Syksyn merkkejä ja kesän jälkimaininkeja

 

 

Joskus olen kuvitellut, että ruskan värit tulevat vasta pakkasen puraistessa. Joka syksy huomaan, että luulo ei ole tiedon väärti kun katselen taloamme kiertävää imukärhivilliviiniä. Se alkaa järkähtämättä siirtyä syyspukuun, vaikka pakkasista ei olisi vielä tietoakaan. Tänä vuonna villiviinillä on suorastaan häikäisevän punainen ruskaväri.

 

 

 

Yhtenä aamuna olen jo rapannut auton ikkunat, mutta vielä silloinkaan kesäkukat eivät paleltuneet. Jotenkin hämmentää asioiden päällekkäisyys ja yhtäaikaisuus. Pelargoniat puskevat uutta, entistäkin voimakkaamman väristä kukkaa ja samaan aikaan niiden lehdet muuttuvat punaisiksi.

 

 

Kesä oli suotuisa myös useille monivuotisille kasveille. Vanhan ajan joriinit kukkivat yhä ja kasvavat korkeutta. Mukulat pitäisi ehtiä nostaa ylös ennen pakkasia, mutta eihän näitä voi vielä mennä kaivelemaan.

Monenmoista hattivattia puskee nurmikolla ja purskahtelee ruohonleikkuriin. Valitettavasti en tunne sieniä kunnolla, enkä niitä poimi. Tykkään kyllä sienistä, mutta en ole opetellut sienestämään. Tänä vuonna se vähän harmittaa, kun metsät puskevat syötäviä sieniä enemmän kuin koskaan. Nämä pihan "koristesienet" kukoistavat myös.

Terveisiä preerialta

On tämä ihmeellinen kesä. Helteitä viikko tolkulla ja kuivuutta. Olemme täällä Pohjanmaan rannikolla kärsineet vielä sisämaatakin enemmän kuivuudesta. Perennat, pensaat ja jopa puut näyttävät kitukasvuisilta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, senhän tietää jo sananlasku, eikä kukaan jaksa kaikkea kastella.

Muutama päivä on ollut viileämpää ja saatiin jopa jokunen reipas sadekuuro, lopultakin. Se ei tuntunut juuri missään. Nurmikko on palanut keltaiseksi preeriaksi. Sitä ei tälle kesälle enää mikään pelasta. Eipä ole tarvinnut ruohonleikkuria juoksuttaa.

Eiköhän kuivan kesän tuhoja saada tuta ensi keväänä. Ainakin edellisen kerran, kun näin kuivaa oli, jouduimme tekemään syreeniaidalle melkoiset metsurinhommat keväällä. Niin paljon oli kuolleita oksia. Onneksi pensaat uusiutuvat.

Saniaiset leikkasin pois porraspäästä keltaisina rötköttämästä jo pari viikkoa sitten. Aikomus on kaivaa ne kokonaan pois ja istuttaa tilalle jotakin, joka ilahduttaa pitempään kuin muutaman viikon keväällä.

En ole helleihmisiä muutenkaan, mutta jotakin hyötyä sentään on lämpimästä. Aloe vera nimittäin ehtinee tänä kesänä kerrankin avata nuppunsa ulkona ennen pakkasia.

Ruukkukukista on muutenkin pitänyt nauttia. Niitä olen sentään jaksanut kastella.

Jotkut muutkin kuin aloe vera ovat kesästä pitäneet. Esimerkiksi pelargoniat ovat kukkineet ennätyksellisen runsaasti ja pitkään.

Mukulabegonioita kasvatin tänä keväänä ensimmäistä kertaa mukuloista saakka. Siis kuvassa nämä korkeammat vasemmalla, keltaiset ja vaaleanpunaiset. Myrsky katkaisi heti keväällä puolet taimista harmittavasti. Istutin "paikkavärkiksi" puutarhalta ostamiani mukulabegonioita, mutta ihan erilaisia ja kokoisiahan ne olivat. Eripari-istutus tuli.

