Marjat kypsyvät

 

Kuivan heinäkuun jälkeen marjasato kiittää virvoittavista sateista. Pikkuriikkisen karviaispensaamme marjat alkavat muuttua punaisiksi. Heh! Olin jo unohtanut, että uusi pensas oli punaisia marjoja tekevä ja hämmästyin, kun marjat alkoivat vaihtaa väriä. Niin lyhyt on ihmisen muisti, ei edes elokuusta elokuuhun, näemmä!

Valkoherukka on pensaassa kuultavan kaunis marja. Lautasella se tuo mieleeni sammankonkudun, mutta jos sitä ei ajattele, maku on hyvä. Muistuttaa punaherukkaa, mutta ehkä hiukan miedompi.

Pienet Salla-puun omput ovat normaaliakin pienempiä. Liekö elokuun sade niille enää avuksi? Koristeomenapuun hedelmät ovat kypsyttyään makeita, mutta jos ne näin pieniksi jäävät, viitsiikö niitä edes kerätä. Linnuille ainakin maistuvat.

Puutarhavadelmia on saatu jonkin verran, mutta pieniä ja kuivakoita. Luonnosta en ole vadelmia edes etsinyt, kun ohimennen olen vilkaissut, että kuivuneita ovat.

Kolmeen vanhaan mustaherukkapensaaseen tulee satoa niukalti, mutta jonkin verran kuitenkin. Näille sade ehkä ehtii marjan kokoa kasvattamaan.

Myös punaherukkapensaat ovat kymmeniä vuosia vanhoja, mutta ne jaksavat edelleen tuottaa satoa. Punaherukoista saamme makoisat mehut syksyksi. Tykkään itse syödä niitä myös pakasteesta jogurtin kanssa ja tehdä piirakaksi.

Aina marjoja lopulta tulee parille syöjälle riittävästi, olipa kesä millainen tahansa. Mustikkaakin on löytynyt vastoin median uutisointia meilläpäin paikoin ihan hyvin. Kun menee kosteille paikoille, marjan kokokin on ihan hyvä. Onpa löydetty suu makeaksi hillastakin. Hyvä marjavuosi siis Toimelan suunnalla!

Pensasmustikkaa tekisi mieli pihalle istuttaa, mutta ei ainakaan tänä kesänä saatu aikaiseksi.

Kesän satosaldoa

Kulunut kesä oli minusta erikoinen puutarhakesä. Monien kasvien kasvu junnasi keskikesän paikallaan. Esimerkiksi kesäkurpitsa, joka normaalisti kasvaa todella vauhdikkaasti, tuntui nukkuvan ruususenunta koko heinäkuun. Tahti muuttui vasta elokuussa.
 

Kun illat pimenivät ja kelit viilenivät, kesäkurpitsat alkoivat venyä silmissä. Nyt minulla on tuollaisia nuojamiesten nuijan kokoisia möllisköjä. Kiirettä pitää, että saa kaiken syötyä. Eiköhän kasvu pian tyssää ensimmäisiin yöpakkasiin. Ajatella, jo syyskuuta mennään, eikä vielä yhtäkään hallayötä. Läheltä taisi viime yönä pitää.
 

Kaksi jatkuvastatoista kuukausimansikkaa sinnittelee vielä. Jokatoinen aamu käyn keräämässä kourallisen tuoreita mansikoita puuron päälle.

 

Tämä taisi olla mansikoiden kesä. Ainakin meidän pieneltä mansikkamaalta saatiin satoa syötäväksi koko heinäkuun. Marjat olivat harvinaisen terveitä ja puhtaita.

Herukkarintamalla ei sujunut yhtä hyvin kuin mansikkamaalla. Mustaherukkaa ei tullut juuri lainkaan. En edes viitsinyt poimia, kaikki syötiin suoraan puskista. Olisiko alkukesän kuivuus vienyt kukat?

Punaherukkaa ja valkoherukkaa sentään saatiin. Punaherukkaa olen pakastanut ja keittänyt mehuksi. Taitaa jäädä vähän linnuilekin.

