä ennen aikojaan.

Kesä ei totisesti ollut mikään puutarhurin unelma. Luultavasti kuivuus näkyy vielä ensi keväänä monen kasvin tuhona.


Olen talvisin luvattoman laiska osallistumaan kulttuuririentoihin, mutta kesällä tuli nähtyä teatteria ja osallistuttua tapahtumiin. Osin tämä on aikuisen tyttären ansiota. Hän vietti pitkästä aikaa kesän kanssamme kesäharjoittelunsa vuoksi, vaikka asuu muualla.

Niinpä tuli tyttären kanssa vietettyä päivä myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja sivistettyä itseään muun muassa Kalevauva.fi -nimisen yhtyeen nykykansanperinteeseen pohjautuvalla musiikilla.

Ihanat muistot: lämmin kesäpäivä, paljon hyväntuulisia ja kaiken ikäisiä ihmisiä ja tunnelmaa. Kaustisen ainutlaatuinen tunnelma on koettava, ei sitä voi kuvailla.

Meri on joka kesä ykkösjuttu. Katsoipa sitä rannalta tai veneestä, laiturilta tai uiden. Aavan ulapan ja horisontin katselu on hyvin rauhoittavaa ja terapeuttista. Ongen tai virvelin voi ottaa mukaan hämäykseksi, mutta se on vain rekvisiittaa. Parasta on olla tekemättä yhtään mitään, vain nuuhkia meri-ilmaa ja ihmetellä.

Vuosittain toistuva rituaalini ja "kesäterapiani" on vanhojen lakanoiden repiminen matonkuteiksi. Harrastan sitä kesäisin mökkisaunan terassilla, kun odottelen saunan lämpiämistä. Siinä ehtii juuri sopivasti yhden lakanan taikoa kudekeriksi ja katsella samalla kesäistä maisemaa.

Vieläkin hykerryttää. Varsinkin, kun olen juuri saanut kudottua räsyistä kolme mattoa marraskuun kaamoksessa. Tuntuu vain niin hyvältä, että voi hyödyntää vanhat räsyt ja loihtia niistä uutta ja kestävää omin pikku kätösin. Tai no, käsityökeskuksen neuvojien suopealla avustuksella, kiitos heille.

 
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä olkoon muisto kesän onnistumisesta puutarharintamalla. Rhodoni olivat keväällä kovin talven ruskettamia ja luulin toisen jo kokonaan menettäneeni.

Onneksi en luopunut toivosta, sillä molemmat alppiruusut heräsivät henkiin ja kukkivatkin. Varsinkin tämä yksilö sulostutti pihan majakkaluotoa vaaleanpunaisena kukkamerenä ja jätti sydämeeni muistojäljen.


Tässä olivat minun kuusi kesämuistoani. En haasta ketään, koska olen huomannut tämän haasteen kiertäneen blogeissa jo aika laajasti. Mutta jos joku haluaa haasteen ilmasta napata, niin tässä tulee ohjeet. Olkaa hyvät:

Tämän vuoden teema on paras.

Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. 


Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi

Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.

Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Tilhen kylpyhetki



Orapihlaja-aidassa oli tänä syksynä marjoja enemmän kuin koskaan ennen. Punaiset helminauhat pensaissa innostivat paikalle myös valtaisat tilhiparvet. Orapihlajanmarjat näyttävät olevan niiden herkkua.

Ruokahetken jälkeen tilhet päättivät kylpeä keskellä pihatietä kuralätäkössä. Peseytyminen suoritettiin perusteellisesti katsojista tai pihaan pyrkivistä autoista piittaamatta.


Enpä ole ennen moista vesiesitystä nähnyt. Tutkittiin, uitiin, sukellettiin ja pörhistettiin höyhenet. Joskus olen nähnyt pikkulintujen kylpevän vesiastiassa, mutta tilhelle näköjään sadevesilätäkkö on juuri sopiva paikka.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Mitä teille kuuluu kukkasipulini?


Satsasin tänä(kin) syksynä enemmän kuin tarpeeksi kukkasipuleihin. Tuli isoa ja pientä tulppaania, kerottua ja yksinkertaista. Lisäksi vähän krookuksia ja pikkunarsisseja.

Kesä oli kuiva ja alkusyksy lämmin. Niinpä sipulit tuli laitettua multiin aika myöhään lokakuulla. Pian istutuksen jälkeen alkoikin sataa reippaasti ja sadetta tuli ja tuli. Sateen jälkeen saimme sitten saman tien pakkasta ja luntakin, mutta aika ohuesti.

Nyt vähän mietityttää, mitä sipuleille mahtaa kuulua. Ehtikö maa kuivua ennen pakkasia riittävästi vai jäätyivätkö sipulini? Ja kaivoinko ne riittävän syvälle?

