Voihan kirva

Olen joutunut hyökkäysten kohteeksi. Nimittäin kirvojen ja muiden öttiäisten, joille sadekesä on tarjonnut otolliset olosuhteet. Puutarhanhoitoa yrittelevä joutuu hyväksymään tosiasian, että pihalla elävät muutkin kuin sinne rakkaudella kuskatut olennot. Harvemmin meillä on krassi syöty rei'ille, mutta näin tänä vuonna. Jokunen kukka sentään näyttää vielä sinnittelevän krassissakin, jonka itäminen kesti kylmässä alkukesässä kauan ja nyt sitten tulivat ötökät. Joudun hakemaan Raidia ja pelastamaan sen, mikä on pelastettavissa.

Kesädaalioista ei ole jäljellä juuri mitään. Ensin tulevat pienet mustat otukset ja syövät lehdet. Sitten apajalle saapuvat muurahaiset, jotka syövät näitä pieniä mustia. Mutta siinä vaiheessa, kun murkut ovat ruokailleet, ovat kasvit kadonneet parempiin suihin.

Humalankin alaosat ovat reikäisiä ja kellastuneita, eikä köynnös kasva toivottuun tahtiin. Ei kun Raidia näillekin.

Mustaherukan lehdet ovat käppyrällä ja kellastuneita. Marjoja tulee tosi vähän. Lehden sisältä löytyy ylimääräisiä asukkaita. Näille en anna myrkkyä, kun haluan syödä ne vähät marjat, jotka pensaisiin kasvavat. Olisi varmaan pitänyt ruiskuttaa jo varhain keväällä, mutta ei tullut mieleen.

Lobelia on ruskistunut tähän malliin useampankin kesänä purkin reunalla. Nyt ei ole ainakaan kyse kuivuudesta. Ötököitä täälläkin, veikkaan minä.

Mutta sitten tulee loppuhuipennus: Tänä aamuna törmäsin nurmikolla musertaviin ulostekasoihin. Oli isompaa ja pienempää, löysempää ja kiinteämpää. Kaikki pikimustia. Ei ainakaan kissa, eikä jänis.

Olisiko minkki käynyt isännöimässä yöllä pihalla. Se tästä vielä puuttuikin. Sontaa siivotessa kului tovi aamusella. Jos se on minkki, niin mitähän se kuvitteli meidän pihalta löytävänsä. Vai olisiko tullut naapurustossa kiekuvan kukon houkuttelemana? Jaa, en muuten tänään ole kuullutkaan kukon kiekumista, vaikka se joka päivä on lähes tauotta kanoilleen kiekunut. Hmm.

Lopuksi ripaus kauneutta kurjuuden keskelle. Sun Hit -patioruusut talvehtivat onnistuneesti kukkapenkissä ja ryhtyivät urakalla kukkimaan. Vahinko vain, että ne piiloutuvat korkeampien perennojen joukkoon. Saavat vielä ensi talven viettää sijoillaan, mutta ensi keväänä täytyy ottaa ne johonkin näkyvämmälle paikalle vaikkapa ruukkuun. Harmi näitä on piilotella.

Kesäloman viimeinen päivä kuluu sadetta entelevässä matalapaineessa kotosalla. Neljä viikkoa on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Paljon on jäänyt pihalla suunniteltuja projekteja toteuttamatta, mutta vielähän kesää on jäljellä, vaikka loma loppuukin.

Ps. Mustikat alkavat olla kypsiä ja niitä näyttäisi tulevan runsaasti, jippii!

Villiviini väistyi maalarin tieltä

Harmi, ettei talon kattoa voi  maalata talvella, ei harmittaisi yhtä paljon kuin heinäkuussa repiä pois räystäille ryöstäytynyttä villiviiniä :). Köynnöksellä on ihmeellinen kasvuvoima. Se on useamman kerran leikattu alas ja kerran kaivettu kokonaan ylöskin. Muutamassa vuodessa imukärhävilliviini kiertää puoli taloa ja katolle saakka.