 

Sipulit jäivät ihmeen pieniksi. Ei paljon talvivaraa saatu, mutta syötävää riittää vielä.

Kärsimättömänä ihmisenä olen meinannut menettää hermoni tomaattien kanssa. Raakileita on aivan älyttömästi, mutta kypsyminen kestää ja kestää. Oikeastaan vasta parin viime viikon aikana on kunnolla päässyt tomaatteja poimimaan ja syömään.

Kumpa nyt loputkin ehtisivät kypsyä ennen pakkasia. Harvinaisen hidasta touhua tähän kesänä, vaikka aurinkoa on saatu.

 

Salaatti on suorastaan ryöstäytynyt käsistä. Nyt se jo kukkii komeasti, mutta syötävääkin vielä löytyy.

Ei etanoita, ei reikiä, ei kirvoja, eikä mitään öttimöttiäiäisiä salaatissa. Ihmeellistä! Monena muuna kesänä on salaatti rei'itetty seulaksi, mutta missä nämä syöjättäret tänä kesänä ovat piileskelleet?

Älkää ymmärtäkö väärin, en todellakaan kaipaa niitä. Mutta silti vähän mietityttää, kun puhutaan pörriäisten katoamisesta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Puikulaperunoista tuli puhtaampi ja parempi sato kuin koskaan ennen. Ja se kasvoi nopeasti, kun normaalisti puikula on tosi hidas. Omenoita taas ei tullut käytännöllisesti katsoen lainkaan.

Tilli kasvoi normaalin vaisusti. Se ei vain minulla menesty. Avomaankurkkuja tuli jonkin verran, porkkanoitakin naposteltaviksi asti.

Tällaista Toimelan hyötymaalla tänä kesänä. Minkähänlainen mahtaa tulla ensi kesän sadosta? Jää nähtäväksi. On se aina niin jännittävää ja mukavaa vertailla satovuosia.

Tomaatti punastuu

Jos ei ole itse kokeillut kasvattaa tomaattia siemenestä saakka avomaalla kypsäksi  ja syötäväksi, ei ehkä voi täysin ymmärtää, minkälaisen riemun ensimmäisen tomaatin punastuminen kasvattajassa saa aikaan. Nyt se on siis tapahtunut! Lukuisista vihreistä raakileista ensimmäinen osoittaa kypsymisen merkkejä.

Lupaa vielä viikon verran ainakin lämpimiä päiviä. Jospa näistä edes muutama pääsisi täyteen punaan ennen syksyä. En välttämättä itsekään uskonut, että avomaalla onnistuisin. Tuntuu hienolta :). Pienet on ilot, jne...

Kurkkuja olen jo muutaman ehtinyt syömään. Tämä kasvulavasta yli jäänyt yksilö päätyi amppeliin ja pyrkii nyt sisään leikkimökkiin. Liekö syksyä enteilee. Tuolla lehtien alla muuten pötköttelee kohta syötävän kokoinen kurkku. Ei siis kannata heittää keväällä ylimäräisiä taimia pois, vaan tunkea ne jonnekin ja lähes unohtaa. Palkinto saattaa odottaa loppukesästä.

Satokausi on muutenkin niin mahtavaa, että aivan henkeä salpaa. Marjalaji toisensa perään kypsyy syötävän herkulliseksi niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Harakat vain ovat keksineet uuden eineen sen jälkeen, kun rakensimme mansikkamaalle häkin marjojen suojaksi. Lihava herra harakka tepastelee herukkapensaalle, taittaa taitavasti nokkaansa kokonaisen marjatertun ja siirtyy nurmikolle syömään. Rastaat sentään vievät vain marjan kerrallaan, mutta nämä ahnehtijat koko tertun :(.

Aika pitkällähän tässä jo syyskesää mennään, vaikka hellelukemissa vielä ollaan. Sen huomaa esimerkiksi omenoista, jotka myös ovat saaneet poskensa punaisiksi. Sallan hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Kohta päästään niitäkin maistelemaan.