Kuivuudesta ovat näidenkin lehdet käpristelleet, vaikka olen yrittänyt kastella. Itse kasvatetuista tuli kyllä isoja ja komeita kukkia. Jospa niitä vain olisi ollut purkki täynnä kuten oli tarkoitus. Ehkä kokeilen ensi keväänä uudestaan ja olen tarkempana myrskysuojauksen kanssa istutusvaiheessa. Talvettaakin mukulat tietysti voi.

Vanhan ajan jorinit eli daaliat ovat myös tykänneet auringosta. Näitä on minulla jo vähän liikaakin joka puolella purkeissa ja penkeissä. Mukulat vain lisääntyvät vuosi vuodelta.

Ne ovat talvehtineet hyvin 70-luvulta olevassa vanhassa kylmiössä, joka tänä kesänä sanoi sopimuksen irti. Saapas nähdä miten mukuloiden ensi talvena käy ilman kylmiön tasaista lämpötilaa.

Tämä vanha rouva on ollut koko suven aivan pihalla, kirjaimellisesti. Puskissa ja velttona kuin mato hellettä paossa. Itsekin olen tuntenut itseni onkilieroksi kuumuudessa.

Monet suunnitellut pihapuuhat ovat jääneet tekemättä, kun on jaksanut vain uida ja lojua riippumatossa. Kissanpäiviä on pidetty.

Lomareissun jälkeen pihalla

Lomani alkoi juhannukselta ja lähdimme heti viikoksi tarpomaan Lapin vaelluspolkuja. Helpottaakseni kastelijan hommia, jätin ennen reissua hankkimatta kesäkukka-amppelit. Eipä varsinaisesti harmittanut, kun menin tänään paikalliselle puutarhalle tutkimaan, mitä vielä on jäljellä.

Amppelit olivat kasvaneet valtaviksi kasvihuoneen lämmössä ja viime viikon tuulelta suojassa. Hyvää kannatti näköjään odottaa. Ostin siis kaksi amppelia pation kehikoihin. Hyvä että autoon mahtuivat!

Petunia on niin tuiki tavallinen kesäkukka, että se ei ehkä saa ansaitsemaansa arvostusta. Nyppiähän näitä pitää, mutta petunian kukka on kuitenkin kaunis ja näyttävä. Ja kukkiahan riittää. Nämä muuten tuoksuvat hyvältä, kun patiolla istuskelee. Erikoisuuksia metsästäessä joskus unohtaa, että perinteinenkin on kaunista ja kiitollista.

Mitäpä muuta pihan kukille kuuluu puutarhurin viikon lomailun jälkeen?

Mukulabegoniat ovat tällä kertaa selvinneet mukavasti tuulisista säistä. Alkukesän myrsky katkoi näitä usampia, mutta nyt näyttävät olevan ok.

Samoin pelargoniat. Ei mitään hätää eteläisessä nurkkauksessa. Tämä kesä näyttää olevan myös orvokeille tarkoitettu. Kasvoivatpa sitten korissa, kengässä, ruukussa tai padassa. 

Oikeastaan kesän edistymisen huomaa paremmin, kun on viikon pois kotoa. Perennat ovat ottaneet kasvupyrähdyksen, kun kevään ja alkukesän kuivuuden jälkeen oli viime viikolla satanut.

Punainen mustasilmäsusanna ei tunnu viihtyvän Toimelassa. Ainakaan se ole juuri kasvanut mihinkään suuntaan istuttamisen jälkeen.

Palavarakkaus on puhjennut tuliseen hehkuunsa.

Alppiruusujen kukinta on mennyt ohi, mutta vuosikasvu on vallan komea. Jos nämä tätä tahtia jatkavat kasvua ja talvet pysyvät suotuisina, minullahan on muutaman vuoden kuluttua melkoisia puskia tässä. Toivossa on hyvä elää.

Saniaiset sen sijaan, voi sentään. Nämä nyykähtävät joka kesä jo alkumetreillä. Olen kovin kyllästynyt katsomaan ruskeita, tuulessa taipuneita lehtiä.

