Tuulet ja myrskyt roskaavat pihaa, niin tänäkin vuonna alkukesästä. Koivunoksia tuli keräiltyä kasapäin pihalta. Mietin, mihin ne työntäisin. Pieniä risuja ei jaksaisi okasilppuriinkaan laittaa.
Yhtenä kauniina kesäpäivänä roskasta eli niistä risuista syntyi tällainen musta joutsen. Minulla ei ole mitään käsitystä risutöiden tekniikasta. Kunhan kiertelin risuja ja rautalankaa ruostuneen kukkapurkin ympärille.
Siinäpä se meitä ilahduttaa, eivätkä risut enää häiritse. Jos jonkun kukkasen vielä tuonne ruukkuun laittaisi. Loman joutilaisuus teettää näköjään kaikenlaista ja herättelee luovuuden rippeet.
Kesä on ollut aivan loistava myös matonpesijälle. Oikeastaan viileän veden lotraaminen on helteellä ihan mukavaa puuhaa ja matot kuivuvat hetkessä. Oivaa kesäpuuhaa lomalaiselle. Ihana ottaa talvella komerosta puhtaat, kesältä tuoksuvat matot.
Luonto tekee välillä itse aika metkoja tiloja pihalle, jos kasvien antaa vapaasti kasvaa. Valkoinen syreeni on vuosien varrella poikinut viereensä toisen samanmoisen. Tänä kesänä nämä kaverukset ovat kasvaneet yhteen ja muodostaneet väliinsä portin, josta voi kurkistella toiseen todellisuuteen.
Jos olisin fiksu, ohjailisin luontoa ja rakentaisin aukkoon tukikehikon, jotta se ei kasvaisi kokonaan umpeen syreeniseinäksi. Ehkä en pysy mukana, vaan syreenit ehtivät ensin. Lapsena tällaisiin paikkohin olisi ollut mukava tehdä majoja.
Joskus on tullut upotetuksi nurmikkoon liuskekiviä. Vuosien varrella nurmikko on pikkuhiljaa vallannut kivet kuin varkain. Niin varkain, että en ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaan körötellyt ruohonleikkurilla reippaasti päältä ja sillä siisti.
Yhtenä päivänä lueskelin jotakin puutarhalehteä, olisiko ollut uusin Kotipuutarha. Silmiin osuivat kivikäytävät, joissa nurmikon reunat kivien ympärillä olivat kuin veitsellä leikatut.
Sain ahaa-elämyksen ja rupesin vanhoilla saksilla kaivelemaan kivikäytäviä nurmikostamme esiin. Sehän sujui kuin kankaan leikkely ja samalla sain siirtonurmikkoa paikkavärkiksi pihalle.
Hämmästyttävän paksuna ja rehevänä nurmi kasvoi kivien päällä. Ja kivet olivat isompia kuin muistinkaan. Kannattaa silmäillä puutarhalehtiä vai mitä?
Hommat eivät tähän lopu. Meillä on toinenkin laattakivikäytävä, joka kaipaa saksimista. Ja tätäkin ehkä pitäisi jatkaa patiolle saakka, hmm...
Joskus on harmittanut, että koivu kasvaa riippumaton päälle. Tänä kesänä ei harmita. Riippumatossa on helteellä ja paahteella mukava kölliä koivupesässä, joka suojaa liialta auringolta. Kyllä luonto tietää.
Tämä kesä on todella hellinyt kasvimaata, kun on vain jaksanut kantaa viljelyksille vettä. Yltäkylläisen lämmön ja auringon kypsyttämää satoa on saanut kerätä lautaselle enemmän kuin on jaksanut syödä. Se on aina yhtä suuri ilo!
Punaiset tomaatit ovat kypsyneet jo pitkään, mutta lopultakin myös pienet, keltaiset Pear shaped yellow -tomaatit ovat alkaneet valmistua. Ne ovat kuin karamellejä. Voitin siemenet arvonnassa keväällä, joten tämä lajike on uusi tuttavuus. Mukava oli päästä maistelemaan.
Punaista Outdoor Girl -tomaattia on kasvattanut menestyksellä jo useampana vuotena. Se on aikainen ja helppo lajike.
Samassa arvonnassa voitin myös White Egg -munakoison ja Dorset naga black -chilin siemeniä. Näitä olen kasvattanut sekä sisällä ikkunanlaudalla että ulkona minikasvihuoneessa. Toistaiseksi molempien satonäkymät ovat heikot.
