Valoa tunneliin

Viimepäivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän matalissa tunnelmissa johtuen maailman synkistä uutisista. Välillä ajatukset on pakko kiskaista aurinkoon, joka tekee kevättä vauhdilla. Sisällä voi kääntää katseen pieneen ja kauniiseen, vaikkapa juorun somaan kukkaan, kun oikein ahdistaa.

Välillä tuntuu, että maailmaa tarkastellaan omasta pienestä avaimenreiästä tai kuplasta, kuten tästä lasipallosta, joka toistaa viherkasvin keskeltä talvisen pienoismaailman.

 

Sain pallokastelijoita joululahjaksi ja ne ovat kyllä erittäin toimiva ratkaisu "juopoille" kasveille kuten viirivehkalle ja kahvipensaalle. Miten ne toimivatkin näin hyvin. Pallo annostelee veden sopivasti kuivuvaan multaan. Välillä toki kastelen myös kannulla, mutta palloista on suuri apu.

Pitäisi pikkuhiljaa ryhtyä miettimään kevään siemenkylvöjä, mutta nyt ei oikein irtoa. Televisiota ja nettiä tulee tuijotettua. Välillä sentään hoitelen huonekasveja. Toivottavasti kevät tuo valoa joka suhteessa tullessaa.

Sinivalkoista äitienpäivää

Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.

Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

Sisäiloja

Leikkelin omenapuusta oksia viikkotoista sitten ja toin niitä maljakkoon sisälle.
Pian näyttäisi Sallan kukinta alkavan, mutta vain sisätiloissa. Kiva seurata kukinnan edistymistä keittiön ikkunanlaudalla.

Muitakin yllätyksiä ja ilonaiheita sisällä on tarjolla. Marraskuunkaktus on kukkinut pääsiäisestä saakka, samoin kiinanruusu. Viirivehka aloittelee kukintaansa.

Suurin yllättäjä on kuitenkin juoru, joka vaatimattomana vihertäjänä innostuu joskus kukkimaan. Herkkiä, valkoisia kukkahuntuja ei tosiaankaan ole tarjolla joka vuosi, ei edes joka toinen. En ole saanut selville, miksi juoru joskus kukkii, mutta yleensä ei ainakaan minulla.

Vanhat saintpauliani olivat talvella niin kärsineen oloisia, että hävitin ne tyystin. Ajattelin, että hankin tänä keväänä keittiön pohjoisikkunalle jotakin aivan muuta.

Kuinka ollakaan. Menin paikalliseen kukkakauppaan ja löysin nämä. Samana aamuna myyntiin tulleita freesejä santtuja ei voinut ohittaa. Väri ei istu ollenkaan keittiöni kesälookiin, mutta mitä siitä. Piristävät näin varhain keväällä, kun ulkona ei mikään oikein edes viherrä vielä.

Kevät mielessä

Ihmeellisesti ihmisen mieli kääntyy kohti kevättä heti, kun ensimmäiset auringonsäteet nousevat taittamaan kaamosta. Innostuin jo pätkimään huonekasveista istukaisia.

Juoru on istutettava uusiksi vähintään kerran vuodessa. Sillä on tapana vanhentaa alimmat lehdet ja tuottaa kovasti roskaa, ellei kasvia uusi. Siinäpä se saa odotella juuria ja multiin pääsyä. Samalla se tuottaa minulle kevätmieltä ja valaa uskoa tulevaan kasvukauteen.

Minun huonekasvini ovat pääsääntöisesti erittäin vanhaa perua ja tässä talossa vuosikymmeniä asuneita. Tai sitten niihin liittyy jokin tarina; istukaiset on aina joltakin saatu ja kasvit tuovat muistoja mieleen. Vanhoja tuttuja ei oikein voi hävittää, vaikka uusiakin lajeja tekisi mieli.

Päädyinkin pätkäisemaan vuosikymmeniä vanhan vuoripalmun latvasta poikki. Se oli kasvattanut valtavan pitkän varren ja vihreät oksat hipoivat kattoa.

Vaihtoehtoja olivat vanhan kasvin hävittäminen tai "nuorentaminen". Päätin kokeilla, juurtuisiko latvus. Sekin odottaa nyt juuriaan vesiastiassa. Ainakin muita palmuja olen samalla menetelmällä nuorentanut. Ehkä tämäkin onnistuu.

Vanhapoikavanhus jaksaa vielä yrittää. Se on taas kasvattanut nenäänsä "näppylän". Jonkin sortin hedelmä se kai on. Kerran vuodessa näitä ilmaantuu.

Kaikki nämä huonekasvit elelevät vinttikamarissa. Kamarin ikkunasta taas on näin lohduton näkymä, jos kevättä ajattelee. Vielä pitää lunta luoda, ennenkuin paljuun pääsee mattoja liottelemaan.

Juhannuksena 17 vuotta täyttävä Eppu mököttää. Se tulee vuosi vuodelta viluisemmaksi ja tämänpäiväinen - 17 astetta on sille pahasti liikaa.