Syksyn enteitä

Kylläpä kesä onkin lyhyt! Pari päivää sitten hikoilin vielä pihapuuhissa, olihan lähes helle. Kukat kukkivat ja hyötymaan sato kypsyi. Ja äkkiä eilen illalla olikin niin syksyn tuoksu ja tuntu. Muutaman päivän rankat vesikuurot ovat piiskanneet osan kesäkukista maan rakoon.

Kasvimaalla ja marjapensailla pitää kiirettä. Vaikka yritän kaikkeni, en pysy kesäkurpitsojen tahdissa. Ne tuntuvat kasvavan yhdessä yössä jättiläisiksi. Jos ei tietäisi, että kurpitsojen kaverina kuvassa on kirsikkatomaatteja, eikä tavallisia tomaatteja, voisi kuvittellakin nuo vihreiksi jättiläisiksi. Turhan isoiksi ovat kuitenkin päässeet. Keltainen kesäkurpitsa ei näytä olevan yhtä hanakka kasvamaan kokoa.

 

Vadelmasato on runsas ja ennen kaikkea hämmästyttävän puhdas. En ole löytänyt Maurin makeista ensimmäistäkään matoa. Luonnonvadelmiakin olisi runsaasti, mutta en ole ehtinyt niitä ainakaan vielä poimimaan. Paitsi ohimennen suuhun.

Mustikassa on käyty muutaman kerran ja satokausi jatkuu edelleen. Mustikoita on täällä kohtalaisen hyvin metsissä, mutta valitettavan paljon on puolittain pilallisia marjoja. Taitaa olla jokin mustikan tauti, joka lytistää marjasta toisen puolen. Tuskimpa "tautipuolien" syöminen olisi vaarallista, mutta perkatessa niitä tule napsittua pois. Saalis pieneneekin siinä vaiheessa kovasti.

Jos on mustikoita metsässä, on myös hyttysiä. Ne eivät tänä kesänä näytä lainkaan lannistuvan. Usein elokuulla saa marjametsässä jo olla aika rauhassa, mutta ei tänä vuonna.

Minulla ei ole pihalla pensasmustikkaa. Hyttysten ja "tautipuolien" vuoksi harkitsen jalostetun mustikan hankintaa. Samanlainen makuero taitaa olla kuin puutarhavadelmassa ja luonnonvadelmassa.

 
Pieni valkoherukkapensaan alkumme teki kokoonsa nähden ihan hyvän sadon. Marjat ovat mielenkiintoisen näköisiä. Maistuvat punaherukalta, mutta tuovat ulkoisesti mieleen sammakonkudun :).

Punaherukkaa tulee edellisten vuosien tapaan kahdesta pensaasta ihan riittävästi. Mustaherukkapensaat ovat vanhoja ja vaikka niitä on enemmän, marjoja tulee vähemmän kuin punaisia. Ehkä kuitenkin enemmän kuin viime vuonna.

Aloitin mustaherukoiden poimimisen tällä viikolla ja ämpärin reunalla köllötteli tällainen kaveri. Se näytti erehdyttävästi mustaherukkatertun vihreältä osalta. Osasi mokoma jähmettyäkin paikalleen ihan tikuksi, kun sitä tutkailin. Matohan se oli. Luontokappaleilla itsesuojeluvaisto pelaa, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.

Kun syksy painaa päälle, aurinko jää sadepilvien varjoon ja illat viilenevät, mansikkasatoni uhkaa jäädä raa'aksi. Istutin keväällä uusia, jatkuvasatoisia taimia. Niissä on vielä valtavasti raakileita, jotka näyttävät myös jäävän vaaleiksi. En usko, että kaikki ehtivät  kypsyä.

Katsaus hyötypuutarhaan

 

Kesäkuu on ollut Toimelan leveysasteilla kylmä ja kuiva. Vettä on tullut vain muutamana päivinä, toisin kuin jossakin muualla päin Suomea. Kesäkukat riutuvat kylmästä, mutta hyötypuutarhan kasvit porskuttavat pois tiehensä. Tässä pieni katsaus siihen suuntaan. Siemenmattoon kylvetyt, erilaiset salaatit ovat kasvaneet hyvin ja pyöreä, monivärinen "pensas" näyttää niin hauskalta, että ei sitä ehkä raaski edes syödä.

