Mustilanhortensia

 

Muutama vuosi sitten istutin "majakkasaarelle" eli takapihan istutusaltaaseen mustilanhortensian. Sen kasvu on ollut maltillista, vaikka hengissä on säilynytkin. Tänä kesänä tämä herkkien kukkien kaunotar on päässyt kasvuvauhtiin ja avautuvat kukinnot ilahduttavat.

Voipi olla, että mustilanhortensiani vielä kasvaa liian isoksi sijalleen. Nyt se peittää jo majakan lyhtyineen ja takana olevat alppiruusut.

Toisaalta alppiruusut kukkivat alkukesästä, kun mustilanhortensia vasta tuumailee lehtien avaamista. Pelkät harvat oksat eivät paljon rhodojen näkymistä estä. Aika näyttää, miten tämä allas tästä muotoutuu.

Olen hätäinen luonne ja mielelläni näkisin istutusten tulokset saman tien täydessä voimassaan. Näinhän homma ei kuitenkaan mene, vaan vaaditaan kärsivällisyyttä. Kasvien juurtuminen paikalleen ottaa oman aikansa. Puutarhurikin joutuu opettelemaan uusien kasvien toiveet ja metkut.

Porraspään entinen saniaispenkki muuttui kyllä yllättävän nopeasti aivan toisen näköiseksi, kun kasvit vaihdettiin. Alkaa jo näyttää mielikuvalta, joka oli mielessäni, kun kasveja istuttelin. Joskus näinkin.

Ja lopuksi vielä kestosuosikkini kehäkukka eli Heli Laaksosen sanoin rinkeblumma. Voiko tämän iloisempaa ja aurinkoisempaa kesän kukkijaa kasvimaan laidalla ollakaan?

Kesä karkaa käsistä

 

Voi sentään! Kun kylmästä kesästä ja hurjista vesisateista päästiin helteisiin, kesä alkoi edetä vauhdilla. Tuntuu, että pitäisi painaa jo jarrua, että ehtisi kaikki tuoksutella ja ihmetellä. Runsaasti kukkineet ja tuoksuneet tuomet tiputtavat jo terälehtiään ja syreenitkin ovat nupuillaan.

Viikonloppuna avasivat kukkansa koristeomenapuut makamik ja salla. Kaikki kasvit rynnistävät vauhdilla ja lähes samaan aikaan loistoonsa.

 

 

Koholla olevan rinnepenkin perennat ovat saaneet kerrankin kyllikseen vettä ja lämpöaallon tullessa huomaa, että täysihän se penkki on. Karsintaa joutuu tekemään syksyllä.

 

 

Vaatimaton kullero melkein ehti kukkia kasvimaan laidassa huomaamatta. Onneksi osuin paikalle, sillä tykkään tästä perinnekasvista, jota meillä ei luonnonvaraisena tässä meren rannalla kasva.

 

 

Sipulikukatkin vielä sinnitelevät. Niillä kesti tänä kevään pitkään vauhtiin pääseminen, mutta kyllähän sieltä kaunottariakin lopulta nousi. Esimerkiksi kerrottu pionitulppaani.

 

 

Ilta-aurinko tuo hienot sävyt kuviin. Itse kasvattamani ahkeraliisat ovat vielä kovin pieniä, mutta kyllä ne siitä vielä reipastuvat. Ensimmäistä kertaa muuten aloe verassa on nuppu jo keväällä ulos tuotaessa. Yleensä ehtii kukkimaan vasta syyskesällä.

 

 

Sitä vain mietin, että työt eivät tekemällä loppu. Maalia huutavaa pintaa, ruohottuneita laattakäytäviä, rikkaruohoja siellä ja täällä... Juuri, kun ajattelit kaiken olevan hetken kunnossa, saat aloittaa alusta. Ja nurmikko kasvaa lähes silmissä, vaikka keväällä tuntui, että pelkkää sammalta on koko piha. Voisi sekin vähän painaa jarrua.

Mutta kas, maurinmalvahan se siellä jo availee kukkasiaan. Jaksoin tänä keväänä esikasvattaa maurinmalvaa ja nyt se näyttää ehtivän hyvin mukaan kesään.

