Tulppaaneja putkahti ilmoille

Ehdin jo alkukeväästä ähkiä ja puhkua, että vain muutama tulppaani nousi syksyllä istuttamastani, mielestäni varsin komeasta sipulimäärästä. Sipulikukkien vuosi ei ollut mitenkään huimaava, mutta yllättäen tulppaaneja ja narsisseja nousi mullista vielä varsin myöhään kesäkuulla.

Kylmän toukokuun jälkeen nopeasti lämmenneet kelit tekivät temppunsa ja tällaista väriloistoa nähtiin etupihan penkissä viikkoa ennen juhannusta.

Myös kerrotut tulppaanit kirsikkapuun alla pinnistivät esiin samaan aikaan kirsikkaanpuun kukkien kanssa.

Vaikka sipulikukkia ei noussutkaan massoittain, yhdessä muiden kevään kukkijoiden kanssa ne toivat pihalle mukavasti väriä. Nyt tämä kaikki on jo taakse jäänyttä tältä kesältä ja on uusien kukkijoiden aika. Kesä etenee niin valtavalla vauhdilla, että ei meinaa perässä pysyä.

Perrennat ja kasvupyrähdys

Hyvää kannatti odottaa: Tänään oli mittarissa +19 ja pihalla vihreä kasvoi lähes silmissä. Vieläkään koivuissa ei ole lehtiä, mutta saniaiset kurottelevat jo pitkällä penkistä.

Viime kesänä istuttamani jouluruusut ovat talvehtineet penkissä. Kukista ei tietoakaan, mutta lehtiä sentään työntyy angervojen kainalosta.

Vuorenkilpien kukinta on ennätyksellisen runsasta, mutta jotenkin kukat näyttävät valmiiksi nuupahtaneilta. Aivan kuin olisivat kuivia, vaikka viime yönä satoi aika rankastikin vettä. Se ei juuri penkeissä tuntunut.

Kesän airut, kevätvuohenjuurikin kukkii vasta kesäkuussa. Mutta mitäpä siitä, iloisesti kukkii ja se on pääasia. Takana lintujen kylpypalju, jossa lihava harakka (ilmeisesti koko talven pähkinöitä laudalta napsinut) käy päivittäin pesemässä itsensä. Eipä sinne sitten juuri muita mahdukaan.

Miksi kasvit eivät voi pysyä siellä, minne ne on istutettu? Palavarakkaus näyttää olevan varsinainen levittäytyjä. Tässä kuunliljojen vaihdokkaana. Vaikeinta on varhain keväällä erottaa palavarakkaus syysleimuista. Niinpä minulla kukkivat lopulta kaikki yhtenä sekamelskana, varmaan tänäkin kesänä.

Olen niin onnellinen, että sammalleimukin vaihteeksi selvisi talvesta. Tai ainakin tämä punainen, valkoisia ei näy.

Pikkusydän on takuuvarmasti ensimmäisten joukossa. Päivänlilja tulee perästä voimallisesti. Enpä muistanut tutkia, onko iiriksiin tulossa tänä vuonna kukkia. Usein ovat jääneet kukkimatta tässä penkissä.

Muutamat kesäkukat sain jo istutettua, kun yöksikin lupasi peräti toistakymmentä astetta. Apinankukkaan eli lapinorvokkiin tykästyin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen sitä on aina jossakin kasvanut. Hauska, värikäs ja helppohoitoinen kesäkukka.

Taimet ehtivät vähän kuivahtaa ennen istuttamista, mutta eiköhän tuo tuosta virkisty. Nuppuja ainakin on paljon.

Monen mielestä muratti ei näytä miltään, mutta minusta se vaatimattomana reunuskasvina sopii hyvin värikkään pelargonian kaveriksi.

Grillikatoksessa on Toimelassa perinteisesti ollut vaaleanpunaista, isokukkaista petuniaa. Tänä kesänä olin niinkin radikaali, että vaihdoin surffiniaan :). Jospa se riippuisi kauniimmin.

Kesäkukkia on haettava lisää. Köynnökset puuttuvat, samoin amppelit ja johonkin ruukkuunkin pitäisi vielä jotakin keksiä.

Huomenna aion kuitenkin istuttaa ulos kurkut, tomaatit, kiekkokurpitsat ja sitruunakurkut. On luvattu kaunista loppuviikkoa. Nyt tai ei koskaan on ulos menon hetki.