Chili kukkii sisällä ja näyttää kohtalaisen hyvinvoivalta, mutta kukista ei näytä syntyvän hedelmiä. Kasvihuoneessa chili ei edes kasva, kukkimisesta puhumattakaan. Siinä vain paikallaan jököttää, eikä tykkää yhtään elämästään. lmeisesti on liian kuumaa.
Munakoisolla sama juttu. Se toimii ihan hyvin ikkunanlaudalla koristekasvina. Liilat kukat ovat kauniit ja kasvi näyttää viihtyvän, mutta hedelmiä ei synny. Kasvihuoneessa munakoisokin nyyrysi pitkään tekemättä mitään, mutta nyt sielläkin on ruvettu kukkimaan.
Hedelmistä ei ole tietoakaan. Pitäisikö näitä jotenkin pölyttää, eivätkö pörriäiset hoida hommaansa?
Mansikat sen sijaan yllättävät iloisesti, kun harakoilta on estetty pääsy apajille. Joka aamu olen saanut mansikat puuron päälle ja reippaasti ylikin. Uusia kukkia tulee koko ajan. Vettähän nämäkin kaipaisivat, jotta kokoa tulisi. Mutta makeita ovat.
Kaksi valamonruusua muutti Toimelaan toukokuulla. Heinäkuussa pienet taimet availevat ensimmäisiä nuppujaan levittäen huumaavaa ruusun tuoksua ikkunan alla. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat jopa parimetrisiksi pensaiksi.
Vielä kokoa on alle puoli metriä, mutta eipä ole paljon ikääkään. Valamonruusua pidetään yhtenä kestävimmistä puistoruusuista, joten toivoa on, että saisin tämän viitosvyöhykkeellä menestymään.
Kannattaisiko suojata talveksi ja millä? Paikka on aurinkoinen länsiseinusta, mutta pohjoistuuli siihen kyllä sopii myös.
Valamonruusun hankinta päätti projektin, josta postasin viime kesänä täällä. Vuosikymmeniä tällä paikalla on kasvanut röyhytatar, johon kyllästyin lopulta kokonaan. Se kun joka kesä lyssähti ensimmäiseen rankkasateeseen ja myrskyyn, kukinnot haisivat pahalta ja syksyisin oli kerättävänä peräkärrylasti kasvustoa. Työläs siis, eikä mikään kaunistus.
Keväällä röyhytatar kaivettiin sitten maasta mahdollisimman tarkkaan, se kun on kovaa leviämään pienestäkin juurenpätkästä. Tilalle istutettiin valamonruusut. Nytpä odotellaan kuinka kauan kestää, että meillä on isot ruusupensaat näiden tilalla.
Jostakin luin, että valamonruusua kiusaavat usein kirvat ja härmä. Täytyy pitää silmällä, että eivät pääse tuhoamaan hyvää alkua.
Heinäkuun alkupuolta elellään, mutta syksyn merkit alkavat näyttäytyä. Vai mitä tuumitte koristeomenapuu sallan satonäkymistä? Eikö näissä ole jo hiukan syksyn tunnelmaa?
Kaunista, mutta haikeaa. Kesä kuluu niin mahdottoman nopeasti.
Makamikin raakileet näyttävät kirsikoilta. Valmiina makamikin hedelmät ovat kirkkaanpunaisia ja pahanmakuisia. Ne eivät kelpaa edes linnuille. Makamik on kuitenkin vaaleanpunaisin kukin kukkiessaan aivan upea. Kukkien vuoksi sitä kannattaa istuttaa puutarhaan.
Pieni kirsikkapuun alkumme kukki tänä keväänä runsaammin kuin aiempina vuosina. Kaikki kukat eivät päätyneet hedelmiksi asti. Kyllä siellä silti jokunen kirsikkanraakilekin on!
Kesä kuluu pihaa kierrellessä ja kasvua seuratessa. Syksy on nopeammin kuin uskoisi, vaikka toisin toivoisi.
Mansikkamaa kaipaa lannoitusta ja uusimistakin kasvettuaan katteen alla niine hyvineen muutaman vuoden. Löytyy sieltä sentään muutama marja, joilla saa suun makeaksi.