Ei ole montaa vuotta syksystä, jolloin vettä satoi viikko tolkulla ja saman tien iski -20 asteen pakkaset. Silloin sipuleille kävi huonosti. Useimmat paleltuivat tai eivät kukat ainakaan nousseet maasta keväällä. Toivottavasti nyt ei ole käynyt yhtä huonosti, vaan pieni lumikerros suojaisi riittävästi. 


Tätäkö pohtii myös kissavanhuksemme Eppuli, kun katsoo kauas ja ihmettelee? Oikeasti Eppu ei ole huolissaan kukkasipuleista, vaan talvesta ja tarkenemisesta. 18-vuotias kissa tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja inhoaa pakkasia, lunta ja talvea ylipäänsä. Tämäkin kaihoisa katse taitaa suuntautua lämpimiin sisätiloihin.

Eppu on vielä elämänhaluinen, vaikka kuulo on mennyt. Näkö kuitenkin pelaa ja ruokahalu on hyvä.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kesämuistoja Utsjoelta


Ulkona lumipeite kasvaa ja hiihtokelit ovat jo alkaneet. Tänään olen viettänyt vapaapäivää ja selaillut kesältä kertyneitä valokuvia. Kuinka heleän vihreiltä vaivaiskoivut näyttivätkään Utsjoella juhannuksen jälkeisellä viikolla. En malta olla jakamatta kesämuistoja kanssanne.

Lähdimme reissuun heti kesälomani alkajaisiksi ja porhalsimme pikavisiitille Utsjoelle. Siellä ei ole ennen tullut käytyä, vaikka Lappia on muuten kierrelty ristiin rastiin. Nyt oli mahdollisuus olla reissussa hiukan pidempään, kun tytär oli kotona kissan ja pihan vahtina.





Jylhä ja upea Tenojoki teki vaikutuksen. Norjan ja Suomen yhdistävä Saamen silta oli vieressä ja maisemat puhuttelivat.



Rannasta lähtivät lohensoutajat matkaan, kun sesonki oli parhaimmillaan. Emme kokeilleet, mutta seurasimme rannalta vanhan perinteen nykyistä "turistimuotoa":



Lomakylä Tenojoen rannassa tarjosi yösijaa sekä mökeissä että laadukkaissa hotellihuoneissa. Utsjoelle löytävät tiensä muun muassa aasialaiset revontulituristit ja maksukykyiset lohenpyytäjät. Majoituksen taso oli todella korkea.




Perinne ja nykypäivä sulassa sovussa kättä lyöden Utsjoella.


Pohjoisessa kesä on lyhyt, mutta kiihkeä. Unikot työntyvät maasta jo kesäkuun puolella, vaikka kansa vielä vaeltaa toppatakeissa.


Karussa maassa kukkapenkiksi sopii vaikkapa vanha vene. Epäilemättä lohensoutajien perintöä tämäkin paatti, joka on saanut uuden elämän kasvulaatikkona.

Viivyimme Utsjoella vain pari päivää, mutta maisemt palkitsivat pitkän ajomatkan jälkeen uusilla kokemuksilla. Tämä oli hyvä alku lomalle.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Syksyn ja talven rajamailla


Neljän kuukauden blogipaaston jälkeen heräsi tänään tunne, että on palattava Toimelan pihaunelmien pariin. Oli elämässä vaihe, johon blogin kirjottaminen ei oikein mahtunut, eikä valokuvaaminenkaan. Tänään kaivoin kameran komerosta, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi kuin keväällä. Puhalsin pölyt pois ja tallensin muutaman hetken pihalta.

Pyhäinpäivä on usein rajapyykki, jolloin syksy vaihtuu talveksi. Niin näyttää käyvän tänäkin vuonna. Viimeiset pihakalusteet nököttävät hiukan surullisina lumen keskellä, vaikka tavallaan on myös kaunista.


Puuhun unohtunut omena on saanut lumihatun. Vieläköhän tuo olisi syötävä, kun ei ole linnuillekaan maistunut?



Makamikin kauniit pikkuomenat eivät maistu kenellekään, vaan lussahtavat pakkasessa. Ehkä nämäkin jollekin hätätapauksessa maistuvat ennen seuraavaa suvea.



Vuorenkilvet vielä sinnittelevät lumivaipan keskeltä punaisina ja vihreinä. Tässä ajassa ovat kaikki vuodenajat läsnä ennen hyytävien pakkasten ja metristen lumihankien tuloa.


Pidän syksystä, kun kesän menettämisen haikeudesta pääsen yli. Varsinkin tällaisista kuulaista ja aurinkoisista päivistä kuin tänään. Illalla voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan tekemään käsitöitä ja katsomaan tv-sarjoja.