 

Mansikkatornikokeilu näyttää onnistuvan ainakin jotenkin. Siemenestä kylvetyt kuukausimansikat voimistuvat päivä päivältä ja ensimmäiset raakileet ovat havaittavissa. Maassa kasvavat vanhat mansikat ovat toki pitemmällä, mutta elämää on joka tapauksessa mansikoiden kerrostalossakin.

Puikulaperunaa kylmä ei ole haitannut. Kasvavat silmissä ja ovat kohta kukalla.

 

Karviaismarjoja tulee runsaasti, oksat notkuvat jo raakileista. 

Herukkapensailla sen sijaan on ongelmia. En tiedä, puraisiko pakkanen kukintaa vai onko jokin ötökkäarmeija iskenyt. 

 

Punaherukan marjaterttujen päistä ovat marjat järjestäneet tipahtaneet.

Mustaherukan sato näyttää jäävän pieneksi. Siellä täällä kukat ovat ruskistuneet paikoilleen. Tai sitten joku ötökkä käpristää lehtiä kuten tässä alla.

 

Amppelitomaatit ovat kärsineet myös kylmästä ja niissäkin näyttäisi olevan jotakin pieniä mustia pisteitä varsissa. Kuiva ja kylmä kesä näyttää olevan otollinen ötököille.

Kuin kissa pistoksissa...

...olen kevätauringon innoittamana rapsutellut kukkapenkeistä viimekesäisiä roskia ja kas, löytänyt niiden alta monenlaista. Jo vain on kesä tulossa Pohjanmaan lakeuksillekin!

Syysleimut näyttävät selvinneen hyvin oikukkaasta, lumettomasta talvesta. Hienoa!

Palava rakkaus työntyy esiin voimallisena, siihen voi aina luottaa.

Salkoruusukin on jo herännyt pääsiäisen lämpimiin säihin. Ehkä se tänä vuonna jo kasvaa kunnolla mittaa ja kukkii paremmin kuin viime kesänä.

Marjapensaissa on lähes lehdet. Kunhan mustaherukan kukat eivät antaisi varhaisen kevään narrata...

Kelit ovat hellineet pääsiäisenä muitakin kuin pihan kasveja ja niiden hoitajia. Pyhien alla jo 13-vuotias maatiaistyttökissamme Eppu (kuvassa oikealla) onnistui pitkästä aikaa houkuttelemaan pihapiiriin kollikissat varmaan kymmenien kilometrien säteeltä. Pahimmillaan näitä kevätmouruajia pyöri porraspäässä yhtä aikaa viisi. On se merkillistä, että vanha tyttö vielä kiinnostaa. Ihmisasukkaille ei niin mukavaa, mutta elämää tämäkin.

Joku yritti sisään ikkunastakin, mutta eipä onnistunut. Onneksi hyökkäys on tältä erää ohi, yritän pitää varani, että sama ei toistu :)

Herkkumuistoja

Kun vesisateesta lopultakin päästiin ja tuli pitkästä aikaa ensimmäinen 10 asteen pakkanen navakalla tuulella kyllästettynä, tekee heti mieli käpertyä muistelemaan kesän tuoksuja ja makuja. Varsinkin, kun löysin pakastimenn perukoista kevätkesällä pilkkomani raparperit, joista oli tarkoitus keittää mehua. Olivat jotenkin sinne unohtuneet. Eipä tuo ole myöhäistä vieläkään ja syksyiset mehut alkavatkin jo olla vähissä. Ei kun mehuliisa turisemaan.

Näitäkin herkkuja on vielä pakastimessa, mutta tuoreita ei voita mikään.

Karviaiset 

Mustaherukat

Punaherukat

Mansikat, lajikkeesta ei mitään muistikuvaa, mutta satoisa ja makea.

Mutta vadelmat ovat Maurin makeita.

Vesi kielellä odotellaan, toivottavasti selviävät tästäkin märkätalvesta ja tulevista pakkasista ilman suojaavaa lumikerrosta.