Elokuun tummat, täyteläiset illat

Kuukauden blogipaaston jälkeen huomaa kirkkaasti, kuinka pitkälle kesä on ehtinyt. Elokuun illoissa on aivan oma tunnelmansa ja värinsä. Varastoista alkaa kuin huomaamatta kaivella lyhtyjä ja pihavaloja.

Kaikki on vielä täyteläistä, mutta syksy ja kesästä luopumisen haikeus alkavat hiipiä mielen perukoille. Vaikka kuinka yrittäisi toitottaa, että kesää on vielä jäljellä.

Kun on koko kesän jaksanut odottaa, monet kukat lopulta palkitsevat elokuussa. Kuten hirssi, jonka punaisia tähkiä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Lopultakin niitä työntyy esiin. 

Samassa ruukussa tosin rönsyää paljon muutakin. Ja ne muut ovat olleet kasvutilan valtaamisessa nopeita. Aloe vera on tänä kesänä jäänyt heinien taustalla vallan kakkosviulun soittajaksi.

Monien perennojen paras loisto on auttamatta ohi. Jaloangervotkin jo himmenevät.

 Jotkut ovat jo muisto vain, kuten nämä kaunokaiset...

...ja palavarakkaus....

Perennapenkki on vaihtanut kuosiaan kokonaan jo useampaan kertaan. Ensin menivät vuorenkilvet, kekevätvuohenjuuret, sammalleimut ja taustalla norjanangervot. Sitten tulivat vuoroon palavarakkaus ja harmaamalvikki kumppaneineen. Näiden tilalle ovat jo puhkeamassa syysleimut. Paljon mahtuu yhteen penkkiin, kun välillä saksii vanhoja kukintoja pois.

Karpaattienkello koristealtaan vieressä ilahduttaa joka vuosi. Keskikesän jossain muualla viettäneet harakat ovat elokuussa palanneet sukimaan sulkiaan altaaseen.

Maurinmalva yrittää sitkeästi koko kesän, vaikka vieressä harmaamalvikki valtaa sen kasvutilaa.

Vanhanajan jorinit ovat loppukesän sulostuttajia. Niiden kukinta onkin tänä kesänä runsasta.

Ylipäänsä kesä on suosinut janoisia kukkia ja perennapenkkejä. Meillä hiekkamaalla kuivat kesät ovat myrkkyä. Nyt vettä on tullu aika sopivasti ja kukat kiittävät.

Hyötykasveista ei voi sanoa samaa, liekö viime kesän kuivuus vielä vaivana. Mutta se on toisen tarinan aihe. Olkoon tämä kukkien postaus.

Ps. Etupihan pikkusyreenit ja kuunliljatkin ovat tykänneet vedestä. Ja rikkaruohot :)

Kaveruksia

Valkoinen karpaattienkello on yksi lempikukistani. Keväällä sillä näytti olevan penkissä hyvin tilaa ja tulin istuttaneeksi taakse samettiruusuja. Kun väliin työntyi vielä pehko ketoneilikkaa, tunnelma alkaa olla aika tiivis. Pitäisi muistaa, että ne kesän mittaan kasvavat nämä kukkaset, ja esiin saattaa putkahtaa sellaisiakin, joita ei muista olemassa olevankaan.

Siemenestä suoraan pataan ulos kylvetty krassi ei vielä kuki, mutta lehdet ovat isoja ja pehko komea. Sikäli mikäli se saa itsensä työnnettyä tuon hopeisen kaverinsa loisteeseen estradille. Mistä tuotakin sikiää?

Leimukukat näyttävät voivan hyvin. Olen vuosien varrella ostellut eri värisiä, eri aikaan kukkivia taimia useita kertoja. Talvet ovat niitanneet ostoksistani monet.Joitakin on putkahdellut esiin harvakseltaan, mutta tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa jo aivan näyttäviäkin leimukukkia.

Niidenkin välistä vain työntyy palavaarakkautta sieltä täältä. Keväällä leimukukan ja palavanrakkauden erottaminen pienistä aluista on hankalaa, enkä oikein raaskikaan ruveta niitä irti repimään. Tykkään myös palavastarakkaudesta, mutta vähän tuo sekamelska ärsyttää. Värien harmoniaakin voisi yrittää hallita :).

Kerroksellisuus on luku sinänsä ja siinä jokaisella on sijansa. Huomasin muuten, että viiruhelpi ei ole tänä kesänä mitenkään erityisen vireä. Sehän täyttää yleensä jokaisen kivenkolon ja kasvaa todella korkeaksi. Nyt se pysyy hyvin sijoillaan, eikä peitä kaikkea muuta alleen. Jostakin muualtakin olen lukenut, että helpillä on vaisu kesä. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa.

Uskolliset monivuotiset

Kun vettä on tänä kesänä saatu riittävästi, kuivemmassakin perennapenkissä on riittänyt loistetta. Komeimpana ja korkeimpana on itseään esitellyt palavarakkaus, jota moni ohikulkijakin on puhutellut. Se näyttää leviävän aika reippaasti, varsinkin kun vieressä olleet syysleimut kuolivat viime talvena.

Ilonaihe on myös viime vuoden tulokas Toimelassa eli valkoinen karpaattienkello. Taimet näyttävät selvinneen hienosti talvesta ja myrskyistä. Alkava kukinta on runsas.

 
Kuunlilja tykkää tietenkin vedestä ja tässä tulos: penkki täynnä. Vähän liiankin täynnä. Tummempilehtinen lajike näyttää jäävän vaaleamman jalkoihin. Jonkinlaista harvennusta täytyy muistaa ensi keväänä tehdä tässä penkissä. Hyvä, että tuli tämä kuva otettua, niin ehkä muistaa.

Vuosi vuodelta komeampana ja korkeampana kasvaa myös siemenestä alunperin kylvetty harmaamalvikki. Sen leviäminen on maltillista, mutta omalla sijallaan elää ja voi hyvin. Vieressä kasvavat jaloangervot sen sijaan ovat tänä vuonna jostain syystä kituliaita.

Näyttäisi olevan niin, että mikään vuosi ei ole hyvä kaikille kasveille. Aina joku tykkää enemmän jostakin ja toinen vastaavasti kuolee tai kituu.