Pimeää ja kaamosta olen jo jonkin aikaa torjunut kirkasvalolampulla ja parilla valokranssilla ikkunassa. Tänään annoin periksi ja ripustin myös pihalle pikkupuihin paristoilla toimivia, ajastettavia valosarjoja. Nythän ne ovat pimeydessä juuri oikealla paikalla.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kurkkua, tomaattia ja rucolan reikiä




Innostuin kokeilemaan amppelikurkkua. Sepäs vasta vaikuttaakin satoisalta ja kiitolliselta lajikkeelta! Ensimmäiset kurkut ovat jo syötävän kokoisia, vaikka kasvi on säiden armoilla vanhan leikkimökin verannalla. En ole vielä maistanut, mutta kurkut ovat kuulemma makoisia.

Ensimmäiset tomaatitkin ovat minikasvihuoneessa ehtineet jo muhkeiksi raakileiksi. Kylvin kolmen eri lajikkeen siemeniä, mutta vasta punaiset runkotomaatit ovat ehtineet hedelmiksi asti. Olen luottavainen, että muutkin vielä kasvattavat satoa, kun kesä joutuu.

Ostin puutarhalta paprikan taimen. Ensimmäiset raakileet ovat nyrkin kokoisia ja vihreitä. Minulla ei ole mitään käsitystä, minkä värisiä näistä pitäisi tulla. Ovatko kenties vihreitä, punaisia vai keltaisia...Odotellaan ja katsellaan.


Kesäkurpitsa on aina yhtä varma tapaus. Kukkaa ja satoa pukkaa tasaista tahtia.


Rucolasta tykkää näköjään joku muukin kuin minä. Ja se joku on minua nopeampi. Jokainen lehti on rei'itetty. Vieressä kasvaa kolmen sortin salaattiseosta, mutta se ei rei'ittäjille kelpaa.


Tavallinen sipuli menestyy Toimelan kasvimaalla hyvin. Ensimmäistä kertaa kylvin myös purjoa tänä keväänä. Ilokseni se iti hyvin suoraan kasvimaalle kylvettynä. Taimet ovat vielä pieniä, mutta eivätköhän nuo tuosta vahvistu.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Lamohietakirsikka ei selvinnyt talvesta


Pettymyksiä riittää. Vuosi sitten elokuulla istuttelin suurin odotuksin etupihalle, entiseen saniaispenkkiin pikkupuita ja kuunliljoja. Valitettavasti kaksi vartettua lamohietakirsikkaa paleltui talvella ja jouduin kaivamaan ne keväällä ylös penkistä.

En raaskinut heittää kuolleita puita pois, kun ne olivat niin kivan näköiset talvella jouluvaloilla koristettuina. Rangat saavat toimittaa valopuun virkaa myös ensi syksynä.


Lamohietakirsikoiden keskelle istutettu pikkusyreeni sen sijaan selvisi talvesta ja pohjoisen viimoista. Niinpä päätin korvata reunoilla olleet lamohietakirsikat samanlaisilla pikkusyreeneillä. Jos ne kerran tuossa paremmin menestyvät, niin olkoot syreeniä. Vaikka pihalla on kyllä erilaisia syreeneitä jo niin paljon, että tuoksu välillä meinaa ylittää kestokyvyn. Tämä pikkupuu on kuitenkin ihan oma lukunsa.

Lamohietakirsikat olivat syksyllä istutusvaiheessa voimallisia ja näyttivät hyviltä, mutta koskaan ei voi tietää mikä menestyy. Jos veikata olisi pitänyt, olisin veikannut syreenin paleltuvan ennen lamohietakirsikoita.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kevätkesän päivitys 2


Keväällä lumien sulamisen aikaan harmittelin toisen alppiruusuni kohtaloa. Sen lehdet ja nuput olivat kuivaneet ruskeiksi, mutta pientä elonmerkkiäkin näkyi. Sain teiltä lukijoilta runsaasti kannustusta ja toivo heräsi. Annoin alppiruusuni rauhassa elpyä ja se jäi kuin jäikin henkiin.

Toinen puoli jopa kukki ja toisenkin puolen oksat ovat vihreät ja työntävät uusia lehtiä! Tilanne ei siis ole lainkaan toivoton.

Kiitos teidän, en keväällä hävittänyt tätä muotopuolta. Kasvit ovat yllättävän sitkeitä. Eihän sitä tiedä, vaikka tämäkin taas ensi keväänä loistaa kaverinsa lailla.