Tai sitten ei saa, mikäli tämä herra saa päättää. Pihallamme asustelee lihava harakka, jolta joku on vienyt pyrstösulat. Olemme odottaneet, kasvavatko tilalle uudet. Toistaiseksi harakka tepastelee kuin pingviini vajavavaisen pyrstönsä kera.
Mansikkamaata harakka kuitenkin vahtii silmä kovana. Kyllästyin puoliksi syötyihin marjoihin ja hilasimme viimekesäisen suojan mansikkapenkin päälle. Vaikka siellä ei runsas sato olekaan tulossa, haluan se kuitenkin itse syödä.
Siinäpä harakalla on miettimistä, uskaltaisiko pitsiverhon alle mennä. Viime vuonna se ei ainakaan uskaltanut. Sain itse syödä marjat.
Myös karviaisten sato on jo pitkälle kehittynyt. Vielä ovat marjat kovia, mutta kypsyvät koko ajan. Toivottavasti tämän viikon vesisateet kasvattavat myös karviaisten kokoa.
Maurin makea vadelma on kukkinut runsaasti ja karttejakin on ihan terttuina. Mutta kameran linssin läpi huomasin, että vadelmankarteissakin on kutsumattomia vieraita. Muurahaiset näyttävät niissä kuljeskelevan. En tiedä imevätkö jo tuossa vaiheessa marjoista jotain vai vasta marjojen kypsyttyä. Joutaisivat pysyä muuaalla, mokomat!
Pitää käydä tutkimassa, onko luonnonvadelmaa tulossa yhtä runsaasti kuin puutarhavadelmaa. Viime vuonna luonnonvadelmia tuli hyvin ja marjat olivat puhtaita.
Jännitän, ehtiikö mustikka kypsyä lomani aikana. Olisi mukava, jos ehtisi. Vielä näyttävät mustikat Toimelan leveysasteilla aivan vihreiltä.
Tomaatit eivät ole erityisen innostuneita keväällä hankkimastani minikasvihuoneesta. Kyllä sieltä on joka päivä saatu lautaselle tomaatti tai pari, mutta lehdet näyttävät kovin käppyräisiltä ja pilkullisilta. Tämähän on oikeastaan muoviteltta, jossa kosteusolosuhteet ja ilmanvaihto ovat varsin puutteelliset.
Eipä sillä sinänsä väliä, miltä lehdet näyttävät. Pääasia, että muutama tomaatti tulee. Punainen tomaatti on aikainen lajike, josta on tosiaan jo korjattu satoa. Pienet keltaiset sen sijaan näyttävät kypsyvän hitaasti.
Munakoiso ja chili kasvavat sisällä eteläikkunalla paremmin kuin minikasvihuoneessani. Niissä on vain kukkia, hedelmiä ei ainakaan vielä näy.
Esittelin minikasvihuoneen hankintaa keväällä täällä. Taitaa muuten olla kertakäyttöinen tämä hankintani. Ohut muovi ratkeilee samoistaan tuulessa.
Kasvimaa on muuten tänä kesänä kasvanut yllättävän nopeasti, kun alkuun on päässyt. Normaalisti meillä kasvaa puikulaperunaa tuossa etualalla, mutta tänä vuonna peruna siirrettiin kasvimaan reunaan ja tilalle heittelin kukansiemeniä. Ainakin ruiskaunokki työntyy voimalla.
Huvittavaa kyllä, mutta voroviljelystämme huolimatta kukkarivistöjen seassa kasvaa myös perunaa. Talvi oli leuto ja viime vuonna maahan jääneet muutamat perunat ovat itäneet itsekseen. Näköjään monivuotinen kasvi tuo perunakin...
Kesäkurpitsan taimia laitoin kasvulaatikkoon herneen viereen kaksi. Kukkivat mahdottomasti ja satoakin taitaa kohta olla lautasella. Kesäkurpitsa on yksi kiitollisimmista hyötytarhassa viljeltävistä lajeista.
Myös sipuli on jo syötävää ja se voi erittäin hyvin. Hyvää ja mietoa lajiketta, ei tule itku silmään tätä pilkkoessa.
Kylvin myös salaattisekoituksia ja rucolaa. Enpä muista, koska olisin saanut syödä näin puhtaita salaatinlehtiä. Kukaan ei ole ehtinyt niitä nakerrella ennen minua tänä kesänä!
Tillikin on vielä voimissaan ja rehevää. En tiedä mikä meidän maassa on vikana, mutta useimmiten tillini nyykähtää alkuinnostuksen jälkeen, kellastuu ja näivettyy. Saapas nähdä, olisiko tämä kesä poikkeus myös tillin suhteen. Toivottavasti.