Kissa yrittää tappaa aikaa nukkumalla, naukumalla, syömällä, mököttämällä, nakkelemalla joululahjahiirtä ja kiusaamalla meitä. Sehän on luonnolisesti ihmisten vika, että ulkona on talvi. Kesällä Eppua ei juuri sisällä näe.

Valohoitoa puutarhurille ja kasveille

Tähän on tultu: Kirkavalolamppu on kaivettu kaapista sulostuttamaan puutarhurin aamukahvipöytää. Kaamus ja marraskuu pläjähtivät kerralla päälle kuulaiden syyspäivien jälkeen. Vaikka vieläkin on lämmintä, suppuinen taivas ja lyhyt päivä vaativat apuja.

Minulle kirkasvalohoito sopii. Miten lie huonekasvien laita? Onko kirkasvalolampun valo kasveillekin "sopivaa"? Ainakin herrasjuorun pistokas pyrkii kovasti lamppua kohti, eikä kodinonnikaan näytä panevan pahakseen.

Usein olen suunnitellut kasvilamppujen asentamista, mutta aina se on jäänyt haaveeksi. Anopilla on kasvilamppuja ja kukatkukoistavat niiden alla pimeänänäkin vuodenaikana. Niiden valo on eri väristä kuin kirkasvalolampussa, mutta liekö tuosta kirkkaastakaan tässä pimeydessä haittaa.

Päivänvalolla on ulkoiltava aina, kun siihen on mahdollisuus. Nyt on kyllä niin marraskuu, että melkein voisi talvihorrokseen vajota. ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ

Hienostunut herrainjuoru

Joulukuun postauksessa Juoruja ja valopilkkuja esittelin kukkivaa arkijuorua ja haikailin hienostuneemman herrasjuorun (tunnetaan myös nimellä herrainjuoru) perään. Tässäpä se on. Istukaiset sain anopilta.

Aivan kuin lehdissä olisi hopeatussilla vedettyjä koristeviivoja. Saapas nähdä, kuinka hienot kukat tämä herrasväen hienompi juoru saakaan vielä aikaiseksi. Nyt odotellaan vasta juuria.

Juoruja ja valopilkkuja

Yksi syksyn sitkeimmistä kukkijoista on tällä kertaa onnenapila, toiselta nimeltään onnenkäenkaali (Oxalis tetraphylla tai Oxalis deppei). Useimmiten se on kukkinut runsaasti keväällä ja kesällä uudelleenistutuksen ja jakamisen jälkeen. Juhannukselta kukkanen on jo osoittanut uupumisen merkkejä ja loppukesä on kulunut kellastuneiden lehtien nyppimisessä. Talvensa onnenapila on viettänyt verhon taakse piilotettuna kehäraakkina, jonka ainoa tavoite on ollut (emännän tavoin) talvesta ja piemästä hengissä selviäminen.

Jostakin syystä tämä valopilkku on tänä syksynä pysynyt vihreämpänä kuin koskaan ja työntynyt jopa uusia kukkia pitkälle syksyyn. Opetus: Koskaan ei pidä lannistua, eikä lopettaa ihmeisiin uskomista. Nyt onnenapila saa jo siirtyä ansaitulle talvilevolle.

Kuluneen vuoden ihmetyksen aiheita on ollut myös juoru, jota on samasta emosta kasvatettu tässä talossa samalla paikalla keittiössä vuosikymmeniä. Lienee nimeltään arkijuoru (Tradescantia albiflora). Paikka itä- ja pohjoisikkunoiden välisessä nurkkauksessa on otollinen ja juoru onkin kasvanut amppelista lähes lattiaan saakka kauniin vihreänä ja voimallisena.

Tänä vuonna se myös kukki pienin, hennoin kukkasin. Kukintoja ilmestyi ympäri kasvia, joka alkoi muistuttaa morsiushuntua. Myös työpaikallani varsin pimeässä paikassa elävä juoru kukki tänä vuonna runsain kukin ensimmäistä kertaa elämässään. Taisi olla juorujen suvi.
Kerran ennen juoruni poikanen on kukkinut syksyllä viileässä eteisessä, lähes pakkaseen unohdettuna. Mutta ei keittiössä. Kukinnasta innostuneena aion etsiä käsiini purppurajuorun (Tradeschantia ballida), jonka lehdet ovat punertavat ja kukinnot vaaleanpunaiset. Myös herrasjuoru, brasilianjuoru ja juorukki kiinnostaisivat tätä juorujen harrastajaa.

Nyt kukassa on kaktusten lisäksi enää aina kiitollinen paavalinkukka eli saintpaulia. Nämä kyllä kukkivat ja viihtyvät nekin keittiön pohjoisella ikkunalla. Kun jaksaa kukintojen välissä katsoa sen pienen kukattoman kauden ja istutella keväisin uuteen multaan, niin paavalinkukka palkitsee vuodesta ja kerrasta toiseen.

Lannoiteltua tulee ehkä turhan reippaasti, kun vihreitä lehtiä on niin runsaasti. Välillä napsin niitä pois kukkien edestä, eikä kukka näytä pahastuvan. Vesi on vain muistettava antaa lautaselle, eikä juurelle.

Opetus: Tunnelin päässä on aina väriä ja valoa.