Vieressä toinen Marjatan alppiruusu nimittäin hehkui kaverinkin puolesta. Kukkia ei ole koskaan ollut yhtä paljon ja se selvisi talvesta täysin vihreänä ja hyvissä voimissa. Ehkä kylmä pohjoisen puhuri meinasi vieruskaverin viedä mennessään. Onnneksi ei ihan onnistunut.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kevätkesän päivitys


Juhannus alkaa olla paketissa. Keskikesän juhla sujui meillä äärettömän rauhallisesti ja mukavasti. Aattona oli upea rantasaunakeli, mutta juhannuspäivänä tuli ukkosmyrsky. Sen jälkeen onkin tuullut ja kovaa. Mutta tänään ei sentään enää satanut ja sain kasvimaasta kitkettyä rikkaruhot.

En tiedä mikä tässä alkukesässää on mättänyt, mutta en ole juuri ehtinyt blogia päivitellä. Ehkä olen vain vanhemmiten hidastunut. Toisaalta en ole jaksanut pihallakaan puuhastella yhtä suurella innolla  kuin aikaisempina kesinä, jonkinlainen turnausväsymys on iskenyt.

Ihmettelette varmaan, miksi postaan juhannuksena tulppaaneja. No, kun kevät tuli hitaasti ja ajattelin, että tulppaanit eivät tänä keväänä erityisemmin loistaneet. Mutta nousihan niitä lopulta jonkin verran.

Kukinta on toki ohi, mutta tuleville vuosille muistin virkistykseksi laitan muutaman tulppaanikuvan. Toivottavasti kestätte vielä keskikesällä katsella niitä. En ole merkinnyt muistiin tulppaanien lajikkeita ja nyt niitä onkin kertynyt pihalle sekalainen lajitelma eri vuosilta. Siinähän kukkivat ja eri väreissä leiskuivat.







Kuvia olen räpsinyt pitkin kesää, mutta vasta juhannuksena tuli istuttua koneelle niitä katselemaan. Päivittelen lisää lähipäivinä. Muuten, viimeiset sipulikukat - tilaajalahjana tulleet freesiat - ovat vasta nupuillaan!

torstai 6. kesäkuuta 2019

Hyötymaan kevätpuuhien kimara


Minullahan ei vieläkään ole kunnollista, oikeaa kasvihuonetta. Eikä tule täksi kesäksikään. Sen sijaan kokeilin viime kesänä muovista minikasvaria lavakauluksen päällä. Hyvin sielläkin tomaatit kasvoivat.

Kasvihuone ei paljon maksanut ja kertakäyttötavaraa se olikin. Syksyllä sai kerätä auringon haurastamat muovit roskiin. Mutta viime kesänä menestyksestä innostuneena tilasin hyvissä ajoin täksi kesäksi uuden samanlaisen. Mökki pystyyn ja kasvit kehiin vain.




Maanmuokkauksen ja mökin pystytyksen jälkeen näytti tältä. Ei muuta kuin istutuspuuhiin. Mökki tuettiin muuten viime kesästä viisastuneina tiilisikivillä ja laattakivillä tuulisten säiden varalta. Ja tarpeen olikin.



Myös tomaatintaimeni kasvoivat tänä vuonna valitettavan pitkiksi hoippuroiksi. Kokeilin kuitenkin siirtää ne jo pari viikkoa sitten minikasvihuoneeseen ja toistaiseksi ne ovat siellä menestyneet. Tämä kuva on istutuspäivältä.

Viereisessä lavakauluksessa kasvavat kesäkurpitsat eivät mitoilla komeile. Mutta ehkä ne siitä vielä innostuvat.



Sipulille laitoin hallaharsosta tunnelin ihan räkättirastaiden ja harakoiden vuoksi. Ne nimittäin luulevat istukassipuleita matosiksi ja nykkivät sipulit maasta. Harson alta puuha on hankalampaa.

Pieni mansikkamaani meni tänä keväänä uusiksi. Tavallisten mansikoiden lisäksi istutin pari kuukausimansikkaa. Niistä saa syötävää nopeasti ja satokausi kestää koko kesän.

Porkkana- ja kesäkukkapenkkeihin levittelin jälleen kuorikatetta, vaikka se ei varmaan paras mahdollinen kateaine tähän olekaan. Olen kuitenkin huomannut, että kate helpottaa kasvimaan hoitoa. Ei tarvitse rikkaruohoja kitkeä ja kastelussakin pääsee vähemmälle.

Mietin, että sopisikohan merenrantaan kevällä ajautuva edellisen kesän meriheinä kasvimaan katteeksi? Sitä riittää ja toisaalta se on jo valmiiksi aika lailla maatunutta. Säkitin muutaman jätesäkillisen ja ajattelin kokeilla salaatille ja sipulille myöhemmin. Onko jollakin kokemuksia?