maanantai 31. elokuuta 2015

Loppukesän tunnelmia



Vielä elokuu hellii auringolla ja lämmöllä, mutta pakko on uskoa, että loppumassa tämä lysti on. Viljat on monin paikoin jo puitu. Itsellä ei ole viljelyksiä, mutta lenkkipolun varrella tulee katseltua ja tuoksuteltuakin. Nyt tuoksuu jo vahvasti elonkorjuulle. 

Tänään kotipaikkakunnallani järjestetäänkin perinnetapahtuma, jossa leikataan ruista sirpillä ja tehdään kuhilaita. Ei tosin tällä pellolla, joka ei taida kasvaa ruista vaan jotain aivan muuta.


Mustikka kypsyi myöhässä ja poimintakausi sen kuin jatkuu. Vielä eilen olivat marjat metsässä isoja kuin pensasmustikat. Ja vielä aivan hyviä poimittaviksi. Tekisi mieli hakea vielä lisää, mutta taidan tyytyä leipomaan piirakan eilisestä saaliista.


Siemenkukkien kirjo hehkuu kasvimaalla. Itsekseen siemennelleet kehäkukat ovat saaneet seurakseen ruiskaunokkeja ja unikoita. Ja ehkä jotain muutakin. Kunnolla väriä elämään.


Punapellavakin ehti lopulta kukkaan. Pieni, mutta ponteva siemenestä kurkottaja taistelee elintilasta muiden kasvien seassa sitkeästi. Uusi tulokas Toimelan pihapiirissä.

Mutta nyt taidan lähteä poimimaan pensaista karviaisia ja herukoita. Ne jotenkin kummallisesti nahistuvat paikalleen. Puutarhamarjojen sato jäi tänä kesänä aika heikoksi.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Avomaankurkun kypsyys


Aurinkoa on saatu ja tänään tuli vähän vettäkin taas. Elämäni ensimmäiset avomaankurkut kasvavat silmissä. Kukahan osaisi kertoa, milloin nämä ovat kypsiä syötäviksi? Pitäisikö jo napsia pois, ettei yöhalla tule ja napsaise minun puolestani?



Saatiin lopulta paljonpuhutut elokuun samettiset illat. Pohjanmaallakin alkavat illat pimetä, mutta kesäkukat ovat vasta innostuneet elämästään lämmön myötä. Toivottavasti lämpöä vielä riittää pitkälle syksyyn ja ehdimme nauttia kukinnasta.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vuoden tulokkaat


Tämän kesän ehdoton perennatulokas Toimelan pihapiirissä on karpaattienkello. En ymmärrä miksi en ole sitä ennen hankkinut, vaikka usein on ollut mielessä.

Karpaattienkelloon liittyy paljon nostalgisia muistoja. Se on nimittäin ensimmäinen perenna, jonka olen koskaan elämässäni itse puutarhakaupasta ostanut ensimmäiselle pikkuriikkiselle rivitalopihalleni neljännesvuosista takaperin. Se ensimmäinen oli tosin sininen, kun tämä vuoden tulokas on nyt valkoinen.

Mutta ainakin Keski-Uudellamaalla, missa silloin asuimme, karpaattienkello viihtyi loistavasti ja kukki kesästä toiseen. Toivottavasti tämä valkoinen on yhtä uskollinen kukkija täällä Pohjanmaan lakeuksilla viitosvyöhykkeellä.


Toinen uusi tulokas on ensimmäinen kärhöni, mantsuriankärhö. Sitä mainostettiin varmana menestyjänä ja helppohoitoisena kärhönä. Ei sitä juuri ole tullut hoidettua istutuksen jälkeen, mutta ei se kyllä mikään erityinen sukseekaan ole ollut. Kasvusto on vielä aika matala, kukkii tosin.

Istutin näitä kaksi köynnöskehikkoon vierekkäin. Tämä toinen on ihan terveen näköinen ja voimissaan. Velipoika vieressä on sen sijaan joutunut kirva- ja etanahyökkäyksen kohteeksi. Toivottavasti torjuntatoimenpiteeni onnistuvat ja toinenkin pieni kärhön alku jää henkiin.