Nyt vanha peltikatto ja räystäslaudat oli pakko maalata. Köynnös sai luvan väistyä maalarin tieltä. Tai maalarihan sen köynnöksen joutui nosturista käsin alas repimään.

Maalari ei onneksi maalannut meille punaista kattoa. Tässä vedellään vasta jonkinlaista ruostesuojausta.

Kun katto oli valmis, oli räystäiden vuoro. Nyt köynnös on jo aika murheellinen näky, mutta ei voi mitään.
 

60-vuotias katto on taas suklaanruskea ja räystäslaudat maalarinvalkoiset. Toivottavasti maali pysyy monta vuotta. Ennenvanhaan kattopeltikin oli kuulemma tukevampaa kuin nykyisin, joten hätiköiden ei kannata vaihtaa.

Päivän siistimisurakan jäljiltä käynnöksen tilannekin on siedettävä. Eiköhän se siitä taas innostu. Olemme jälleen kerran päättäneet, että se ei enää leviä tuosta etelänurkkauksesta, mutta vannomatta paras.

Rännityöt ovat  edessä. Vanhassa talossa remonttia piisaisi useammaksikin kesälomaksi. Nyt on menossa autotallin maalaus ja portaatikin pitäisi päällystää uusilla laatoilla. Jotenkin aina alkaa maalataun vieressä näyttää kuluneelta.

Auringossa elpyneet

Muutama päivä aurinkoa on saanut aikaan ihmeitä, vaikka erityisen lämmintä ei ole ollutkaan. Kesäkukat osoittavat elpymisen merkkejä. Samettiruusu Vanillan kukinta on voimallista. Ryhmäsamettiruusukin pinnistelee purkin reunalla.

Asterit ovat korkeita hoipukoita ja olen joutunut niitä tuulessa ja sateessa kepeillä tukemaan. Piti olla hyvä leikkokukka, mutta on kukkia on saatu odotella. Nyt näyttäisivät aukeilevan. Eivät kyllä erityisen suurina.

Marketta ja edelleen ryhmäsamettiruusu padassa elementeissään.

Ja perennat porskuttavat ennennäkemättömän suurina ja mehevinä. Kukintaansa aloittelee juuri palava rakkaus

Kivikkokasveista kukintavuorossa mätäsrikko. Tai ainakin luulen, että tämän nimi on mätäsrikko...

Kyllä luontoäiti osaa värittää, eivätkä kukat hellettä kaipaa.

Tilaamatta saapuneet

Puikulaperunaa eivät viileys ja sateet haittaa. Päin vastoin. Hiekkamaalla peruna tarvitseekin paljon vettä. Valitettavasti myös vesiheinä pitää kosteasta kesästä. Perunanviljelijä ei ole pysynyt rikkaruohojen perässä. Olen aiempina kesinä huomannut, että vesiheinä ei juuri perunaa haittaa, ongelma on enemmän kosmeettinen ja esteettinen. Välillä katselen kateellisena ammattiviljelijöiden rikkaruohottomia perunapeltoja. Omalle perunamaan pläntilleni en kuitenkaan rikkaruohomyrkkyjä halua.

 

Peruna on tosin innostunut vähän liikaakin. Istutin keväällä mansikkaa paikalle, jossa viime vuonna kasvoi perunaa. Siemenet laitettiin "uudelle" perunamaalle. Jostakin kumman syystä maahan jääneet perunat ovat itäneet mansikkapenkissä ja työntyvät nyt innolla samasta reiästä mansikan kanssa. Niitä löytyy sieltä täältä kasvimaalta. En kyllä ennen ole huomannut, että peruna olisi monivuotinen. Liekö talvi ollut poikkeuksellisen leuto, kun perunakin on maassa talvehtinut.

Mansikkamaasta ovat innostuneet myös nämä karkulaiset. Kehäkukkaa kasvaa myös vähän siellä sun täällä. Enemmän oikeastaan muualla kuin tänä keväänä tehdyssä penkissä :). Luonto on selvästi puutarhuria taitavampi.

