Tuoksuva ja täyteläinen keskikesä

Huikaisevan täyteläistä ja tuoksuvaa alkukesää ja juhannusta olemme saaneet viettää. Syreenit kukkivat tänä vuonna runsaina ja koko pihan täytti pari viikkoa huumaava tuoksu. Valkoiset ja liilat pihasyreenit ehtivät kukkia jo ennen juhannusta ja rankka sade hakkasi kukinnot valkoiseksi peitoksi nurmelle. Mutta olivathan nämä kauniita aikansa!

Unkarinsyreeniaitakin kukki paikoitellen hyvin runsaasti, mutta sekin on jo ehtinyt parhaan kukkaloistonsa ravistaa, vaikka yleensä kukkii Toimelassa juhannuksena.

Aivan ilman syreenintuoksua ei sentään jääty juhannusjuhlissa, sillä porraspään pikkusyreenien kukinta on parhaillaan kukkeimmillaan. Niiden alla kuunliljojen isolehtinen versio on pitänyt erityisesti alkukesän runsaista sadekuuloista. Hiekkamaalla vettä harvoin tulee niille liikaa.

Tuoksurintamalla ei jää yhtään syreeniä vähäisemmäksi tämä keltainen kaunokainen eli päivänlilja. Sillä on hetkensä tuoksukuningattarena, kun hyvin lisääntyvää lajiketta on tullut leviteltyä eri puolille pihaa.

Kuten näiden pienempien kuunliljojen kaveriksi ...

... ja hyötypuutarhan nurkkaan, missä se kilpailee huomiosta päivänkakkaran, ruosipulin ja mansikan kanssa.

Pakko hehkuttaa myös aloe veraa. Aiempien kesien tapaan ole siirtänyt sisältä suurimaksi kasvaneen aloe veran kesäksi ulos ruukkuistutukseen. Aikaisempina vuosina se on kukkinut loppukesästä, juuri ennen syksyn ensimmäisiä pakkasia, mutta nyt kukinto on jo aukeamassa juhannuksena. Vuodet ovat erilaisia.

Hyvää juhannuksen ja täyteläisen kesän jatkoa Toimelan seuraajille! Aurinkoiset ja lämpimät säät näyttävät jatkuvan ja sehän sopii lomalaiselle.

Juhannustunnelmia

Ihanaa ja aurinkoista mittumaarin jatkoa rakkaat blogiystävät! Juhannus on kulunut Toimelassa harvinaisen rauhallisesti ja seesteisesti. Sää on ollut uskomattoman kaunis, jopa helteinen. Ainahan meren äärellä vähän tuuleskelee, mutta näissä lämpötiloissa tuuli on lähinnä virvoittavaa.

Jälkikasvu oli kotikulmilla jo viikkoa ennen juhannusta. Nyt nautimme keskikesästä siipan kanssa kahden sekä kotona että rantasaunassa ja välillä mummolle grilliruokaa tarjoillen. Nyt suunnittelen kaalilaatikon tekoa, mutta uunin kuumentaminen tässä säässä hivenen mietityttää.

Minun juhannukseeni kuuluvat luonnonkukkakimput, patteriradio, uimareiden äänet rantakallioilta ja tekemättömyydestä nauttiminen.

Syreenit ehtivät tänä vuonna kukkaan juhannukseksi, mutta kukkia on varsin vähän. Uskoisin kuivan viime kesän verottaneen myös syreenien kukintoja. Yritän aina tuoda muutaman oksan sisälle ja nuuskutella, mutta jossakin vaiheessa tuoksu menee överiksi ja kimppu päätyy pihalle.

Vihta kuuluu ehdottomasti juhannukseen ja rantasaunaan. Uskokoon ken tahtoo, mutta vihtominen leppeissä löylyissä rentouttaa, parantaa pikkukrempat ja hyttysenpistot. Ja tuoksu tuo tunnelmaa.

Raparperit ovat nyt parhaimmillaan ja niiden säilömiseen pitäisi ryhtyä pikimmiten. Juhannukseksi kuitenkin leivoin perinteiseen tapaan raparperipiirakkaa. Sen verran tuli varioitua aiemmista vuosista, että nappasin jotakin lehdestä idean omar-raparperipiirakasta.

