keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Ilon ja surun päiviä lemmikkien kanssa


Lemmikit ovat ihania, mutta ihan jokaisen kanssa tulee jonakin päivänä suru puseroon. Eppu-kissamme hallitsi reviiriään Toimelassa ja vähän ympäristössäkin onnellisena yli 19 vuotta. Pitkä, hyvä kissanelämä päättyi tänään.

Tyttären alakoululaisena kirjoittama huoneentaulu otettiin seinältä. Vettä on kupissa ehtinyt virrata.

Vaikka eläimistä tykkään ja niillä on ollut elämässäni aina iso rooli, tällä hetkellä en haaveile uusista nelijalkaisista. Sulattelen tilannetta, että kukaan ei komenna meitä illalla nukkumaan, eikä läpsyttele jääkaapille herkkuja pyytelemään.

Kun kissaan sitoutuu, siinä saattaa yllättäen hurahtaa parikymmentä vuotta. Koira eli välissä 12 vuotta ja jätti sekin lähtemättömät muistot. Elämä olisi aika paljon köyhempi ilman lemmikkejä.