Tervetuloa puhdistava kevätsade

Ensimmäistä kertaa aamulenkillä tuoksui kevät! Yöllinen kevätsade oli puhdistanut ilman ja vienyt mennessään pölyjä pientareilta. Kirpeät pakkasyöt ovat takana, leppoinen kevät linnunlauluineen edessä.

Mutta vaikka pidän keväästä, allekirjoitan juuri tällä hetkellä T. S. Eliotin runon sanat: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Toisaalta kevään tulo on ihanaa, mutta vielä pihalla näyttää ruskealta ja ränsistyneeltä.

Pölyiset ojanpientareet eivät ole pientä valkoista koiraa - tai sen omistajaa - varten. Tekemättömät työt hyppivät silmille. Puutarhakalusteet kaipaavat maalia, viimeiset jouluvalot pilkistelevät vielä tuijan keväthupun alta, puolillaan oleva lintujen ruokintatirppa on hylätty. Ja missä ovatkaan keinun pehmusteet? No kaupassa, vanhat tuli heitettyä syksyllä pois.

Viitosvyöhykkeellä on vielä lumiplänttejä siellä täällä. Sade sulattaa niitä vauhdilla. Alta paljastuu roskainen, haravaa odottava pihanurmi vai olisiko sammal.

Puutarha-allas on sulanut ja odottaa putsaajaa. Ai niin, suihkulähteen pumppukin taisi viime syksynä hajota ja päätyi hyötsikälle. Uuden hankinta edessä.

Ja kiireinen autoilija on kerran jos toisenkin oikaissut talven mittaan vuorenkilpipenkin reunasta. Argh!

Mutta uskokaa tai älkää: Kaikesta julmuudesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa. Tästä juhannukseen on edessä pelkkää kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset raparperit muuten työntyvät jo maasta.

Edessä lomaviikko ja rutkasti kevätpuuhia. Hienoa!

Narsissit avautuivat vihdoin

 

Joskus talvella innostuin istuttamaan sipulikukkia ruukkuun. Tarkoitus oli saada kukkaloistoa vapuksi tai viimeistään äitienpäiväksi. No, unohdin ruukut tietenkin kellariin. Kun huhtikuun puolivälissä tulin niitä vilkaisseeksi ruukuista kasvoi kymmeniä senttejä aneemisia huitukoita, narsisseja ja freesioita. Arvelin, että mönkään meni.

Vein ruukut ulos aurinkoon. Kukat alkoivat elpyä ja vihertää, mutta kyllä on ollut hidasta niiden kasvu. Vasta tänään ensimmäiset narsissit puhkesivat kukkaan. Freesiat ovat edelleen nupulla. Huonomuistisen ruukutuksesta ei ollut mitään apua, sillä penkissä nämä narsissit ovat avautuneet samaan aikaan. Ruukut olisi pitänyt tietenkin ottaa aikaisin lämpimään sisälle, varsinkin kun toukokuu on ollut niin mahdottoman kylmä.

Kokeilin myös narsissin vesikasvatusta maljakossa. Aluksi nousi muutama vihreä piikki sipulista, mutta kun edistymistä ei tuntunut tapahtuvan, heitin sipulin pois. Liekö pehmentynyt sisältä. Onko joku muu onnistunut kukittamaan narsissin maljakossa?

Pieni on kaunista, mutta tykkään myös suurista linjoista. Pakko hehkuttaa vielä tämän kevään kukkimisintoilijaa eli vuorenkilpeä...

 ...ja kevään syvintä vihertäjää eli saniaista.

 

Asiasta seitsemänteen: Oletteko muuten huomanneet, että Blogilista.fi lopettaa toimintansa 1.6.? Poistan linkin lähipäivinä Toimelasta. Että tiedoksi, jos sitä on joku sattunut käyttämään.

Miniatyyri-iloja

Kukinnan ei aina tarvitse olla jättiloistavaa, isoa ja mahtavaa. Joskus pienimmistä pienimmät voivat tuottaa hyvän mielen hyrinää. Varsinkin, kun ne putkahtavat esiin tilaamatta ja odottamatta keväisestä ryteiköstä.

Niin tekivät nämä kaverit eli ilmeisesti idänsinililjat. En ole niitä tietääkseni pihalle istutellut, mutta jostain ovat tiensä nurmikoille ja pensaiden alle löytäneet. Tervetuloa vain, lisääntykää ja täyttäkää maa!