Omarkarkkeja sulatettiin ja lisättiin piirakan päälle muruseoksessa. Toihan se oman lisämausteensa, mutta täytyy myöntää, että yksitellen pakattujen karkkien kuoriminen kesken leivonnan oli melkoista näpräämistä.

Valmista kuitenkin tuli ja hyvältä maistui, varsinkin vaniljajäätelön kera. Ja kaloreita nolla...

Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kauniina ja lämpimänä juhannuksen jälkeenkin. Viikko olisi töitä ennen lomaa. Sitten vapaille koronan ja säiden ehdoilla.

Kevätkesän päivitys

Juhannus alkaa olla paketissa. Keskikesän juhla sujui meillä äärettömän rauhallisesti ja mukavasti. Aattona oli upea rantasaunakeli, mutta juhannuspäivänä tuli ukkosmyrsky. Sen jälkeen onkin tuullut ja kovaa. Mutta tänään ei sentään enää satanut ja sain kasvimaasta kitkettyä rikkaruhot.

En tiedä mikä tässä alkukesässää on mättänyt, mutta en ole juuri ehtinyt blogia päivitellä. Ehkä olen vain vanhemmiten hidastunut. Toisaalta en ole jaksanut pihallakaan puuhastella yhtä suurella innolla  kuin aikaisempina kesinä, jonkinlainen turnausväsymys on iskenyt.

Ihmettelette varmaan, miksi postaan juhannuksena tulppaaneja. No, kun kevät tuli hitaasti ja ajattelin, että tulppaanit eivät tänä keväänä erityisemmin loistaneet. Mutta nousihan niitä lopulta jonkin verran.

Kukinta on toki ohi, mutta tuleville vuosille muistin virkistykseksi laitan muutaman tulppaanikuvan. Toivottavasti kestätte vielä keskikesällä katsella niitä. En ole merkinnyt muistiin tulppaanien lajikkeita ja nyt niitä onkin kertynyt pihalle sekalainen lajitelma eri vuosilta. Siinähän kukkivat ja eri väreissä leiskuivat.

Kuvia olen räpsinyt pitkin kesää, mutta vasta juhannuksena tuli istuttua koneelle niitä katselemaan. Päivittelen lisää lähipäivinä. Muuten, viimeiset sipulikukat - tilaajalahjana tulleet freesiat - ovat vasta nupuillaan!

Tuuletusreissulla

Kun tuntuu, että kotoa ei millään voi lähteä mihinkään juuri nyt. Tai että kaikki ehtii pihalla kukkia, ruoho kasvaa pöheiköksi ja suurin piirtein maailma romahtaa, jos korvaamaton henkilö poistuu hetkeksi paikalta. Tiedätte varmaan tunteen? Juuri silloin on oikea hetki lähteä reissuun, vaikka sydämeen sattuu jättää kukkivat pensaat ja puut kukkimaan tai tomaatit ja kurkut selviämään omillaan.

Näin minä tein. Lähdin juuri puhjenneesta Pohjanmaan kesästä Lapin kylmään kevääseen juhannusviikoksi, eikä kaduta yhtään. Jo toisena reissupäivänä kotikontujen murheet alkoivat tuntua kovin etäisiltä. Ruumis virkistyi ja mieli lepäsi lumisia rinteitä tallustaessa ja kivisiä polkuja tapaillessa.

Säät eivät suosineet. Pahimmillaan lämmintä oli vain 4 astetta ja vettä vihmoi. Muutamana päivänä onneksi aurinkokin näyttäytyi ja ne korvasivat huonotkin vaelluspäivät. Joka päivä retkeiltiin, mutta ihan noin huonosti ei meidän kengille onneksi käynyt kuin tuossa kuvassa jonkun muun vaelluskengälle Kellostapulin kurussa Ylläksellä.

Olen usein retkeillyt samoissa maisemissa juhannuksen tienoilla, mutta koskaan ennen en ole nähnyt kesällä tunturissa niin paljon lunta kuin nyt. Kevät on myöhässa Lapissa samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa.

Lapin kesä on lyhyt ja hämmentävä. Lumikinosten vieressä kukkivat jo mustikat ja hillat, kukinta onkin tänä vuonna runsasta. Vaivaiskoivuissa ei vielä juuri ole lehtiä, mutta marjat porskuttavat. Pölyttäjiä sen sijaan ei ollut ollenkaan, ei inisijän inisijää liikkeellä.