Katselin Kruunuvuokon kärhökuvia ja siellä mantsuriankärhökin rehottaa aivan mahtavana. Saapas nähdä, yltääkö tämä minun kärhöni koskaan edes puoleen siitä kukkamäärästä :). Mutta täytyy yrittää ja antaa kasville aikaa. Näilläkin leveysasteilla.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Sahalla halkaistu hortensia


Olen useampaan kertaan esitellyt blogissa pihahortensiaa, jota kuskasin vuodesta toiseen syksyisin kellariin talvehtimaan ja keväällä se palkitsi vaivan valtavilla kukilla. Viime kesänä ruukku oli jo niin turkasen täynnä ja painava, että emme enää jaksaneet raahata sitä kellariin.

Upotin hortensian ulos ja peittelin hyvin talveksi. Tiesin, etteivät sen maanpäälliset osat varmaan selviäisi näillä leveysasteilla ulkona talvea, mutta juurakko oli ennenkin selvinnyt. Kukkia ei olisi seuraavana kesänä odotettavissa, mutta minulla olikin toiset suunnitelmat.

Keväällä suojauksen alta ei näkynyt elävää piikkiäkään. Lopulta jotakin vihreää alkoi puskea maan alta. Nostin juurakon ylös ja sahasin sen kylmästi pistosahalla kolmeen osaan. Ei todellakaan mikään oikeaoppinen hortensian lisäys :).


Mutta temppu toimi. Nyt minulla on kasvamassa kolme virkeää pihahortensiaa. Ne ovat toispuoleisia, mutta ainahan ne voi fiksata istuttamalla uudelleen sopivaan kohtaan isompaa ruukkua. Raaka peli toimii joskus, uskokaa pois. Nämä jaksaa taas syksyllä heittää kellariin ja paapoa keväällä kukkimaan. 


lauantai 8. elokuuta 2015

Angervo ja sen serkku


Mahtaakohan töyhtöangervoja olla kovinkin monta laatua olemassa? Ihmettelen vain, miksi vierekkäin kasvavat angervot, joiden pitäisi olla veljeksiä, näyttävät enemmänkin serkuksilta. Aika paljon samanlaiset, mutta myös hyvin erilaiset. 

Lehdet ovat identtiset, mutta toisen kukinnot ovat harvemmat ja korkeammat.
























Kun paras kukinta-aika on ohitettu, toisen kukinnot ruskistuvat hetkessä. Toisen vielä sinnittelevät vaaleina. Molemmat ovat kuitenkin selvästi töyhtöangervoja. Kumma juttu.

Toinen kummallisuus on se, että töyhtöangervot ovat lähes joka kesä joutuneet jonkin ötökkähyökkäyksen kohteeksi. Jos ei ole nopea myrkkypurkin kanssa, kun ensimmäiset reiät ilmestyvät lehtiin, ehtivät ötökät syödä kasvit rangoiksi. Tänä vuonna kirvoja ja öttiäisiä on ollut lähes kaikissa muissa pihan kasveissa paitsi näissä, joissa niitä yleensä vilisee. 

Kaikin tavoin omituinen kesä. Ja kosteus sen kuin jatkuu. Nyt on toki jo lämmintäkin, mutta ei päivää ilman vettä.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Hurmaavat unikot


Nyt on päästy kesässä vaiheeseen, jossa suoraan penkkiin kylvetyt siemenet avaavat värikylläiset kukkansa. Pioniunikkoa minulla ei ole ennen ollut. Nyt kylvin sitä kirsikkapuun alle. Sateen välissä kukat näyttävät hienoilta, vaikka eivät yhtä hienoilta kuin siemenpussin kuvassa. Piti olla enemmän kerrottuja, mutta aika yksinkertaisilta näyttävät. Kauniita kuitenkin.


 

Kesäkukkaseoksessa oli mukana myös unikoita. Olisikohan tämä  syvänpunainen idänunikko?


 Nuputkin ovat pieniä taideteoksia.



Punaisen unikon nuppu on juuri avautumaisillaan.


Keltaiset unikot hehkuvat kuin aurinko sadepisaroiden kimaltaessa lehdillä. Niin herkkää.

Viime kesänä kylvin pikkuriikkistä tuliunikkoa. Sekin oli ihanaa, mutta nämä isommat ovat kyllä vielä ihanampia. Pienistä asioista on ilo tänä kesänä nyhdettävä, aina kun hetken on satamatta.