Eilen vasta heittelin loput siemenet äitini kukkapenkkeihin, liekö ehtivät mihinkään. Päätin kuitenkin kokeilla, kun siellä oli penkeissä tilaa ja lahjaksi saatua kasvia olisi kiva lisätä tai pitää ainakin hengissä myös tuleviin kesiin.

Aah, melkein pakahdun tähän alkukesän ihanuuteen. Kunpa aika ei menisi niin nopeasti!

Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)

Kaivattu kesä

Toimelan kevät on ollut kylmä ja kuiva. Kesän tuntua on saatu vasta parina viime päivänä ja vettä kaivattaisiin kovasti. Perennat sentään ovat lähteneteet jo kasvuun. Koivuissa ja syreeneissä lehdet ovat tosi pienet vielä.

 Raparperi ei kylmästä keväästä säikähdä. Vartta kasvaa jo mukavasti.

Marjapensaistakin huomaa, että pitkällä kesää kohti ollaan matkalla. Uudet marjat jo kukkavaiheessa tulossa musta-, puna- ja valkoherukoissa.

Säitä uhmaten olen tuonut taimet ulos, mutta harsoa ja suojaa tarvitaan vielä. Yöt ovat olleet viileitä ja päivälläkin pohjoista tuulta on riittänyt. Harson alla salaatti ja yrtit jo itävät. 

Amerikanpelargonioita mainostetaan säänkestäviksi. Tuskinpa nekään hallasta pitävät. Olenkin kärrännyt istutuksia kottikärryillä edestakaisin autotalliin ja ulos.

Pari yötä ovat istutukset jo viettäneet reippaina omilla paikoillaan. Eiköhän tämä tästä kesäksi muutu.

Kannatkin kaivoin ja kohopenkkiin. Kukkia ei näy. Viime vuonna eivät mokomat kukkineet ollenkaan. Nyt olen yrittänyt lannoittaa kannoja reippaasti, jotta kukka-aiheita syntyisi. Jos tänäkään vuonna en saa näihin yhtään kukkaa, tuskin kannat näkevät seuraavaa suvea. Vaikka lehdet ovat ihan kauniita, en jaksa viherkasveja kellarissa säilytellä ja esikasvatella.

 

Viherkasveista puheenollen: Yhden aloen ajattelin taas uhrata Suomen hyytävälle suvelle. Seurakseen saa ehkä pehmytmesiheinää, sateenkaaribalsamia ja hirssiä. Saapas nähdä, mitä näistä syntyy.

 

Aloe veran sisäyksilö ehti jo avata kukkansa. Kohta se alkaa roiskia mettä ja sotkea ikkunaa. Näin on ainakin aiemmilla kerroilla käynyt.

Palavaa, hehkuvaa ja leimuavaa rakkautta

Kukahan kasvien nimet keksii? Sitä tulee miettineeksi, kun löytää uusia variaatioita tutuista kukista. Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) on Toimelan perennapenkissä loistanut jo vuosia uskollisena ja näyttävänä.

Nyt tupsahti siementilauksen mukana, tilaamatta, pussillinen hehkuvarakkaus -nimistä kukkaa (Lynchnis Molten Lava). Pussin mukaan matalampaa kuin palavararakkaus ja jo ensimmäisenä vuonna kukkivaa, jos malttaa esikasvattaa ajoissa. Kyllähän rakkaudet toisiaan muistuttavat, vaikka toinen palaa ja toinen hehkuu.

Kun etsin netistä tietoa hehkuvanrakkauden menestystarinoista, törmäsin vielä kolmanteen rakkauden tyyppiin, nimittäin leimurakkauteen (Lynchnis Arkwrightii). Sen kerrotaan olevan palavan- ja hehkuvanrakkuden risteytys, joka on kaksivuotinen ja kylväytyy jonkin verran kasvupaikalleen. Kukat ovat hehkuvan oranssit ja suuret. Kuva löytyy esimerkiksi täältä.

Mitähän muita rakkauksia mahtaakaan löytyä? Pääsisinpä nimeämään kukkalajikkeita!