Kivikossa on yllättävän kauniita värejä tarjolla, kun muistaa katsella ympärilleen.

Vietin yhden elämäni parhaista juhannusaatoista kapuamalla kivistä Pirunkurua Kuer-tunturiin. Välillä piti laittaa neliveto päälle, että pääsi ylös.

Kuerissa maisemat palkitsivat kiipeämisen vaivat. Korkeimmalta kohdalta näki kauas ja ilma oli kevyttä hengittää. Aurinkokin sopivasti tuli esiin pilven raosta.

Poikkesimme myös Norjan puolella Koutokeinossa, saamelaisten kylässä. Tarkoitus oli mennä Jäämeren rannalle saakka, mutta matalalla riippuvat pilvet ja sateiset päivät lannistivat. Epäilytti, että perillä ei näkisi hienoja maisemia. Siirrettiin Utsjoki-Kevo kirkkaammille keleille.

Koutokeino ei sykähdyttänyt, mutta Enontekiön Hetta vaikutti sympaattiselta pieneltä taajamalta. Kyläpoliisikin markkinoi näin hienosti koristellulla kyltillä.

Kun palasimme reissulta juhannuspäivänä, oli kotona kaikki hyvin, kiitos "talonmiesten". Syreenit kukkivat ja yllätys yllätys, rikkaruohot ovat voineet oikein paksusti lomamme aikana. Nyt jaksaa taas painaa pihahommia ja nauttia vähän rehevämmästä kesästä.

Syreenin tuoksua ja hyttysten juoksua

Sitähän se Juhannus useimmiten tarkoittaa täällä Toimelan leveysasteilla viitosvyöhykkeellä ja meren rannassa. Tänä kesänä tosin syreenit ovat kukkineet "etuajassa", valkoisetkin jo tiputtaneet osan kukistaan. Tuoksua sentään saadaan ja joitakin kukkiakin vielä ihailtaviksi.

Perinteiset liilat syreenit ovat jo kukintansa miltei ohittaneet, viimeisiä viedään. Kukintoja olikin tänä vuonna erittäin vähän, lähinnä yläoksilla ja nekin pieniä. Aina sitä aina jaksa, syreenikään.

Unkarinsyreeni on yleensä syyreniparven viimeinen kukkija, niin nytkin. Vielä on kukintoja nupuillaankin. Myös unkarinsyreeni kukkii vaisummin kuin parina edellisenä kesänä. Viime kesänä kukkia olikin aivan älyttömästi. 

Jos kukkia on vähän syreeneissä, niin hyttysiä sen sijaan on paljon. Ja isoja. Ja kiukkuisia. Ja nälkäisiä. Semmoista se on tämä suomen keskikesän juhlinta, ininä musiikkina korvissa.

 

Onneksi on rantasauna ja vihta, joilla hyttysenpuremat ja kutinat lähtevät kätevästi. Koivuvihta tuoksuineen kuuluu ehdottomasti juhannukseen.

Toimela toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja nautinnollista keskikesän juhlaa! Mikäpä on toivotellessa, kun lomakin alkaa sopivasti juhannukselta. 

Kuusi kuvaa kesästä

Sain kuusi kuvaa kesästä -haasteen sekä Kruunu Vuokolta blogista Puutarhan lumo että Konnadonnalta Konnadonna - kotona ja puutarhassa -blogista. Vastaan nyt teille molemmille samalla kuvasarjalla.

Kuvien pitäisi kertoa kai pihan ja puutarhan kesästä. Minusta kuitenkin tuntuu, että menneenä suvena sade pieksi pihan ja etanat jyrsivät loput. Niinpä päätin kertoa kuvin kesästä ylipäänsä. Tämä on sitten poikkeus. Yleensä pitäydyn aiheessa, paitsi ehkä harppuneulonnan kohdalla...

Kesä alkoi juhlien. Yksi perheenjäsen sai opintonsa päätökseen ja herkuttelimme Mustakarilla sekä suolaisella että makealla. Purjehdusseuran ravintolassa oli hienot puitteet ja maisemat sekä maistuvat herkut.

Juhannus kului meren äärellä saunoen ja rentoutuen. Samassa paikassa kului monta muutakin kesäpäivää ja -iltaa. Tuore vihta ei tuoksunut joka ilta, mutta toki juhannuksena.