Arvasin kyllä, että näin on viikon aikana käynyt ja pohdin jo matkalla kotiin, mitä tekisin saniaisille. Mieli tekisi kaivaa nämä ylös ja hävittää. Haluaisin tilalle vaikkapa pieniä koristepuita ja niiden alle näyttävää aluskasvillisuutta. Mutta mikähän puu menestyisi pohjoistuulelle alttiissa, varjoisessa porraspäässä?

Tämä kesä on nurmikonleikkaajan unelma. Ruoho nimittäin kellastui kuivuudessa niin pahasti, että leikkaajaa on tarvittu vain pari-kolme kertaa ja viikon loman jälkeenkin pihalla kasvoi vain yksittäisiä "korsia" harvassa.

Eppu-kissa maastoutuu edelleen hyvin kellastuneeseen nurmikkoon. Päivän parin vesisade ei näköjään nurmikolle riitä. Ja nyt on helle, huomenna säätiedotuksen mukaan myös. Nautimme Epun kanssa lämpimästä, emmekä nurmikkoa sure.

Pohjoisesta tänne Länsi-rannikolle ajaessani olin muuten huomaavinani, että meillä kuivuus on vienyt muutakin kuin nurmikon. Koivuissa on jotenkin kitukasvuiset lehdet ja monien kasvien väri on jotenkin hailakka. Vai voisiko sekin johtua kuivuudesta?

Jättiamppelit

Minulla on yleensä tapana hankkia kesäkukat heti alkukesästä. Kesä kun on lyhyt ja pitää päästä heti nauttimaan kukinnasta. Tämä kesä oli poikkeus amppelien osalta. Kevät oli niin kylmä ja tiesin, että olemme juhannusviikon reissussa. Ei huvittanut ostaa amppeleita muiden riesaksi ja myrskytuulten riepoteltaviksi.

Vasta kesäkuun viimeisinä päivinä sään lämmettyä (ja kun sain reissun aikana pitkäksi venähtäneen ruohon leikattua ja trimmattua) lähdin epäillen lähipuutarhalle valikoimia katsastamaan. Epäilin, että amppeleista ei ole jäljellä kuin muistot. Epäilys oli aiheeton. Amppeleissa löytyi, niin että vieläkin tuli valinnan vaikeus.

Ja kuinka valtaviksi kukat olivatkaan kasvihuoneen lämmössä kasvaneet. Hyvä että autoon mahtuivat.

Valitsin pation reunaan tänä vuonna pelargonioita. Isolle pihalle mielellään laittaa näkyvää ja isokokoista, kun ostamaan lähtee. Eipä harmittanut ollenkaan, että vasta nyt hankin amppelit.

Mantsuriankärhö on voimallisesti nousemassa köynnöskehikön keskelle. Laatikoihin ostamani aitoelämänlangat ovat myös terhakoita taimia, mutta taisin tarjoilla niille liikaa kanankakkaa. Kasvu on jotenkin hiipunut, vaikka hissukseen eteneekin, ja lehdet harmaantuvat. Harmillista! Toivottavasti kasvu vielä pääsee kesän edetessä vauhtiin. Eipä liialle lannoitukselle ole oikein mitään tässä vaiheessa tehtävissä, vai onko?

Kehikon "oviaukkoihin" ripustin kokeeksi pari siemenistä kasvattamaani kurkkua amppeleissa. Tuskinpa tuosta satoa tulee, mutta jäivät kasvimaalta yli. Ainahan saa kokeilla.

Kannaa olisi pitänyt ostaa useampi taimi, niin hienosti se kukkii ja näkyy korkeana kauas. Tämä pitää ensi kesänä pitää mielessä. Viime vuonna minulla oli keltainen kanna, mutta tämä punainen on vielä kauniimpi. Tai makuasia, tietenkin.

Perrennat ja kasvupyrähdys

Hyvää kannatti odottaa: Tänään oli mittarissa +19 ja pihalla vihreä kasvoi lähes silmissä. Vieläkään koivuissa ei ole lehtiä, mutta saniaiset kurottelevat jo pitkällä penkistä.