Hyötymaalla siis toistaiseksi kaikki hyvin. On palkitsevaa keräillä oman maan satoa lautaselle. Muutaman päivän lämmin sade ovat tehneet tehtävänsä.
Lomani alkoi juhannukselta ja lähdimme heti viikoksi tarpomaan Lapin vaelluspolkuja. Helpottaakseni kastelijan hommia, jätin ennen reissua hankkimatta kesäkukka-amppelit. Eipä varsinaisesti harmittanut, kun menin tänään paikalliselle puutarhalle tutkimaan, mitä vielä on jäljellä.
Amppelit olivat kasvaneet valtaviksi kasvihuoneen lämmössä ja viime viikon tuulelta suojassa. Hyvää kannatti näköjään odottaa. Ostin siis kaksi amppelia pation kehikoihin. Hyvä että autoon mahtuivat!
Petunia on niin tuiki tavallinen kesäkukka, että se ei ehkä saa ansaitsemaansa arvostusta. Nyppiähän näitä pitää, mutta petunian kukka on kuitenkin kaunis ja näyttävä. Ja kukkiahan riittää. Nämä muuten tuoksuvat hyvältä, kun patiolla istuskelee. Erikoisuuksia metsästäessä joskus unohtaa, että perinteinenkin on kaunista ja kiitollista.
Mitäpä muuta pihan kukille kuuluu puutarhurin viikon lomailun jälkeen?
Mukulabegoniat ovat tällä kertaa selvinneet mukavasti tuulisista säistä. Alkukesän myrsky katkoi näitä usampia, mutta nyt näyttävät olevan ok.
Samoin pelargoniat. Ei mitään hätää eteläisessä nurkkauksessa. Tämä kesä näyttää olevan myös orvokeille tarkoitettu. Kasvoivatpa sitten korissa, kengässä, ruukussa tai padassa.
Oikeastaan kesän edistymisen huomaa paremmin, kun on viikon pois kotoa. Perennat ovat ottaneet kasvupyrähdyksen, kun kevään ja alkukesän kuivuuden jälkeen oli viime viikolla satanut.
Punainen mustasilmäsusanna ei tunnu viihtyvän Toimelassa. Ainakaan se ole juuri kasvanut mihinkään suuntaan istuttamisen jälkeen.
Palavarakkaus on puhjennut tuliseen hehkuunsa.
Alppiruusujen kukinta on mennyt ohi, mutta vuosikasvu on vallan komea. Jos nämä tätä tahtia jatkavat kasvua ja talvet pysyvät suotuisina, minullahan on muutaman vuoden kuluttua melkoisia puskia tässä. Toivossa on hyvä elää.
Saniaiset sen sijaan, voi sentään. Nämä nyykähtävät joka kesä jo alkumetreillä. Olen kovin kyllästynyt katsomaan ruskeita, tuulessa taipuneita lehtiä.
Arvasin kyllä, että näin on viikon aikana käynyt ja pohdin jo matkalla kotiin, mitä tekisin saniaisille. Mieli tekisi kaivaa nämä ylös ja hävittää. Haluaisin tilalle vaikkapa pieniä koristepuita ja niiden alle näyttävää aluskasvillisuutta. Mutta mikähän puu menestyisi pohjoistuulelle alttiissa, varjoisessa porraspäässä?
Tämä kesä on nurmikonleikkaajan unelma. Ruoho nimittäin kellastui kuivuudessa niin pahasti, että leikkaajaa on tarvittu vain pari-kolme kertaa ja viikon loman jälkeenkin pihalla kasvoi vain yksittäisiä "korsia" harvassa.
Eppu-kissa maastoutuu edelleen hyvin kellastuneeseen nurmikkoon. Päivän parin vesisade ei näköjään nurmikolle riitä. Ja nyt on helle, huomenna säätiedotuksen mukaan myös. Nautimme Epun kanssa lämpimästä, emmekä nurmikkoa sure.
Pohjoisesta tänne Länsi-rannikolle ajaessani olin muuten huomaavinani, että meillä kuivuus on vienyt muutakin kuin nurmikon. Koivuissa on jotenkin kitukasvuiset lehdet ja monien kasvien väri on jotenkin hailakka. Vai voisiko sekin johtua kuivuudesta?
