Kelloköynnös kukassa

Kelloköynnös on varsinainen köynnösten kuningatar. Kukka on mielestäni todella kaunis, mutta valitettavasti kukintaa joutuu odottamaan turhan pitkään. Tänä kesänä taidettiin mennä syyskuun puolelle, ennen kuin ensimmäinen nuppu aukesi.

Joku aiemmin kommentoi, että ei enää kasvata kelloköynnöstä, koska se ei ehdi kukkia. Olen päätymässä samaan. Joinakin vuosina kelloköynnös on ehtinyt sentään elokuun puolella kukintaan, mutta tämä vuosi oli kyllä toivottoman hidas tässä suhteessa

Kelloköynnöksen taimi on helppo kasvatettava. Siemenet itävät hyvin ja taimet kasvavat keväällä vauhdilla. Vauhti vain hiipuu ulos siirryttäessä. Ehkä meilläkin kasvaa ensi kesänä jotakin muuta köynnöstä kelloköynnöksen paikalla.

 

Toisaalta kelloköynnöksen nuput ovat myös herkkiä ja kauniita. Kumpihan itse asiassa on kauniimpi, kukka vai nuppu? Tästä voisi järjestää äänestyksen. Mutta jos kukka aukeaa vasta lehtien siirryttyä ruskaan, niin onhan se vähän erikoista.

Tänä kesänä minulla saattoi mennä myös lannoitus pieleen, koska köynnös kasvoi poikkeuksellisen hitaasti ja vihreät osat muuttuivat tummanpunaisiksi hyvissä ajoin. Olisiko tullut lannoitettua liikaa?

Syksyn merkkejä ja kesän jälkimaininkeja

 

 

Joskus olen kuvitellut, että ruskan värit tulevat vasta pakkasen puraistessa. Joka syksy huomaan, että luulo ei ole tiedon väärti kun katselen taloamme kiertävää imukärhivilliviiniä. Se alkaa järkähtämättä siirtyä syyspukuun, vaikka pakkasista ei olisi vielä tietoakaan. Tänä vuonna villiviinillä on suorastaan häikäisevän punainen ruskaväri.

 

 

 

Yhtenä aamuna olen jo rapannut auton ikkunat, mutta vielä silloinkaan kesäkukat eivät paleltuneet. Jotenkin hämmentää asioiden päällekkäisyys ja yhtäaikaisuus. Pelargoniat puskevat uutta, entistäkin voimakkaamman väristä kukkaa ja samaan aikaan niiden lehdet muuttuvat punaisiksi.

 

 

Kesä oli suotuisa myös useille monivuotisille kasveille. Vanhan ajan joriinit kukkivat yhä ja kasvavat korkeutta. Mukulat pitäisi ehtiä nostaa ylös ennen pakkasia, mutta eihän näitä voi vielä mennä kaivelemaan.

Monenmoista hattivattia puskee nurmikolla ja purskahtelee ruohonleikkuriin. Valitettavasti en tunne sieniä kunnolla, enkä niitä poimi. Tykkään kyllä sienistä, mutta en ole opetellut sienestämään. Tänä vuonna se vähän harmittaa, kun metsät puskevat syötäviä sieniä enemmän kuin koskaan. Nämä pihan "koristesienet" kukoistavat myös.

Syksy vai sittenkin kevät venetsialaisviikonloppuna?

 

Yksi rungollisista Palibin-pikkusyreeneistä ei osaa päättää, olisiko jo syksy vai olisiko sittenkin alkukesä. Puolet kasvista alkaa olla syksyisen ruskan väreissä. Toinen puoli taas on edelleen syvän vihreä ja on viime viikkoina työntänyt esiin uusia kukkia. Hmm. Mistähän tämä kertoo?

Tämän keväisen kukkaloiston sain sen sijaan aikaan ihan itse. Ainahan kukkakauppiaat ovat suositelleet orvokin alasleikkaamista kesällä ja luvanneet uusintakukintaa syyskesällä.

En ole ennen raaskinut leikata, mutta tänä vuonna tein rajun operaation. Helteinen kesälomaviikko reissussa oli tehnyt orvokeille tepposet, eikä niissä juuri ollut kotiin palatessa säälimistä. Sakset vain soimaan.

Muutama viikko piti odotella, mutta elokuuksi orvokit ehtivät taas hehkeään kukkaan. Kyllä ammattilaisia on uskominen!

Sade on viime viikkoina pieksänyt ja ryvettänyt lähes kaikki kesäkukat, mutta johan tässä ollaankin syksyn kynnyksellä.

Vietimme eilen huvilakauden päättäjäisiä eli täkäläisittäin venetsialaisia veden äärellä tulien loimottaessa. Tunnelmalliset tulet ovat se perinteinen tapa viettää venetsialaisia. Itse en perusta ilotulitteista, joita niitäkin naapurustossa paukkui. Ne eivät kuulu minun venetsialaisperinteisiini, vaan hiljaisuus ja luonnon äänet rannoilla.

Sää suosi venetsialaisia. Tyyni ilta oli kaunis ja auringonlasku aloitti tuli-iloittelun.

Rantasauna hämärtyvässä, tyynessä illassa on nautinto. Muutama vesilintukin uskaltautui rannoille uiskentelemaan. Näistä tunnelmista on hyvä siirtyä kohti syyspuuhia.