Viime kesänä istuttamani jouluruusut ovat talvehtineet penkissä. Kukista ei tietoakaan, mutta lehtiä sentään työntyy angervojen kainalosta.

Vuorenkilpien kukinta on ennätyksellisen runsasta, mutta jotenkin kukat näyttävät valmiiksi nuupahtaneilta. Aivan kuin olisivat kuivia, vaikka viime yönä satoi aika rankastikin vettä. Se ei juuri penkeissä tuntunut.

Kesän airut, kevätvuohenjuurikin kukkii vasta kesäkuussa. Mutta mitäpä siitä, iloisesti kukkii ja se on pääasia. Takana lintujen kylpypalju, jossa lihava harakka (ilmeisesti koko talven pähkinöitä laudalta napsinut) käy päivittäin pesemässä itsensä. Eipä sinne sitten juuri muita mahdukaan.

Miksi kasvit eivät voi pysyä siellä, minne ne on istutettu? Palavarakkaus näyttää olevan varsinainen levittäytyjä. Tässä kuunliljojen vaihdokkaana. Vaikeinta on varhain keväällä erottaa palavarakkaus syysleimuista. Niinpä minulla kukkivat lopulta kaikki yhtenä sekamelskana, varmaan tänäkin kesänä.

Olen niin onnellinen, että sammalleimukin vaihteeksi selvisi talvesta. Tai ainakin tämä punainen, valkoisia ei näy.

Pikkusydän on takuuvarmasti ensimmäisten joukossa. Päivänlilja tulee perästä voimallisesti. Enpä muistanut tutkia, onko iiriksiin tulossa tänä vuonna kukkia. Usein ovat jääneet kukkimatta tässä penkissä.

Muutamat kesäkukat sain jo istutettua, kun yöksikin lupasi peräti toistakymmentä astetta. Apinankukkaan eli lapinorvokkiin tykästyin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen sitä on aina jossakin kasvanut. Hauska, värikäs ja helppohoitoinen kesäkukka.

Taimet ehtivät vähän kuivahtaa ennen istuttamista, mutta eiköhän tuo tuosta virkisty. Nuppuja ainakin on paljon.

Monen mielestä muratti ei näytä miltään, mutta minusta se vaatimattomana reunuskasvina sopii hyvin värikkään pelargonian kaveriksi.

Grillikatoksessa on Toimelassa perinteisesti ollut vaaleanpunaista, isokukkaista petuniaa. Tänä kesänä olin niinkin radikaali, että vaihdoin surffiniaan :). Jospa se riippuisi kauniimmin.

Kesäkukkia on haettava lisää. Köynnökset puuttuvat, samoin amppelit ja johonkin ruukkuunkin pitäisi vielä jotakin keksiä.

Huomenna aion kuitenkin istuttaa ulos kurkut, tomaatit, kiekkokurpitsat ja sitruunakurkut. On luvattu kaunista loppuviikkoa. Nyt tai ei koskaan on ulos menon hetki.

Kaunista ja kuulasta

Kuinka nautinkaan kuulaista syyspäivistä. Sade ei ole minun juttuni, eikä räytävä kesäinen helle. Mutta kevään ja alkukesän heleät päivät sekä toisaalta nämä syksyn värit ja kirkkaan sininen taivas totisesti ovat. Vaikka talven tulon aistii jo joka solulla, katse seuraa taivaalle kurkottavaa tilliä...

...vilkuilee väkisinkin ohikulkiessa kevään miniruusun uutta tulemista ...

...ja sopuisaa yhteiseloa vieressä sitkeästi kukkivan vanhanajan jorinin kanssa.

Sisällä valkoiset pelargoniat lepäsivät hetken ja aloittivat vielä uuden syyskukinnan...

...tummaa iltaa ja likaisia, vielä pesemistä odottavia ikkunaruutuja uhmaten.

Mitäpä sitä juuri muuta tarvitseekaan :).