Idänsinililjat ovat pieniä, mutta ne sentään huomaa kauempaakin ilman suurennuslasia. Samaa ei voi sanoa tästä keltaisesta ilopilleristä. Pikkuriikkiset kukat leviävät mattona luonnonkukkaniityllämme.

Kasvin nimestä minulla ei ole hajuakaan. Liekö tullut niittykukkaseoksen mukana. Huomasin sen vasta, kun polvistuin viereen kuvaamaan idänsinililjoja. Nöyränä on valokuvaajan välillä oltava.

Entäpä sitten tämä? Työnsin viime syksynä huvikseni maahan vanhat jouluhyasinttien sipulit. Eipä niistä tullut isoa kukinnan riemuvoittoa, mutta kukkia kuitenkin. Pieniä, hauskoja ylläreitä.

Vuorenkilvet eivät jaksa joka vuosi kukkia yhtä runsaasti kuin nyt. Tämä näyttää olevan vuorenkilpien kevät.

Kevätvuohenjuuri sen sijaan ei petä koskaan: Vuodesta toiseen samaa aurinkoista hehkua.
Se ei paljoa pyydä, vaatimattomampaa keltaista ystävää saa etsiä.

Kevään ensimmäiset orvokit hivelevät silmää samettisina. Tässä pikkuorvokki. Ne eivät ole keväällä yhtä näyttäviä kuin isommat veljensä, mutta kukkivat vauhtiin päästyään uskollisesti koko kesän. Pikkurorvokkien kanssa pääsee vähemmällä nyppimisellä.

Asiasta toiseen, jotta ei käy pitkäveteiseksi. Tämä veikeä västäräkki piti vahtia satamassa ja tuijotteli merelle. Liekö ollut pesäpuuhissa jossakin rantakivikon kolossa.

Ensimmäiset kukat pihalla

Julistan kevään virallisesti alkaneeksi: Krookukset kukkivat myös viitosvyöhykkeellä! Tuuli on jäätävän kylmä, mutta siinäpä nuo sinnittelevät sinisinä, keltaisina ja valkoisina.

Rohkeasti ovat nostaneet nokkansa yös uskollisimmista uskollisimmat kevään tuojat eli vuorenkilvet.

 

Pablo-koiralla riittää vahtimista ikkunasta, mutta joskus aurinko uuvuttaa.

Angervojen kevätmuutto

Monissa blogeissa on kerrottu viime päivinä puutarhamyymälöiden taimilöydöistä. Minä en vielä ole niin pitkällä kevätpuuhissa, kunpa olisinkin. Viikonvaihde kului muuttopuuhissa: Olen siirrellyt kasveja paikasta toiseen.  Välillä sitä miettii, että onko tässä puuhassa mitään järkeä. Pipo päässä ja nenä jäässä maata kaivamassa!

Vuosia samalla paikalla kasvaneet töyhtöangervot saivat luvan vaihtaa majaa. Ne ovat viihtyneet lämpimässä eteläpäädyssä vähän turhankin hyvin ja valloittaneet kasvutilan naapurikukilta ja loppukesästä myös kukkien kastelijalta kulkuväylän vesihanalle.

Enpä olisi uskonut, kuinka vahvat juuret näilläkin oli. Vähän jännittää, miten töyhtöangervot alkavat menestyä uudessa majassaan, joka olisi saanut olla syvempi. Hyvin olivat juuret levittäytyneet vanhalla paikalla vaakatasossakin. Ehkä ne uudessakin penkissä löytyvät kasvusuuntansa, vaikka alla onkin juurieste. Eivätpä ainkaan häiritse muita.

Kun sain kiskottua vanhalta paikalta töyhtöangervojen juurista edes suurimman osan, siirsin niiden tilalle jaloangervoja toisesta penkistä. Ne eivät ainakaan tuki vesihanalle, eivätkä kiedo juuriaan särkyneen sydämen ympärille.

Penkki kaipaa vielä keskelle jotakin näyttävämmin kukkivaa ja reunuskivet. Nyt  multa valuu myös kulkuväylille. Puuhaa piisaa ja puutarhakaupoille asiaa.



Äitienpäiväviikonloppu oli niin kylmä ja kolea, että orvokitkin ovat vähän lurpallaan.

Vuorenkilvet sentään uskaltavat työntää rohkeasti kukkaa. Näitäkin siirtelin taas paikasta toiseen, kun tuntuvat valloittavan kasvupaikkansa kokonaan.

Angervoista puheen ollen: Morsiusangervot ovat herkillä nupuilla, joten toivoa kesästä on!