Mielelläni olisin suonut mansikalle kunnolla tilaa, mutta en nyt sitten näitäkään raaski irti repiä. Hentomieli kun olen.

Elämää märällä pihalla

Sade sen kuin ropisee, mutta kaikkia se ei näytä haittaavan Tämäkin konna näyttelee kuollutta kuin kivi, kauhusta kankeana kameran edessä. Mutta annas olla, jos käännän selkäni, niin se muuttuu taas kivestä sammakoksi ja loikkaa kauas pois. Vetisissä keleissä sammakot ovat elementeissään pihalla.

Kasvimaa menestyy huonosti. Se kaipaisi kipeästi aurinkoa ja lämpöä. Nämä veijarit sen sijaan rouskuttavat innosta soikeina lehtisalaattini reikäiseksi. Meillä ei vielä toistaiseksi ole näkynyt Espanjan etanoita, joista lehdissä on taas paljon kirjoitettu. Näitä pikkuriikkisiä kotimaisia vain. Tuhojaan nämäkin osaavat tehdä, kun niitä kertyy kasvimaalle paljon.

Kimalaiset ja mehiläisetkin ehtivät aina jossakin sateen välissä lennähtää kukasta kukkaan. Kiirettä niillä näyttää pitävän.

Nyt rupeaa vesi riittämään tälle lomalaiselle. Pensasaita sentään tuli eilen leikatuksi. Ja matot olen liotellut puhtaiksi, kunhan ne vielä saisi kuiviksikin. Ei ole sen mukavampaa näkyä kuin tilapäisesti tyhjä likaisten mattojen komero :).

Ilonaiheita ja ikivihreitä

Ensimmäisen kerran tälle kesälle kolahtivat yhteen vapaa-aika, lämmin sää ja kuiva riippumatto. Kunhan roskat ja linnunkakat siivosi pois, saattoi uupunut ruohonleikkaaja hetkeksi uinahtaa. Mutta sen jälkeen on tänäänkin saatu myös vettä.

Ilonaiheita pihalla kuitenkin riittää. Monivuotisten rehevästä kasvusta olen jo intoillutkin. Tämä on myös syreenien luvattu kesä. Ja kaikki lajit kukkivat yhtäaikaa. Se on tämän suven ilmiö.

Valkoiset syreenit alkavat jo ruskistaa kukintojaan, joita on runsaasti.

Mutta unkarinsyreeni se vasta onkin innostunut kukkimaan. Aita on yhtä kukkivaa merta. Joinakin kesinä unkarinsyreenistä istutettu korkea aita on ollut kovasti risuisen oloinen ja vähäkukkainen. Toisin on nyt!

Leikkimökistäkin on tullut syreenimaja. Karsinta jäi keväällä tekemättä, eikä nyt todellakaan raaski. On odotettava kukinnan loppumista.

Orvokeillekin viileä kesä on ollut omiaan. Pikkuorvokeista ei edes tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Siinähän rehottavat porraspäässä.

Tämä on pata pääsee joka vuosi yllättämään. Syynä on padan yläpuolella oleva lintulauta. Viime kesänä padasta työntyi ihan tilaamatta isoja auringonkukkia. Nyt orvokkien ympäriltä nousee jotain kummallista, jota odotan mielenkiinnolla. Lienee peräisin Lidlin ulkolaisesta lintusiemenseoksesta. Lehdet muistuttavat jotain kaalia, mutta keskeltä pyrkii esiin kukintaakin. Mikähän lie?

Orvokkien keskeltä taas nousee vanhanajan jorinia (tai daalia, miten vain), jota sain vuosi sitten. Levittelin sitä useampaan paikkaan ja hyvin näyttää nousevan.

Huh, kesä on jo pitkällä, kun päivänliljatkin kukkivat täysillä! Onneksi on kukat. Muuten kesän kulumista ei ehkä yhtä hyvin huomaisi. Liljat hehkuvat kuin aurinko.