Kiinanruusun salamatkustaja puhkesi kukkaan

Mikä ihana yllätys putkahtikaan kiinanruusun juurelta syyskuuni iloksi! Oli varmaan keväällä tipahtanut mullan joukkoon ahkeraliisan siemen ja siellä se oli salamatkustellut koko kesän. Ilmeisesti olosuhteet olivat suotuisat, koska ahkerana Liisa ryhtyi lopulta kukkimaan.

 

 

Paikka on toki valoisimmista valoisin "vilpolamme", jossa kolme seinää ovat käytännössä suurta ikkunaa. Valoa siis tulee kolmesta suunnasta. Myös kiinanruusu on viihtynyt vilpolassa loistavasti, kukkinut ja kasvattanut parhaimmillaan valtavan suuret lehdet. Kun vielä tietäisin mihin kiinanruusun sijoittaisin talveksi. Se kun yleensä pudottaa lehtensä ja näyttää melkoiselta rangalta kevään tullen.

 

Tykkään kyllä kovasti vilpolasta, joka aikoinaan on rakennettu mummolleni "kukkahuoneeksi". Meillä se toimittaa toimiston virkaa, mutta samalla toimii keväällä esikasvatushuoneena. Syksyllä villiviini muuttuu punaiseksi ja sävyttää myös vilpolan värimaailmaan ruskan tuntua. Kesällä yritän luoda toimistoomme merellistä tunnelmaa sisustuskalaverkoilla ja lasipalloilla.

Syksyn värejä

Villiviini kertoo Toimelan asukkaille lahjomatonta kieltään: syksyähän tässä eletään. Köynnöksen ruska on tänä vuonna hieno.

Jotkut muutkin toki yrittävät. Mustilanhortensia on värjännyt valkoiset, herkät kukkansa hennolla roosalla. En ole aiemmin huomannut mustilanhotensian ruskaa. Ehkä sitä ei joka vuosi olekaan.

Tai sitten maaperän happamuudessa on tapahtunut jotakin, joka vaikutta kukkien väriin. Ainakin joillakin muilla hortensioilla niin tapahtuu.

Olettehan muuten huomanneet, kuinka vähän pihlajissa on tänä syksynä marjoja! Vain aivan muutama terttu löytyy. Samat puut olivat vuosi sitten punaisina marjoista. Mitähän tämä tarkoittikaan, ilmeisesti ei tule kunnon hiihtokelejä ensi talvena?

Tilhet pyrähtivät yhtenä päivänä valtavana parvena viimeisten punaherukoiden kimppuun. Yhtään marjaa ei jäänyt jäljelle. Eipä haitannut, kun pakastin on jo ääriään myöten täynnä.

Tulipahan vain mieleen, että pihlajissa ei tällä kertaa ole tilhille talviruokaa. Jotakin niidenkin pitää popsia. 

Villiviinin saartamat

Villiviini on ihana, varsinkin syysvärissään, joka alkaa jo hehkua. Toisaalta se on varsinainen riesa, joka leviää imukärhillään salamavauhtia, jos sitä ei koko ajan ole rajaamassa. Rännit täyttyvät ja kasvustot valloittivat aina vain uusia seiniä ja ilmansuuntia.

  
Tänne köynnöksen ei olisi tarkoitus levitä, mutta eipä se säänöistä välitä, Korkeassa talossa kitkeminen ylhäältä ei ole aivan yksinkertaista. Köynnös tarttuu tiukasti rapattuun seinään.

Täällä ollaan kohta kuin siilit talvipesässä, eikä ikkunoitakaan enää tarvitse pestä.

Toisaalta eivätkös englantilaiset aatelisartanot ole kokonaan villiviinin peitossa? Että mitäpäs tässä valittelemaan :).

Huonekasvien kesä

Vettä sataa ja lotisee vaihteeksi tuulisen päivän päätteeksi. Paremman tekemisen puutteessa tuli vilkaistua vintin ikkunanlaudalle. Taas kerran vanha veijari vanhapoika pääsi yllättämään. Pitkän, maataviistävän varren nokkaan on ilmestynyt kuuden kukan rykelmä!

Ryhti huononee, mutta kaktus ei vain anna periksi, päin vastoin. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen, jos yksikin kukka on kerralla puhjennut. Nyt on varsinainen ilotulitus.

Keväällä istuttamistani kolmesta gloxinian mukulasta ensimmäinen on ehtinyt kukkaan. Jotenkin suppilokukat ovat tänä vuonna aneemisen oloisia. Lehtien vihreä on hailakkaa ja kukatkin lurpallaan. Olisivatko turhan pienessä ruukussa vai olisiko höystön puutetta, tiedä häntä.