Balkaninvuokko

Pahasti likinäköisenä minun piti oikein hieraista silmiäni, kun yhtenä kevätpäivänä bongasin kukkapenkin laidasta sinisiä, pikkuriikkisiä tähtösiä. Mitä ihmettä tuossa kasvaa?

Likinäön lisäksi minua vaivaa ilmeisesti myös pätkittäin palaileva muisti. Kun oikein mietin, muistin, että taisin minä pimenevässä syysillassa jotakin kivennäköisiä kökkäreitä tuonne multiin työnnellä. Kellot soivat, että joku vuokko se taisi olla.

Ja niin olikin. Kun aikani googlettelin kuvia, niin löytyihän tuo tähtönen sieltä: Balkaninvuokko. Mättäinä leviävä reunuskasvi, joka kukkii sinisenliiloin, valkoisin ja vaaleanpunaisin kukin.

Eipä mitään, tervetullut olet Toimelaan balkaninvuokko! Leviä rauhassa penkinreunaan.

Juurtuneet

Joskus tuntuu, että perennoiden siirteleminen onnistuneesti paikasta toiseen on korkeampaa tiedettä. Välillä siirto onnistuu ongelmitta ja aiemmassa paikassa nuivasti menestyneet puhkeavat uusilla asuinsijoilla heti valtavaan kasvuun. Joskus taas juurtuminen uuteen paikkaan vie vuosia.

Siirsin jaloangervot kuivahkosta, aurinkoisesta kohopenkistä uuteen paikkaan muutama vuosi sitten. Kasvit olivat vanhoja, mutta ne eivät entisillä sijoillaan tuntuneet kasvavan eteen eikä taaksepäin. Siinä vain paikallaan kituivat.

Siirron jälkeen angervot ovat vuosi vuodelta voimistuneet ja tuuhettuneet. Tänä kesänä kukinta oli erityisen runsasta ja värit kirkkaita. Liekö sitten kesä ollut näille sopiva vai ottaako todella uudelle paikalle juurtuminen useamman vuoden.

Mustilanhortensian ostin puutarhalta pari kesää takaperin "majakkaluodolle" havujen ja rhodojen seuraksi. Sen luvattiin kasvavan parimetriseksi ja kukkivan pitkään. No, tämä on ollut suurin piirtein samankokoinen koko ajan, eikä kukintaakaan voi kiitellä.

Tänä kesänä mustilanhortensiakin on kuitenkin tehnyt kasvupyrähdyksen ja kukkia on runsaammin kuin ennen. Ehkäpä se on lopultakin kotiutunut majakkaluodolle! Toivottavasti, kun kukat ovat niin hentoja ja kauniita jo nuppuina saati siten auettuaan.

Täytyy tunnustaa, että leikkelin alkuaikoina mustilanhortensiaa reippaanlaisesti. Vasta viime kesänä jostain luin, että sitä ei juuri tarvitse leikata...Ehkäpä tässä on on selitys, miksi hortensia näyttää nyt rehevämmältä :).

Kaveruksia

Valkoinen karpaattienkello on yksi lempikukistani. Keväällä sillä näytti olevan penkissä hyvin tilaa ja tulin istuttaneeksi taakse samettiruusuja. Kun väliin työntyi vielä pehko ketoneilikkaa, tunnelma alkaa olla aika tiivis. Pitäisi muistaa, että ne kesän mittaan kasvavat nämä kukkaset, ja esiin saattaa putkahtaa sellaisiakin, joita ei muista olemassa olevankaan.

Siemenestä suoraan pataan ulos kylvetty krassi ei vielä kuki, mutta lehdet ovat isoja ja pehko komea. Sikäli mikäli se saa itsensä työnnettyä tuon hopeisen kaverinsa loisteeseen estradille. Mistä tuotakin sikiää?

Leimukukat näyttävät voivan hyvin. Olen vuosien varrella ostellut eri värisiä, eri aikaan kukkivia taimia useita kertoja. Talvet ovat niitanneet ostoksistani monet.Joitakin on putkahdellut esiin harvakseltaan, mutta tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa jo aivan näyttäviäkin leimukukkia.