Syksyn värejä

Villiviini kertoo Toimelan asukkaille lahjomatonta kieltään: syksyähän tässä eletään. Köynnöksen ruska on tänä vuonna hieno.

Jotkut muutkin toki yrittävät. Mustilanhortensia on värjännyt valkoiset, herkät kukkansa hennolla roosalla. En ole aiemmin huomannut mustilanhotensian ruskaa. Ehkä sitä ei joka vuosi olekaan.

Tai sitten maaperän happamuudessa on tapahtunut jotakin, joka vaikutta kukkien väriin. Ainakin joillakin muilla hortensioilla niin tapahtuu.

Olettehan muuten huomanneet, kuinka vähän pihlajissa on tänä syksynä marjoja! Vain aivan muutama terttu löytyy. Samat puut olivat vuosi sitten punaisina marjoista. Mitähän tämä tarkoittikaan, ilmeisesti ei tule kunnon hiihtokelejä ensi talvena?

Tilhet pyrähtivät yhtenä päivänä valtavana parvena viimeisten punaherukoiden kimppuun. Yhtään marjaa ei jäänyt jäljelle. Eipä haitannut, kun pakastin on jo ääriään myöten täynnä.

Tulipahan vain mieleen, että pihlajissa ei tällä kertaa ole tilhille talviruokaa. Jotakin niidenkin pitää popsia. 

Lapin maisemissa

Omalla pihalla syystyöt ovat rästissä ja ruohokin kasvanut melkein niittokuntoon. Siitä huolimatta tämä vuorotteluvapaan viettäjä otti ja lähti muutamaksi päiväksi Lappiin nauttimaan ruskasta ja rauhasta.

Pyhällä ei ollut tungosta ja kelitkin olivat paremmat kuin etukäteen ennustettiin. Ilma oli kevyttä ja raikasta hengittää, keuhkot ja mieli puhdistuivat. Lapin maisemat vain ovat niin mykistäviä tällaiselle tasamaan asukille. Pohjanmaata ja kotia lähestyttäessä pohdittiiin, että miksiköhän asummekin näillä tylsillä lakeuksilla?

Puissa oli aika vähän värejä tai edes lehtiä enää, mutta maaruskaa riitti.

Vaivalloista kasvua, mutta kaunista.
 

Alhaalla oli aamulla usvaista ja pilvistä, mutta tunturissa aurinko paistoi.

Komeita sarvipäitä vaellusseuralaisina.

Välillä tunturimaisema saattaa muistuttaa niittyä tai preeria. Kuten tässä. Luonnon monimuotoisuus on mahtavasti läsnä Lapissa.

Mukava lomanen takana, edessä kotoisat syyspuuhat ja opiskelukiireet.

Syksyisiä puuhia ja vapaata

Kesäkukat alkavat nuupahtaa, onhan jo aikakin. Vielä voi poimia kimppuja muistuttamaan päättyvästä kesästä. Tässä astereita, revonhäntiä ja unikoita. Ja mukana tietenkin pieniä mustia ötököitä :). Mutta sehän on vain elämää.

Juuri tänään pienet ötökät eivät haittaa. On nimittäin vuorotteluvapaan ensimmäinen päivä. Vähän outo olo, mutta eiköhän tähän totu pian.

Puolukkasato on tänä syksynä ainakin Toimelan suunnilla hyvä. Ensimmäinen reissu puolukkamättäille tuli tehtyä ja saalista maisteltua.

Sainpa myös kairattua maahan kukkasipuleita. Kovin paljon en laittanut. Toivon, että viime keväänä hienosti kukkineet sipulikukat jaksaisivat vielä toisenakin keväänä sulostuttaa pihaa. Lannoittelin niitä vain. Samalla heittelin syyslannotteita perennoilla, pensaille ja omenapuille.

 

Pakkasta ei ole vielä nähty, mutta villiviini on innostunut hehkumaan ruskan väreissä. Puihin ei kovin kummoista ruskaa oleo dotettavissa, kun lehdet jo lentelevät.

Ihana ajatus, että on aikaa tehdä rauhassa pihan syyshommia ja selvitellä paikkoja sisälläkin. Alkusyksy olikin sen verran hektinen, että kaikki työt kotona ovat jääneet rästiin. Opiskelu tosin nielaisee aikaa tästäkin syksystä, mutta toisaalta mukava keskittyä siihenkin kunnolla. Hyvät hallitusherrat: Älkää lopettako vuorotteluvapaata! Se auttaa jaksamaan ja keräämään ideoita myös tuleviin töihin.

Jaksaa jaksaa...

Ensimmäistä kertaa aamulla mittarissa - 5 astetta ja pitsikaulus vain jaksaa sinnitellä. Uskomattoman kestävä kesäkukka. En ole aiemmin kokeillut, mutta ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun pitsikaulusta istutan. Rönsyää kivasti purkin reunoillekin.

Muuten näkymät alkavat olla aika syksyisiä. Ikkunasta katsoen. Ja pihalla kuljeskellen.

Jokunen syysistutuskin on tullut värkättyä, erikoista ja koristekaalista. Vähän turhauttavaa puuhaa, kun lumi ne kuitenkin kohta peittää. Mutta kyllä on ihanat syyskelit ja ruskan värit.