Vieruskaveri tulee pikkuhiljaa perässä, kukat vasta nupuillaan. Kolmannesta mukulasta ei sitten noussut piikkiäkään. Että näin. Täytyy iloita näistä kahdesta kuitenkin.

Joillekin pilviset ja viileät säät sopivat. Herasjuoru esimerkiksi nauttii elämästään idän ja etelän välisessä ikkunanurkkauksessa, kun aurinko ei aivan suoraan porottele. Tämä kesä on varjossa viihtyvien kesä.

Pihasta voi toki nauttia sisältäkin. Minusta on ihana, kun piha tulee tupaan ikkunasta. Villiviini on paras tunkeutuja. Sitä joutuu välillä hillitsemään, että ei kierrä koko taloa.

Ehkäpä vielä saadaan lämmintä tulevalla viikolla, että pääsee aurinkotuoliin lueskelemaan. Eilen kokeilin, mutta pinnalta kuiva tuoli oli sisältä litimärkä. Housut menivät vaihtoon.

Köynnöksiä tai sitten ei

Kyllähän minä muistin, että kelloköynnös kukkii vasta tosi myöhään kesällä. Siitä huolimatta ensimmäistä liilaa kelloköynnöksen kukkaa odotettin hartaasti. Siinä se nyt on, lopultakin. Herkkä ja täydellinen. Saapas nähdä, montako kukkaa ehtii käynnökseen ennen pakkasia avautua.

Köynnöskaaren asukit ovat yllättäneet tänä kesänä sekä positiivisesti että negatiivisesti. Mantsuriankärhön ehdin jo melkein kaivaa ylös keväällä, kun luulin kovan talveen niitanneen senkin. Mutta maan alla näkyikin kasvun alkua.

Kovin korkeaksi se ei ole kesän aikana kivunnut, ehkä reilun metrin korkeudelle vain, mutta jokunen kukkaterttu on ollut. Jos ensi talvi ei ole yhtä paha kuin edellinen, ehkä matsuriankärhö alkaa viihtyä köynnöskaaressa.

Humalaan iski taas kerran jokin kirva tai muu itikka, joka ei torjunta-aineita pelännyt. Pistelin alkukesästä humalan juurelle köynnöskrassin siemeniä ikään kuin paikkavärkiksi. Krassia sieltä nousi, mutta ei millään tavalla köynnöstävää. Ihan tavalliselta krassilta näyttää. Luulin, että vain minulla menevät siemenpussit sekaisin, mutta sitä näyttää tapahtuvan ammattilaisillekin :).

Villiviinillä on jo syksyn elkeet. Punaista väriä on ilmaantunut lehtiin, vaikka pakkasista ei ole vielä tietoakaan. Päin vastoin, kesäisen lämmintä on ollut viime päivinä. Jostakin syystä kasvit toimivat kalenterin eikä lämpömittarin mukaan.

Tein tästä kuvasta uuden syysbannerin ja lisäsin siihen Toimelan juhlavuoden vuosiluvut. Talossamme on eletty jo 60 toimeliasta vuotta. Puuhaa riittää edelleen.

Syksyisiä puuhia ja vapaata

Kesäkukat alkavat nuupahtaa, onhan jo aikakin. Vielä voi poimia kimppuja muistuttamaan päättyvästä kesästä. Tässä astereita, revonhäntiä ja unikoita. Ja mukana tietenkin pieniä mustia ötököitä :). Mutta sehän on vain elämää.

Juuri tänään pienet ötökät eivät haittaa. On nimittäin vuorotteluvapaan ensimmäinen päivä. Vähän outo olo, mutta eiköhän tähän totu pian.

Puolukkasato on tänä syksynä ainakin Toimelan suunnilla hyvä. Ensimmäinen reissu puolukkamättäille tuli tehtyä ja saalista maisteltua.

Sainpa myös kairattua maahan kukkasipuleita. Kovin paljon en laittanut. Toivon, että viime keväänä hienosti kukkineet sipulikukat jaksaisivat vielä toisenakin keväänä sulostuttaa pihaa. Lannoittelin niitä vain. Samalla heittelin syyslannotteita perennoilla, pensaille ja omenapuille.

 

Pakkasta ei ole vielä nähty, mutta villiviini on innostunut hehkumaan ruskan väreissä. Puihin ei kovin kummoista ruskaa oleo dotettavissa, kun lehdet jo lentelevät.