Uusi savustuslaatikko otettiin käyttöön pihakeittiössä. Pikkusiiat maistuivat ja tunnelma oli kohdallaan.

Kesälomareissulla Itä-Suomessa tutustuimme muun muassa Kolin kansallispuiston ihmeellisyyksiin.

Jännitystä elämään tarjosi bichon frisemme Pablo, 11 v.  Hänpä päätti keskellä heinäkuuta ruveta potemaan maksavaivoja. Tilanne oli vakava ja luulimme menettävämme koiran kesän aikana. Luonto on kuitenkin ihmeellinen. Koira toipui ja näyttää ainakin toistaiseksi voivan taas hyvin.

Tässä hän vilkuttelee Pyhätunturin ruskalomalla lomahuoneiston sohvalta. Toipilas jaksoi lenkkeillä, kunhan ei liikaa raahattu hyppelemään portaita ja pitkospuita. Toivottavasti tauti pysyy kurissa ja koira ilonamme vielä pitkään. Vuorotteluvapaata onkin mukava viettää yhdessä lenkkikaverin kanssa.

Kesä oli tosiaan märkä. Katetussa pihakeinussa sentään ehti puutarhurikin välillä levähtää, kun lämpömittari näytti tarpeeksi asteita. Juuri tuolla hetkellä perlargoniakaan ei näytä ihan sateen pieksämältä. Ja ainakin näyttäisi olevan vihreää.

Niin on sekin kesä yksi muistojen helminauhasta. Ja kohta on joulu :).

Tämä haaste näyttää kiertäneen jo lähes kaikissa blogeissa. Jos joku on ilman haastetta, ottakoon mieluusti tästä!

Kukkaispuiden siimeksessä

Radiossa joku puutarhuri viikonloppuna puhui "kukkapuista" ja suositteli, että ihmiset veisivät niitä lahjoiksi ja istuttaisivat pihoilleen. En tiedä mitä puita hän tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta kun katson omalla pihalla vaatimattoman kokoisia, mutta täysinä kukkivia koristeomenapuita, uskon ymmärtäväni mitä hän ajoi takaa. Kukinta on lähes käsittämättömän kaunista, suorastaan pakahduttavaa sekä valkoisella sallalla...

... että punaisella makamikilla. Viime keväänä makamik kukki, jos mahdollista, vielä runsaammin, mutta sallassa oli vain muutama kukka. Nyt molemmat ovat tasaisessa kukkaloistossa. Muutaman pölyttäjäpörriäisenkin näin niiden ympärillä pyörimässä.

Jos lämpömittari näyttäisi vähänkään enemmän kuin +8 astetta, voisin kuvitella makoilevani näiden alla sinistä taivasta kukkahunnun läpi katsellen. Mutta sää ei suosi, ei. Monelaista pettymystä on tänä keväänä tullut kesäkukkien kanssa, vaikka monivuotiset porskuttavat. Mutta postailen pettymyksistä myöhemmin.

Viime elokuussa siirsimme näiden omenapuiden viereen lähes yhtä korkean kirsikkapuun, joka oli putkahtanut anopin kukkapenkkiin, emonsa viereen. Juuret pätkittiin pahasti poikki ja puuraasu varistikin lähes heti lehtensä. Ajattelin, että mennyttä koko kirsikkapuu.

Yllätys oli iloinen, kun se keväällä rupesi availemaan silmuja. Kukkia kirsikka ei ehkä vielä tänä keväänä jaksa, mutta hengissä näyttää olevan. Iloitkaamme siitä. Näköjään aika isonkin hedelmäpuun saa siirrettyä sijoiltaan, jos olosuhteet sattuvat olemaan suotuisia.

Juhannus tuoksuu ja näkyy

Valkoinen syreeni tavoittaa juhannuksen ytimen. Tykkään siitä. Pensas kitui Toimelan pihalla vuosia kahden koivun vieressä. Kun koivut pari vuotta sitten kaadettiin, valkoinen syreeni puhkesi kukoistamaan ja poiki viereen, koivun kannon juureen uuden pensaan.

Valkoinen on sinisten ja unkarin syreenien rinnalla niin kovin juhlavan oloinen. Sen myötä, tunnelmallista Juhannusta!