Tuuletusreissulla

Kun tuntuu, että kotoa ei millään voi lähteä mihinkään juuri nyt. Tai että kaikki ehtii pihalla kukkia, ruoho kasvaa pöheiköksi ja suurin piirtein maailma romahtaa, jos korvaamaton henkilö poistuu hetkeksi paikalta. Tiedätte varmaan tunteen? Juuri silloin on oikea hetki lähteä reissuun, vaikka sydämeen sattuu jättää kukkivat pensaat ja puut kukkimaan tai tomaatit ja kurkut selviämään omillaan.

Näin minä tein. Lähdin juuri puhjenneesta Pohjanmaan kesästä Lapin kylmään kevääseen juhannusviikoksi, eikä kaduta yhtään. Jo toisena reissupäivänä kotikontujen murheet alkoivat tuntua kovin etäisiltä. Ruumis virkistyi ja mieli lepäsi lumisia rinteitä tallustaessa ja kivisiä polkuja tapaillessa.

Säät eivät suosineet. Pahimmillaan lämmintä oli vain 4 astetta ja vettä vihmoi. Muutamana päivänä onneksi aurinkokin näyttäytyi ja ne korvasivat huonotkin vaelluspäivät. Joka päivä retkeiltiin, mutta ihan noin huonosti ei meidän kengille onneksi käynyt kuin tuossa kuvassa jonkun muun vaelluskengälle Kellostapulin kurussa Ylläksellä.

Olen usein retkeillyt samoissa maisemissa juhannuksen tienoilla, mutta koskaan ennen en ole nähnyt kesällä tunturissa niin paljon lunta kuin nyt. Kevät on myöhässa Lapissa samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa.

Lapin kesä on lyhyt ja hämmentävä. Lumikinosten vieressä kukkivat jo mustikat ja hillat, kukinta onkin tänä vuonna runsasta. Vaivaiskoivuissa ei vielä juuri ole lehtiä, mutta marjat porskuttavat. Pölyttäjiä sen sijaan ei ollut ollenkaan, ei inisijän inisijää liikkeellä.

Kivikossa on yllättävän kauniita värejä tarjolla, kun muistaa katsella ympärilleen.

Vietin yhden elämäni parhaista juhannusaatoista kapuamalla kivistä Pirunkurua Kuer-tunturiin. Välillä piti laittaa neliveto päälle, että pääsi ylös.

Kuerissa maisemat palkitsivat kiipeämisen vaivat. Korkeimmalta kohdalta näki kauas ja ilma oli kevyttä hengittää. Aurinkokin sopivasti tuli esiin pilven raosta.

Poikkesimme myös Norjan puolella Koutokeinossa, saamelaisten kylässä. Tarkoitus oli mennä Jäämeren rannalle saakka, mutta matalalla riippuvat pilvet ja sateiset päivät lannistivat. Epäilytti, että perillä ei näkisi hienoja maisemia. Siirrettiin Utsjoki-Kevo kirkkaammille keleille.

Koutokeino ei sykähdyttänyt, mutta Enontekiön Hetta vaikutti sympaattiselta pieneltä taajamalta. Kyläpoliisikin markkinoi näin hienosti koristellulla kyltillä.

Kun palasimme reissulta juhannuspäivänä, oli kotona kaikki hyvin, kiitos "talonmiesten". Syreenit kukkivat ja yllätys yllätys, rikkaruohot ovat voineet oikein paksusti lomamme aikana. Nyt jaksaa taas painaa pihahommia ja nauttia vähän rehevämmästä kesästä.

Suomi-neidon vyöhykkeillä

Upean auringonlaskun pääsin viikonloppuna todistamaan aurinkoisen talvipäivän päätteeksi lomasella Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kevättalven tunnelmaa, vaikka tammikuun viimeisiä päiviä elellään.

Rannikon asukki saattoi vain ihailla itä-suomalaisten ulkoilusäitä, Pielisen  jääpeitettä ja täydellisiä latuja.

Tuli hiihdettyä kolmena päivänä lihakset kipeiksi, kun vieressä oli tarjolla upeita baanoja. Pehmeää pakkaslunta lähes puoli metriä.

Länsi-rannikolla samalla Suomi-neidon lantiolla on liukasteltu lähes koko tammikuu jäätikköisiä teitä. Perinteisen laduista on päästy nauttimaan pari kertaa. Jäitäkin on vain saaristojen suojissa. Avomeren ovat talvimyrskyt ravistelleet auki useamman kerran.

Mökkipiha näytti metsän suuntaan tänään täysin kesäiseltä. Mökkitie puolestaan oli liukas.