Ihana ajatus, että on aikaa tehdä rauhassa pihan syyshommia ja selvitellä paikkoja sisälläkin. Alkusyksy olikin sen verran hektinen, että kaikki työt kotona ovat jääneet rästiin. Opiskelu tosin nielaisee aikaa tästäkin syksystä, mutta toisaalta mukava keskittyä siihenkin kunnolla. Hyvät hallitusherrat: Älkää lopettako vuorotteluvapaata! Se auttaa jaksamaan ja keräämään ideoita myös tuleviin töihin.

Villiviini väistyi maalarin tieltä

Harmi, ettei talon kattoa voi  maalata talvella, ei harmittaisi yhtä paljon kuin heinäkuussa repiä pois räystäille ryöstäytynyttä villiviiniä :). Köynnöksellä on ihmeellinen kasvuvoima. Se on useamman kerran leikattu alas ja kerran kaivettu kokonaan ylöskin. Muutamassa vuodessa imukärhävilliviini kiertää puoli taloa ja katolle saakka.

Nyt vanha peltikatto ja räystäslaudat oli pakko maalata. Köynnös sai luvan väistyä maalarin tieltä. Tai maalarihan sen köynnöksen joutui nosturista käsin alas repimään.

Maalari ei onneksi maalannut meille punaista kattoa. Tässä vedellään vasta jonkinlaista ruostesuojausta.

Kun katto oli valmis, oli räystäiden vuoro. Nyt köynnös on jo aika murheellinen näky, mutta ei voi mitään.
 

60-vuotias katto on taas suklaanruskea ja räystäslaudat maalarinvalkoiset. Toivottavasti maali pysyy monta vuotta. Ennenvanhaan kattopeltikin oli kuulemma tukevampaa kuin nykyisin, joten hätiköiden ei kannata vaihtaa.

Päivän siistimisurakan jäljiltä käynnöksen tilannekin on siedettävä. Eiköhän se siitä taas innostu. Olemme jälleen kerran päättäneet, että se ei enää leviä tuosta etelänurkkauksesta, mutta vannomatta paras.

Rännityöt ovat  edessä. Vanhassa talossa remonttia piisaisi useammaksikin kesälomaksi. Nyt on menossa autotallin maalaus ja portaatikin pitäisi päällystää uusilla laatoilla. Jotenkin aina alkaa maalataun vieressä näyttää kuluneelta.

Jaksaa jaksaa...

Ensimmäistä kertaa aamulla mittarissa - 5 astetta ja pitsikaulus vain jaksaa sinnitellä. Uskomattoman kestävä kesäkukka. En ole aiemmin kokeillut, mutta ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun pitsikaulusta istutan. Rönsyää kivasti purkin reunoillekin.

Muuten näkymät alkavat olla aika syksyisiä. Ikkunasta katsoen. Ja pihalla kuljeskellen.

Jokunen syysistutuskin on tullut värkättyä, erikoista ja koristekaalista. Vähän turhauttavaa puuhaa, kun lumi ne kuitenkin kohta peittää. Mutta kyllä on ihanat syyskelit ja ruskan värit.

Sitkeä villiviini

Villiviini on uskomattoman sitkeä kasvi Pohjanmaankin leveysasteella. Vuonna 2005 talomme etelänurkka ja osin länsipuolikin oli kasvanut umpeen, lähes varkain. Vanhoja kuvia katsellessa köynnöksen rönsyily hämmästyttää. 

Teimme tuolloin remontin, jonka yhteydessä salaojat vedettiin talon ympäri ja kaikki istutukset kaivettiin ylös ja siirrettiin sijoiltaan. Niin myös villiviini. Kuvittelin, että näin vanhalla ja voimakkaalla köynnöksellä olisi maassa valtaisi juuristo, mutta eipä ollutkaan: löytyi pari käsivarren vahvuista känkkärää, joista kasvi uudelleenistutuksen jälkeen lähti taas kasvuun.

Nyt villiviinimme yltää taas räystäille ja vähän katollekin. Nurkkaus on täynnä, mutta olemme sentään yrittäneet rajata sen kasvua niin, että ikkunasta näkee ulos, eikä koko talo peity. Nopeasti se onkin päässyt kasvuvauhtiin niiden muutaman, toivottomalta näyttäneen juurakon avulla.

Syysväri oli tänäkin syksynä upea, syksyllähän villiviini on parhaimmillaan. Talvella rapatulla seinällä riippuvat köynnöksen oksat eivät välttämättä ole kaunistus. Naapurissa on päiväkoti ja lapset nimittävät köynnösten peittämää taloamme ohi kulkiessaan talvella kummitustaloksi!