Niidenkin välistä vain työntyy palavaarakkautta sieltä täältä. Keväällä leimukukan ja palavanrakkauden erottaminen pienistä aluista on hankalaa, enkä oikein raaskikaan ruveta niitä irti repimään. Tykkään myös palavastarakkaudesta, mutta vähän tuo sekamelska ärsyttää. Värien harmoniaakin voisi yrittää hallita :).

Kerroksellisuus on luku sinänsä ja siinä jokaisella on sijansa. Huomasin muuten, että viiruhelpi ei ole tänä kesänä mitenkään erityisen vireä. Sehän täyttää yleensä jokaisen kivenkolon ja kasvaa todella korkeaksi. Nyt se pysyy hyvin sijoillaan, eikä peitä kaikkea muuta alleen. Jostakin muualtakin olen lukenut, että helpillä on vaisu kesä. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa.

Perrennat ja kasvupyrähdys

Hyvää kannatti odottaa: Tänään oli mittarissa +19 ja pihalla vihreä kasvoi lähes silmissä. Vieläkään koivuissa ei ole lehtiä, mutta saniaiset kurottelevat jo pitkällä penkistä.

Viime kesänä istuttamani jouluruusut ovat talvehtineet penkissä. Kukista ei tietoakaan, mutta lehtiä sentään työntyy angervojen kainalosta.

Vuorenkilpien kukinta on ennätyksellisen runsasta, mutta jotenkin kukat näyttävät valmiiksi nuupahtaneilta. Aivan kuin olisivat kuivia, vaikka viime yönä satoi aika rankastikin vettä. Se ei juuri penkeissä tuntunut.

Kesän airut, kevätvuohenjuurikin kukkii vasta kesäkuussa. Mutta mitäpä siitä, iloisesti kukkii ja se on pääasia. Takana lintujen kylpypalju, jossa lihava harakka (ilmeisesti koko talven pähkinöitä laudalta napsinut) käy päivittäin pesemässä itsensä. Eipä sinne sitten juuri muita mahdukaan.

Miksi kasvit eivät voi pysyä siellä, minne ne on istutettu? Palavarakkaus näyttää olevan varsinainen levittäytyjä. Tässä kuunliljojen vaihdokkaana. Vaikeinta on varhain keväällä erottaa palavarakkaus syysleimuista. Niinpä minulla kukkivat lopulta kaikki yhtenä sekamelskana, varmaan tänäkin kesänä.

Olen niin onnellinen, että sammalleimukin vaihteeksi selvisi talvesta. Tai ainakin tämä punainen, valkoisia ei näy.

Pikkusydän on takuuvarmasti ensimmäisten joukossa. Päivänlilja tulee perästä voimallisesti. Enpä muistanut tutkia, onko iiriksiin tulossa tänä vuonna kukkia. Usein ovat jääneet kukkimatta tässä penkissä.

Muutamat kesäkukat sain jo istutettua, kun yöksikin lupasi peräti toistakymmentä astetta. Apinankukkaan eli lapinorvokkiin tykästyin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen sitä on aina jossakin kasvanut. Hauska, värikäs ja helppohoitoinen kesäkukka.

Taimet ehtivät vähän kuivahtaa ennen istuttamista, mutta eiköhän tuo tuosta virkisty. Nuppuja ainakin on paljon.

Monen mielestä muratti ei näytä miltään, mutta minusta se vaatimattomana reunuskasvina sopii hyvin värikkään pelargonian kaveriksi.

Grillikatoksessa on Toimelassa perinteisesti ollut vaaleanpunaista, isokukkaista petuniaa. Tänä kesänä olin niinkin radikaali, että vaihdoin surffiniaan :). Jospa se riippuisi kauniimmin.

Kesäkukkia on haettava lisää. Köynnökset puuttuvat, samoin amppelit ja johonkin ruukkuunkin pitäisi vielä jotakin keksiä.

Huomenna aion kuitenkin istuttaa ulos kurkut, tomaatit, kiekkokurpitsat ja sitruunakurkut. On luvattu kaunista loppuviikkoa. Nyt tai ei koskaan on ulos menon hetki.