Jäät ovat pakkautuneet rantalepikkoon. Pihoilla ja pelloilla ei lumipeitteestä ole tietoakaan.

Ei tarvinnut ajaa kuin 100 kilometriä rannikolta itään, kun auton ikkunasta avautui joulukorttimaisema. Vanha kunnon luminen talvi. Liekö ilmastonmuutosta, mutta meillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rannikkopitäjissä on kärsitty jo vuosia myrskyisistä, vähälumisista ja liukkaista talvikeleistä.

Tulinkin pohtineeksi matkan aikana kasvuvyöhykkeitä. Olemme lähes samalla korkeudella, Suomi-neidon lantiolla Nurmeksen kanssa. Meidän kasvuvyöhyke on 5, Nurmeksen 4. En ihmettele. Paksu lumipeite suojaa kasveja. Sisämaahan tulee kevät aikaisemmin, eikä kesälläkään merituuli riepottele.

Ladun varrella katselin esimerkiksi haapoja. Niin paksuja ei meilläpäin kasva. Muutenkin metsät näyttivät korkeilta ja reheviltä.

Meri on ihana. Rannikolla kasvaneena kaipaan sen tuomaa raikkautta ja avaruutta. Mutta vaihteeksi kumpuileva vaara- ja järvimaisema miellytti kovasti silmää. Mietin myös, mitä kaikkea nelosvyöhykkeellä saisi kasvamaan omaan kitukasvuiseen ympäristööni verrattuna. Kaikella on puolensa. Rentouttava viikonloppulomanen kuitenkin.

Lapin maisemissa

Omalla pihalla syystyöt ovat rästissä ja ruohokin kasvanut melkein niittokuntoon. Siitä huolimatta tämä vuorotteluvapaan viettäjä otti ja lähti muutamaksi päiväksi Lappiin nauttimaan ruskasta ja rauhasta.

Pyhällä ei ollut tungosta ja kelitkin olivat paremmat kuin etukäteen ennustettiin. Ilma oli kevyttä ja raikasta hengittää, keuhkot ja mieli puhdistuivat. Lapin maisemat vain ovat niin mykistäviä tällaiselle tasamaan asukille. Pohjanmaata ja kotia lähestyttäessä pohdittiiin, että miksiköhän asummekin näillä tylsillä lakeuksilla?

Puissa oli aika vähän värejä tai edes lehtiä enää, mutta maaruskaa riitti.

Vaivalloista kasvua, mutta kaunista.
 

Alhaalla oli aamulla usvaista ja pilvistä, mutta tunturissa aurinko paistoi.

Komeita sarvipäitä vaellusseuralaisina.

Välillä tunturimaisema saattaa muistuttaa niittyä tai preeria. Kuten tässä. Luonnon monimuotoisuus on mahtavasti läsnä Lapissa.

Mukava lomanen takana, edessä kotoisat syyspuuhat ja opiskelukiireet.

Hyppy takaisin talveen ja postia poikaselta

 

Kuluneella viikolla tuli hypättyä takaisin talveen. Vietimme kevätlomaa Pyhätunturin maisemissa hiihdellen ja puhtaista hangista nautiskellen.

 

Puutarhatyöt tuntuivat aika kaukaiselta asialta, kun alla oli metri lunta.

 

Aurinko helli useimpina päivinä ja parhaimmillaan alkuviikosta lämmintä oli yli 10 astetta. Ei tietoakaan pikisistä penkoista eikä katupölystä, joihin eilen palasimme.

Toimelan leveysasteella lumet olivat viikon loman aikana kaikonneet. Daalian taimet lähes karkaavat purkista ja piha odottaa siistijää. On käärittävä hihat ja ruvettava hommiin. 

Mukavaa sähköpostiakin sain loman aikana. Anja Salosta oli lähettänyt kuvan onnenapilasta tai toiselta nimeltään onnenkäenkaalista, jonka käpyjä lähetin hänelle helmikuulla. Anja pyysi valkoisen, uskollisen huonekasvin käpyjä, kun esittelin kasvia blogissa postauksessa Juoruja ja valopilkkuja.

Hauska huomata, kuinka blogien kautta voi saada uusia ystäviä eri puolilta maata ja maailmaa, vaikka ei kasvokkain tapaisikaan. Hauska myös ajatella, että kukkaseni "poikanen" kasvaa uusissa maisemissa hyvässä hoidossa ja näyttäisi voivan rehevämmin kuin omani tällä hetkellä. Kiitos Anjalle kuvasta. Odotellaan kukkia kasveihimme.